Etusivu
-
RAHAT 13.9.2021
EU teki metsästrategian, mitä tekee metsänomistaja?
EU laati oman metsästrategiansa, mutta miten se vaikuttaa yksityiseen metsänomistajaan Suomessa? Mitä metsänomistajan pitäisi nyt tehdä? -
KOTI 13.9.2021
Laskuri paljastaa ruokahävikkisi määrän – roskikseen hujahtaa rahaa ja kilokaupalla ruokaa
Suomalainen heittää roskikseen keskimäärin 25 kiloa ruokaa vuodessa. Nelihenkisessä perheessä jätteisiin vilahtaa useampi satanen. -
RAHAT 10.9.2021
Suomen EU-jäsenyys kallistui viime vuonna – suomalaiselle EU-jäsenyys maksoi 141 euroa
Suomi maksoi viime vuonna EU:lle 781 miljoonaa euroa enemmän kuin sai sieltä tuloja. Toissa vuonna summa oli 559 miljoonaa euroa. Asukasta kohden nettomaksu oli 141 euroa. -
RAHAT 10.9.2021
Pörssiyhtiöillä vauhdikas vartti takana – tulokset kasvoivat kovaa vauhtia
Helsingin pörssiyhtiöt kertoivat kovista tulosparannuksista toisella vuosineljänneksellä. Kovan vedon jatkumiseen on hyvät edellytykset, mutta rahapolitiikan mahdollinen kiristäminen varjostaa loppuvuotta. -
BLOGIT 10.9.2021
Työskentely eläkkeellä 2021: jääkö palkasta enemmän käteen kuin luulit?
Vanhuuseläkkeen aikana voi työskennellä vapaasti eikä palkkatulo vaikuta eläkkeeseen. Työkyvyttömyyseläkkeellä työskentelyyn kuitenkin liittyy joitain rajoituksia, joista eläkeläisen kannattaa ottaa selvää ennen kuin ryhtyy työnhakuun. -
VAPAALLA 10.9.2021
Lemmikille mikrosiru – mitä hyötyä sirusta on?
Vuoden 2023 alusta lähtien mikrosiru sekä rekisteröinti tulevat pakolliseksi koirilla. Tätä ennen syntyneillä koirilla on vuoden siirtymäaika. Koirien lisäksi siruja asennetaan muun muassa kissoille, freteille ja linnuille. -
KOTI 9.9.2021
Asuntolaina 150 000 euroa – korot melkein pelkkää marginaalia
Taloustaidon vertailussa 150 000 euron asuntolainan korot vaihtelevat 0,56 prosentista 1,05 prosenttiin. -
KOTI 9.9.2021
Myin vuokratun asuntoni tappiolla – voinko vähentää tappion pääomatuloista?
Myin noin vuoden vuokralla olleen asunto-osakkeeni tappiolla viime vuonna. Ennen sitä asuimme siinä itse yhdeksän vuotta. Voinko vähentää tappion pääomatuloista? -
RAHAT 8.9.2021
Setelit ja kolikot eivät levitä merkittävästi koronaa – käteisestä kieltäytyminen liikkeissä ei enää perusteltua
Seteleistä ja kolikoista siirtyy koronaviruksia sormiin niin vähän, että se ei riitä aiheuttamaan tartuntaa, ilmenee Euroopan keskuspankin (EKP) tutkimuksesta. -
RAHAT 8.9.2021
Valtion pörssisalkku ei kelpaisi rahastoksi – näin on ostettu ja myyty tänä vuonna
KARON PÖRSSI Suomen valtion suorat omistukset ja valtion sijoitusyhtiön Solidiumin omistukset Helsingin pörssissä noteeratuissa yhtiössä ovat yhteensä 40,3 miljardia euron arvoiset. 40 miljardin potista 30 miljardia on kahdessa yhtiössä. -
BLOGIT 8.9.2021
Palkkasi kimpussa usea veronhimoinen, tiedätkö miten monta?
Voikin tulla yllätyksenä, että bruttopalkkaan kohdistuu tulojen perusteella peräti kahdeksan eri veroa ja maksua. Työnantaja maksaa ja tilittää lisäksi vielä useat omat veronluonteiset, palkkaan perustuvat sosiaalivakuutusmaksunsa. -
RAHAT 7.9.2021
Kahdesta osakesäästötilistä uhkaa tulla kallis lasku
Laki sallii sijoittajalle vain yhden osakesäästötilin. Jos tilejä on useampi, seurauksena on kova veronkorotus. Sellainen uhkaa nyt niitä, jotka ovat avanneet itselleen kaksi osakesäästötiliä. -
VEROTUS 7.9.2021
Yritysmuoto voi vaikuttaa yksinyrittäjän etuihin
🅑 JÄSENILLE
Myös yksinyrittäjä voi saada työsuhde-etuja verovapaasti. Yritysmuodolla on joissakin tilanteissa vaikutusta siihen, mitä etuja omasta yrityksestä voi järjestää ja millä tavalla. -
KOTI 7.9.2021
Remontti äidin asunnossa – kenelle kotitalousvähennys?
Äitini asuu omistamassani kerrostaloasunnossa. Hän ei maksa vuokraa, mutta maksaa vastikkeen, veden ja sähkön. Voimmeko molemmat tehdä asuntoon kohdistuneista remonteista kotitalousvähennyksiä? -
KOTI 7.9.2021
Vuokrasopimuksen vakuus – viisi vaihtoehtoa järjestelyyn
Vuokrasopimuksen vakuus tarjoaa vuokranantajalle turvaa siltä varalta, että kaikki vuokrasopimuksen velvoitteet – kuten vuokra ja vuokralaisen mahdollisesti aiheuttamat vahingot – tulevat katetuiksi. -
BLOGIT 6.9.2021
Työurat eivät pitene poppakonsteilla – työn mielekkyys voisi sen tehdä
Kun työntekijä voi hyvin ja hänen taitonsa ovat pysyneet mukana tekniikan kehityksessä, alkaa hyviä asioita tapahtua kuin vaivihkaa. Työurat pitenevät, työllisyysaste nousee ja kansantalous kiittää. -
VEROT 6.9.2021
Maksan lapsenlapseni harrastus- ja päivähoitokuluja – onko tämä veronalainen lahja?
Voinko maksaa lapsenlapsen harrastus- ja päivähoitokuluja ilman veroseuraamuksia? Onko vastaanottajan iällä ja taloudellisella tilanteella vaikutusta asiaan? -
RAHAT 6.9.2021
Talletukselle ei korkoa heru – nolla tavallisin tarjous
Taloustaidon vertailussa kolme pankkia maksaa syyskuussa korkoa määräaikaistalletukselle, kun talletettavana on 10 000 euron summa 6 tai 12 kuukaudeksi. 24 kuukauden talletukselle saa korkoa neljästä pankista. -
VAPAALLA 6.9.2021
Klassikkotaiteilija Arvid Liljelund kuvasi kansapukuisia ihmisiä ja saaristoa
Arvid Liljelund (1844–1899) on 1800-luvun lopun kultakauden klassikkotaiteilija, joka tunnetaan erityisesti länsisuomalaisen rannikkokulttuurin kansanpukuisten ihmisten ja talonpoikaistupien interiöörien kuvaajana. -
BLOGIT 3.9.2021
EU:n komissio jakaa mielellään rahasi
EU-verot ovat huono idea, ainakin jos halutaan välttää verotuksen jatkuvaa yleistä kiristymistä.
Näitä muut lukevat nyt
-
VAPAALLA 18.7.2023Poimi kesän marjat ja sienet netistä – näin se onnistuuKesän metsämarjasesonki on ovella, ja sienisatoakin voi alkaa pian tähyillä. Mikäli ei ole itse suuntaamassa poimintaretkille, Suomen kesän metsäisiä antimia voi ostaa myös netin erilaisilla kauppa...
-
RAHAT 19.7.2023Nousuvara on tuhoisa ”tunnusluku”KARON PÖRSSI ”Näissä suosikkiosakkeissa on huima nousuvara”, ”Näillä Helsingin pörssin osakkeilla on suurimmat nousuvarat – Odotuksissa kymmenien prosenttien kurssipomppuja”, ”Pörssin kiintotähdell...
-
KOTI 19.7.2023Varo lääkeväärennöksiä – valmisteet jopa hengenvaarallisiaLaittomille markkinoille on ilmaantunut väärennöksiä valmisteista, joista laillisilla markkinoilla on maailmanlaajuinen saatavuusongelma. Fimea muistuttaa, että lääke kannattaa hankkia ainoastaan l...
-
VEROTUS 20.7.2023
🅑 JÄSENILLE
Kotitalousvähennys hanskaan ja mökki kuntoon – mitä voit vähentää?Myös kesämökin kunnossapidosta ja remonteista saa kotitalousvähennyksen. Tiedätkö, mistä vähennystä saa ja mistä sitä ei saa? Tässä 11 havainnollista esimerkkiä siitä, miten kotitalousvähennystä vo... -
KOTI & AUTOT 18.7.2023
🅑 JÄSENILLE
Digiperheen pätevä perushybridi – Kia Niro 1,6 GDI Hybrid (HEV)Kia Niro uudistui viime vuonna täydellisesti sekä tekniikaltaan että ulkoisesti. Uudistus oli ilmeisen onnistunut, koska auto- ja liikennetoimittajat valitsivat Kia Niron vuoden autoksi Suomessa 20...
Toimituksen valinnat
- Palkka ja eläke 2024 – kenen ansioverotus kevenee, kenen kiristyy?
- Verkko-osoite paljastaa vedätyksen – opettele tärkeimmät ulkoa
-
🅑 JÄSENILLE
Hutiloiden tehty kuntotarkastus on riski talokaupoissa – tarkastuksen tekijä kannattaa valita huolella - Miten perun testamenttini?
-
🅑 JÄSENILLE
Onko rahalahjani turvassa, jos teen siitä ilmoituksen? -
🅑 JÄSENILLE
Yrittäjä, tyhjentämätön tietokoneesi on tietoturvariski - Turvaako talletussuoja kaikki säästösi?
- Jättääkö avioehto puolison perinnöttä?
Mitä kuuluu rahalle ja veroille? Taloustaito Podcast kertoo. Tästä Podcast-kirjastoon
Nyt ajankohtaista
- Näin pääset alkuun metsäsi hoidossa ‒ metsänhoitaja Kalle Vanhatalon neuvot
- Tunne vastuut, vältä riidat asuntokaupassa – Marina Furuhjelm Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy:stä neuvoo
- Miten osakesäästötiliä verotetaan? Kati Malinen Veronmaksajista vastaa
- Millaisella kaupankäynnillä osakesäästötili tuottaa? Kaisa Kivipelto Danske Bankista vastaa.
- Kannattaisiko osakesäästötilillä sijoittaa ulkomaille? Suvi Tuppurainen Nordnetista vastaa.
- Miten torjua riskejä osakesäästötilillä hajauttamalla sijoituksia? Tanja Eronen Nordeasta vastaa.
Taloustaito 4/2024: Ruutu ohittaa vivut ja painikkeet autossa
Kosketusnäytöt ovat tulleet autoihin jäädäkseen, vaikka turvallisuuden kannalta ne eivät ole paras vaihtoehto.
• Uusperheen perintö: Kenelle ja kuinka paljon perintöä?
• Näin vähennykset vaikuttavat veroihisi
• Miten osakesäästötilin lopetus hoituu käytännössä?
• Valitse kännykkäliittymä fiksusti ja säätä rahaa
• Hyvä talo sietää muuttuvia säitä
Seuraava numero ilmestyy 15.5.2024.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Oppia omaan talouteen – Taloustaidon juttupaketti nuorille! Tutustu
Taloustaidon suosituimmat
-
RAHAT 11.3.2021Osakesalkku siirtomarkkinoilla – älä hukkaa arvo-osuustilisi ostohistoriaaJos aiot siirtää arvo-osuustilisi, ota huomioon isohkot kulut, joita varsinkin tilin luovuttava osakevälittäjä perii. Osakkeiden hankintatiedot pitää tallentaa ennen siirtoa. Pörssisijoittajan tai ...
-
VEROT 8.3.2021Vuokralaiselle uusi astianpesukone – mitä kuluja saan vähentää vuokratulosta?Aloin vuokrata asuntoa vuonna 2020. Päätin hankkia uusia kodinkoneita vähitellen ennen kuin ne menevät epäkuntoon tai kuluvat korjauskelvottomiksi. Ostin uuden astianpesukoneen vuokralaisen käyttöö...
-
VAPAALLA 4.3.2021Sähköautojen akustot kehittyvät – latausnopeudessa ja toimintasäteessä edelleen haasteitaSähköautojen akuissa on eroja. Sekä akuston latausnopeus että kapasiteetin antama toimintasäde ovat jättäneet monissa automalleissa toivomisen varaa. Kehitys on kuitenkin ottamassa uusia loikkia. U...
-
RAHAT 8.3.2021Rahahanat auki – mistä yritykselle rahaa kasvuun?Kasvua suunnittelevalle pk-yritykselle on tarjolla monenlaisia rahahanoja. Millä ehdoilla pankista irtoaa lainarahaa ja voisiko mukaan saada houkuteltua bisnesenkelin? Rahoitusratkaisu on usein pal...
-
VEROT 5.3.2021Vainaja on ulkomaalainen – pitääkö perunkirjoitus silti järjestää ja perukirja laatia?Minulla oli ulkomailta Suomeen tullut tuttava, joka kuoli hiljattain Suomessa. Hän oli asunut täällä jo muutaman vuoden, mutta Suomen kansalaisuutta tuttavallani ei ollut. Pitääkö tuttavastani laat...
-
RAHAT 8.3.2021Nightingale heittämällä puolisarviseksi – satuolentoon mukaan korkeintaan pikavoittoa metsästäenKARON PÖRSSI Tekstiviesti kilahti keskiviikkoaamupäivänä. Edellisenä aamuna olin käynyt Nightingale Healthin toimipisteessä vanhan sotilassairaalan Tilkan toisessa kerroksessa, jossa kyynärtaipeest...
-
VAPAALLA 8.3.2021Kevätmuutto käynnistymässä – aloittaisinko lintuharrastuksen?Oletko huomannut, miten monenlaisia lintuja kotisi ikkunan takana pyrähtelee? Niin rannikolla kuin sisämaassa taivaalla voi kaarrella jopa merikotka. Helmi-maaliskuussa huhuilevat pöllöt, ja pian m...
-
RAHAT 3.3.2021Tuloskausi paketissa – Jarkko Aho, mikä yllätti iloisesti, entä pettymykset?KARON PÖRSSI Alkuvuoden aikana pörssejä ovat heilutelleet milloin keskustelupalstojen vedätysringit, milloin autotehtailijan tviitit. Huomiota herättävien oikkujen varjoon on jäänyt se, että samall...
-
KOTI 3.3.2021Kodinkoneiden energiamerkinnällä uudet tiukat vaatimukset – parhaita A-luokan laitteita vasta odotellaanKodinkoneiden ja viihde-elektroniikan energiamerkinnät uudistuivat maaliskuun alussa. Puna-vihreässä nuolimerkinnässä on palattu takaisin A–G-asteikolle, ja samalla energiatehokkuusvaatimukset ovat...
-
VAPAALLA 10.3.2021Autoja murskattu ennätystahtiin – kolmessa kuukaudessa romutettu 24 000 autoaHenkilöautoja on kierrätetty romuksi joulu-helmikuussa enemmän kuin koskaan. Kolmessa kuukaudessa on romutettu 24 000 autoa, mikä on 10 000 enemmän kuin vuosi sitten joulu-helmikuussa. Romutusmäär...
-
RAHAT 4.3.2021Määräaikaistalletus 10 000 euroa – säästäjää ei hivellä koroillaTaloustaidon vertailussa vain neljä pankkia maksaa maaliskuussa korkoa määräaikaistalletukselle, kun talletettavana on 10 000 euron summa 12 tai 24 kuukaudeksi. Kuuden kuukauden talletukselle saa ...
-
KOTI 2.3.2021Onko asuntokauppani myyntivoitto kokonaan veroton?Omistan yksin omakotitalokiinteistön, jossa olen asunut vakituisesti jo 25 vuotta. Kiinteistö on kaavatontilla. Rakennuksen pinta-alasta on koko ajan ollut asuinkäytössäni 60 prosenttia ja loput 40...
-
KOTI 10.3.2021Pojan asunnossa tehdään remontti – saako äiti kuluista kotitalousvähennyksen?Maksan poikani asunnon remonttikustannukset. Voinko huomioida kustannukset omassa verotuksessani kotitalousvähennyksenä? Verojuristi Merja-Liisa Huolman-Lakari vastaa: Et voi. Alenevassa polvessa o...
-
TYÖ & ELÄKE 5.3.2021Koronavuonna jatkettiin työntekoa – eläkkeellesiirtymisikä nousi reilustiVuonna 2020 suomalaiset siirtyivät työeläkkeelle viisi kuukautta edellisvuotta myöhemmin. Keskimäärin eläkkeelle jäätiin 61,9-vuotiaana. Työssä jatkaminen nosti ikääntyneiden työllisyysasteen ennät...
-
RAHAT 2.3.2021Kaukoidän rahastoissa hulppeat vuosituotot – Latinalainen Amerikka heikoissa kantimissaTaloustaito vertailee kehittyville markkinoille Keski- ja Itä-Eurooppaan, koko maailmaan, Kaukoitään ja Latinalaiseen Amerikkaan sijoittavien osakerahastojen vuosituottoja vuoden, kolmen ja viiden ...
-
KOTI 9.3.2021Mies, näin vakuutat vuokranantajan luotettavuudestasiOvatko miehet heikoilla, kun vuokra-asunnoista kilpaillaan? Kokenut asuntovälittäjä kertoo, miten mies voi parantaa asemiaan vuokra-asuntomarkkinoilla. Miehiä saatetaan nykyäänkin joskus syrjiä vuo...
-
VAPAALLA 5.3.2021Lempiviiniä myymälään? Nyt saa esittää toiveitaNykyisin on suosiossa osallistaa asiakkaat kaupan valikoimasuunnitteluun. On korttelitoivetta ja muuta palautekanavaa. Alko lähti mukaan tähän kehitykseen viime syksynä ja lanseerasi Alkotoiveen. H...
-
KOTI 2.3.2021Kiinteistöveropäätökset Omaverossa maaliskuun puoliväliin mennessäEnsimmäiset kiinteistöverotuspäätökset ovat tarkistettavissa Omaverossa. Kaikki noin 2,1 miljoonaa kiinteistönomistajaa saavat kiinteistöverotuspäätöksensä Omaveroon viimeistään 16.3.2021, Verohall...
-
RAHAT 9.3.2021Säästö- ja sijoitustilit – parhaat korot tuontitavaraaSäästö- ja sijoitustilien korot vaihtelevat 0,025 prosentista 0,80 prosenttiin niillä tileillä, joille pankit maksavat korkoa. Taloustaidon vertailussa on mukana 19 tiliä, joista kuudessa korko on ...
-
VEROTUS 9.3.2021
🅑 JÄSENILLE
Ahlstrom-Munksjön osake: näin lasket luovutusvoitonAhlstrom-Munksjö Oyj:n osakkeille on sattunut ja tapahtunut paljon melko lyhyessä ajassa: Kaksi osittaisjakautumista vuonna 2013. Munksjön osakkeita osinkona Ahlstromista vuonna 2014. Yhtiöiden sul...