Etusivu
-
RAHAT 2.3.2018
Lääkevaihto säästänyt eniten potilaiden rahaa
Lääkevaihto apteekeissa on tuonut tuntuvia säästöjä lääkekustannuksiin. Suurin hyötyjä ovat olleet lääkkeiden käyttäjät. -
RAHAT 2.3.2018
Ahmitko Ahtiumia? Milloin sijoittajan tappio on lopullinen verotuksessa?
Milloin osakkeen arvonmenetyksestä johtuvan luovutustappion voi vähentää verotuksessa? Tätä ovat etenkin Ahtiumin (ent. Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n) osakkeenomistajat ahkerasti kyselleet. -
VAPAALLA 2.3.2018
Jukka Mäkelä loi väreillä kolmiulotteisia illuusioita – teoksia myynnissä harvoin
Jukka Mäkelä teki läpimurron taidemaailmaan 1970-luvulla heti ensimmäisten näyttelyiden jälkeen. Hän jäljitteli työssään pitkälti arjen ja ympäristönsä estetiikkaa ja koki maiseman tärkeänä. Jukka Mäkelän tuotannon parhaimmat sijoituskohteet löytyvät pääasiassa 1980-luvulta. Hienoja keräilykohteita löytyy myös 1970-luvulta. -
TYÖ & ELÄKE 2.3.2018
Laskutuspalvelu on helppo mutta hintava – kenelle se sopii?
Teetkö keikkatöitä ja mietit, kannattaisiko ryhtyä laskutuspalvelun käyttäjäksi? Selvitimme, mitä kevytyrittäjyydeksi kutsuttu palvelu tarjoaa. -
VAPAALLA 1.3.2018
Puuttuuko kokoelmastasi Suomen arvokkain sarjakuvalehti? Nyt sellainen on tarjolla
Kaksi hyvin erilaista keräilyharvinaisuutta tupsahti myyntiin sellaisilla huutokauppapaikoilla, joissa niitä ei ensimmäiseksi odottaisi kohtaavansa: ritariristi rahahuutokaupassa ja harvinainen sarjakuvalehti Lumikki ja 7 kääpiötä panttihuutokaupassa. -
KOTI 1.3.2018
Euribor vai prime? Näin viitekorko vaikuttaa asuntolainan kuukausierään
Valtaosa lainanottajista valitsee asuntolainansa viitekoroksi euriborin. Yleensä käytetään 12 kuukauden euriboria. -
RAHAT 1.3.2018
Listaamattoman osakeyhtiön osakkeita myyntiin – missä järjestyksessä myyn osakkeet?
Ostin listaamattoman osakeyhtiön osakkeita kahdessa eri erässä. Nyt myyn osan osakkeista. Voinko myydä ensin uusimmat osakkeet, joiden hankintameno on suurempi, ja luovutusvoittoa syntyisi tällöin vähemmän? -
TYÖ & ELÄKE 28.2.2018
OECD:n raportti Suomesta: Työnteko ei aina kannata, uudistuksia kaivataan
Suomalaisten työllisyys on muihin Pohjoismaihin verrattuna matala. Työn verotus on raskasta, joten työnteko ei aina kannata, todetaan tuoreessa OECD:n julkaisemassa maaraportissa. -
KOTI 28.2.2018
Kuka omistaa asunto-osakkeen? Osakeluettelot siirtyvät vuonna 2019 sähköiseen rekisteriin
Suomessa otetaan ensi vuonna käyttöön sähköinen osakehuoneistorekisteri, jonne kerätään vähitellen kattavat tiedot asunto-osakkeiden omistuksista ja panttauksista. -
RAHAT 28.2.2018
Tuloskausi yhteen: osinkoja ropisee, pörssin hikka hellitti
KARON PÖRSSI Helsingin pörssin tuloskausi alkaa olla paketissa, sillä merkittävimmät yhtiöt ovat kertoneet viime vuoden lukunsa. Mitä Helsingin pörssin tuloskaudesta jäi käteen? -
KOTI 27.2.2018
Putket jäässä – korvaako kotivakuutus?
Nyt on syytä tarkkailla vesiputkistoa kodissa ja vapaa-ajan asunnossa. Kovilla pakkasilla vesijohdot ja vesikalusteet altistuvat jäätymiselle ja rikkoutumiselle. Jäätynyt vesiputki voi aiheuttaa jopa kuukausia kestäviä, kalliita korjaustöitä. -
VEROT 27.2.2018
Vanhemmille raha-apua verottomasti – laadi lainasta velkakirja
Lapset voivat eri tavoin auttaa ikääntyneitä vanhempiaan taloudellisesti ilman, että siitä rapsahtaa veroja. Mitä keinoja on mahdollista käyttää -
VAPAALLA 27.2.2018
Mercedes Benz A-sarja mukautuu käyttäjänsä oloiseksi
Mercedes-Benzin tavoista poiketen uusi MBUX-mittaristo tulee ensimmäiseksi merkin pienimpään malliin. Uudessa A-sarjassa on myös monia ison S-mallin varusteita. -
VAPAALLA 27.2.2018
Mercedes-Benzin uusi A-sarja lanseerattiin hippihengessä
Uuden A-sarjan esittelyssä tuntui kuin 1960-luvun rakkausaate olisi tehnyt paluun. Keskeinen sana oli Love, ja meininki Mersulla on muutenkin muuttunut: kravatit on kielletty merkin edustajilta. -
VEROT 26.2.2018
FIM: Perinnön saaminen ja jättäminen askarruttavat suomalaisia – perintösuunnitelmista ei kuitenkaan puhuta
Suomalaisilla perheillä on omaisuutta satojen miljardien euron edestä, ja lähivuosina moni vaurastuu saadessaan perinnön, johon ei välttämättä ole varautunut. Useimmat pohtivat perinnön jättämiseen tai saamiseen liittyviä asioita yksin. -
VEROT 26.2.2018
Viljelijä, kolme päivää aikaa hakea energiaveron palautusta – suunnitteilla 25 miljoonan euron lisäpalautus
Hallitus esittää viime syksyn vaikeista sadonkorjuuolosuhteista kärsiville maatalouden harjoittajille 25 miljoonan euron suuruista tukea. Tuki maksetaan kertaluonteisena energiaveron lisäpalautuksena. -
KOTI 26.2.2018
Taloyhtiön remonttilaina – mitä laina maksaa?
Velaton kerrostaloyhtiö hakee 300 000 euroa remonttilainaa peruskorjausremonttiin. Millaisia lainatarjouksia helsinkiläinen ja tamperelainen taloyhtiö saivat? -
VEROT 23.2.2018
Uudenmaan yritykset veronmaksajien aatelia: 27 miljardia euroa vuodessa valtion kassaan
Uudellamaalla toimivat yritykset maksoivat veroja ja maksuja vuonna 2017 yhteensä 27 miljardia euroa. Tästä yli 11,6 miljardia euroa oli arvonlisäveroja ja erilaisia välillisiä tuoteveroja, lähes 2,3 miljardia yhteisöveroja, yli 225 miljoonaa kiinteistöveroja, noin 6,8 miljardia palkkaveroja ja 5,5 miljardia eläkevakuutusmaksuja. -
VAPAALLA 23.2.2018
1 + 9 uutuusviinit - helmikuun viineissä maistuvat mausteet ja marjat
Helmikuun herkkuja ovat kermaiset pataruuat tai vaikkapa mausteinen possu. Keventäjä nauttii alkoholittomasta valkoviinistä tai kepeästä kuohuviinistä. Kuukauden äijäviini tulee Australiasta. -
VAPAALLA 22.2.2018
Kiikarissa uusi auto? Näin nopeasti saat auton
Uuden auton toimitusajan kerrotaan usein venyvän kuukausiin. Todellisuus on kuitenkin aivan muuta. Taloustaidon listalta selviää, miten nopeasti uusia autoja saa.
Näitä muut lukevat nyt
-
VAPAALLA 16.4.2024Yksi esine, monta hintaa – kansainvälinen huutokauppa kirittää laatudesignin arvoaSamalle esineelle voi muodostua monta hintaa riippuen siitä, missä sen myy, missä kunnossa esine on ja löytyykö sille sopiva ostaja. Sosiaalisen median myyntipalstoilla esineen hinta nousee harvoin...
-
RAHAT 15.4.2024Mikä on korkorahasto? Kolme faktaa säästäjälle1. MITÄ KORKORAHASTOT OVAT? Korkorahastot ovat sijoitusrahastoja, kuten osakerahastot tai yhdistelmärahastot. Ne eivät kuitenkaan sijoita osakkeisiin, vaan nimensä mukaisesti korkosijoituksiin. Sij...
-
VEROT 15.4.2024Miksi kiinteistöveroprosenttini on kiristynyt?Sain keväällä kiinteistöveroilmoituksen vuodelta 2024. Kiinteistöveroprosenttini on ollut jo pitkään sama, mutta nyt yhtäkkiä maapohjan kiinteistöveroprosentti on noussut 0,93 prosentista 1,3 prose...
-
VEROT 16.4.2024Verottaja: Viime vuonna tehtiin ennätyksellisen paljon talousrikoksiaPoliisin tietoon tuli vuonna 2023 lähes 2 400 talousrikosasiaa, joka on noin 15 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna ja enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Yli puolet kaikista poliisin kirjaamis...
-
VEROJURISTI VASTAA 16.4.2024
🅑 JÄSENILLE
Saan perinnöksi rantakiinteistön – miten sisareni elinikäinen käyttöoikeus vaikuttaa perintöverooni?Vanhempani ovat määränneet testamentilla minulle noin 80 000 euron arvoisen vapaa-ajan rantakiinteistön rakennuksineen. Testamenttiin on sisarelleni kirjattu elinikäinen käyttöoikeus vastikkeetta s...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
RAHAT 3.12.2015Miten vanhaa säästöhenkivakuutusta verotetaan?Säästöhenkivakuutukseni päättyy elokuussa 2016. Onko koko säästösumma verotettavaa tuloa vai meneekö vero vain tuotto-osuudesta? Miten säästöosuus lasketaan ja mikä on tuottoa? Vakuutusaikana rahay...
-
RAHAT 2.12.2015Intera rahastaa ConstinKARON PÖRSSI Jokainen kylppärin imukuppipyyhetelineen asentamista suurempia remontteja tehnyt tietää, että rakentaminen on Suomessa hinnoissaan. Asuintalossani suunnitellaan pihakansiremonttia. Mil...
-
RAHAT 10.12.2015Metsänomistaja, nyt tuki kannustaa taimikon hoitoonMetsänomistajan tuet muuttuivat kesällä. Tarjolla on muun muassa uusi tuki taimikon varhaishoitoon. Tuen hakijan pitää muistaa tehdä töistä etukäteen ilmoitus metsäkeskukselle. Yksityisen metsänomi...
-
KOTI 9.12.2015”Nyt voisi kannustaa kansalaisia remonttiin”Suomen talous vaatii reipasta uudistamista, mutta kotitalouksia ja yksityistä kulutusta ei saisi muutosrumbassa tukahduttaa, varoittaa johtaja Timo Hulkko paikallisosuuspankkien POP Pankkiliitosta....
-
KOTI 7.12.2015Eurooppalainen perintötodistus kätevästi verkkomaistraatistaVerkkomaistraatti on uusi verkkopalvelu, josta voi hakea eurooppalaisen perintötodistuksen. Palvelun käyttäjä tunnistautuu maistraattien palvelussa verkkopankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai ...
-
RAHAT 7.12.2015Mitä sijoittaja ehtii tehdä vielä loppuvuonna?Vuoden vaihtuminen voi olla pitkäjänteisellekin sijoittajalle suotuisa hetki salkun siivoukseen. Erityisesti kannattaa tarkistaa, ettei verohyötyjä jää saamatta. Vuodenvaihteen lähestyminen näkyy o...
-
VEROT 2.12.2015Uudellamaalla maksetaan eniten verojaVerotettavia tuloja saavat henkilöt maksoivat vuonna 2014 tuloveroja 29,9 miljardia euroa, mikä oli runsas miljardi euroa enemmän kuin vuonna 2013 . Veroista ja maksuista valtaosa, 11 miljardia e...
-
VAPAALLA 14.12.2015Opel Astra on halvimmillaan myös parhaimmillaanUusi Opel Astra ei ole ensimmäinen auto, jonka halvin malli on myös paras. Peugeot 2008 on hauskin ajaa pienellä kolmisylinterisellä moottorilla ja sama pätee Astraan: sitä on ilo liikutella litran...
-
KOTI 11.12.2015Löydytkö helposti hätätilanteessa?112 Suomi -mobiilisovellus nopeuttaa avunsaantia hätätilanteessa. Kun soittaa sovelluksella hätänumeroon, hätäkeskuspäivystäjä saa automaattisesti soittajan sijaintitiedot. Apua osataan lähettää pa...
-
KOTI 4.12.2015Piristyykö joulukauppa?Tutkimusten mukaan kuluttajien luottamus omaan talouteensa on edelleen melko heikoissa kantimissa. Millaista joulumyyntiä kauppa odottaa, Kaupan liiton edunvalvontapäällikkö ja Muotikaupan Liiton ...
-
RAHAT 9.12.2015Sijoituscase Kotipizza: Osingot viidellä täytteelläKARON PÖRSSI Kotipizzan talousjohtajan Timo Pirskasen harmaan sadepäivän lounasvalinta on parmankinkkulankku. Viestintäjohtaja Antti Isokangas valitsee vegelankun, minä uskaltaudun kokeilemaan tuli...
-
KOTI 8.12.2015Ovatko astianpesukoneesi letkut kunnossa?Astianpesukonevuodon tavallisin syy on rikkoutunut tulo- tai poistovesiletku. Astianpesukonevuodot ovat yleisin kotien vesivahinkojen syy, joista syntyy yleensä tuntuvia korjauskustannuksia. Keitti...
-
RAHAT 3.12.2015Mistä pankista parasta korkoa talletukselle?Talletusten korot ovat laskeneet jälleen hieman marraskuun alkuun verrattuna. Joulukuun alussa 10 000 euron määräaikaistalletukselle (12 kk) sai korkoa keskimäärin 0,60 prosenttia. Kuuden kuukaude...
-
VAPAALLA 14.12.2015Viinitrendit 2016: Arkiviinit, some ja alkoholittomat puhuttelevatViinimaailman trendit seuraavat maailmanlaajuisia megatrendejä. Ilmastonmuutos, some ja laadukas arki ovat läsnä myös viinimaailmassa. Suosikkirypäleitä veikkaillaan vuosittain, vaikka harva rypäle...
-
VAPAALLA 4.12.2015Anita Snellman rakasti värejäAnita Snellman (1924-2006) on arvostettu suomalainen laatutaiteen tekijä. Snellmanin tyyli on ekspressiivinen, ja hän teki myös kubistista teoksia. Taiteilijan töitä on lukuisien museoiden kokoelmi...
-
RAHAT 10.12.2015Mistä vähennän sijoitusasuntoni yhtiövastikkeet?Olen omistanut sijoitusasunnon vuodesta 2002 lähtien. Asunto on ollut vuokrattuna. Viimeisin vuokrasuhde päättyi 31.8.2015. Olen nyt myymässä asuntoa. Saanko vähentää 1.9.2015 alkaen maksamani vast...
-
RAHAT 9.12.2015Luovutustappioiden vähennysoikeus laajeneeEduskunta on hyväksynyt hallituksen esityksen luovutustappioiden verovähennysoikeuden laajentamisesta. Laajennus koskee yksityishenkilöitä ja kotimaisia kuolinpesiä. Muutos tulee voimaan vuonna 201...
-
VEROT 10.12.2015Talkoot käyntiin apurahallaStipendeillä ja apurahoilla tuetaan tiedettä ja taidetta, mutta myös tavallisten ihmisten toimintaa yhteiseksi hyväksi. Apurahaa kannattaa aina hakea. Apurahaa voi hakea jokainen, joka haluaa yhtei...
-
KOTI 8.12.2015Viitekoroksi valitaan euriborUusien asuntolainasopimusten tekeminen näyttää jatkuneen kohtalaisen tasaisena: lainanoton vilkkaus on vaihdellut aika tyypilliseen tahtiin lähinnä loma-aikojen ja muiden sesonkien mukaan. Euribori...
-
VAPAALLA 7.12.2015Volkswagen esitteli ”päästödieselien” korjaustoimenpiteetVolkswagen-moottorien päästöskandaalin ratkaisu lähestyy. Jättikonserni on esitellyt Saksan viranomaiselle (KBA = Kraftfahrt-Bundesamt) 1,6- ja 2,0-litraisten, koodinimellä EA 189 tunnetuille diese...






