veronmaksajat.fi

VEROT

Onko verotuksesi kesken? Tuhansien veronpalautusten ja jäännösverojen eräpäivät muuttuvat

Onko verotuksesi kesken? Tuhansien veronpalautusten ja jäännösverojen eräpäivät muuttuvat
18.6.2019

Jos olet täydentänyt esitäytettyyn veroilmoitukseen tietoja, tai esimerkiksi pankki tai työnantaja on toimittanut  lisätietoja, tai puoliso on tehnyt omaan veroilmoitukseensa täydennyksiä, veronpalautuksen tai jäännösveron maksupäivät siirtyvät myöhemmälle syksyyn. Myös veronpalautuksen tai jäännösveron määrä voi muuttua.

Veronpalautusten maksupäivä ja jäännösverojen ensimmäiset eräpäivät ovat tänä vuonna aiempaa aikaisemmin. Suuren osan suomalaisista on määrä saada veronpalautuksensa 6.8., ja jäännösveron ensimmäinen eräpäivä on 1.8.

Veronmaksajien saaman jäsenpalautteen mukaan esimerkiksi Verohallinnon lähettämässä uudessa verotuspäätöksessä jäännösveron eräpäivat olivat 2.9. ja 1.11.

Taloussanomien artikkelin mukaan erään lukijan saamassa kirjeessä kerrotaan, että hänen verotuksensa päättyy viimeistään 31.10.2019, sillä verotuksen käsittely on edelleen kesken.

Verohallinnon veroasiantuntija Raili Knuutinen kertoo Taloussanomille, että samassa tilanteessa on nyt tuhansia suomalaisia. Knuutisen mukaan kirjeen viesti tarkoittaa, että verotus päättyy viimeistään 31.10., mutta se voi päättyä jo aiemminkin. Jos verotus päättyy vaikkapa heinäkuussa, veronpalautukset maksetaan syyskuussa. Veronpalautukset maksetaan aina verotuksen päättymistä seuraavan toisen kuukauden alkupuolella.

Satu Alavalkama

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti