Etusivu
-
BLOGIT 19.6.2019
Seuraavat hallitukset hoitakoot vanhuustsunamin
Rinteen hallitusohjelmaa odotettiin yrittäjäpiireissä kauhunsekaisin tuntein. Keskusta väänsi maaliin yrittäjäkatraan kannalta paremman diilin kuin mihin ns. kykypuolue kokoomus olisi koskaan pystynyt. Olisi mielenkiintoista tietää mahdettiinko ilmiöpöydissä edes sivuta parin hallituskauden päässä häämöttävää vanhuustsunamia? -
RAHAT 19.6.2019
Yhtiö meni konkurssiin – miten vähennän osakkeiden hankintahinnasta syntyvän tappion verotuksessani?
Minulla oli 120 yhtiö A:n osaketta. Osakkeiden hankintahinta oli 16 000 euroa. Yhtiö A meni konkurssiin. Miten vähennän osakkeiden hankintahinnasta syntyvän tappion verotuksessani? -
RAHAT 19.6.2019
Kuinka pitkä on tie miljonääriksi? Karon pörssi kertoo
KARON PÖRSSI Kolmekymppisenä miljonääriksi ja taloudellisesti riippumattomaksi! Jos palkkatuloista säästämällä haluaa miljonääriksi kahdessatoista vuodessa ja rahansa onnistuu sijoittamaan kohteeseen, joka antaa tasaisesti seitsemän prosentin vuosituoton, kuukausittaisen säästösumman tulee olla noin 4500 euroa. -
VAPAALLA 19.6.2019
Veneilijä, tunnetko jo turvallisen vesillä liikkumisen viisi perusasiaa?
Yli 90 prosenttia vesiliikenteen onnettomuuksista tapahtuu huviveneilijöille. Moni haveri olisi vältettävissä ottamalla haltuun turvallisen veneilyn viisi perusasiaa. -
VEROT 18.6.2019
Onko verotuksesi kesken? Tuhansien veronpalautusten ja jäännösverojen eräpäivät muuttuvat
Jos olet täydentänyt esitäytettyyn veroilmoitukseen tietoja, tai esimerkiksi pankki tai työnantaja on toimittanut lisätietoja, tai puoliso on tehnyt omaan veroilmoitukseensa täydennyksiä, veronpalautuksen tai jäännösveron maksupäivät siirtyvät myöhemmälle syksyyn. Myös veronpalautuksen tai jäännösveron määrä voi muuttua. -
VAPAALLA 18.6.2019
Näin ilmoitat palkinnot tulorekisteriin
Tulorekisteri on kansallinen sähköinen tietokanta, johon palkkojen ja palkkioiden maksajien on pitänyt vuoden 2019 alusta alkaen ilmoittaa maksamansa suoritukset. Tiedot viedään tulorekisteriin jok... -
VAPAALLA 18.6.2019
Näin arpajaisten palkintoja verotetaan
Urheilukilpailujen palkintojen verotukseen liittyvät uudistukset ovat saaneet jotkut urheiluseurat miettimään, kannattaisiko siirtyä voittajien palkitsemisesta palkintojen arpomiseen. Entä voisiko ... -
VEROT 18.6.2019
Kysymyksiä ja vastauksia palkintojen verotuksesta
Sain juoksukilpailuista palkinnoksi sykemittarin. Pitääkö minun ilmoittaa se verotuksessa? Sinun pitää ilmoittaa veronalainen palkintosi vain, jos se puuttuu esitäytetyltä veroilmoitukselta tai on ... -
BLOGIT 18.6.2019
Hallitus keitti laimean perhevapaalitkun
Nykytiedon valossa perhevapaauudistus näyttäisi olevan yksi laimea hallitusohjelmakirjaus muiden laimeiden kirjauksien joukossa. On vaikea nähdä, että hallituksen kauniilla sanoilla höystetty kirjaus pystyisi työmarkkinatasa-arvoon puuttumaan. -
VEROT 18.6.2019
Tulorekisteri pani palkintojenjaeon uusiksi – mitä urheiluseuran pitää tietää palkintojen verotuksesta
Urheilukilpailujen palkinnot ovat tuloa, josta pitää maksaa veroa. Tämän vuoden alusta palkinnot on pitänyt ilmoittaa tulorekisteriin, ellei kyse ole arvonnasta, arvottomasta tavarasta tai stipendeistä. -
VAPAALLA 18.6.2019
Turhaa byrokratiaa palkintojenjaosta
Kilpailunjärjestäjän ilmoittamisvelvollisuus ja tulorekisteri ovat eniten hämminkiä urheiluseurojen keskuudessa aiheuttanut veroasia pitkään aikaan, suomalaisesta urheiluseuratoiminnasta Olympiakom... -
KOTI 17.6.2019
Taloyhtiön peruskorjausremontti – mitä remonttilaina maksaa?
Velaton kerrostaloyhtiö tekee 500 000 euron peruskorjausremontin. Taloyhtiö hakee peruskojausremonttiin lainarahaa 300 000 euroa. Omarahoitusosuus on 200 000 euroa. Millaisia lainatarjouksia taloyhtiö sai toukokuussa? -
BLOGIT 17.6.2019
ASP-säästäjäksi – vai sittenkin osakkeita?
Valtio tukee nuoria ensimmäisen asunnon hankinnassa ASP-järjestelmällä. ASP-säästäjäksi voi ryhtyä 15–39-vuotias, joka ei ole omistanut aiemmin asuntoa. Säästämistä varten avattavalle ASP-tilille säästetään 150–3 000 euroa vuosineljänneksittäin. -
VEROT 17.6.2019
Millaisia selvityksiä vainajan tilitiedoista on toimitettava verottajalle?
Verohallinto on vaatinut selvitystä vainajan tileistä kolmelta vuodelta ennen kuolinpäivää. Onko heillä oikeus vaatia tällaista selvitystä perintöverotuksen yhteydessä? -
RAHAT 14.6.2019
Kulutusluotto 10 000 euroa – mitä vakuudellinen luotto maksaa?
Vakuudellisten kulutusluottojen korot vaihtelevat Taloustaidon saamissa tarjouksissa 4,10 prosentista 6,58 prosenttiin. -
VAPAALLA 14.6.2019
Samppanjaa ja kuohuviiniä – Mimosa, Bellini ja Kir Royal ovat klassikkodrinkkien aatelia
Jos pelkkä kuoharilasillinen ei tuo enää juhlan tuntua, niin kokeilepa klassisia kuohuviini- tai samppanjacocktaileja. Mimosa, Bellini ja Kir Royal ovat klassikkoja, joiden taustalla on enemmän tai vähemmän lennokkaita tarinoita. -
RAHAT 14.6.2019
Osakerahastot: Vertailussa kehittyville markkinoille sijoittavat rahastot
Taloustaidon vertailussa on kehittyville markkinoille Keski- ja Itä-Eurooppaan, koko maailmaan, Kaukoitään, Latinalaiseen Amerikkaan, Lähi-itään ja Afrikkaan sijoittavia osakerahastoja. -
VAPAALLA 13.6.2019
Autojen takuuajoissa yllättäviä eroja – takuun kattavuudesta riitoja
Takuiden pituuksissa on isoja eroja. Laadukkaina itseään pitävillä automerkeillä on yllättävän lyhyitä takuuaikoja. -
VEROT 13.6.2019
Alkoholivero kevenee Virossa heinäkuussa – kaljasalkku halpenee pari euroa
Viro alentaa mietojen ja väkevien alkoholijuomien valmisteveroa 25 prosentilla heinäkuun alussa. Viron tavoitteena on vähentää alkoholin tuontia Latviasta. -
BLOGIT 13.6.2019
Näköongelmien hoito: Kertomus sokeudesta vai kertomus näkevistä?
Lisääntyvät näköongelmat heikentävät ennen kaikkea elämänlaatua. Ne aiheuttavat myös sekä suoraan että epäsuorasti terveyspalvelujen käyttöä ja lisäävät siten yhteiskunnan kustannuksia.
Näitä muut lukevat nyt
-
RAHAT 30.7.2024Yhteinen koti, yhteinen tili? Yhteistili saattaa ratkaista rahapulmatPuolisoiden yhteinen tili auttaa yhteisten asioiden hoitamisessa jopa kuoleman jälkeen. Kannattaa kuitenkin harkita huolella, minkätyyppinen yhteinen tili palvelisi parhaiten ja mitä muita vaihtoeh...
-
KOTI 1.8.2024Ikäihmisen apuvälineistä voi olla iloa nuoremmillekin – tässä seitsemän täsmävinkkiäEntä jos palohälyttimen patterinvaihto sujuisikin katonrajaan kipuamatta ja yöllisen kylppärireissun valaistus toimisi automaattisesti? Kodin fiksujen pikku apureiden avulla onnistuu – eikä maksa p...
-
RAHAT 1.8.2024Ruuan hinta laskee tänä vuonna, mutta alvin nosto kurittaa kukkaroaInflaatio on viime vuosina jarruttanut suomalaisten ostovoimaa, ja ruuan hinnan nousua on nähty kaikissa tuoteryhmissä. Hintojen arvioidaan kuitenkin laskevan tämän vuoden aikana. Inflaatio ja el...
-
TYÖ & ELÄKE 1.8.2024Loman loppuminen harmittaa monia, ja se on ihan normaalia – näillä työterveyspsykologin vinkeillä saat työt taas sujumaanLomalta töihin paluuta voi pehmentää monin keinoin, ja silläkin on väliä mitä teet loman aikana. Joskus loman päättyminen tuottaa ahdistusta. Milloin siitä kannattaa huolestua? Arkeen laskeutuminen...
-
KARON PÖRSSI 31.7.2024
🅑 JÄSENILLE
Kurssi laskee, osake kallistuu – pörssikurssi ja osakkeen arvostus ovat sijoittajalle aivan eri asioitaKARON PÖRSSI Tuloskaudella pörssiyhtiöiden uutiset nousevat myös yleistiedotusvälineiden aiheiksi. Kun yhtiö ABC Oyj:n osakekurssi laskee tulospäivänä viisi prosenttia, otsikossa saattaa lukea, ett...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
KOTI 22.9.2017Maksuhäiriö. Mitä teen?Jos et pysty maksamaan laskua, ota heti yhteyttä velkojaan, neuvoo johtaja Jouni Muhonen Suomen Asiakastiedosta. Maksumuistutuksen jälkeenkin voi vielä estää maksuhäiriömerkinnän. Yhä useammalla su...
-
VAPAALLA 25.9.2017Kuvataiteen kuuma lista syksy 2017: Eläinveistoksia teräslangasta, abstrakteja maalauksia, vahvoja sijoitusnimiäMillainen taide kiinnostaa nyt keräilijöitä? Kenestä kysytään asiantuntijalta? Eläinveistoksia teräslangasta, abstrakteja maalauksia, vahvoja sijoitusnimiä Taloustaidon taideasiantuntija Pauliina ...
-
VAPAALLA 26.9.2017Land Rover Discovery on vahva vetojuhtaLand Rover Discovery on kiehtova yhdistelmä luksusautoa ja täysiveristä maasturia. Se on kaiken lisäksi vahva ja kätevä vetojuhta. Siitä lähtien kun ensimmäinen Land Rover Discovery tuli markkino...
-
VAPAALLA 18.9.2017Pakettiauto vuokralle: 11 vinkkiä vuokraajalleVuokrapakumarkkinoilla on nyt uusia pakujen vuokraamiseen keskittyneitä yrityksiä. Vuokrapakujen hintahaitari on leveä. Näin vuokraat pakettiauton 1. Varmista ennen vuokraamista, että ajokorttisi ...
-
KOTI 22.9.2017Asuntolaina: Mistä pankista edullisin laina?Matala korkotaso houkuttaa asuntokaupoille, vaikka monet ekonomistit ennustavat asuntohintoihin nyt loivaa nousua. Taloustaito sai jälleen elokuun lopussa esimerkkitarjouksen asuntolainasta, jonka...
-
VAPAALLA 21.9.2017Škoda Rapid päivittyi perinteiselle pohjalleŠkoda Rapid on saanut uutta ilmettä. Sen aiempi perusmoottorivaihtoehto, 1,2-litrainen nelisylinterinen TSI-kone, on korvattu pienemmällä kolmisylinterisellä 1.0 TSI-moottorilla. Aikoinaan halpisau...
-
VAPAALLA 18.9.2017Ensi kertaa pakun rattiin? Näin ajat pakettiautoaPakettiauton pyörittely ahtaissa paikoissa sujuu vain, jos osaa peruuttaa autoa sivupeilien avulla. Pakettiauton hallintalaitteisiin pitää ehdottomasti tutustua ennen kuin lähtee ajamaan. Vaikka pa...
-
VEROT 20.9.2017Kela perii velkoja veronpalautuksistaKela voi pyytää ulosottoviranomaista ulosmittaamaan asiakkaan veronpalautuksen. Perintä koskee etuuksien takaisinperinnästä syntyneitä velkoja, Kelan perinnässä olevia opintolainoja ja elatusapuvel...
-
KOTI 18.9.2017Vuokraatko loma-asuntoasi? Näin kulut saa vähentääKun loma-asuntoa sekä tarjotaan vuokralle että vuokrataan aktiivisesti ja omaa käyttöä on vähemmän kuin vuokrakäyttöä, loma-asunto on tulonhankkimiskäytössä. Tällöin vuokratulosta voi vähentää tulo...
-
RAHAT 20.9.2017Pääomasijoittajat myyvät Rovion nousevaan kurssiin – hyppään silti siivelleKARON PÖRSSI Helsingin pörssin eläinkatras kasvaa, kun Siili ja Orava saavat seurakseen vihaisia lintuja ja kasan possuja. Globaalisti tunnetun suomalaisen viihdeyhtiön listautuminen kotipörssiin o...
-
VAPAALLA 27.9.2017Romutuspalkkio tulossa takaisin tammikuussaHallitus nopeuttaa autokannan uudistumista ensi vuonna romutuspalkkiolla. Romutuspalkkioksi on kaavailtu 1 500 euroa ja 2 500 euroa. Romutuspalkkiokampanjaan varattiin syksyn budjettiriihessä 8 mil...
-
VAPAALLA 27.9.2017Tallimestari kompastui vääriin seteleihinKustaa III:n tallimestari määrättiin väärentämään ruplia, mutta hän väärensikin myös faanejelm-seteleitä. Ne koituivat hänen kohtalokseen, mutta nykyään faanejelmeistä maksetaan tuhansia euroja. A...
-
KOTI 20.9.2017Unohditko maksaa kiinteistöveron? Maksumuistutus tulee ensi viikollaKiinteistöveron ensimmäinen eräpäivä oli 4. syyskuuta. Tänä syksynä 568 000 verovelvollista, reilu neljännes kiinteistöveron maksajista, ei muistanut maksaa kiinteistöveroaan ajoissa. ”Verohallin...
-
TYÖ & ELÄKE 19.9.2017Valtion tuloveroasteikko: Tulorajoihin esitetään 1,5 prosentin korotustaHallitus esittää valtion tuloveroasteikon tulorajoihin noin 1,5 prosentin korotusta vuonna 2018. Tämän lisäksi asteikon kolmannen tuloluokan euromääräistä alarajaa korotettaisiin 600 eurolla. Niin ...
-
RAHAT 28.9.2017Sijoitusstrategiaksi osingot?KARON PÖRSSI Ikuisuussijoittajan osakkeesta saamat tulot ovat yhtiön tulevaisuudessa maksamat osingot ja muut voitonjaot. Osakkeen nykyinen hinta on sijoittajien näkemys siitä, minkä arvoisia yhtiö...
-
TYÖ & ELÄKE 26.9.2017Raha motivoi eläkeläisiä töihinPeräti joka kolmas 54–62-vuotias harkitsee työskentelyä tulevina eläkevuosinaan. Huoli toimeentulosta lisää kiinnostusta jatkaa työssä satunnaisesti. Työskentelyä harkitsevat erityisesti yrittäjät,...
-
RAHAT 25.9.2017Rahastovertailu: Suomi, Eurooppa ja Pohjois-AmerikkaTaloustaidon vertailussa osakerahastoja Suomesta, Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Mukana ovat myös omistajalukumäärältään suurimmat rahastot. Vertailussa ovat mukana rahastot sellaisista rahasto...
-
KOTI 26.9.2017Miten viitekorko vaikuttaa asuntolainan kuukausierään?Kuvio kertoo, miten asuntolainasta maksettava kuukausierä on kolmen viime vuoden kuluessa muuttunut, kun lainan viitekorkona on joko 12 kuukauden euribor tai prime tai laina on sidottu 3 vuoden kii...
-
KOTI 25.9.2017Asunto-osakeyhtiön annettava veroilmoituksensa verkossa marraskuusta lähtienVerohallinto muistuttaa, että asunto- ja kiinteistöyhteisön on annettava veroilmoitus liitteineen sähköisesti marraskuusta 2017 alkaen. Asunto- ja kiinteistöyhteisö voi antaa veroilmoituksensa (lom...
-
RAHAT 19.9.2017Taloustaidon pörssilista: loppuvuodesta valoisampaaVaikka alkuvuonna pörssiyhtiöt tehtailivat loistotuloksia, vuoden toisella neljänneksellä vauhti hyytyi. Monella Taloustaidon listalle yltäneellä yhtiöllä loppuvuosi näyttää taas valoisammalta. Glo...






