Etusivu
-
KOTI 22.9.2017
Maksuhäiriö. Mitä teen?
Jos et pysty maksamaan laskua, ota heti yhteyttä velkojaan. Maksumuistutuksen jälkeenkin voi vielä estää maksuhäiriömerkinnän. -
VAPAALLA 21.9.2017
Škoda Rapid päivittyi perinteiselle pohjalle
Škoda Rapid on saanut uutta ilmettä. Sen aiempi perusmoottorivaihtoehto, 1,2-litrainen nelisylinterinen TSI-kone, on korvattu pienemmällä kolmisylinterisellä 1.0 TSI-moottorilla. -
KOTI 20.9.2017
Unohditko maksaa kiinteistöveron? Maksumuistutus tulee ensi viikolla
Yli puoli miljoonaa unohti maksaa kiinteistöveron syyskuun alussa. Kiinteistöveron ensimmäinen eräpäivä oli 4. syyskuuta. -
VEROT 20.9.2017
Kela perii velkoja veronpalautuksista
Perintä koskee etuuksien takaisinperinnästä syntyneitä velkoja, Kelan perinnässä olevia opintolainoja ja elatusapuvelkoja. -
RAHAT 20.9.2017
Pääomasijoittajat myyvät Rovion nousevaan kurssiin – hyppään silti siivelle
KARON PÖRSSI Helsingin pörssin eläinkatras kasvaa, kun Siili ja Orava saavat seurakseen vihaisia lintuja ja kasan possuja. Globaalisti tunnetun suomalaisen viihdeyhtiön listautuminen kotipörssiin on merkkitapaus. -
TYÖ & ELÄKE 19.9.2017
Valtion tuloveroasteikko: Tulorajoihin esitetään 1,5 prosentin korotusta
Hallitus esittää valtion tuloveroasteikon tulorajoihin noin 1,5 prosentin korotusta vuonna 2018. Tämän lisäksi asteikon kolmannen tuloluokan euromääräistä alarajaa korotettaisiin 600 eurolla. -
RAHAT 19.9.2017
Taloustaidon pörssilista: loppuvuodesta valoisampaa
Vaikka alkuvuonna pörssiyhtiöt tehtailivat loistotuloksia, vuoden toisella neljänneksellä vauhti hyytyi. Monella Taloustaidon listalle yltäneellä yhtiöllä loppuvuosi näyttää taas valoisammalta. -
KOTI 18.9.2017
Vuokraatko loma-asuntoasi? Näin kulut saa vähentää
Kun loma-asuntoa sekä tarjotaan vuokralle että vuokrataan aktiivisesti ja omaa käyttöä on vähemmän kuin vuokrakäyttöä, loma-asunto on tulonhankkimiskäytössä. -
VAPAALLA 18.9.2017
Pakettiauto vuokralle: 11 vinkkiä vuokraajalle
Vuokrapakumarkkinoilla on uusia pakujen vuokraamiseen keskittyneitä yrityksiä. Vuokrapakujen hintahaitari on leveä. -
VAPAALLA 18.9.2017
Ensi kertaa pakun rattiin? Näin ajat pakettiautoa
Pakettiauton pyörittely ahtaissa paikoissa sujuu vain, jos autoa osaa peruuttaa sivupeilien avulla. Pakettiauton hallintalaitteisiin pitää ehdottomasti tutustua ennen ajoon lähtöä. -
RAHAT 18.9.2017
Kulutusluotto 10 000 euroa. Mikä pankki on edullisin?
Kulutusluoton korko vaihtelee Taloustaidon saamissa tarjouksissa 5,20 prosentista 5,90 prosenttiin. -
VAPAALLA 15.9.2017
Volkswagen Polo ei tunnu enää pikkuautolta
Volkswagenin perinteinen pikkuauto Polo muistuttaakin nyt entistä enemmän Golf-mallia, mutta muistuttaako se jo liikaakin? -
RAHAT 15.9.2017
Suhdanteet: Kerkiääkö kuluttajakin kasvun imuun?
Suomen talous on lähtenyt yllättävän ripeään kasvuun. Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Timo Vesala ei kuitenkaan odota kasvun jatkuvan tällaisena kovin pitkään. -
VEROT 14.9.2017
Verotus uudistuu: Veronpalautus nopeammin käyttöön
Tulo- ja kiinteistöverotuksessa verotus voi päättyä eri verovelvollisilla eri aikaan ja nykyistä aikaisemmin. Tämä aikaistaa sekä veronpalautusten maksamista että jäännösverojen ja kiinteistöverojen tilittämistä veronsaajille. -
VAPAALLA 14.9.2017
Arkinen esine jalostuu keräilijän aarteeksi
Muistatko Arabian lasten astiat, mausteikot ja Pomona-purkit, Iittalan värikkäät käyttölasit, Palaset-laatikot ja 1950-luvun teak-huonekalut. Moni arkinen tavara on nyt arvokas keräilyesine. -
VEROT 14.9.2017
Voinko tehdä testamentin aviopuolisoni hyväksi?
Voiko avioliitossa oleva pariskunta, jolla on yhteisiä lapsia, tehdä keskinäisen testamentin, jonka mukaan aviopuolison kuoltua leskelle jää täydellinen omistusoikeus kuolleen aviopuolisonsa kaikkeen omaisuuteen? -
RAHAT 13.9.2017
Rahastovertailu: Taaleri on tehokkain
KARON PÖRSSI Tuotto ei ole sijoittamisessa kaikki kaikessa. Olennaista on myös se, kuinka suurta riskiä sijoittaja joutuu ottamaan ja kantamaan tuoton saadakseen. -
KOTI 13.9.2017
Pieni taloyhtiö tuskailee: Mistä isännöitsijä?
Mitä pienempi taloyhtiö, sitä vaikeampi yhtiön on löytää ammatti-isännöitsijä. Ei ole harvinaista, että isännöintipalveluja kilpailuttava taloyhtiö ei saa yhtään tarjousta isännöintitoimistoilta. -
VEROT 12.9.2017
Verottajan lahjaverolinjauksesta kanneltu oikeuskanslerinvirastoon
Verohallinnon lahjaverotusta koskevasta salaisesta työmenettelyohjeesta on kanneltu oikeuskanslerinvirastoon. Asiasta kertoi tiistaina STT. -
VEROT 12.9.2017
Virvoitusjuomavero tuoremehusta?
Virvoitusjuomavero koskee kattavasti myös vesiä, mutta ei esimerkiksi kahvia ja teetä. Vain joka kymmenes suomalainen tietää, että lähdevedestä maksetaan virvoitusjuomaveroa.
Näitä muut lukevat nyt
-
VEROT 15.3.2024Kiinteistöverotuspäätökset Omaverossa – vero noussut monillaKiinteistönomistajien kiinteistöverotuspäätökset vuodelle 2024 ovat nyt Omaverossa. Lakimuutos nostaa monen kiinteistönomistajan veroja edellisestä vuodesta. Kiinteistöverotuspäätös pitää tarkistaa...
-
KOTI 14.3.2024Toimiiko pihakaivo, mitä kuuluu lumikasoille? Etenevä kevät voi aiheuttaa kallista riesaaOmakotitalon ja mökin omistajilla on nyt hyvä hetki tarkastella kiinteistön kuntoa talven jäljiltä. Erityisesti rakennusten lähistölle kertyneisiin kinoksiin ja lumikasoihin kannattaa kiinnittää hu...
-
KOTI 15.3.2024Lämmintä ylle taloyhtiön kevätkokoukseen – kylmää kyytiä kuluissaTakana on tavallista kylmempi talvi, ja siitä maksetaan monessa taloyhtiössä vielä pitkään talven jo taituttua. Lämmitykseen ja lämpimään käyttöveteen menee nimittäin usein lähes 40 prosenttia talo...
-
VEROTUS 15.3.2024
🅑 JÄSENILLE
Veroilmoitus 2023: Tarkista ja täydennä esitäytetty veroilmoitusTaloustaito-Bonuksessa Veronmaksajien vinkit ja neuvot veroilmoituksen tarkistamiseen, korjaamiseen ja täydentämiseen. Muista myös, että monet vähennykset voit saada vain, jos itse vaadit niitä ver... -
OMA TALOUS 14.3.2024
🅑 JÄSENILLE
Taloustaito Vero2024-tapahtumassa: katso esitysten tallenteet täältäVeronmaksajien Vero2024-tapahtuma järjestettiin 13.3.2024 Helsingissä Pikku-Finlandiassa. Taloustaito -lehden lavalla esiintyi lehdestä tuttuja asiantuntijoita ja vaikuttajia oman talouden aiheiden...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
VAPAALLA 20.5.2015Porsche Macan S Dieselissä on oikeaa henkeäMaasturit ovat nostaneet Porschen valmistuslukemat aivan toisiin numeroihin kuin mihin valmistaja urheiluautoilla ylsi. Uutta Macania tehtiin viime vuoden aikana 45 000 kappaletta, ja sitä on myyty...
-
VAPAALLA 18.5.2015Dora Wahlroosin naiskuvaukset arvostettujaDora Wahlroos (1870-1947) on lahjakas taidemaalari, joka sai kunnolla tunnustusta tuotannolleen vasta 50 vuotta kuolemansa jälkeen. Dora Wahlroos opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa ...
-
RAHAT 13.5.2015Rahasto-ostajan kuusi askeltaKARON PÖRSSI Rahastosijoittamisella on suomalaisissa yksityissijoittajapiireissä hieman huono kaiku. Aktiiviset sijoittajat tapaavat pitää rahastoja lypsykoneena, jonka pankit kiinnittävät asiakkai...
-
VAPAALLA 13.5.2015Volkswagen Golf Variantille uusia asujaVolkswagenilla oli kansainvälisessä lehdistöesittelyssä Malagassa 300-hevosvoimaisen R Variantin ohella kaksi muutakin uutta versiota Golf Variant –farmarimallistaan: Alltrack ja GTD, joista maasto...
-
KOTI 15.5.2015Millainen valtakirja raha-asioiden hoitoon?Taloustaidon lukijalla oli ollut ongelmia sukulaisensa perintöön liittyvien asioiden hoitamisessa valtakirjalla. Julkinen oikeusavustaja Sari Vuori Helsingin oikeusaputoimistosta kertoo, miten laad...
-
RAHAT 13.5.2015Siirtyykö alijäämähyvitys seuraavalle vuodelle?Olen vuokrannut sijoitusasuntoani jo pitkään ja tein siihen vuonna 2014 ison remontin. Vähennyskelpoiset kuluni pääomatuloista olivat 10 000 euroa suuremmat kuin vuokratuloni ja muut pääomatuloni s...
-
KOTI 11.5.2015Kannattaako älypuhelin korjata?Älypuhelin on peruskännykkää sekä kalliimpi että herkempi hajoamaan. Puhelinoperaattoreilla on omat sopimuskorjaamonsa takuuaikana. Kalliiden puhelinten käytön lisäännyttyä on ilmaantunut monia pie...
-
KOTI 18.5.2015Mistä pankista saa edullisinta asuntolainaa?Toukokuun alussa ero halvimman ja kalleimman lainatarjouksen välillä kutistui 0,19 prosenttiyksikköön. Huhtikuussa ero oli 0,2 prosenttiyksikköä. Toukokuussa edullisimman tarjouksen (1,50 %) antoi...
-
KOTI 18.5.2015Yksi hintapiikki asuntokaupoissa ei tee vielä kesääAsuntohinnat ovat jo pari vuotta olleet keskimäärin loivassa laskussa, vaikka aina välillä hintakäyriin on noussut nyppäys ylöspäin. Laskusuuntaus on ollut havaittavissa myös pääkaupunkiseudulla, v...
-
VAPAALLA 12.5.2015Kreikan saarten omaleimaiset viinitSirpaleisessa, saariston muovaamassa Kreikassa on harhaanjohtavaa puhua yhtenäisestä ruokakulttuurista. Mousakas, souvlaki ja mezet ovat kaikille tuttuja kreikkalaisruokia, mutta alun pitäen nekin ...
-
VAPAALLA 11.5.2015Rautasormus 5 000 euroaKeräilymarkkinoilla kohteen kauneudella ei välttämättä ole mitään tekemistä sen keräilyarvon kanssa. Tämän todisti taas Hagelstamin kuukausihuutokaupassa myyty rautasormus. Vain häviävän pieni jouk...
-
RAHAT 20.5.2015Tuloskausi paketissaKARON PÖRSSI Ensimmäisen vuosineljänneksen tulokset on julkistettu. Näppituntumalta tulokset ovat olleet hyvänpuoleisia, eikä viimeksi kuluneen kuukauden aikana koettu kurssilasku tunnukaan johtuva...
-
KOTI 19.5.2015Saako kuka tahansa sairauskuluvakuutuksen?Finanssialan Keskusliiton tuoreen tilaston mukaan sairauskuluvakuutus on jo yli miljoonalla suomalaisella. Onko näistä suurin osa lapsille otettuja vakuutuksia, projektijohtaja Kari Lintunen Lähi-T...
-
VAPAALLA 13.5.2015Autoklassikkojen hintataso jäi vaatimattomaksiKlassikkojen hintataso on yleisesti ottaen tasaantunut, mutta mallien joukossa on tapahtunut hintaloikkia, joista 308- ja 328-mallisten Ferrareiden kallistuminen on yksi selvimpiä muutoksia. Turuss...
-
KOTI 19.5.2015Miten viitekorko vaikuttaa asuntolainan kuukausierään?Kuvio kertoo, miten asuntolainasta maksettava kuukausierä on kolmen viime vuoden kuluessa muuttunut, kun lainan viitekorkona on 3 kuukauden euribor tai 12 kuukauden euribor. Esimerkkilainassa 3 k...
-
KOTI 18.5.2015Remontin pitkä kesto ei estänyt kotitalousvähennystäKHO:n tuoreen päätöksen mukaan kotitalousvähennykseen oli oikeus, vaikka remontti jatkui huomattavasti pidempään kuin Verohallinnon ohjeessa mainitut kolme kuukautta. Ohjeen mukaan asuntoon on muut...
-
TYÖ & ELÄKE 15.5.2015Sitra kasvattaisi iäkkäiden kotitalousvähennystäSitran ehdotuksessa 75 vuotta täyttäneiden kotitaloustyön verovähennysoikeutta kasvatettaisiin 70 prosenttiin. Lisäksi pienituloiset saisivat taloudellista tukea vähennyksen tekemiseen. Sitra halua...
-
VEROT 19.5.2015Jo 755 000 palautti veroilmoituksensa verkossaVerohallinnon Veroilmoitus verkossa -palvelussa palautettiin toukokuussa 755 000 veroilmoitusta. Se on 42 000 enemmän kuin viime vuonna. Esitäytetyn veroilmoituksen palautuspäivät olivat 7.5. ja ...
-
RAHAT 18.5.2015Mikä pankki tarjoaa edullisinta kulutusluottoa?Kulutusluottojen korot vaihtelivat huhtikuun alun tarjouksissa 5,35 prosentista 8,99 prosenttiin. Toukokuun alussa edullisimman tarjouksen 10 000 euron vakuudellisesta kulutusluotosta teki tälläkin...
-
VEROT 11.5.2015Veroilmoituksen toinen palautuspäivä keskiviikkonaEsitäytetyn veroilmoituksen toinen palautuspäivä on keskiviikkona 13.5. Palautuspäivä on merkitty esitäytetyn veroilmoituksen etusivulle. Ensimmäinen palautuspäivä oli 7.5. Veroilmoituksia on palau...






