veronmaksajat.fi

KOTI

Maltti mukaan kuumiin kohteisiin: kalliit virheet ovat kiireen vaaroja asuntokaupoilla

Maltti mukaan kuumiin kohteisiin: kalliit virheet ovat kiireen vaaroja asuntokaupoilla
21.6.2021

Asuntojen myyntiajat ovat lyhentyneet, mutta vähemmän kuin markkinatilannetta kuvaavasta uutisoinnista voisi päätellä. Paikoin kauppa käy silti kuumana. Ostajan pitää olla tarkkana, ettei tee kiireessä kalliita virheitä.

Aika yllättävältä tuntuu havainto, jonka Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton (KVKL:n) toimitusjohtaja Annukka Mickelsson kertoo heti aluksi: asuntojen keskimääräiset myyntiajat eivät vielä ole lyhentyneet edes vuoden 2012 tasolle.

Vuonna 2012 asuntokauppa oli kovassa vauhdissa selvittyään maailmanlaajuisen finanssikriisin aiheuttamasta pysähdyksestä. Tuon vuoden jälkeen myyntiajat alkoivat hiljalleen pidentyä.

Noihin aikoihin alkoi myös Suomen asuntomarkkinoiden voimakas eriytyminen: hintakehitys kasvukeskuksissa ja muualla maassa erkaantui omille poluilleen – ja polkujen ero on vain kasvanut.

Vastaava ilmiö näkyy asuntojen myyntiajoissa. ”Haitari on leventynyt. On tosi nopean kaupan alueita ja toisaalta taantuvia alueita, joilla myynti kestää hyvin pitkään”, Annukka Mickelsson sanoo.

Keskimääräisissä myyntiajoissa huimia eroja

Alueista esimerkiksi pääkaupunkiseutu ja Pirkanmaa ovat edenneet keskenään samaan, ripeään tahtiin sekä hinnoissa että myyntimäärissä. ”Yhteistä niille on asuntojen runsas uudistuotanto, joka saa aina markkinat liikkeelle.”

Mutta niissäkin siis kaikkien asuntojen keskimääräinen myyntiaika on vielä viitisen päivää pidempi kuin vuonna 2012.

”Uudellamaalla myyntiajan vuosikeskiarvo 2012 oli 45 päivää. Pisimmillään vuonna 2019 se oli 59 päivää, nyt se on 49 päivää.”, Annukka Mickelsson kertoo.

Pirkanmaalla vastaava keskiarvo on nyt 55 päivää ja Varsinais-Suomessa 58 päivää. Pisimpiä, keskimäärin 70‒74 päivän myyntiaikoja tilastoidaan Kainuussa, Lapissa, Pohjois-Karjalassa ja eteläisessäkin Suomessa Kanta-Hämeessä.

Kaikista asuntokaupoista laskettu myyntiajan vuosikeskiarvo on erittäin karkea, mutta suuntaa antava mittari.

Vaihtelu on suurta myös asuntotyypeittäin. Omakotitalon myyminen on tyypillisesti kestänyt jopa kuukausia pidempään kuin kerrostaloasunnon. Korona-aikana ero on kaventunut, mutta ei kaikkialla.

Markkinoilla liikkuu kahdenlaisia ostajia

Annukka Mickelsson painottaa, että nytkään asuntomarkkinat eivät suinkaan joka puolella ole lämpimät, saati kuumat.

Toki on hyvä, että asuntomarkkinat toimivat ja kauppa käy, mutta toisaalta lämpöisillä alueilla omaa kotia etsivän tilanne voi olla visainen.

”Markkinoilla liikkuu sijoittajia, jotka tietävät tarkkaan, mitä hakevat. He tekevät tarjouksensa ja päätöksensä kaupoista nopeasti. Suurin osa asunnonostajista kuitenkin on hankkimassa itselleen kotia ja tekemässä yhtä elämänsä suurimmista taloudellisista päätöksistä. He eivät toimi yhtä vauhdikkaasti.”

”Kun markkinat ovat kuumat, myös mahdollisuus tehdä virheitä kasvaa, jos ostopäätöstä ei tehdä yhtä huolellisesti kuin muulloin”, Annukka Mickelsson sanoo. Kiinteistönvälittäjien edushenkilönä hän on tietysti huolissaan riskeistä etenkin sellaisissa kaupoissa, joita saatetaan tehdä pikavauhtia yksityishenkilöiden kesken, ilman välittäjää.

Kovin kysyntä on yleensä asunnoista, joiden hinta liikkuu enintään 200 000‒250 000 eurossa. Ja jos on ostamassa yksiötä, joita myös määrätietoiset sijoittajat tavoittelevat, on oltava valmis ripeisiin ratkaisuihin. ”Ostajan on varauduttava ottamaan nopeasti selvää esimerkiksi taloyhtiön kunnosta ja tulevista remonteista, jottei hänelle koidu kalliita yllätyksiä myöhemmin.”

Ehdollinen tarjous voi antaa aikaa

Kaikkia asuntoja ei edes vilkkailla markkinoilla revitä käsistä. Oman asunnon myyntiä voi edistää esimerkiksi huolehtimalla, että paikat eivät ole rempallaan. ”Ja jos jokin yksityiskohta on, otetaan se huomioon hinnassa”, Annukka Mickelsson sanoo.

Hyväkuntoinenkin asunto kannattaa järjestää ja siistiä, ”jotta ostajaehdokkaat näkevät asunnon eivätkä tavaroita”.

Entä jos vanha koti ei ole vielä mennyt kaupaksi, mutta kiikarissa on jo ostokohde? ”Kun tehdään välittäjän kanssa kauppaa, asunnosta voi tehdä tarjouksen ehdollisena. Ehdoksi kirjataan, että kauppa syntyy, jos saat oman asuntosi myytyä tiettyyn päivään mennessä. Jos myyjä hyväksyy tarjouksen, se on sitova.”

Ulla Simola

 

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti