Etusivu
-
KOTI 16.5.2017
Mikä pankki tarjoaa toukokuussa edullisinta asuntolainaa?
Taloustaidon korkovertailuun saatiin taas esimerkkitarjous asuntolainasta, jonka korko on piirun verran alle yhden prosentin. -
KOTI 15.5.2017
Taloudessa uutta potkua, asuntokaupoilla odotuksia
Vahva kuluttajaluottamus ja talouden paranevat luvut ovat yhdistelmä, jonka odotetaan heijastuvan myös asuntomarkkinoille. Kiinteistönvälittäjät kertovat näkevänsä merkkejä kaupan piristymisestä ja pankit raportoivat, että lainatiskeillä on hulinaa. -
TYÖ & ELÄKE 15.5.2017
Töissä eläkkeellä: mitä verojen jälkeen jää käteen?
Eläkkeelläkin voi tehdä töitä, mutta meneekö palkka nouseviin veroihin? Selvitä verotus myös, jos harkitset osittaista varhennettua vanhuuseläkettä. -
VAPAALLA 12.5.2017
Uusi Audi Q5 ei säväytä mitenkään
Toisen sukupolven Audi Q5 noudattelee edeltäjänsä linjaa. Kun vanhaa Q5-mallia on myyty 1,6 miljoonaa kappaletta ja se on ollut segmenttinsä menestynein SUV-malli, valmistaja on välttänyt radikaaleja muutoksia. -
VAPAALLA 12.5.2017
Alko astui ensiaskeleet 1930-luvulla
Kun inhottu kieltolaki Suomessa viimein kumottiin 1932, odotti varmaankin moni ravintola-asiakas paluuta kultaisiin aikoihin. Vapaus ei kuitenkaan ravintoloihin palannut, vaan kehitys lähti hyvin omalaatuiseen suuntaan. -
VAPAALLA 12.5.2017
Inari Krohn kuvittaa luontoa
Taidegraafikko Inari Krohnin teokset ovat vahvasti symbolistisia, ja ne kestävät sekä aikaa että katseita. Krohnin teos on hyvä hankinta taidekokoelmaan. -
VAPAALLA 11.5.2017
Designin arvostus ennätyskorkealla
Kevään arvohuutokaupat niin Suomessa kuin Ruotsissakin ovat osoittaneet, että skandinaavisen designin arvostus on nyt korkeammalla kuin koskaan aiemmin. -
KOTI 11.5.2017
Minä vuonna kuolinpesä tekee vähennyksen verotuksessa?
Kuolinpesä omistaa asunnon, joka on vuokralla. Asuntoon hankittiin uusi ilmalämpöpumppu tammikuussa 2017. Lasku maksettiin helmikuussa. Voinko vähentää tuon ilmalämpöpumpun kuolinpesän vuoden 2016 verotuksessa, vai pitääkö odottaa 2017 verotusta? -
RAHAT 10.5.2017
Pankki perusti maksuttoman kasinon
KARON PÖRSSI Pörssikauppaa maksutta! Eikä kyse ei ole kertaluonteisesta lanseerauskampanjasta vaan pysyvästä hinnoittelusta, kunhan kauppa on vähintään sadan euron suuruinen. -
KOTI 9.5.2017
Maksa turvallisesti lähimaksulla
Kuluttajia ei pitäisi pelotella lähimaksamisen uhkakuvilla, koska lähimaksaminen on jopa parantanut korttiturvallisuutta. Tätä mieltä on EU:n poliisivirasto. Valppautta vaaditaan silti aina, kun rahaa käsitellään. -
VEROT 8.5.2017
Kiinteistöverotukseen luvassa lisää läpinäkyvyyttä
Kiinteistöverotusta varten kehitetään uusi maapohjan arvostamisjärjestelmä, joka on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2020. Tavoitteena on lisätä kiinteistöverotuksn läpinäkyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta. -
VAPAALLA 5.5.2017
Muotokuvamaalarin kokemus nostaa teoksen hintaa
Muotokuvataide on vaativaa. Harva taiteilija haluaa, saati pystyy tekemään muotokuvia. Muotokuvan teettäjän kannattaa tutkia taiteilijoiden hinnoittelun perusteet huolella. -
VAPAALLA 4.5.2017
Opel Insignia Grand Sport kohottaa merkin mielikuvaa
Ainoastaan nelivetoisen tuplaturbolla varustetun huippuversion vaihteiston ohjelmointi kaipaisi parantamista Insignia Grand Sportissa. Muuten Opelin uutuus malliston yläpäähän on hienosti toteutettu. -
VAPAALLA 4.5.2017
Miten Opelista tuli taas menestystarina?
Opel on viime vuosien menestystarinoita Suomessa, kun perinteikäs automerkki on noussut alennustilasta, johon se taannoin vajosi. -
RAHAT 4.5.2017
Määräaikaistalletus 10 000 euroa: millaista korkoa tarjolla?
Ylimmillään 12 kuukauden määräaikaistalletukselle (10 000 euroa) tarjottiin toukokuun alussa 1,25 prosentin korkoa ja alimmillaan nollaa prosenttia. -
RAHAT 4.5.2017
Fiksuudella vauraammaksi
KARON PÖRSSI: Jos osakesijoittamista mainostettaisiin niin kuin kirjakerho tapasi mainostaa kirjojen lukemista, televisiomainoksessa Jörn Donner saattaisi lausahtaa sopivan ylimielisesti: "Fiksut sijoittavat osakkeisiin." -
KOTI 2.5.2017
Koska viimeksi kilpailutit kotivakuutuksen?
Kotivakuutuksen voi ostaa laajana tai suppeana. Pelkkä nimi ei kuitenkaan kerro paljonkaan siitä, mitä vakuutus sisältää. Mitä asioita kotivakuutusta valitessa kannattaa ottaa huomioon? -
VAPAALLA 28.4.2017
BMW 5 ei sovi kankealle kuskille
BMW:n uusi 5-sarjan auto on tyylikäs ja nuorekas ajokki, mutta urheilullinen painotus korostuu niin voimakkaasti, että BMW pudottaa vanhat herrat kyydistä. Samalla ohjauksesta on kadonnut perinteinen BMW-tuntuma. -
VAPAALLA 28.4.2017
Fiat Tipo on edullinen perusauto
Uusi Fiat Tipo on samantyyppinen auto kuin edeltäjänsä. Fiat Tipo sukeltaa hinnallaan kilpailijoiden alapuolelle ja tarjoaa taloudellisesti houkuttelevan vaihtoehdon Volkswagen Golfin kokoluokkaan. -
VAPAALLA 28.4.2017
Rennosti risteillen Karibialle vai Välimerelle?
Kansainväliset lomaristeilyt kiinnostavat entistä enemmän suomalaisia. Risteily on rentouttava tapa matkustaa. Risteillen kohteet tulevat matkailijan luo.
Näitä muut lukevat nyt
-
RAHAT 3.11.2023Kestääkö pankkien kova tuloskunto, jos luottotappioita alkaa tulla?Korkojen nousun ansiosta Helsingin pörssin pankit takovat nyt kovia tuloksia. Miten käy tuloskunnon, kun korkokate alkaa supistua ja epävarma talous lisää luottoriskejä? Nopeasti kohonnut korkotaso...
-
RAHAT 6.11.2023Kymppitonnille tiedossa tuottoa, mutta ei vieläkään riittävästiTaloustaidon vertailussa määräaikaistalletusten korot suuntaavat ylöspäin. Marraskuun alussa kahden pankin tarjouksessa 10 000 euron talletuksen vuosikorko ylittää neljä prosenttia. Kolmen prosen...
-
TYÖ & ELÄKE 3.11.2023Tuotan ulkomaisella alustalla sisältöä faneilleni – onko minun maksettava arvonlisäveroa?Käytän ulkomaista alustaa, jossa tuotan sisältöä faneilleni. Fanit maksavat kertamaksuja tai kuukausimaksuja, ja he voivat seurata minua tai olla kanssani vuorovaikutuksessa. Alusta tarjoaa välinee...
-
VAPAALLA 3.11.2023Ankarakin vuosi voi tuottaa laadukasta viiniäLokakuu oli viinitarhoilla kiireistä aikaa, kun sadonkorjuu Euroopassa on ollut täydessä käynnissä. Sadonkorjuun alku ajoittuu elokuun puolivälin tienoille, vaikkakin ilmaston lämpeneminen on vuosi...
-
VEROT 6.11.2023Yhteinen koti puolison rahoilla – kaatuuko suunnitelma veroihin ?Varainsiirtoverohuojennus ensiasunnon ostajille poistuu vuoden vaiheessa. Toisin sanoen nyt on kiire, jos aikoo ostaa ensiasunnon ilman, että siitä joutuu maksamaan varainsiirtoveroa. Voiko parisku...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Sain lahjaksi alle 5 000 euroa syksyllä 2023 – voinko saada jo nyt uuden verottoman rahalahjan?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Lapseton aviopari – mihin testamentti vaikuttaa? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
- Miten perun testamenttini?
-
🅑 JÄSENILLE
Mercedes-Benz CLA 250+ on ajajan auto isolla A:lla
Taloustaito 4/2026: Sijoittaja tähyää isompaa asuntoa
Millainen olisi kysytty ja haluttu vuokra-asunto tulevaisuudessa? Tuskin ainakaan yksiö.
- Mitä sähköauton korjaaminen maksaa?
- Puolisosta pääsee eroon, pääseekö veloista?
- Tunnetko indeksirahastojen erot?
- Miten selvitän mökkitonttini rajat?
- Miksi yhdistelmäkorttini ei toimi reissussa?
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »

Seuraava Taloustaito ilmestyy 11.6.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
KOTI 27.3.2015Mitä pelitilille tapahtuu kuoleman jälkeen?Monella suomalaisella on internetissä pelitili, jota käytetään vaikkapa Lottoa tai urheiluveikkausta pelattaessa. Jos pelitilin haltija yllättäen kuolee eikä hänen omaisillaan ole tietoa käyttäjätu...
-
VAPAALLA 20.3.2015Muista hakea autoveron palautustaTuhannet ulkomailta Suomeen auton tuoneet voivat jälleen hakea Tullilta palautusta liikaa maksamastaan autoverosta. Autoverolaki todettiin tuomioistuimessa (KHO:2014:182) jälleen kerran olevan vast...
-
RAHAT 18.3.2015Listautumissesongin ensimmäinen rahastusKARON PÖRSSI Viimeaikaisen listautumisbuumin ilahduttava piirre on ollut se, että pörssiä on käytetty sen perustehtävään: pörssissä olevien ja sinne listautuvien yhtiöiden on helppo hankkia oman pä...
-
VAPAALLA 31.3.2015Teslan valikossa on mielipuolinen vaihtoehtoUusi nelivetoinen Tesla on kaikkien aikojen nopeimmin kiihtyvä neliovinen tuotantoauto. Kun auton valikoissa lukee toisena kiihtyvyysasetuksen vaihtoehtona Insane – Mielipuolinen – se tuntuu nörtti...
-
RAHAT 30.3.2015Taloustaidon lista uudistuiPitkäjänteisen osakesäästäjän työkaluksi tarkoitettu Taloustaidon lista on uudistunut. Jatkossa yhtiöt saavat pisteitä myös kasvuvauhdistaan, sillä omistaja-arvoa ei voi syntyä pitkällä aikavälillä...
-
KOTI 26.3.2015Mihin lahjaveroluokkaan miniä ja vävy kuuluvat?Voinko antaa lapseni aviopuolisolle alle 4 000 euron lahjan ilman lahjaveroseuraamusta? Jos päätän antaa lapseni aviopuolisolle 4 000 euroa arvokkaamman lahjan, kumman veroluokan mukaan hän maksaa ...
-
VEROT 18.3.2015Tulli keräsi 10,2 miljardia euroa valtion kassaanTulli kantoi vuonna 2014 veroja ja maksuja yhteensä noin 10,2 miljardia euroa. Summa on reilu neljännes (26,1 %) valtion veroista ja veron luonteisista maksuista. Suurimmat verotuotot 2014 Nestemäi...
-
VAPAALLA 1.4.2015Uusi apuri lentohakuunHelsinki-Honolulu: miten kannattaisi lentää Honoluluun? Uusi lentoapuri, Finavian lentohaku , hakee kohteita ja lentoyhteyksiä eri puolille maailmaa suomalaisilta lentokentiltä. Lentohaku etsii koh...
-
VEROT 26.3.2015Miten kerätä rahat sosiaali- ja terveyspalveluihin?Sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitus on sekava vyyhti, sillä palveluihin tulee rahaa monesta kanavasta. Maksajia ovat muun muassa valtio, kunnat, Kela, työnantajat, vakuutusyhtiöt sekä tietysti...
-
RAHAT 24.3.2015Sijoittajan sähköiset apulaisetPiensijoittajille on ilmestynyt verkkoon työkaluja, jollaisia on aiemmin ollut vain ammattilaisten käytössä. Saako niiden avulla sijoitussalkun tuottamaan paremmin? Luottaisiko pankin sijoitusne...
-
VEROT 19.3.2015Euroopan komissio haluaa suitsia veronkiertoaEuroopan komissio haluaa estää yhtiöveron kiertoa ja vahingollista verokilpailua EU-maissa. Jatkossa jäsenmaiden veroviranomaisilla olisi velvollisuus vaihtaa automaattisesti tietoja useamapaan kui...
-
RAHAT 1.4.2015Matkamuistoja AteenastaKARON PÖRSSI Vietin viime viikon Ateenassa selvittelemässä, mistä Kreikan talousvaikeudet johtuvat. Huristelin puolen tunnin välein kulkevalla metroksi kutsutulla lentokenttäjunalla, hämmästelin ka...
-
KOTI 31.3.2015Taloyhtiön loisteputkissa piilee palovaaraLoisteputkilamppu voi sytyttää tulipalon myös kerrostalossa. Pyörä- ja häkkikellarit, pesutuvat, kuivaushuoneet tai saunojen pukuhuoneet voivat olla kerrostalopalon alkulähteitä. Viallinen loistepu...
-
VAPAALLA 30.3.2015Osinkoja antiikiksiLähiviikkoina ja -kuukausina pörssiyhtiöt jakavat osinkoja omistajilleen noin 10 miljardia euroa. Siitä osa menee verottajalle, mitätön määrä ruokakauppaan, iso osa sijoitetaan takaisin pörssiosakk...
-
TYÖ & ELÄKE 26.3.2015Ikäihmiset haluavat käyttää kotitalousvähennystäMoni ikäihminen haluaa ostaa erilaisia kodin palveluita käyttämällä kotitalousvähennystä. Ikäihmiset ovat valmiita ostamaan useita erilaisia palveluita kotiinsa hyödyntäen kotitalousvähennystä. Tär...
-
RAHAT 25.3.2015Vesiverkosto ja lentokenttä salkkuun – turvallista tuottoa?KARON PÖRSSI Korot ovat nollassa, osakkeiden hinnat pilvissä. Keskuspankit painavat rahaa koneet punaisena. Tällaisessa tilanteessa sijoittajan pää alkaa kääntyä ja etsiä kohteita edes hivenen peri...
-
RAHAT 20.3.2015Vertailussa osake-, yhdistelmä- ja korkorahastotVertailimme osakerahastoja, yhdistelmärahastoja ja korkorahastoja viiden vuoden tuoton perusteella. Mukana ovat myös omistajalukumäärältään suurimmat Suomeen rekisteröidyt rahastot. Vertailussa ova...
-
TYÖ & ELÄKE 19.3.2015Onko naapuriapu verotettavaa tuloa?Naapurini lähtee pidemmäksi ajaksi ulkomaille työkomennukselle. Olen luvannut kastella naapurini sisäkukat ja tehdä myös lumityöt komennuksen aikana. En saa edellä mainituista töistä erillistä korv...
-
VAPAALLA 18.3.2015Autoverokertymä kutistui vuonna 2014Tulli keräsi viime vuonna autoveroja noin 909,8 miljoonaa euroa, mikä oli 17 miljoonaa euroa (-1,8 %) vähemmän kuin vuonna 2013. Vuonna 2014 verotettujen uusien henkilöautojen CO 2- päästöt olivat...
-
VAPAALLA 1.4.2015Alkuvuoden ensirekisteröinnit miinuksellaTammi–maaliskuussa on rekisteröity 29 355 uutta henkilöautoa, mikä on 3,8 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Maaliskuussa rekisteröitiin 11 097 henkilöautoa, Autoal...
Oppia omaan talouteen – Taloustaidon juttupaketti nuorille! Tutustu






