Etusivu
-
NUORET JA RAHA 23.5.2022
Saitko kesätöitä? Nyt on hyvä hetki laittaa verokortti kuntoon
Verokortti kannattaa toimittaa työnantajalle hyvissä ajoin ennen ensimmäistä palkanmaksua. -
KOTI 23.5.2022
Mitä etua olisi vihreästä asuntolainasta?
Vihreitä asuntolainoja alkoi ilmestyä markkinoille jokunen vuosi sitten. Finanssialalla on ollut myös kansainvälisiä hankkeita vihreiden asuntolainojen kehittämiseksi. Mihin sellaisen lainan voisi saada? Saisiko sen edullisemmin kuin tavallisen asuntolainan? -
VEROT 23.5.2022
Listaamaton yritys menee konkurssiin – voinko vähentää tappion pääomatuloistani?
Minulla on sijoituksia listaamattomissa yrityksissä. Voinko vähentää sijoitetun summan pääomatuloistani, jos listaamaton yritys menee konkurssiin? Pitääkö minun tällöin hankkia konkurssista joku todistus? Hankintahinta ilmenee osakassopimuksesta. -
KOTI 23.5.2022
Asuntolaina 150 000 euroa – koroissa nousuvirettä
Taloustaidon vertailussa 150 000 euron asuntolaina korot vaihtelevat 0,64 prosentista 1,07 prosenttiin. -
KOTI 23.5.2022
Mökkitalkkari käy tarkistamassa mökin – saako käynnistä kotitalousvähennyksen?
Mökkitalkkari käy silloin tällöin katsomassa, että mökillä on kaikki hyvin. Saanko palvelusta kotitalousvähennyksen, jos muut vähentämisen edellytykset ovat kunnossa? -
VAPAALLA 23.5.2022
Lemmikkien mikrosirutuksissa hurjat hintaerot – eläinlääkärien hintatietojen vertailu vaikeaa
Yksityisten eläinlääkäripalvelujen hintojen vertailu on hankalaa ja vaatii vaivannäköä. Hintojen vertailu kuitenkin kannattaa etenkin rutiinitoimenpiteissä, jotka eivät vaadi akuuttia hoitoa. Esimerkiksi mikrosirutuksissa on jopa viisinkertaisia hintaeroja. -
BLOGIT 20.5.2022
Ethän ole johtajana punkki?
Luin lehdestä artikkelin, jossa asiantuntijalta kysyttiin, kenelle punkki on hyödyllinen. Ilmeni, ettei punkista ole juurikaan mitään hyötyä kenellekään: ei ihmiselle, ei eläimille eikä luonnolle. Vain omia tavoitteitaan ajava johtaja on kuin punkki. Hänestä ei ole tiimilleen mitään hyötyä. -
RAHAT 20.5.2022
Sijoittaja, tarkkaile yhtiön hinnoitteluvoimaa – inflaatio iskee yrityksiin eri tavoin
Kiihtyvästä inflaatiosta on tullut iso päänvaiva pörssiyhtiöille. Tuotantokustannusten nousu syö yleisesti yhtiöiden kannattavuutta, mutta jotkin toimialat kärsivät inflaatiosta muita enemmän. -
VAPAALLA 20.5.2022
Surrealistimaalari Arvid Broms eli värikkään elämän – sijoittajalle maalaus 1950- tai 1960-luvuilta
Arvid Broms (1910–1968) on arvostettu suomalainen surrealistimaalari, joka on viime vuosina noussut uudelleen taiteen valokeilaan. Alkuvaiheen surrealismista taiteilija siirtyi kubismiin, symbolismiin ja siitä realismiin. Broms myös yhdisteli eri tyylejään. -
KOTI 20.5.2022
Vanhemmat huolissaan lasten digilaitteiden käytöstä – lasten mielestä digilaitteet vaikuttavat kielteisesti vain fyysiseen hyvinvointiin
Lasten ja vanhempien näkemykset digitaalisuuden hyödyistä ja haitoista eroavat merkittävästi toisistaan. Vanhemmat kokivat digilaitteiden ja sovellusten vaikutukset lasten hyvinvointiin selvästi negatiivisemmin kuin lapset itse. -
KOTI & AUTOT 19.5.2022
Škodan perhemaasturista kuoriutuu sporttinen luksusauto – Enyaq Coupé RS iV
🅑 JÄSENILLE
Resepti on jo tuttu. Ensin suunnitellaan tilava maasturimainen perheauto. Sen jälkeen leikataan osa takaistuin- ja tavaratilasta pois viistämällä katon takaosa. Perhemaasturi muuttuu – hokkuspokkus – urheilulliseksi elämäntapa-autoksi. -
VEROT 19.5.2022
Mieheni asuu Virossa – maksaako ulkomailla asuva Yle-veroa?
Kymmenen vuotta Virossa pysyvästi asunut mieheni on Suomen kansalainen. Hän saa Suomesta valtion eläkettä, joten hän maksaa eläkkeestään veron Suomeen. Pitääkö mieheni maksaa yleisradioveroa? -
VAPAALLA 19.5.2022
Matkalaukku täynnä lomatuliaisia – pitääkö tuomiset tullata?
Monien eri tuotteiden maahantuonti Suomeen on rajoitettua, luvanvaraista tai jopa kiellettyä. Tuomisten kiellot ja rajoitukset kannattaa selvittää jo ennen reissua, jotta välttyy ikäviltä yllätyksiltä tullissa. -
KOTI 18.5.2022
Käytetyn elektroniikan suosio voi kasvaa – kaupan alalla uskotaan kodintekniikan hintojen nousevan
Kodintekniikan hinnat ovat kääntyneet yllättäen nousuun, vaikka pitkällä aika välillä teknologian kehittyminen laskeekin hintoja. Hintojen nousun taustalla on ongelmia materiaalien ja tuotteiden saatavuudessa sekä logistiikassa. Lähitulevaisuudessa käytetylle elektroniikalle voi avautua uusia markkinoita. -
RAHAT 18.5.2022
Veritestifirman pankkitilin saldo ylittää markkina-arvon – pitäisikö Nightingale Health teurastaa?
KARON PÖRSSI Nightingale Healthin pankkitilin saldo oli vuodenvaihteessa 105 413 000 euroa. Tätä kirjoittaessani Nightingale Healthin osakekurssi on 1,70 euroa ja sen kautta laskettu markkina-arvo reilut 103 miljoonaa euroa. -
BLOGIT 18.5.2022
Inflaatio verottaa nyt ennätystahtia
Inflaatio pysytteli vuodesta 2013 lähtien pitkään hyvin matalalla tasolla. Vasta vuoden 2021 keväällä kuluttajahintojen vuosimuutos nousi Suomessa yli kahteen prosenttiin. Keskimääräinen inflaatio oli aikavälillä alle prosentin vuodessa. Maaliskuussa inflaatio nousi Suomessa EU-ajan ennätykseen 5,8 prosenttiin. -
VEROT 18.5.2022
Koroton laina pojalle – voiko verottaja pitää lainaa verotettavana lahjana?
Poikani on kahden asunnon loukussa. Olen antanut hänelle 50 000 euron korottoman lainan uuden talon rakennuskustannuksiin, kunnes vanha asunto on myyty. Voidaanko korotonta lainaa pitää verollisena lahjana? -
RAHAT 17.5.2022
Finnvera: Ukrainan sota hiivuttaa talouskasvua ja investointihaluja
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on selvästi vähentänyt suomalaisten yritysten investointihalukkuutta. Finnveran kyselyn mukaan myös ulkomaisten sijoittajien näkemys Suomen asemasta investointikohteena on heikentynyt. Syynä on ennen kaikkea epävarmuuden lisääntyminen. Siksi Finnvera ennustaa myös Suomen talouskasvun hidastuvan prosenttiyksikön verran tänä vuonna. -
RAHAT 17.5.2022
Minulla on sijoitussidonnainen henkivakuutus – voinko siirtää varat verotta toiseen yhtiöön?
Haluaisin siirtää sijoitussidonnaiseen henkivakuutukseen sijoittamani varat toisen palveluntarjoajan vakuutukseen. Voinko vaihtaa vakuutusyhtiötä siten, ettei siitä aiheudu veroseuraamuksia? -
KOTI 17.5.2022
Vessassa, kävellessä, palavereiden lomassa – suomalaiset tarttuvat kännykkään lähes tilanteessa kuin tilanteessa
Liki puolet suomalaisista tarttuu kännykkään heti herättyään. Lähes yhtä moni käyttää kännykkää juuri ennen nukkumaanmenoa. Moni pyrkii rajoittamaan digitaalisten palveluiden käyttöään, mutta vain harva tarttuu laitteiden tarjoamiin aikarajoitustoimintoihin.
Näitä muut lukevat nyt
-
VAPAALLA 29.5.2025Käytetty pyörä rullaa kepeästi – näin löydät kierrätyshelmenAurinko paistaa ja pyörätiet kutsuvat. Uusi kulkupeli innostaisi polkemaan. Oletko miettinyt vaihtoehtona käytettyä pyörää? Hyvin huollettu käytetty palvelee turvallisesti niin hyöty- kuin harrastu...
-
RAHAT 28.5.2025Tekoälyn talouskoulu: Korkoa korolle – säästätkö vai maksatko korkoa muille?Korkoa korolle on sijoittajan paras ystävä – ja velallisen hiljainen vastustaja. Moni kuulee käsitteen jo koulussa, mutta harva ymmärtää sen todellisen voiman. Tekoälyn talouskoulun neljännessä osa...
-
KOTI 28.5.2025Pihasauna ilman rakennuslupaa? Rakentaja vastaa saunansa turvallisuudestaUusi rakentamislaki mahdollistaa alle 30 neliömetrin suuruisen piharakennuksen, kuten pihasaunan, rakentamisen pääsääntöisesti ilman rakennuslupaa. Vaikka lupabyrokratia keveni vuoden alussa, vastu...
-
VEROT 30.5.2025Asun pysyvästi Kreikassa – maksanko perimieni pörssiosakkeiden myynnistä veroa Suomeen?Olen Suomen kansalainen ja muutin Kreikkaan pysyvästi vuonna 2020. Aviopuolisoni on kreikkalainen. Aion myydä Suomesta sukulaiseltani perimiäni suomalaisia pörssiosakkeita. Pitääkö näiden osakkeide...
-
KARON PÖRSSI 28.5.2025
🅑 JÄSENILLE
Kasvavan toimialan monsteriksi, Harvian Matias Järnefelt?KARON GRILLI Toimiala on murroksessa, kun kuluttaja-asiakkaiden kysyntä alkaa kasvaa kohisten. Kasvuennusteita korjataan ylöspäin. Suomalainen yhtiö on toimialan globaali markkinajohtaja ja tekee t...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
VEROT 22.6.2021Virhe verotuksessasi? Näin teet oikaisuvaatimuksenOnko verotuksessasi verovuodelta 2020 mielestäsi virhe? Vai unohditko vaatia jonkin verovähennyksen? Voit vaatia verotukseesi oikaisua. Jos verotuksesi on jo päättynyt, sinun pitää tehdä kirjalline...
-
VAPAALLA 18.6.2021Milloin merkkilaukku voi olla sijoitus? Paina mieleen nämä nimet ja mallitOlen huomannut, että naisten laukkuharrastukseen suhtaudutaan hieman alentuvasti. ”Eikös ne tavarat kulje yhtä hyvin halvemmassakin kassissa?” eräs mies kysyi minulta kerran. Vastasin hänelle, että...
-
KOTI 26.6.2021Iso lasku remonttityöstä – voiko kotitalousvähennyksen jakaa useammalle vuodelle?Minulla ja vaimollani tulevat vuonna 2021 kotitalousvähennyksen henkilökohtaiset enimmäismäärät, 2 250 euroa, täyteen. Voimmeko siirtää vähentämättä jäävän osuuden vuodelle 2022? Keittiömme remonto...
-
VEROT 21.6.2021Verkkokauppojen kaupanteko EU:ssa helpottuu – alv-maksuihin muutoksiaEU:n arvonlisäverolainsäädäntö muuttuu, mikä helpottaa kuluttajakauppaa tekeviä verkkokauppoja. Heinäkuun alusta alkaen yritysten ei enää tarvitse rekisteröityä alv-verovelvolliseksi kaikkiin niihi...
-
VEROT 21.6.2021Osinkoja Yhdysvalloista – miksi Yle-verostani on vähennetty muutama sentti?Yle-verostani on vähennetty ulkomaantulojen takia 17 senttiä. Miksi tuo vähennys on tehty? Olen sijoittanut Yhdysvaltalaiseen puolustusvälineitä valmistavaan yhtiöön ja saanut sieltä osinkoa. Veroj...
-
RAHAT 29.6.2021Tilaatko tavaraa ulkomaisista verkkokaupoista? Näin onnistut, kolme vinkkiä tullaajalleUlkomaisista verkkokaupoista tilaaminen on helppoa, mutta mikä eteen, kun ostokset pitää tullata? Heinäkuusta alkaen kaikki EU:n ulkopuolelta toimitettavat ostokset pitää tullata ja niistä pitää m...
-
RAHAT 28.6.2021Myin osakkeita voitolla ja sain osinkoja – mistä summasta maksan veroa?Omistan pörssiosakkeita ja saan niistä jonkin verran osinkoja. Myin viime vuonna osakkeita 900 eurolla, josta tuli voittoa 600 euroa. Onko tämä myyntivoitto verovapaa? En ole myynyt viime vuonna mu...
-
RAHAT 21.6.2021Kymppi likoon yhdeksästä eurosta? VACiin osallistuminen on kannanottoKARON PÖRSSI Euro yrityksen pankkitilillä ei yleensä ole sijoittajalle euron arvoinen. Siksi yhtiöt jakavat voittojaan omistajilleen ja pyrkivät pitämään taseensa vähärasvaisena. Selvä valtaosa pör...
-
KOTI 22.6.2021Ilmalämpöpumpusta apua helteisiin – miten nopeasti irtoaa taloyhtiöltä lupa?Ilmalämpöpumpun asentaminen omalle parvekkeelle tai terassille vaatii luvan taloyhtiöiltä. Ennättääkö ilmalämpöpumpusta saada helpotusta vielä tämän kesän helteisiin, ja voiko taloyhtiö asettua poi...
-
RAHAT 29.6.2021Mistä sijoittajalle paras suoja, kun inflaatio uhkaa?Jos inflaatio huolestuttaa, hyvin hajautettu osakesalkku saattaa olla asuntoja, raaka-aineita tai muita vaihtoehtoisia sijoituskohteita varmempi valinta. Vaihtoehtoiset sijoituskohteet valloittavat...
-
VAPAALLA 21.6.2021Vuokra-autolla lomamatkalle – tarkasta nämä asiatKesäloma innostaa tien päälle. Jos oma auto puuttuu tai sen kapasiteetti tuntuu sopimattomalta, on vuokra-auto mainio vaihtoehto. Vuokraamojen vertailu on hankalaa, sillä käytännöt eri yhtiöissä va...
-
KOTI 21.6.2021Maltti mukaan kuumiin kohteisiin: kalliit virheet ovat kiireen vaaroja asuntokaupoillaAsuntojen myyntiajat ovat lyhentyneet, mutta vähemmän kuin markkinatilannetta kuvaavasta uutisoinnista voisi päätellä. Paikoin kauppa käy silti kuumana. Ostajan pitää olla tarkkana, ettei tee kiire...
-
KOTI 18.6.2021Kesämökille asennettiin aurinkovoimala – huomioidaanko kotitalousvähennys veroprosentissani jo vuonna 2021?Vapaa-ajanasunnolleni asennettiin aurinkovoimala keväällä 2021. Työ valmistui toukokuussa. En ole saanut vielä laskua enkä tiedä sen ensimmäistä eräpäivää. Voinko silti vaatia kotitalousvähennystä ...
-
VAPAALLA 28.6.2021Matti Haupt tunnetaan pienikokoisista pöytäveistoksista – teokset alihinnoiteltujaCarl Gustaf Mattias ’Matti’ Haupt (1912–1999) on tunnettu suomalainen kuvanveistäjä. Hänen tunnetuin teemansa taiteessa on sensuelli herkkä nainen. Haupt teki taidetta myös kevyillä tekniikoilla ku...
-
KOTI 24.6.2021Mökkitalkkari tuo kevennystä kesämökin työleiriinMökkitalkkari tulee apuun, jos haluaa lyhentää kesän työleiriä. Vaikka avuksi palkattava olisi kuinka hyvä tuttu, työtehtävistä ja euroista on syytä sopia etukäteen. Laituri on kokenut kovia jäiden...
-
VEROT 23.6.2021Poika myi osuutensa metsätilasta äidilleen – miksi kauppa ei ollut verovapaa?Poikani omisti yhtymäosuuden (1/12) kahdesta metsätilasta. Hän sai omistuksen vastikkeettomasti yli 10 vuotta sitten, kun luovuin äitini (k. 1983) jättämästä perinnöstä. Poikani myi osuutensa minul...
-
RAHAT 22.6.2021Säästö- ja sijoitustilien korkokärjessä porskuttavat ruotsalaiset ja norjalaiset pankitSäästö- ja sijoitustilien korot vaihtelevat kesäkuussa 0,01 prosentista 0,80 prosenttiin. Taloustaidon vertailussa on esimerkkejä tileistä, joiden korko on nollan yläpuolella.
-
VAPAALLA 23.6.2021Kulttuuriperintöä saksalaisessa viinipullossa – Silvaneria on viljelty vuodesta 1659 saakkaSatuin keväällä huomaamaan pienen uutisen, jonka mukaan saksalainen viinikulttuuri on hyväksytty Unescon aineettoman kulttuurin perintökohteeksi Saksan kansalliseen rekisteriin. Siitäpä ajatus lenn...
-
KOTI & AUTOT 29.6.2021
🅑 JÄSENILLE
Vakionopeussäädin voi olla sekä viisas että vaarallinenVakionopeussäätimestä on tullut vakiovaruste valtaosassa autoja. Monet ostajat edellyttävät sitä myös käytetyiltä autoilta, tosin kaikille ei enää riitä perinteinen vakkari. Modernissa säätimessä r... -
VEROTUS 22.6.2021
🅑 JÄSENILLE
Osakeanti panee pakan uuteen järjestykseen – tunnetko verovaikutukset?Osakeanti vaikuttaa monin tavoin luovutusvoiton ja luovutustappion laskemiseen ja osakkeiden myyntijärjestykseenkin. Jos haluat suunnitella omaa verotustasi, sinun on syytä tietää antien vaikutukse...






