veronmaksajat.fi

VEROT

Tuloverokertymä maltillisessa kasvussa 2019

Tuloverokertymä maltillisessa kasvussa 2019
22.1.2020

Verohallinto keräsi vuonna 2019 tuloveroja yhteensä 70 360 miljoonaa euroa. Tästä suurin osa oli henkilöiden maksamaa tuloveroa, jota kertyi viime vuonna 30 818 miljoonaa euroa. 

Henkilöiden tuloverossa oli kasvua 529 miljoonaa. "Osaksi kasvua selittää verotuksen joustava valmistuminen, jonka seurauksena osa tämän vuoden jäännösveroista on tullut maksuun jo vuonna 2019", Verohallinnon ekonomisti Aki Savolainen sanoo tiedotteessa.

Palkoista ja eläkkeistä tehtävät ennakkopidätykset ovat henkilöasiakkaiden tuloveron merkittävin verolaji. Vuonna 2019 ennakonpidätyksiä kertyi 29 214 miljoonaa euroa. 

Ennakonpidätysten kasvua hidasti viime vuonna käytännön muuttuminen siten, että aiemman kuukausittaisen rajan asemesta ryhdyttiin seuraamaan vuositulorajaa ennakonpidätyksen perusteena. Lisäksi sivutuloverokortti poistui käytöstä.

Arvonlisäverojen kokonaisnettokertymä nousi 18 951 miljoonaa euroa, missä kasvua vuodesta 2018 oli 2,2 prosenttia. 

Verohallinnon luvuissa ei ole huomioitu muiden viranomaisten keräämiä veroja, joista merkittävin on Traficomin keräämä ajoneuvovero.

Verohallinnon keräämistä veroista:

  • 63,3 prosenttia tilitettiin valtiolle,
  • 32,8 prosenttia kunnille,
  • 2,6 prosenttia Kelalle ja
  • 1,3 prosenttia seurakunnille.

Minna Petäinen 

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti