Etusivu
-
VEROT 29.3.2021
En pysty maksamaan mätkyjäni – voiko jäännösverolle saada maksuaikaa?
Sain juuri esitäytetyn veroilmoituksen. Minulla on taloudellisia ongelmia ja näyttää siltä, etten selviä jäännösveroistani. Voiko mätkyjen maksulle saada maksuaikaa ja mitä edellytyksiä sille on? -
VAPAALLA 29.3.2021
Ajoita kesärenkaiden vaihto kelien mukaan – viisi vinkkiä renkaanvaihtoon
Missä ja milloin ajat? Tämä ratkaisee, kannattaako autoon vaihtaa kesärenkaat jo pääsiäispyhinä vai vasta myöhemmin. -
VEROT 26.3.2021
Kiinteistöveroja luvassa lähes 2 miljardia euroa – tuotto plussalla 2021
Verohallinto kerää kiinteistöveroja tänä vuonna kunnille arvioilta 1 999 miljoonaa euroa. Kiinteistövero tuottaa ennakkotietojen mukaan tänä vuonna noin 59 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna. -
TYÖ & ELÄKE 26.3.2021
Korona ei sittenkään usuttanut ihmisiä osittaiselle vanhuuseläkkeelle
Kun koronapandemia alkoi keväällä 2020, osittaisen vanhuuseläkkeen (ove) hakemusmäärät kääntyivät hetkellisesti nousuun. Toinen hakemuspiikki nähtiin elo-syyskuussa. Vuonna 2020 uusia osittaisia vanhuuseläkkeitä alkoi 13 000, viisi prosenttia enemmän kuin vuonna 2019. -
VEROT 26.3.2021
Rahalahja edesmenneeltä äidiltä – pitääkö verovapaa lahja merkitä perukirjaan?
Sain edesmenneeltä äidiltäni keväällä 2020 verovapaan 4 999 euron rahalahjan. Pitääkö verovapaa rahalahja laittaa äidin perukirjaan? -
VAPAALLA 26.3.2021
Kryptotaide sai vauhtia koronasta
Uudenkarheat kryptotaiteen markkinat ovat koronan ansiosta kasvaneet vauhdilla. Harva tietää vielä, mistä on kyse, mutta taidemarkkinoiden analysoijien on viimeistään viime syksystä lähtien pitänyt opetella kryptotaidemarkkinoiden lainalaisuudet. -
KOTI 25.3.2021
Kelloja siirrellään taas – kesäaika alkaa sunnuntaina
Kesäaika alkaa tulevana viikonloppuna lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kelloja siirretään tunti eteenpäin sunnuntaina 28. maaliskuuta aamuyöllä kello 3.00. -
RAHAT 25.3.2021
Kestääkö pörssin kova kurssitaso vai tuleeko korjausliike?
Helsingin pörssin yhtiöistä moni ylsi loppuvuonna odotuksia parempaan tulokseen. Onko osakekurssien korkea taso kohdillaan vai onko edessä korjausliike alaspäin? -
OMA TALOUS 25.3.2021
Osakesäästötilin haltijan kuolema: mitä perillisten tulisi tietää?
🅑 JÄSENILLE
Kun osakesäästötilin haltija kuolee, tilisopimus päättyy saman tien. Mitä tilin osakkeille silloin tapahtuu? Mitä perillisten tulisi tehdä? -
BLOGIT 24.3.2021
Virkavastuuton viranomainen ei sovi Suomeen
Disinformaation värittämässä ajassa on entistä tärkeämpää, että viranomaisten toiminta on läpinäkyvää, avointa sekä lakien ja muiden yhteisten pelisääntöjen mukaista. Luottamuksen puute vähentää helposti myös kansalaisten halukkuutta yhteisten sääntöjen noudattamiseen. -
RAHAT 24.3.2021
Seitsemän vinkkiä listautumisantiin osallistuvalle – kiinnitä huomiota ainakin näihin seikkoihin
KARON PÖRSSI Kun uusi yhtiö tulee listalle, se markkinoi itseään sijoituskohteina kiivaammin kuin muulloin. Mihin seikkoihin listautumisantiin osallistumista harkitsevan kannattaa kiinnittää huomiota? Mitkä niistä saavat puntaroinnissa suurimman painon? -
VEROT 23.3.2021
Myin perimäni asunnon – voinko vähentää asunnonvälittäjän palkkion?
Perin testamentilla asunnon vuonna 2020 ja myin sen samana vuonna. Voinko vähentää asunnonvälittäjän palkkion vuoden 2020 verotuksessa, kun en ole vielä saanut perintöveropäätöstä? -
BLOGIT 23.3.2021
Onni ei tuo rahaa
Suomi jatkaa maailman onnellisimpana kansana. Ilo on siis riittänyt, mutta sydämen kanssa on vähän niin ja näin. Ainakin, jos sydämenä pidetään taloutta. -
TYÖ & ELÄKE 23.3.2021
Työolobarometri: Etätyö sujunut kotona hyvin – korona-aika kasvatti etenkin naisten työtaakkaa
Etätyön tekeminen lisääntyi koronan takia merkittävästi viime vuonna. Palkansaajista vajaa puolet oli etätöissä vuonna 2020. Valtaosa, peräti 92 prosenttia, etätyötä tehneistä on ollut erittäin tai melko tyytyväisiä etätyön sujumiseen. -
KOTI & AUTOT 23.3.2021
Kia Sorento – seitsemän paikkaa ja paljon tilaa
🅑 JÄSENILLE
Seitsemälle henkilölle rekisteröityjä automalleja on aika vähän tarjolla, ja nelivetoisena niitä on vielä vähemmän. Uusi neljännen sukupolven Kia Sorento on varteenotettava vaihtoehto, jos kuljetustarvetta on paljon. -
NUORET JA RAHA 22.3.2021
Kuulutko onnekkaiden joukkoon? Koti on nuorille tärkein taloustiedon lähde
Suomalaisia nuoria suojaa ylivelkaantumiselta verrattain hyvät taloustaidot. Intrumin tekemän kyselyn mukaan Suomi on talouslukutaidoissa Euroopan kärkeä jo toista vuotta peräkkäin. Yli puolet kyselyyn vastanneista nuorista kertoi saaneensa taloustaitonsa kotoa vanhemmiltaan. -
KOTI 22.3.2021
Asuntokauppa ei koronasta tutise – asunnonostoaikeet tapissa
Asuntokauppa porskuttaa pandemiasta huolimatta ‒ tai oikeastaan osittain koronapandemian ansiosta. -
KOTI 22.3.2021
Haluatko vähentää mikromuovia? Viisi vinkkiä vähentäjälle
Arkiset valinnat edistävät fiksua ja kestävää muovinkulutusta Näitä pieniä päätöksiä me kaikki teemme päivittäin. -
BLOGIT 22.3.2021
Rajat kiinni myös EU-viiniltä – uhkaako etämyynti kansanterveyttä?
Suomi on ollut EU:n jäsen yli 25 vuotta. Se ei ole ollut riittävän pitkä aika saada tänne pohjolan perukoille samoja pelisääntöjä kuin muissa jäsenmaissa. Viranomaiset toimivat sinnikkäästi tietyil... -
VAPAALLA 22.3.2021
Greta Schalinin maalauksissa pääroolissa on niittykukka
Greta Schalin (1897–1993) on yksi tunnetuimmista klassikkokauden kukkataiteilijoista Suomessa. Taidemarkkinoilla on säännöllisesti myynnissä hänen sympaattisia kuvauksiaan runsaista ja värikkäistä niittykukkakimpuista. Schalin oli tuottelias taiteilija.
Näitä muut lukevat nyt
-
VAPAALLA 29.1.2025Keramiikan ruhtinas Birger Kaipiainen leikitteli tyyleillä – uniikkiesineet huimissa hinnoissaBirger Kaipiainen ui taiteilijana monella tapaa vastavirtaan. Kun 1950–60-luvuilla ihailtiin pelkistettyä ja yksinkertaista muotoilua Kaj Franckin hengessä, hänen töissään koristeet valtasivat pinn...
-
VEROT 29.1.2025Osakeyhtiö irtisanoo vapaaehtoisen eläkevakuutuksen – miten takaisinostoa verotetaan?Perheyhtiömme, jossa olen työntekijänä, on yhtiömuodoltaan osakeyhtiö. Yhtiö on ottanut työntekijöilleen vapaaehtoisen yksilöllisen eläkevakuutuksen. Yrityksellä on ollut taloudellisten suhdanteitt...
-
KOTI 30.1.2025Vaihdamme asuntoja tyttären perheen kanssa – pitääkö tästä maksaa veroa?Asun vaimoni kanssa omakotitalossa. Tyttäremme perhe asuu rivitalokolmiossa. Erilaisten elämäntilanteiden vuoksi suunnittelemme asuntojen vaihtoja. Me muuttaisimme rivitalokolmioon ja he muuttaisiv...
-
RAHAT 29.1.2025Karon Grilli: Mitä tapahtuu metsärahastoille?KARON GRILLI Kun OP sulki vuodenvaihteessa kaksi kiinteistöihin sijoittavaa rahastoaan lunastuksilta, laaja sijoittajakansa huomasi, että avoimet rahastot voivatkin muuttua ”avoimiksi” rahastoiksi....
-
TYÖ & ELÄKE 30.1.2025Saanko hoitoa vanhuusvuosina? Eläkeläinen luottaa julkisiin palveluihin, nuorten usko horjuuEnemmistö suomalaisista uskoo, ettei saa riittävästi hoitoa ikääntyneenä, etenkin nuoret ajattelevat näin. Useimmat suomalaiset, 61 prosenttia, eivät luota siihen, että saa riittävää hoitoa ikäänty...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
VAPAALLA 16.1.2020Sähköauto lataukseen työpaikalla – pitääkö latauksesta maksaa veroa?Ajelen sähköautolla ja lataan autoni työpaikan sähköverkosta. Verojuristi Georg Rosbäck, onko kyseessä etu, josta pitää maksaa veroa? ” Etu on veronalainen, jos kyse on omasta autostasi tai käyttöe...
-
RAHAT 24.1.2020Osakesäästötili – miten ne verot maksettiinkaan?Osakesäästötilille on voinut tehdä osakesijoituksia vuoden 2020 alusta lähtien. Osakesäästötilillä voit hyötyä, koska sijoitustuottojen verotus lykkäytyy. Maksat osakesäästötilille kertyneestä tuot...
-
KOTI 20.1.2020Asuntolainan kiinteä korko suojaa, mutta voi käydä kalliiksiUusien asuntolainojen keskikorko on Suomen Pankin tilastojen mukaan ollut jo yli kaksi vuotta alle yhden prosentin. Se näyttää valuvan koko ajan alemmas – viime marraskuussa keskikorko oli enää 0,7...
-
RAHAT 22.1.2020Seppo Saario: "Olemme nousun keskivaiheessa" – näitä osakkeita sijoittajalegenda on ostanut viimeksiKARON PÖRSSI Sijoittajalegenda Seppo Saario on inspiroinut suomalaisia osakesijoittajia sijoituskirjoillaan jo kuudella vuosikymmenellä. Klassikkoasemaan nousseesta Miten sijoitan pörssiosakkeisiin...
-
VAPAALLA 21.1.2020Ville Vallgren – patinoitunut veistos on nyt trendikäsVille Vallgren (1855–1940) on yksi Suomen nimekkäimpiä ja kansainvälisesti menestyneimpiä klassikkokuvanveistäjiä. Täällä hänet tunnetaan parhaiten Havis Amandasta, joka on osa suihkulähdekokonaisu...
-
RAHAT 24.1.2020Pörssiyhtiön yhtiökokous – saako kokoukseen osallistuva vähennyksen matkakuluista?Olen kuullut, että pörssiyhtiöiden yhtiökokouksiin osallistumisesta aiheutuvat matkat eivät olekaan vähennyskelpoisia verotuksessa. Onko asia tosiaankin näin? Metsänomistajat voivat vähentää metsän...
-
RAHAT 21.1.2020Keskuskauppakamarin talouskatsaus: Maahanmuutto saatava kiireesti sujuvammaksiSuomessa syntyvyys on romahtanut. Samaan aikaan työikäisten määrä on lähtenyt nopeaan laskuun ja vanhusten määrä nopeaan kasvuun. Jotta yhtälöstä selvittäisiin taloudellisesti, etenkin työ- ja koul...
-
TYÖ & ELÄKE 16.1.2020Selvitys: Vakuutus voisi täydentää julkista vanhuudenturvaaJos Suomeen saataisiin toimivat hoiva- ja eläkevakuutusmarkkinat, kansalaiset voisivat nykyistä paremmin hyödyntää esimerkiksi asuntovarallisuuttaan vanhuudenturvana. Vapaaehtoisten vakuutusten var...
-
TYÖ & ELÄKE 27.1.2020Majoitamme ulkomaisia työntekijöitä – onko kyseessä verotettava asuntoetu?Yrityksemme palkkaa ulkomailta työntekijöitä työskentelemään yrityksemme tuotantolaitokseen. Työntekijät ovat omia työntekijöitämme, mutta he työskentelevät Suomessa alle kuusi kuukautta. Voimmeko ...
-
VEROT 22.1.2020Tarkista Suomi.fi-viestisi – sähköposti-ilmoitus viestistä ei ole välttämättä tullut sähköpostiisiSuomi.fi-viesteissä on ollut häiriö, jonka vuoksi osa Suomi.fi-viestien käyttäjistä ei ole saanut sähköposti-ilmoitusta uusista saapuneista viesteistä. Noin 150 000 uudesta viestistä ei tullut sähk...
-
KOTI 20.1.2020Ostan puolet asunnosta – mistä summasta maksan varainsiirtoveron?Omistan yhdessä vaimoni kanssa asuinhuoneiston, jonka velaton käypä hinta on 500 000 euroa. Meillä ei ole muuta omaisuutta. Olemme hakeneet avioeroa. Ostan asunnon toisen puoliskon 250 000 eurolla ...
-
RAHAT 24.1.2020Suomessa löytyi vuonna 2019 lähes 1 000 väärennettyä euroseteliäSuomesta löytyi viime vuonna 980 euroseteliväärennöstä. Määrä on hieman kasvanut vuodesta 2018, mutta on edelleen muuhun euroalueeseen verrattuna vähäinen. Vuonna 2019 Suomessa kierrossa olleiden s...
-
TYÖ & ELÄKE 27.1.2020Onko sinulla Y-tunnus? Voit hoitaa Omaverossa rekisterimuutoksetJos sinulla on Y-tunnus, voit ilmoittautua ja tehdä muutoksia Verohallinnon rekistereihin Omaverossa. Näitä rekistereitä ovat: arvonlisäverovelvollisten rekisteri, työnantajarekisteri ja ennakkoper...
-
VEROT 22.1.2020Tuloverokertymä maltillisessa kasvussa 2019Verohallinto keräsi vuonna 2019 tuloveroja yhteensä 70 360 miljoonaa euroa. Tästä suurin osa oli henkilöiden maksamaa tuloveroa, jota kertyi viime vuonna 30 818 miljoonaa euroa. Henkilöiden tulove...
-
VEROT 21.1.2020Kuntotarkastus perityssä kiinteistössä – saako kuluista vähennyksen perintöverotuksessa?Olen perinyt kiinteistön. Onko perittävän kiinteistön kuntotarkastuksesta aiheutuvat kulut vähennyskelpoisia perunkirjoituksessa? Verojuristi Georg Rosbäck vastaa: Kiinteistön kunto voi hyvinkin ol...
-
VAPAALLA 17.1.2020Luotettava arkiviini ja kotoisa ruoka ovat maistuva pariTurvallinen arkiruoka ja kotoilu voisivat olla yksi alkaneen 2020-luvun trendeistä. Perinteistä ammentava mummon keittiö kuulostaa mukavan nostalgiselta, mutta samaan aikaan on kysyttävä, mitä mumm...
-
KOTI 27.1.2020Saan kotihoidon tukea – saanko kotitalousvähennyksen keittiöremontista?Aion teettää kodissani keittiöremontin yrityksellä, joka kuuluu ennakkoperintärekisteriin. Saanko työn osuudesta kotitalousvähennyksen, vaikka saan tänä vuonna lasten kotihoidon tukea? Hoidan lapsi...
-
RAHAT 23.1.2020Talouden näkymät: entä jos taantuma ei vielä tulekaan?Suomen taloudesta on saatu ristiriitaisia viestejä. Viime vuonna uutiset kääntyivät paremmasta huonompaan ja päinvastoin useaan kertaan. Miltä nyt oikeasti näyttää? ”Meidän ennusteemme mukaan talou...
-
RAHAT 24.1.2020Osakerahastojen kolmen vuoden parhaat hyvässä vedossaTaloustaidon vertailussa ovat tällä kertaa mukana osakerahastoja, yhdistelmärahastoja ja korkorahastoja. Vertailusta käy ilmi, mitä rahastojen tuotoille on tapahtunut keskimäärin yhdessä, kolmessa...
-
KOTI 17.1.2020Kiinteistönvälittäjät: Vanhat asunnot kirittivät asuntokauppaa viime vuonna – vauhti kiihtyi joulukuussaVanhojen asuntojen kauppa lisääntyi viime vuonna 4,5 prosenttia, ilmenee Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton (KVKL) tilastoista. Vanhoja asuntoja myytiin noin 62 300 kappaletta. Uusien asuntojen k...






