veronmaksajat.fi

KOTI

Asuntolainojen korot eivät vielä värähtele

Asuntolainojen korot eivät vielä värähtele
22.1.2018

Asuntolainaa voi edelleen saada huippuhalvalla. Taloustaidon vertailussa esimerkkitarjousten korkohaarukka on 0,84–1,12 %. Se ei ole kuukausiin juuri muuttunut.

Asuntolainan korko 10.1.2018

Halpojen korkojen aika on nyt jatkunut niin pitkään, että suomalaisten on epäilty unohtaneen, että korot voivat nousta.

Pankit kyllä vakuuttavat, että jokaiselle lainanottajalle tehdään ”stressitesti” eli lasketaan, mitä lainan hoito maksaisi, jos korko olisikin esimerkiksi 6 %. Ehkä tuo laskelma olisi hyvä lähettää asuntovelalliselle vaikka verkkopankkiin neljä kertaa vuodessa koko laina-ajan. Pysyisi paremmin mielessä.

POP Pankki teki viime vuoden lopussa kyselyn, jossa selvitettiin asuntovelallisten näkemyksiä korkojen kehityksestä ja korkosuojauksesta. Korkonäkemykset olivat pankin mukaan realistiset ja vastasivat markkinoiden odotuksia. Vastaajat uskoivat korkojen nousevan tulevina vuosina.

Noin 79 prosentilla vastaajista oli vaihtuvakorkoinen (viitekorkona esim. euribor) asuntolaina ilman korkosuojausta. Se huolestuttaa pankkia. Johtaja Timo Hulkko POP Pankkiliitosta painottaa pankin tiedotteessa, että korkojen nousulta olisi edullisempaa suojautua nyt kuin vasta sitten, kun nousu on jo alkanut.

Korkosuojauksen valinnassa kannattaa kuitenkin olla tarkkana ja punnita huolella myös suojauksen hinta. Yleensä edullisin ”suojaus” on varautua korkojen nousuun säästämällä sekä mitoittamalla laina niin, että oma talous kestää kuukausierän vaihtelua.

Ulla Simola

Rahat, verot, työ & eläke, koti