Etusivu
-
RAHAT 21.6.2022
Taloustaidon Pankit 2022 -kysely: Isot pankit eivät pärjää pienemmilleen sijoitusneuvonnassa
Sijoitusneuvonnan laatu jää kokonaisuutena ottaen kauaksi hyvästä tasosta. Handelsbanken on säännön vahvistava poikkeus, jonka sijoitusneuvontaa asiakkaat pitävät hyvänä. Sitä kirittää Sp-ryhmä, jonka laatukeskiarvo jää niukasti alle hyvän tason. -
VEROT 21.6.2022
Miksi veronpalautukseni käytetään perintöveroon?
Olen saamassa 1 700 euroa veronpalautusta 3.8.2022. Verotuspäätökseeni mukaan tuloverotukseni päättyy 29.6.2022. Olen saanut pienen perinnön, josta maksan perintöveroa 400 euroa. Perintöveron eräpäivä on 1.7.2022. Olenko ymmärtänyt oikein, että verottaja voi käyttää tästä veronpalautuksestani 400 euroa perintöveroon ja saan palautusta vain 1 300 euroa? -
KOTI 21.6.2022
Timo Metsolan näkemys vuokramarkkinoista: Kasvukolmio pitää pintansa
Asuntosijoittajat eivät vielä riemusta tuuleta. Näin voisi kiteyttää loppukevään ja alkukesän asuntoihin sijoittavien tunnelmia. -
BLOGIT 21.6.2022
Taloussää ei tarjoa poutaa – luvassa sakeaa sumua
Korkea inflaatio on tullut takaisin häiritsemään ihmisiä, yrityksiä ja keskuspankkeja. Julkisten talouksien velkatasot ovat korkeita. Olemme uusien vanhojen asioiden äärellä. -
VEROJURISTI VASTAA 21.6.2022
Kesämökillä energiaremontti – saanko töistä kotitalousvähennyksen?
🅑 JÄSENILLE
Lahjoitin kesämökin lapsilleni ja pidätin itselläni ja vaimollani elinikäisen hallintaoikeuden. Aiomme muuttaa kesällä öljylämmityksen energiaystävällisempään. Maksan osan remontista ennakkoperintärekisteriin merkitylle firmalle. Saanko näistä töistä kotitalousvähennyksen? -
TYÖ & ELÄKE 20.6.2022
Lainaan työmatkalle ystäväni sähköautoa – voinko laskuttaa kilometrikorvauksen työnantajaltani?
Saan lainaksi työmatkalleni ystäväni tuliterän täyssähkökäyttöisen urheiluauton. Voinko laskuttaa työnantajaltani kilometrikorvaukset? Jos tämä on mahdollista, minkä summan voin laskuttaa? -
KOTI 20.6.2022
Korkojen nousu kolahtaa taloyhtiöihin – kannattaisiko suojautua?
Taloyhtiöiden osakkaat saavat kiristää vyötään, kun kaikki mahdolliset kulungit uhkaavat kasvaa. Lisäksi korkojen nousu iskee myös taloyhtiöihin, joilla on isoja yhtiölainoja esimerkiksi peruskorjauksista. -
RAHAT 20.6.2022
Pienyhtiöihin ja Pohjois-Amerikkaan sijoittavissa osakerahastoissa yhä hyviä pitkän aikavälin tuottoja
Pienyhtiöihin ja Pohjois-Amerikkaan sijottavat osakerahastot ovat menestyneet edelleen hyvin pitkällä aikavälillä. Keskimäärin osakurssit ovat tänä keväänä laskeneet lähes kaikkialla, Yhdysvalloissa vähemmän kuin useimmissa muissa maissa. -
VAPAALLA 17.6.2022
Kevyt punaviini ja kesä ovat oiva pari – viilennys sopii punaisellekin
Viinin värin voi halutessaan pitää kesälläkin punaisena, sillä maailmasta löytyy useita keveitä punaviinejä. Niistä monet ovat kaiken lisäksi parhaimmillaan hieman viilennettyinä. -
VAPAALLA 17.6.2022
Tippaus on taitolaji – näin jaat fiksusti juomarahaa
Tippaaminen on tapana lähes kaikkialla. Juomarahaa odotetaan niin ravintoloissa, baareissa kuin takseissakin. -
RAHAT 17.6.2022
Pörssin alamäki nyt vaarallisen liukas – kurssikohennus tavallista tiukemmassa
Pörssillä on takanaan mainio tuloskausi, mutta kurssit ovat olleet alamäessä. Täyttävätkö yhtiöt kovat odotukset, joita kurssien koheneminen vaatisi? -
TYÖ & ELÄKE 17.6.2022
Voiko puolisoni vähentää yel-vakuutukseni maksut verotuksessaan?
Olen elinkeinonharjoittaja. Voiko puolisoni vähentää elinkeinonharjoittajan pakollisen yel-vakuutuksen maksut verotuksessaan? Puolisoni ei työskentele yrityksessäni. -
VEROT 16.6.2022
Yksi sisarus saa perinnönjaossa muita suuremman perinnön – maksaako hän sekä perintö- että lahjaveroa?
Jos perinnönjaossa yksi kolmesta rintaperillisistä saa huomattavasti enemmän kuin mikä on hänen perintökaaren mukainen osuutensa, tuleeko hänen maksaa perintöveron lisäksi lahjaveroa? Vai maksaako hän ainoastaan perintöveroa saamastaan omaisuudesta? -
BLOGIT 16.6.2022
Nyt vallitsee osaajapula, mutta millaista osaamista työelämässä tarvitaan?
Keneltäkään ei varmaan ole voinut mennä ohi, että monella alalla on huutava osaajapula. Suurelle yleisölle osaajapula on kenties ilmennyt vaivihkaa, mutta henkilöstöpalvelualalla ilmiö on jo viime syksystä lähtien ollut iholla. -
RAHAT 15.6.2022
Korot kiipeävät, mutta mihin asti?
Se kiinnostaa velallista, jonka kukkaroa rasittaa nyt lainanhoidon lisäksi moni muukin kasvava kulu. Mutta on niitäkin, jotka odottavat korkojen nousua: tallettajat. Kannattaako odotus? -
BLOGIT 15.6.2022
Oikaisuvaatimusten jono jo lyhyempi, nyt on loppukirin paikka
Verotuksen muutoksenhaku on ollut pitkään painajainen ja käsittelyajat kaukana kohtuudesta. Oikaisuvaatimusten käsittely on ollut niin ruuhkautunut, että verottaja on saanut asiasta moitteet sekä apulaisoikeusasiamieheltä että apulaisoikeuskanslerilta. -
TYÖ & ELÄKE 15.6.2022
Voiko työnantaja maksaa ajokorttini?
En tarvitse työssäni autoa. Voiko työnantajani silti kustantaa minulle verovapaasti ajokortin? -
BLOGIT 14.6.2022
Talous ilman kasvua? On kokeiltu – ei toimi
Talouskasvun ideasta luopuminen – samaan aikaan kun peräänkuulutetaan massiivisia vihreitä investointeja – ei toimi yhtälönä millään matematiikalla. -
KOTI 14.6.2022
Kiikarissa upouusi asunto – viisi vinkkiä uudiskohteen erityispiirteistä
Miten uudiskohteen hankinta eroaa asunnon hankkimisesta vanhemmasta taloyhtiöstä? Mitä uudisasuntoa ostaessa kannattaa huomioida? -
OMA TALOUS 14.6.2022
Yrityksen kuitit vaikka kännykällä kirjanpitoon – verottaja ei esteenä
🅑 JÄSENILLE
Yrittäjä voi päästä eroon paperikuittisavotasta uusien sovellusten avulla. Kuitit voi vaikka valokuvata puhelimella ja siirtää saman tien digitaalisesti kirjanpitäjälle. Verotuskaan ei vaadi alkuperäisten paperitositteiden säilyttämistä.
Näitä muut lukevat nyt
-
KOTI 6.6.2025Tiedä mitä tilaat, jos ostelet hyttysmyrkkyjä ulkomailtaTulli varoittaa ulkomailta tilattujen hyttyskarkotteiden ja -myrkkyjen riskeistä. Tuote voi sisältää mitä tahansa, jopa tuntemattomia myrkyllisiä kemikaaleja, jotka ovat vaaraksi ympäristölle ja ih...
-
VAPAALLA 6.6.2025Kesäisillä viinijuhlilla maistellaan viinejä ja nautitaan musiikistaKesä on festareiden aikaa, ja Suomi on pullollaan kesätapahtumia. Erilaisia viinijuhlia järjestetään lukusia, ja niitä on eri puolilla Suomea. Joissakin tapahtumissa on näyttävä esiintyjäkaarti ja ...
-
RAHAT 9.6.2025Trumpin tullikaahotus turrutti jo säästäjät ja sijoittajatSuomalainen säästäjä ja sijoittaja on loppujen lopuksi aika kylmähermoinen. Siitä saatiin vahvistus, kun Donald Trumpin tullisekoilu puhalsi globaalin kauppasodan entistä suurempaan liekkiin. Kevää...
-
RAHAT 9.6.2025Kysely: Rahasta sopii puhua, mutta omista varoista ei huudellaReilu puolet suomalaisista arvioi, että rahasta puhuminen on muuttunut hyväksyttävämmäksi. Erityisesti naiset kokevat, että julkinen rahapuhe on aiempaa sallitumpaa. Mitä nuoremmasta ikäluokasta on...
-
RAHAT 5.6.2025Kymppitonni tilille – tässä tuoreet korotTaloustaidon vertailussa pankkien tarjoamat korot 6, 12 ja 24 kuukauden talletuksille, kun talletettavana on 10 000 euron summa. Tuoreissa tarjouksissa sekä 12 että 24 kuukauden määräaikaistalletuk...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
RAHAT 10.8.2021Lahjan ja perinnön tuotto iskee opintotukeen – opiskelija, älä hosu omaisuuden myynnissäOpiskelijan ei kannata hötkyillä omaisuuden myynnissä. Opiskellessa sinulla voi olla vaikka kuinka iso omaisuus ilman, että se pienentää opintotukea. Omaisuuden tuotot sen sijaan voivat vaikuttaa e...
-
RAHAT 5.8.2021Osakesäästötilillä ulkomaille? Millaiset osakkeet sopivat?Usein sanotaan, että osakesäästötili sopii apuvälineeksi erityisesti kotimaisiin osinko-osakkeisiin sijoittavalle. Sopiipa hyvinkin, mutta sopii se myös monille muille. Jos hankkii osakesäästötilil...
-
RAHAT 13.8.2021Herkkupalat harvassa pörssin ruokayhtiöissäHelsingin pörssissä on kourallinen elintarvikkeita ja juomia valmistavia yhtiöitä, joista vain osa on ollut hyviä sijoituksia. Miten erottaa jyvät akanoista? Helsingin pörssi on suhteellisen pieni ...
-
KOTI 3.8.2021Pelastustielle pysäköidyt autot taloyhtiön riesa – miten niitä saisi valvottua?Luvattomasti pelastustielle pysäköity auto on taloyhtiölle vaarallinen riesa. Hätätilanteessa ajokki tukkii paloauton tai ambulanssin kulkureitin. Ongelmapaikat ovat siellä, missä kunta sanoo, että...
-
VAPAALLA 3.8.2021Houkutteleeko opiskelu? Poimi tärppejä syksyn kurssitarjonnastaVaikka kesä vielä jatkuu, nyt kannattaa pitää jo kiirettä, jos mielii päästä mukaan työväen- tai kansalaisopistojen kursseille syksyllä. Tarjolla on laaja kattaus niin kieltenopiskelijoille, kokkaa...
-
VEROT 9.8.2021Myin perimäni asunnon – voinko laittaa kauppasumman minun ja vaimoni yhteiselle tilille?Olen myynyt vanhemmiltani perimäni osakehuoneiston. Voinko siirtää kauppasumman vaimoni ja minun yhteiselle tilille ilman veroseuraamuksia? Verojuristi Georg Rosbäck vastaa: Voit siirtää, jos tilil...
-
KOTI 9.8.2021Laitan omakotitalon tai mökin vuokralle – miten sovitaan kunnossapidosta?Moni miettii, uskaltaako omakotia tai mökkiä laittaa vuokralle, koska kunnossapidon pelätään jäävän retuperälle. Riskejä voi välttää helpoiten sopimalla vuokrasopimuksessa tarkasti myös kunnossapit...
-
TYÖ & ELÄKE 9.8.2021Kuka neuvoo digipulmissa: lapset, työkaveri vai pankki – yksi oppimiskeino yli muidenMinkä verran pitäisi hallita erilaisten sovellusten ja ohjelmistojen käyttöä, jotta pärjäisi ammatissaan ja muutenkin elämässä? Missä taitoja opitaan? Näin Taloustaidon lukijat vastasivat. Työssä p...
-
RAHAT 6.8.2021Miten työsuhdeoptioilla hankittujen osakkeiden hankintahinta määräytyy?Merkitsin yli kymmenen vuotta sitten työsuhdeoptioiden perusteella työnantajakonserniini kuuluneen pörssiyhtiön osakkeita ja olen omistanut osakkeet yli kymmenen vuotta. Merkinnässä syntynyttä työs...
-
VAPAALLA 6.8.2021Suomen ensimmäinen ammattitaiteilija Isak Wacklin tunnetaan muotokuvista – maalauksissa siroja säätyläisiäRokokootaidemaalari Isak Wacklin (1720–1758) oli ensimmäinen suomalainen ammattitaiteilija. Wacklin tunnetaan parhaiten muotokuvista, joita hän alkoi maalata 1750-luvulla. Wacklin syntyi Oulussa, m...
-
RAHAT 4.8.2021Osakkeen p/e-luku – sijoittajan ohittamaton arvostusmittari vai harhaanjohtava tunnusluku?KARON PÖRSSI Onko osake halpa vai kallis? Tähän osakesijoittajan peruskysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta eikä kaikkien yleisesti hyväksymää mittaria, mutta varsin usein siihen haetaan näk...
-
RAHAT 5.8.2021Pankkikortti viuhuu ostoksilla – laskuri mittaa hiilijalanjälkesiKun ostokset maksaa kortilla, ostoskorinsa ympäristövaikutuksia voi seurata pankkien ja päivittäistavarakauppojen tarjoamilla sovelluksilla. Pankin laskelmat ovat vähemmän tarkkoja kuin ruokakauppo...
-
VAPAALLA 4.8.2021Elokuun tummenevan illan viilentäjissä sekoittuvat viini, mehu tai likööriHellekesän virkistäjinä ovat maistuneet erilaiset coolerit, runsaasti jäitä ja raikkaita makuja sisältävät juomasekoitukset. Yleensä näiden pohjana ovat viini ja erilaiset mehut ja/tai liköörit. He...
-
VAPAALLA 12.8.2021Hevosen selässä seikkailuun – ratsastuksen voi aloittaa aikuisenakinYstävä, joka ymmärtää sinua sanoitta, rauhoittaa ja rentouttaa, mutta tarjoaa myös vauhtia ja yllätyksiä. Sellainen ihanuus on hevonen. Ratsastus ja hevosen kanssa puuhailu kiinnostavat yhä useampa...
-
VEROT 11.8.2021Kiinteistövero maksamatta lähes puolella miljoonalla suomalaisella454 000 suomalaista on unohtanut maksaa kiinteistöveron ensimmäisen erän elokuussa. Vero kannattaa maksaa viivyttelemättä, sillä maksamattomista veroista juoksee välittömästi viivästyskorko. Kaikki...
-
RAHAT 5.8.2021Tilille korkoa metsästävän vaihtoehdot vähissäEnimmäkseen nollaa tarjotaan määräaikaistalletusten koroksi pankeissa. Taloustaidon vertailussa kolme pankkia maksaa elokuussa korkoa määräaikaistalletukselle, kun talletettavana on 10 000 euron s...
-
VEROT 13.8.2021Sukuseura saa lahjaksi pörssiosakkeita – mikä on lahjan arvo verotuksessa?Kuulun sukuseura ry:n hallitukseen, jolla on y-tunnus. Yksi jäsenistämme haluaa lahjoittaa omistamiaan pörssiosakkeita sukuseuralle 50 000 euron arvosta. Miten osakkeiden lahjaverotusarvo määritell...
-
RAHAT 11.8.2021Arvostukset matalalla, kasvuluvut korkealla – kehittyvillä markkinoilla iskun paikka?KARON PÖRSSI Kun raaka-aineiden hinnat nousevat, kehittyvät markkinat kiittävät ja kiitävät, onhan raaka-ainetuottajien osuus niissä suurempi kuin kehittyneillä markkinoilla. Kun maailmantalouden m...
-
VEROTUS 11.8.2021
🅑 JÄSENILLE
Verotarkastaja tuli yllätyskylään – miten yrittäjä antaa selvitykset?Yrittäjälle verotarkastajien yhteydenotto voi aiheuttaa hämmennystä ja epävarmuutta mahdollisista ikävistä veroseuraamuksista. Moni miettii, miksi tarkastus osui kohdalle, vaikka asiat on ainakin y... -
VEROTUS 10.8.2021
🅑 JÄSENILLE
Yrittäjä, tunnetko työsuhdematkalipun verovaikutukset?Työnantajan tarjoamasta työsuhdematkalipusta hyötyvät ainakin työntekijä ja ympäristö. Lippu on helppo tapa kannustaa työntekijöitä kulkemaan työmatkat julkisella liikenteellä tai pyöräillen, mutta...






