veronmaksajat.fi

RAHAT

Laiskottaako maailman parantaminen? Sijoittajalle vastaus on etf

Laiskottaako maailman parantaminen? Sijoittajalle vastaus on etf
24.1.2018

Karo Hämäläinen

KARON PÖRSSI Vastuullinen sijoittaminen on ollut viime vuosien alati vahvistuva teema. Perinteisesti vastuullista sijoittamista on harjoitettu omalla osakepoiminnalla tai sijoittamalla omaa vastuullisuusnäkemystä edustavaan aktiiviseen rahastoon. Sen salkunhoitaja paitsi valitsee sijoituskohteet teeman mukaisesti myös kenties keskustelee kohdeyritysten kanssa ja pyrkii tekemään niistä entistä parempia ympäristö-, yhteiskunta- ja hallintoasioissa.

Viime vuonna tämä näkemys alkoi muuttua: vastuullisuuteen profiloituneet pörssilistatut passiiviset etf:t tekivät läpimurtonsa. Erityisesti läpimurto tapahtui Euroopassa, jossa vastuullisuusasiat ovat muutenkin Yhdysvaltoja enemmän esillä sijoittajakunnan keskuudessa.

Viime vuonna kestävän kehityksen etf:iin virtasi uutta rahaa 5,2 miljardia Yhdysvaltain dollaria, kun edellinen yhden kalenterivuoden ennätys oli 2,4 miljardia taalaa. Tiedot käyvät ilmi maailman suurimman etf-toimijan BlackRockin viime vuotta koskevasta katsauksesta "ETP flows 2017 in review". BlackRock on nostanut kestävän kehityksen etf:ien nousun yhdeksi viidestä viime vuoden avainteemoista. 

Vastuullisuuden ulkoistamista

Vastuullisen sijoittamisen periaatteita noudattavaan rahastoon sijoittaminen tarkoittaa vastuullisuuden ulkoistamista.

Kullakin rahastolla ja vastuullisuusindeksillä on omat tapansa määritellä, mitä vastuullisuus tarkoittaa, ja sijoittaja valitsee näistä linjauksista sen, mikä vastaa parhaiten omaa näkemystä. Joihinkin kompromisseihin joutuu yleensä myöntymään, mutta vastuullisuusasioissa usein lienee järkevää ajatella, että jokainen askel hyvään suuntaan on askel hyvään suuntaan.

Jos suomalainen osakesijoittaja etsii etf:ää, joka tasapainottaa Suomi-osakkeista koostuvaa salkkua, luonteva valinta on koko maailman osakemarkkinoille sijoittava tuote. Sijoituskielessä "koko maailma" tapaa tarkoittaa kehittyneitä markkinoita, niin myös MSCI World SRI Select -indeksissä.

MSCI World SRI Select on vastuullisesti suodatettu versio MSCI World -indeksistä. Siihen valitaan yhtiöitä, joiden ympäristö-, yhteiskunta- ja hallintoasioita mittaava ESG-luokitus on korkea suhteessa saman maantieteellisen alueen muihin yrityksiin. Suodatustapa on siten suhteellinen, ei absoluuttinen ja kriteeri tunnuslukuun nojaavana mekaaninen, mikä sopii hyvin indeksikäyttöön.

Absoluuttisiakin kriteereitä on. MSCI karsii ensimmäiseksi päältä pois ase-, ydinvoima- ja tupakkayhtiöt. Alkoholin tai uhkapelien osuus kohdeyhtiön liikevaihdosta ei saa ylittää indeksinlaskijan päättämää rajaa. Jäljelle jäävät yhtiöt luokitellaan MSCI:n omalla ESG -luokituksella. 

Microsoft, maailman vastuullisin yritys?

MSCI World SRI Select -indeksin mukaisesti sijoittaa esimerkiksi iShares MSCI World SRI UCITS -etf. ISharesin useat tuotteet sopivat suomalaissijoittajien kohteeksi myös Mifid II:n käyttöönoton jälkeen, sillä maailman suurin etf-toimija on jo pitkään tarjonnut suomenkielisillä sivuilla suomenkielistä tietoa etf:istään. Tuotevalikoimaa on tarjolla kattavasti Eurooppaan rekisteröitynä, joten muutkin kuin Danske Bankin asiakkaat voivat ostaa niitä.

IShares MSCI World SRI:n selvästi tärkein kohdemarkkina on Yhdysvallat, jonka paino on lähes 53 prosenttia. Japanin osuus on hieman alle kymmenen ja ensimmäisen euromaan Ranskan 6,5 prosenttia. Iso-Britannia saa 4,4 prosentin edustuksen ennen Kanadaa ja Saksaa. Pohjoismaista parhaiten mukana on Tanska 1,7 prosentin osuudella. Ruotsin paino on 1,1 prosenttia.

IShares MSCI Worldin SRI:n salkku on selvästi kapeampi kuin vastaavan ei-ESG-suodatettua indeksiä seuraavan rahaston. Vastuullisessa versiossa omistuksia on alle viisisataa, kun MSCI World koostuu yli 1600 yhtiöstä.

Etf:n suurin sijoitus on Microsoft 6,7 prosentin painolla. Yksin Microsoft olisi indeksin kolmanneksi suurin "maa" Ranskan edellä. Ero toisena olevaan Procter & Gambleen (2,3 prosenttia) on selvä. Myös Intelin paino ylittää kaksi prosenttia.

Indeksin painavin eurooppalaisfirma on sveitsiläinen Roche Holding (1,7 prosenttia, salkun viides). Euroalueen ykkönen on ranskalainen energiayhtiö Total (1,4 prosenttia, salkun seitsemäs), ja Euroopasta mukaan mahtuu myös salkun kymmenenneksi suurin sijoitus, saksalainen vakuutusyhtiö Allianz 1,1 prosentin painolla.

Suomesta indeksiin eli tässä tarkastelussa etf:n salkkuun kuuluvat vain UPM-Kymmene (0,18 prosenttia), Wärtsilä (0,10 prosenttia), Neste (0,09 prosenttia) ja Orion (0,04 prosenttia).

Kohdeyhtiöidensä osakkeita suoraan omistavasta eli fyysistä jäljittelyä käyttävästä etf:stä on tarjolla sekä neljännesvuosittain osinkoa jakava että pääomaa kartuttava versio. Kummankin hallinnointipalkkio on indeksirahastolle tyypillisesti edullinen 0,3 prosenttia. Kun rahastoissa on lähes 200 miljoonan euron pääomat, rahastoyhtiöllekin kertyy hallinnointipalkkioista sievoinen siivu. 

Puolijohdefirma kehittyvien markkinoiden selvä ykkönen

MSCI muodostaa vastuullisuusindeksit erikseen myös Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Japaniin. IShares puolestaan tarjoaa kaikkien niiden mukaisesti sijoittavat etf:t samalla 0,3 prosentin vuotuisella hallinnointipalkkiolla.

MSCI:n vastuullisuusindeksin Eurooppa-versioon Suomi on saanut vain kolme yhtiötä, UPM:n, Wärtsilän ja Nesteen. Indeksiä seuraavassa iSharesin etf:ssä on 119 sijoituskohdetta.

Koko maailmasta sijoituskohteena kiinnostuneen kannalta mielenkiintoisempi lienee MSCI EM SRI -indeksi ja siihen sijoittava iSharesin etf, jonka hallinnointipalkkio on karvan kehittyneiden markkinoiden tuotteita korkeampi, 0,35 prosenttia.

Sen suurimmat kohdemarkkinat tulevat ehkä hieman yllättäen BRICS-maiden ulkopuolelta: Taiwanin paino on 23,9 prosenttia ja toisena olevan Etelä-Korean 15,3 prosenttia. Intia on salkun kolmonen 13,0 prosentin osuudella. BRICS-maista vähiten painoa on Venäjällä, vaivainen prosentti. Venäjän edellä on jopa Chile, eikä Puola ole kaukana perässä.

Kehittyvin markkinoiden vastuullisuusindeksissä ja sitä seuraavassa etf:ssä suurimmat omistukset painottuvat vielä selvemmin kuin kehittyneiden markkinoiden versiossa. Rahaston ykkösen Taiwan Semiconductorin paino on peräti 16,1 prosenttia eli lähes kuudesosa koko salkusta. Toisena olevan intialaisen asuntorahoituslaitoksen osuus on 3,5 prosenttia ja kolmannen, brasilialaispankin Banco Bradescon 2,7 prosenttia. 

Viikon trio: Euroopan suurimmat etf-toimijat

Pörssilistatut rahastot ja muut pörssilistatut sijoitustuotteet ovat varsin yhdysvaltalainen laji. BlackRockin raportin mukaan viime vuoden lopussa pörssilistatuissa tuotteissa eli ETP:eissä oli 4,8 biljoonan Yhdysvaltain dollarin pääomat. Niistä 3,4 biljoonaa dollaria oli yhdysvaltalaisissa, 783 miljardia dollaria Eurooppaan listatuissa tuotteissa.

Maailman etf-markkinoita hallitseva iShares on suurin toimija myös Euroopassa. Sen sijaan globaalisti suuret Vanguard ja State Street jäävät vanhalla mantereella paikallisten suurpankkien jalkoihin. Alla olevassa taulukossa olevat luvut ja markkinaosuudet koskevat Eurooppaa ja on laskettu yritysperhetasolla.

Yhtiö Pääomia ETP:eissä Markkinaosuus
IShares 359 mrd. USD 45,8 %
Db x-trackers (Deutsche)   82 mrd. USD 10,5 %
Lyxor (SocGen)   78 mrd. USD 10,0 %

Lähde: BlackRock Global ETP Landscape -raportti. Tilanne 31.12.2017.

Karo Hämäläinen

Kirjoittaja on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti