Jos työntekijä ajaa paljon työajoja, autoetu voi olla työnantajan kannalta edullinen vaihtoehto. Palkansaajalle puolestaan työsuhdeauto voi koitua kalliiksi, mikäli yksityisajoja on vähän ja työajoja paljon.
Yhtiön auto työntekijällä
Autoedulla tarkoitetaan työntekijän palkkana verotettavaa etua, joka syntyy, kun työntekijä tai hänen perheensä käyttää työnantajan omistamaa tai hallitsemaa autoa yksityisajoihinsa. Yksityisajoa ovat myös palkansaajan asunnon ja varsinaisen työpaikan väliset matkat.
Autoetu verotetaan samalla tavalla kuin rahapalkka ja muut luontoisedut. Verotuksen taso riippuu verovelvollisen kaikkien ansiotulojen yhteismäärästä.
Työnantaja joutuu maksamaan työntekijän autoedusta normaalit palkan sivukulut, kuten esimerkiksi työnantajan sosiaaliturvamaksun. Työnantaja myös toimittaa veron ennakonpidätyksen auton verotusarvon perusteella.
Työntekijän kohdalla autoedun edullisuus riippuu lähinnä siitä, missä suhteessa autoa käytetään yksityisiin ajoihin ja työajoihin. Työnantajan kannalta mielenkiintoisinta on verrata eri vaihtoehtojen kokonaiskustannusten määrää.
Osa kokonaispalkkaa vai palkanlisä?
Joissain yrityksissä luontoisedut, kuten autoetu, on sovittu sisältyvän työntekijän kokonaispalkkaan. Toinen käytäntö on, että työntekijälle annetaan rahapalkan ja mahdollisten muiden luontoisetujen lisäksi autoetu.
Mikäli autoetu kuuluu osana työntekijän kokonaispalkkaan, työntekijän rahapalkkaa vähennetään yleensä autoedun perusteella. Keskeinen kysymys on se, miten suuri tämä alennus on. Mitään yhtenäistä alentamissääntöä ei ole olemassa. Rahapalkan alennuksen määrä on ainakin periaatteessa sovittavissa, mutta monissa yrityksissä on vakiintunut käytäntö, jonka mukaan alennus käytännössä tehdään. Mikäli työsuhdeautoa harkitsevan rahapalkkaa alennetaan verotuksessa laskettavaa luontoisetuarvoa enemmän, autoetu ei työntekijän kannalta ole välttämättä hyvä vaihtoehto.
Leasingauton kohdalla voi olla käytäntönä, että työntekijän rahapalkasta vähennetään yrityksen autosta maksamat leasingmaksut ja tämän jälkeen autoedun verotusarvo lisätään leasing-maksuilla vähennettyyn rahapalkkaan.
Mikä tahansa käytäntö autoedun huomioon ottamisessa palkan laskennassa onkin, työntekijän veronalainen tulo on hänen rahapalkkansa lisättynä autoedun verotusarvolla. Verotettavasta tulosta laskettavat verot puolestaan rahoitetaan rahapalkalla.
Autoedun verotusarvo
Vapaa autoetu on kyseessä, kun työnantaja maksaa kaikki auton kustannukset polttoainekuluineen. Tällöin työnantaja maksaa myös kaikki auton yksityiskäytöstä johtuvat kustannukset. Mikäli työntekijällä on paljon yksityisajoja, muodostuu työnantajalle vapaassa autoedussa merkittävä kuluerä polttoainekustannuksista.
Jos palkansaaja maksaa vähintään polttoainekulut kaikista ajoistaan (myös työajoista) työsuhdeautolla, on kysymys käyttöedusta.
Työntekijän autoedun verotusarvo lasketaan Verohallinnon vuosittain vahvistaman luontoisetupäätöksen mukaisesti. Käytännössä autoetu muodostuu ns. perusarvosta ja siihen lisättävästä kiinteästä kuukausittaisesta arvosta tai yksityisajojen perusteella muodostuvasta kilometrikohtaisesta arvosta. Kuukausittainen kiinteä arvo sisältää yksityisajoja 1 500 kilometriä kuukaudessa eli 18 000 kilometriä vuodessa.
Vapaan autoedun verotusarvo on suurempi kuin käyttöedun. Työnantajan todelliset kustannukset työsuhdeautosta eivät vaikuta autoedun verotusarvoon.
Arvonlisäverotus
Työsuhdeautosta (henkilöauto) ei saa tehdä arvonlisävähennystä. Työsuhdeauton hankintahintaan sisältyvä arvonlisävero on osa auton hankintamenoa, joten tuloverotuksessa arvonlisävero on vähennyskelpoinen autosta tehtävien poistojen kautta.
Myöskään työsuhdeauton polttoaineisiin, huoltoihin, korjauksiin, varaosiin yms. sisältyvät arvonlisäverot eivät ole vähennyskelpoisia arvonlisäverotuksessa. Tuloverotuksessa nämä kulut arvonlisäveroineen ovat kuitenkin vähennyskelpoisia.
Rahoitusvaihtoehdot
Työnantajayritys voi hankkia auton omistukseensa suoralla kaupalla tai sitten ns.liisata (leasing) auton kyseisiä palveluita tarjoavalta yritykseltä.
Mikäli työnantajayhtiö hankkii työsuhdeauton omistukseensa, yritys voi tehdä autosta verotuksessa 25 prosentin suuruisia vuotuisia menojäännöspoistoja.
Leasingautoissa on kyseessä normaalisti vuokrasopimus, joten leasingmaksuja ei merkitä yhtiön käyttöomaisuuteen, vaan leasingmaksut ovat vähennyskelpoisia normaaleina vuosikuluina.
Joissain poikkeustilanteissa leasingsopimus voidaan rinnastaa osamaksukauppasopimukseen, jolloin verotuksessa autoa pidetään vuokralle ottajan varoina. Tällaisessa tapauksessa leasingmaksut ovat osa auton kauppahintaa.
Leasingsopimus voidaan tulkita osamaksukaupaksi esimerkiksi niissä tilanteissa, joissa sopimuksen mukaan vuokralleottaja on velvollinen lunastamaan auton itselleen vuokrakauden päättyessä tai tilanteissa, joissa lunastushinnan on katsottu olevan niin alhainen, että leasingmaksujen on katsottava olevan osa kauppahintaa.
Huoltoleasingissä yritys maksaa autosta sovitun vuokra-ajan ja kilometrien mukaista kiinteää kuukausimaksua. Leasingyhtiö huolehtii tällöin auton huolloista, korjauksista ja muista normaaleista auton kulumiseen liittyvistä kuluista.
Leasingissä autoon ei tarvitse sitoa pääomaa, mikä voi olla yritykselle sopiva vaihtoehto.
Autoetu osakkaalla
Osakeyhtiön osakkaalla voi olla yhtiöltä autoetu aivan kuten yhtiön palkkalistoilla olevalla työntekijälläkin.
Mikäli osakkaan autoetua ei ole käsitelty yhtiön palkkakirjanpidossa luontoisetuna eikä autoedusta ole tehty ennakonpidätystä, voidaan osakkaan autoetua käsitellä peiteltynä osinkona. Peiteltyä osinko syntyy silloin, kuin osakas on ajanut yrityksen autolla yksityisajoja, ilman että autoa on käsitelty autoetuna osakkaan verotuksessa. Myös matkat kotoa työpaikalle ovat yksityisajoa. Mikäli halutaan varmistua, että verottajan kanssa ei tule ongelmia, tulee autoa käsitellä autoetuna tai yritykselle tulee maksaa käypä korvaus auton käytöstä.
Verottajan perusoletus on se, että mikäli yhtiö omistaa henkilöauton, sitä käytetään myös osakkaan tai työntekijän henkilökohtaisiin ajoihin.
Autoetu vai työntekijän oma auto?
Työnantajan ei tarvitse suorittaa palkan sivukuluja kustannusten korvauksista, kuten verovapaista kilometrikorvauksista. Vuonna 2015 verovapaata kilometrikorvausta voidaan maksimissaan maksaa 44 snt/km. Työsopimuksessa tai työehtosopimuksessa on saatettu sopia pienemmästäkin korvauksesta.
Käyttöetuautojen osalta verovapaan kilometrikorvauksen taso on alhainen eli vain 12 senttiä/kilometri. Vähänkin enemmän polttoainetta kuluttavan auton osalta syntyy tilanne, jossa työntekijä saa käyttöetuauton osalta alikorvauksen polttoaineista. Vapaassa autoedussa vastaavaa ongelmaa ei ole, koska lähtökohtana on se, että työnantaja hoitaa auton polttoainekustannusten maksamisen.
Mikäli autolla ajetaan paljon työajoja, joista palkansaaja voi laskuttaa oman auton osalta verovapaan kilometrikorvauksen työnantajaltaan, oma auto on edullinen vaihtoehto, jos auto kuluttaa vähän tai kohtuullisesti eikä se vaadi runsaasti huoltokorjauksia. Hankintahinnaltaan kalliin auton kilometrikohtaiset kustannukset ovat kuitenkin sen verran korkeat, että verovapaa kilometrikorvaus ei välttämättä kata todellisia kustannuksia. Tällainen tilanne syntyy ainakin silloin, kun autolla ei ajeta kovinkaan paljon vuodessa. Pääsääntönä voidaan pitää sitä, että mikäli työajoja on suhteellisen paljon, työntekijän kannattaa valita oma auto.
Mikäli yksityisajoja on vähän ja työajoja paljon, työsuhdeauto voi tulla palkansaajalle kalliiksi. Sen sijaan työnantajalle työsuhdeauton antaminen työntekijän käyttöön voi tässä tapauksessa olla edullista.
Juha Koponen
Kirjoittaja on Veronmaksajain Keskusliiton johtava lakimies