veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

VEROT

Viljelijä, kolme päivää aikaa hakea energiaveron palautusta – suunnitteilla 25 miljoonan euron lisäpalautus

Viljelijä, kolme päivää aikaa hakea energiaveron palautusta – suunnitteilla 25 miljoonan euron lisäpalautus
26.2.2018

Hallitus esittää viime syksyn vaikeista sadonkorjuuolosuhteista kärsiville maatalouden harjoittajille 25 miljoonan euron suuruista tukea. Tuki maksetaan kertaluonteisena energiaveron lisäpalautuksena.

Viljelijät saavat vuonna 2017 maataloudessa käytetystä kevyestä polttoöljystä valmisteveron palautuksen väliaikaisesti korotettuna. Lisäpalautusta maksetaan 7,70 senttiä litralta. Se maksetaan säännönmukaisen energiaveron palautuksen yhteydessä syyskuun lopussa.

Lisäpalautuksen senttimäärää mahdollisesti tarkistetaan eduskuntakäsittelyn aikana maaliskuun alussa sitten, kun energiaveronpalautusten hakuaika vuodelta 2017 on päättynyt. Hakuaika päättyy helmikuun lopussa.

Lainmuutoksen on tarkoitus tulla voimaan viimeistään toukokuun alussa.

Hallitus päätti energiaveron lisäpalautuksesta viime lokakuussa kolmannen lisätalousarvion yhteydessä.

Satu Alavalkama

Rahat, verot, työ & eläke

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.