veronmaksajat.fi

VEROT

Työmatkavähennykseen korotus heinäkuun alussa – voit hakea muutosta verokorttiisi jo nyt

Työmatkavähennykseen korotus heinäkuun alussa – voit hakea muutosta verokorttiisi jo nyt
1.7.2022

Asunnon ja työpaikan välisten matkojen perusteella vähennettävien kulujen enimmäismäärä nousee 1.7. alkaen 7 000 eurosta 8 400 euroon.

Lisäksi vuonna 2022 kilometrikohtaisen vähennys omalla autolla kuljettaessa on 0,30 euroa kilometriltä ja käyttöetuautolla kuljettaessa 0,24 euroa kilometriltä silloin, kun halvin kulkuneuvo on muut kuin julkinen kulkuneuvo.

Matkakulujen omavastuu säilyy ennallaan 750 eurossa.  

Korotukset ovat voimassa vuoden 2022 loppuun, ja niitä sovelletaan verovuoden 2022 verotuksessa takautuvasti vuoden 2022 alusta lukien.

Ennakonpidätykseen kevennystä jo nyt

Voit hakea muutosta verokortin ennakonpidätysprosenttiin loppuvuodelle 2022 heinäkuun alusta lähtien. Kulut voi ilmoittaa myös vasta keväällä 2023, kun on vuoden 2022 veroilmoituksen palautusaika.

Muutoksia sovelletaan koko verovuoteen 2022 eli myös takautuvasti ennen lain voimaantuloa. Verokorttia laskettaessa voidaan ottaa huomioon se, ettei korotettua matkakuluvähennystä ole huomioitu alkuvuoden verokortilla.

Kuka hyötyy korotuksesta?

Matkakuluvähennyksen korotus hyödyttää kaikkia, jotka saavat vähentää asunnon ja työpaikan väliset matkakulut oman auton käytön mukaan. Lisäksi vähennys hyödyttää niitä kaukana työpaikasta asuvia verovelvollisia, joiden matkakulut ylittävät vanhan 7 000 euron ylärajan. 

8 400 EUROA | Täyden 8 400 euron vähennyksen saa vuoden 2022 verotuksessa, jos yhdensuuntainen asunnon ja työpaikan välinen matka on noin 63 km ja vähennys lasketaan 11 kuukaudelta ja 22 työpäivältä per kuukausi näin: (63 km/pvä x 2 x 11 kk x 22 pvä/kk x 0,30 e /km) – 750 e = 8 397 e.

Esimerkki: Teijan matkakulut

Teijan asunnon ja työpaikan välinen matka on 65 kilometriä. Edestakainen matka työpäivän aikana on 130 kilometriä. Teija käy työpaikalla päivittäin ja pitää normaalit vuosilomat. Asunnon ja työpaikan väliset matkat voidaan tällöin laskea 11 kuukaudelta ja 22 työpäivältä per työssäolokuukausi.

Oma auto hyväksytään Teijalla halvimmaksi kulkuneuvoksi, koska vuorotyön vuoksi julkinen liikenne ei ole käytettävissä asunnon ja työpaikan välisiin matkoihin. Teijan lisäveroprosentti on 40. 

Teijan matkakuluvähennys vuonna 2021:

  • (130 km/pvä x 22 pvä/kk x 11kk x0,25 e/km) – 750 e = 7 115 e.
  • Vähennyksen enimmäismäärä on kuitenkin 7 000 e.
  • Teijan maksettavaksi tulevat verot pienenevät karkeasti laskien lisäveroprosentin verran vähennyskelpoisista kuluista: 0,40 x 7 000 e = 2 800 e.

Teijan matkakuluvähennys vuonna 2022:

  • (130 km/pvä x 22 pvä/kk x 11kk x0,30 e/km) – 750 e = 8 688 e.
  • Vähennyksen enimmäismäärä on kuitenkin 8 400 e.
  • Teijan maksettavaksi tulevan verot pienenevät karkeasti laskien lisäveroprosentin verran vähennyskelpoisista kuluista: 0,40 x 8 400 e = 3 360 e.

Jos Teijan tuloissa ja vähennyksissä ei muuten tapahdu olennaisia muutoksia, matkakuluvähennyksen korotuksen myötä Teijan maksaa vuonna 2022 veroja karkeasti laskien 560 euroa (3 360 e– 2 800 e) vähemmän kuin vuonna 2021. 

Esimerkki on julkaistu Taloustaidossa 5/2022.

TULORAJA | Verokortin päivittämisen yhteydessä kannattaa lisäksi tarkistaa, pitääkö tälle vuodelle arvioitu tuloraja paikkansa ja tarvittaessa päivittää arviota tänä vuonna saatavista tuloista.  

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti