Yhä useampi suomalainen palkansaaja kuuluu henkilöstörahastoon, mutta harvalla on käsitystä sijoituskohteiden hallinnointikuluista. Ne voivat olla jopa kymmeniä tuhansia euroja vuodessa ja satoja tuhansia kymmenessä vuodessa.
Henkilöstörahastot ovat viime vuosina yleistyneet suomalaisissa yrityksissä osana henkilöstön palkitsemista. Niissä on arviolta jo reilusti yli miljardi euroa hallinnoitavaa varallisuutta.
Rahastojen kokonaisjäsenmäärä on noin 200 000, mikä tarkoittaa, että yhä useampi palkansaaja säästää ja kartuttaa varojaan niiden kautta.
Viimeisen viiden vuoden aikana uusia rahastoja on perustettu yli 300.
Henkilöstörahasto on kustannustehokas tapa palkita henkilöstöä verrattuna esimerkiksi suoraan tulospalkkion maksuun, sillä se tarjoaa verotuksellisia etuja ja mahdollisuuden sijoittaa varat tuottavasti.
”Kun varat sijoitetaan kustannustehokkaasti, etu kohdistuu mahdollisimman täysimääräisesti henkilöstölle. Yksi merkittävä kustannuserä jää usein kuitenkin tarkistamatta: sijoituskohteiden hallinnointikulut", sanoo Lähi-Tapiola Henkiyhtiön johtaja Olli Mäkinen tiedotteessa
Kulut eivät näy päällepäin
Henkilöstörahasto, kuten muutkin rahastot, perii kuluja varojen hoidosta. Kulut ovat yleensä prosenttiosuus rahaston pääomasta, ja ne voivat koostua hallinnointipalkkioista ja muista suorista sijoituskuluista.
"Hallinnointikulut vähennetään automaattisesti rahaston tuotosta, joten ne eivät näy laskuna tai erillisenä kulueränä. Siksi niihin ei välttämättä tule kiinnitettyä huomiota, mutta se ei tee niistä merkityksettömiä", sanoo Lähi-Tapiola Henkiyhtiön sijoittamisen liiketoiminnan johtaja Uki Lammi.
Henkilöstörahaston sijoituskohteita valittaessa kannattaa siis kiinnittää huomiota kuluihin ja palata niihin myöhemminkin säännöllisesti.
"Eli jos ei muista tai ei ole tarkistanut kuluja sopimuksen teon jälkeen, nyt on hyvä hetki tarkistaa ne. Pienikin muutos kulurakenteessa voi parantaa henkilöstön etuuden todellista arvoa merkittävästi ilman, että itse palkitsemisratkaisua tarvitsee muuttaa", Mäkinen toteaa.
Esimerkkilaskelma paljastaa lähes 700 000 euron eron 10 vuoden jälkeen
Henkilöstörahastojen hintojen vertailu ei ole ihan helppoa ja suoraviivaista, mutta juoksevat kulut antavat hyvän indikaation. Myös henkilöstörahastoja tarkasteltaessa kokonaiskulusuhde TER (Total Expense Ratio) kuvaa hyvin sitä, kuinka suuri osa rahaston varoista menee juokseviin kuluihin.*
Erot kokonaiskulusuhteessa johtuvat yleensä siitä, että henkilöstörahasto A hyödyntää passiivisia indeksirahastoja ja henkilöstörahasto B hyödyntää aktiivisesti hoidettuja rahastoja.
Esimerkkilaskelmassa oletetaan, että henkilöstörahastossa on varoja viisi miljoonaa euroa, ja rahastoon kertyy uusia palkkioeriä nettona 200 000 euroa vuodessa (maksetut erät miinus nostetut erät, ilman sijoitustuottoja).
Erilaisten sijoituskohderatkaisujen kuluerot voivat muodostua suuriksi, vaikka prosentit ovat pieniä.
Kuinka paljon esimerkiksi TER 0,6 % on lopulta edullisempi kuin TER 1,4 %? Tällaiset kulutasot ovat markkinoilla ihan todellisia.
Laskelmassa otetaan huomioon korkoa korolle -ilmiö ja se, että pienempi TER tarkoittaa myös hieman korkeammalle pääomalle laskettavaa tuottoa kuin korkeamman TER:n vaihtoehto. Sijoitusaika on kymmenen vuotta ja tuotto-oletus 5 % molemmissa vaihtoehdoissa**.
"Kulujen ero on vain 0,8 prosenttiyksikköä, mutta kymmenen vuoden jälkeen euroissa on eroa noin 680 000 euroa. Ero kiihtyy ajan myötä, ja 20 vuodessa ero on jo yli 2 miljoonaa euroa. Se ei siis kerry henkilöstölle vaan siirtyy kokonaan kuluihin. Pieneltä tuntuva ero voi siis syödä satoja tuhansia tai jopa miljoonia euroja pitkän ajan kuluessa", Mäkinen havainnollistaa.
*Huom. TER auttaa vertailemaan rahastoja keskenään, mutta ei aina kata kaikkia kaupankäyntiin liittyviä kuluja.
**Lopputulos 10 vuoden jälkeen: TER 0,6 %: noin 10,24 milj. euroa, kun taas TER 1,4 %: noin 9,56 milj. euroa. Erotus: noin 681 000 euroa.
Minna Petäinen



