Etusivu
-
TYÖ & ELÄKE 19.2.2018
Kevytyrittäjä, yrittäjän puoliso, osakas – maksatko jäsenmaksun väärään työttömyyskassaan?
Tuhannet työttömyysturvassa yrittäjäksi luokiteltavat maksavat jäsenmaksuja virheellisesti palkansaajakassaan. Tällöin ansiosidonnaista päivärahaa ei myönnetä, jos henkilö jää työttömäksi. -
KOTI 19.2.2018
Onko korkojen nousu nurkan vai korttelin takana?
Asuntovelallisilla ei vielä ole hätää. Ennusteen mukaan euriborkorot alkaisivat vasta ensi vuonna hitaasti nousta, ja kahden vuoden päästä 12 kuukauden euribor olisi noin prosenttiyksikön korkeampi kuin nyt. -
KOTI 16.2.2018
Uusi hissi – tuella vauhtia hissihankkeeseen
Uusi hissi voidaan rakentaa hyvinkin vanhaan taloon. Julkisen vallan tuet tekevät hissiprojektista houkuttavan. Parhaimmillaan tukea voi saada reilut 50 prosenttia hissin hankintakustannuksista. -
VAPAALLA 15.2.2018
Tingi kohteliaasti – se kannattaa
Matkoilla voi joutua heittäytymään pitkällisiin neuvotteluihin matkamuistoja tai ihan tarpeellisia tuotteita ostettaessa. Silloin kannattaa muistaa, että taitava matkustaja sopeutuu paikallisiin tapoihin. -
RAHAT 14.2.2018
BBS:n listautuminen jää väliin – neljä syytä olla hyppäämättä Petteri Punakuonon kelkkaan
KARON PÖRSSI Uusin First Northiin halajava yhtiö BBS-Bioactive Bone Substitutes hakee listautumisessa kaupallistamisrahaa. Yhtiö on viidentoista vuoden aikana kehittänyt Artebone-nimisen uuden sukupolven luunkorvikkeen. -
TYÖ & ELÄKE 13.2.2018
PRH patistaa osakeyhtiöitä ja osuuskuntia – tilinpäätös pitää ilmoittaa kaupparekisteriin
Lähes 5 000 osakeyhtiötä ja osuuskuntaa saa tällä viikolla PRH:n kehotuskirjeen tilinpäätöksen toimittamisesta kaupparekisteriin. Yritys voidaan poistaa rekisteristä, jos se ei toimita tilinpäätöstään kirjeessä mainittuun määräaikaan mennessä. -
KOTI 13.2.2018
Suomen lippu juhlii - nosta siniristilippu salkoon liehumaan
Vuosi 2018 on Suomen lipun juhlavuosi. Liputtaminen on verraton tapa juhlistaa ilonaiheita – liputtaa saa myös muulloin kuin virallisina ja kalenteriin merkittyinä liputuspäivinä. -
VAPAALLA 12.2.2018
BMW X3 uudistui – vai uudistuiko?
Uusi BMW X3 on valmistajan tietojen mukaan aivan uusi auto, mutta muutokset näyttävät todella konservatiivisilta. Ajettavuus tai käytettävyys eivät tarjoa mieleenpainuvia kokemuksia. -
RAHAT 9.2.2018
Taloustaidon pörssilista: Restamaxin tuotto houkuttaa
Pörssilistan kärkiyhtiöt Privanet ja Yleiselektroniikka ovat säilyttäneet johtoasemansa jo kahdeksan kuukautta. Tämänkertaisen listan kovimmat nousijat Nurminen Logistics ja Restamax eivät yllä uhkaamaan kärkisijoja. -
TYÖ & ELÄKE 8.2.2018
Työpaikoilla valoisat tunnelmat – kiire ei kuitenkaan hellitä
Työolobarometrin ennakkotiedot kertovat, että irtisanomis- ja lomautusuhkat ovat väistymässä, ja työllisyys ja oman työpaikan taloudellinen tilanne ovat parantuneet. -
VAPAALLA 8.2.2018
Hakkapeliitta R3 ja R3 SUV -kitkoihin lisää vakautta suliin keleihin
Nokian Renkaat vastaa sulan kelin haasteisiin nastattomalla Hakkapeliitta R3 -renkaalla, jossa yhtenäisen keskirivan hakamaiset lamellit jäykistävät renkaan kasvavaa puuta muistuttavan keskialueen. Symmetrisesti sijoitetut, tiukasti yhteen sidotut kuviopalat vakauttavat vauhdikasta ajoa sulilla keleillä. -
VAPAALLA 8.2.2018
Pitääkö eurokitka Pohjolan oloissa?
Miltä Keski-Euroopan kitkarengas, eurokitka, tuntuu pohjoisen lumilla ja jäillä? -
RAHAT 8.2.2018
Danske neuvoo – sijoita kilpailijamme rahastoon!
KARON PÖRSSI Dansken sijoitusneuvonta koettelee alan perinteisiä rakenteita. Pankin asiakkaille tarjotaan paitsi omia myös muiden tuotteita. Ei Danske sentään Nordean rahastoja myy, eikä Nordea Dansken, mutta kumpikin suurpankki on ottanut läjittäin muiden rahastoyhtiöiden tuotteita tarjontaansa. -
RAHAT 7.2.2018
Levottomuus palasi pörsseihin - pää kylmänä paniikissakin
KARON PÖRSSI Jos pörssikurssien viiden prosentin lasku saa aikaan ylimääräisiä sydämentykytyksiä, ei kannata kuin vetää henkeä syvään, ehkä toisenkin kerran. Virhe on jo tehty, eikä sitä saa tekemättömäksi. -
RAHAT 7.2.2018
Sammon vanhat osakkeet – näin lasket verotettavan myyntivoiton
Miten lasketaan vanhojen osakkeiden verotettava myyntivoitto? Miten verotetaan osinkoja? -
VAPAALLA 7.2.2018
Sijoittajan takuuvarma valinta – taideteos kultakaudelta
Suomessa takuuvarmoina sijoituskohteina on pidetty kultakauden teoksia. Ne ovat kalleimpia Suomessa samasta syystä kuin venäläinen avantgarde Venäjällä, ekspressionistinen taide Saksassa, impressionistinen taide Ranskassa sekä sodanjälkeinen ja nykytaide Yhdysvalloissa. -
VAPAALLA 6.2.2018
Romutuspalkkiota käytetty jo yli tuhanteen autoon
Tammikuun alusta voimaan tullutta henkilöautojen romutuspalkkiota on käytetty helmikuun alkuun mennessä 1 006 auton hankintaan. useimmat ovat ostaneet bensiinikäyttöisen auton. -
RAHAT 6.2.2018
Talletukset vertailussa: Mistä pankista paras korko 10 000 eurolle?
Säilyykö rahan arvo, jos tallettaa 10 000 euroa vuodeksi? Entä mikä pankki tarjoaa helmikuussa parhaan talletuskoron? -
VAPAALLA 6.2.2018
Heikki Marila – keräilijät rakastavat kukkamaalauksia
Heikki Marila on tuottelias ja suosittu taiteilija. Eri tyylien, aiheiden ja muotojen kokeilut ovat tyypillistä Marilaa. Vuoden 2011 kukkamaalaukset ovat hänen parhaita sijoituskohteitaan. -
VEROT 5.2.2018
Verohallinnon uusi pääjohtaja: ”Mitä vähemmän veronmaksajan pitää tehdä, sen parempi”
Pääjohtajanimitys vaikuttaa olevan yllätys kaikille muille paitsi Markku Heikuralle itselleen. Valtioneuvosto sivuutti ”ennakkosuosikit” ja nimitti virkaan Verohallinnon pitkäaikaisen tietohallintojohtajan.
Näitä muut lukevat nyt
-
KOTI 11.4.2024Isännöitsijäntodistus on asuntokaupan kova paperiOlennainen ostajalle, perusturva myyjälle – sitä on asuntokaupan keskeinen dokumentti, huolella tehty isännöitsijäntodistus. Mitä kaikkea siinä pitää kertoa? Mahdollisimman vähän ikäviä yllätyksiä ...
-
VAPAALLA 12.4.2024Grafiikka pärjää suhdanteissa – sijoittajalle maailmankuulun taiteilijan teosLitografia, serigrafia, etsaus, akvatinta, mezzotinto, kuivaneula – taidegrafiikka on yksi parhaimmista taiteen tekniikoista, koska se on uniikkia, edullista taidetta ja helppoa kodin sisustukseenk...
-
VEROT 11.4.2024Tutkijat: terveysvero ei ehkä kykene ohjaamaan kulutusta terveellisempään suuntaanValtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n tutkimusraportti osoittaa, että suomalaisten makeahimo ei taltu välttämättä verottamalla. Aiemmin käytössä olleella sokeriverolla ihmiset saatiin kart...
-
KOTI 11.4.2024Kysely: Veromuutos ei tyrmännyt ensiasunnon ostoa harkitseviaEnsiasunnon ostajilta poistettiin varainsiirtoverovapaus vuoden 2024 alusta lukien, mutta muutos ei näytä romuttaneen oman ensiasunnon hankintaa harkitsevien suunnitelmia. Asuntohinnat ovatkin viim...
-
TYÖ & ELÄKE 11.4.2024Keskieläke lähentelee jo 2 000 euroa – lähes miljoonalla kuitenkin pienempi eläkeSuomalaisten keskimääräinen kuukausieläke vuonna 2023 oli 1 977 euroa, kun se edellisvuonna oli 1 845 euroa. Eläkkeitä maksettiin lähes 38 miljardia euroa. Eläkkeensaajia oli viime vuonna 1,6 miljo...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
KOTI 30.10.2015Television maksukanavat houkuttelevatYhä useampi urheilutapahtuma on tarjolla vain tv:n maksukanavilla. Jos seuraa montaa lajia, pitäisi hankkia useampia kanavapaketteja. Kustannukset voivat nousta jopa yli sataan euroon kuukaudessa. ...
-
VAPAALLA 3.11.2015Teppo Terä maalasi kertomuksiaTurkulainen lintumaalari Teppo Terä (1935-2014) on yksi suosituimmista suomalaisista eläinmaalareista. Terän pikkutarkka lahjakkuus kehittyi vähitellen. Hän tutustui eläinten ulkonäköön täyttäessää...
-
VAPAALLA 10.11.2015Schjerfbeckeistä luvassa miljooniaMaailmanluokan arvohuutokauppojen myyntiluetteloissa vilahtelee nyt poikkeuksellisen paljon suomalaisnimiä. Sotheby´sillä huutokaupataan joulukuussa neljä Helene Schjerfbeckin maalausta. Tunnetun ...
-
VEROT 2.11.2015Mitä julkiset verotiedot kertovat tuloista?Julkiset verotiedot antavat varsin kattavan kuvan palkoista, joita on maksettu vuonna 2014. Sen sijaan henkilöiden saamien pääomatulojen määriä ei pysty vertailemaan julkisten verotilastojen perust...
-
RAHAT 4.11.2015Talletusko muka vaikea? Yllättävän usein!Tarkista koron lisäksi talletuksen muutkin ehdot. Pahimmillaan ne voivat syödä merkittävän osan korkotuotosta. Nolla pilkku jotain . Sellaisia korkojahan talletuksista on jo pitkään tarjottu. Käytt...
-
KOTI 3.11.2015Miten viitekorko vaikuttaa asuntolainan kuukausierään?Taloustaidon esimerkkilainassa 3 kuukauden euribor on ollut koko ajan edullisempi viitekorko. Ero kuukausierissä oli suurin, yli 18 euroa, laina-ajan alussa. Pienimmillään, noin 8,5 eurossa, ero ol...
-
KOTI 2.11.2015Varovaisuus hallitsee asuntokauppaaKäytettyjen asuntojen kauppa on tänä vuonna jonkin verran vilkastunut, kertovat Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton (KVKL:n) kauppatilastot tammi-syyskuulta. Syyskuussa kasvoi jopa vanhojen omakoti...
-
VAPAALLA 10.11.2015Alue luo viinille luonteenViini on luonnontuote. Sen ominaisuuksiin vaikuttavat ratkaisevasti olosuhteet, joissa sen raaka-aine on kasvanut. Auringonpaisteen määrä, vedensaanti ja lämpö maistuvat viineissä. Rypäleiden lisä...
-
TYÖ & ELÄKE 10.11.2015Eläkeuudistus vaikuttaa jo kuusikymppisiinOletko jäämässä vanhuuseläkkeelle lähivuosina? Vuonna 2017 voimaan tuleva eläkeuudistus vaikuttaa myös jo eläkeiän kynnyksellä oleviin. Merkittävin eläkeuudistuksen tuoma muutos on vanhuuseläkkeen...
-
VAPAALLA 5.11.2015Kansanauton kujanjuoksuVolkswagen-konsernin perustuksia heiluttava päästöhuijaus on paisunut suorastaan jättimäisiin mittasuhteisiin. Automaailman tsunami lähti liikkeelle Yhdysvalloista, jossa paljastunut VW:n tiettyjen...
-
RAHAT 3.11.2015Kulutusluotot vertailussa: mistä saa luottoa edullisimmin?Kulutusluottojen korot olivat lokakuussa lähes samoissa lukemissa kuin syyskuussa . Korot vaihtelivat Taloustaidon saamissa tarjouksissa 5,34 prosentista 8,97 prosenttiin. Elokuussa edullisimman k...
-
VAPAALLA 6.11.2015BMW X1 muuttui onnistuneesti etuvetoiseksiTakavetoisuus on kuulunut niin olennaisesti BMW:n paljon mainostamaan ajamisen iloon, että ei uskoisi etuvetoisen BMW:n olevan takavetoista edeltäjäänsä parempi ajaa, mutta uuden X1:n kohdalla tämä...
-
TYÖ & ELÄKE 9.11.2015Eläkkeelle marras-joulukuussa: hanki oitis eläkeverokorttiVerokortti eläkettä varten kannattaa hankkia jo ennen ensimmäistä eläkkeen maksupäivää, Verohallinto muistuttaa. Eläkkeestä peritään tammikuun alusta lähtien 40 prosentin ennakonpidätys, jos eläkke...
-
RAHAT 9.11.2015Mistä pankista paras korko määräaikaistalletukselle?Talletusten korot ovat laskeneet jälleen hitusen lokakuun alkuun verrattuna. Marraskuun alussa 10 000 euron määräaikaistalletukselle (12 kk) sai korkoa keskimäärin 0,61 prosenttia. Kuuden kuukaude...
-
KOTI 2.11.2015Olemattomia muutoksia asuntolainojen koroissaPankkien Taloustaidolle antamien asuntolainatarjousten korkohaarukka on olematon: edullisin korkotarjous on 1,24 % kuten syyskuussakin ja kallein 1,50 %.
-
RAHAT 6.11.2015Jatkuuko pankkien osinkovirta?Kotimaiset pankit ovat tahkonneet osakkeenomistajilleen jo vuosia erinomaisia tuottoja. Joutuvatko pankit sopeutumaan seuraavaksi kasvaviin luottotappioihin? Pankit ovat karsineet viime vuosina kov...
-
VAPAALLA 5.11.2015Autokuumeessa suunnataan ensin verkkoonAutonhankinta käynnistyy verkossa. Lähes 70 prosenttia autokauppaan suuntaavista setvii etukäteen hintoja verkossa, ja reilu puolet tutkii netissä automerkin ja mallin tekniset tiedot. Liki puolet ...
-
RAHAT 5.11.2015Voinko hyödyntää pörssiosakkeiden tappion?Olen myynyt tänä vuonna paljon puuta metsätilaltani, mistä on odotettavissa suuret pääomatuloverot. Tarvitsen siis vähennyksiä puunmyynnin pääomatuloon. Minulla on myös tappiollisia pörssiosakkeita...
-
RAHAT 6.11.2015Mitä rahastot tuottavat?Vertailimme osakerahastoja, yhdistelmärahastoja ja korkorahastoja. Mukana ovat myös omistajalukumäärältään suurimmat rahastot. Vertailussa ovat mukana rahastot sellaisista rahastoyhtiöistä, jotka o...
-
RAHAT 4.11.2015Sijoituskirjailija kiinnostui Berliinin kämpistäKARON PÖRSSI Sijoittamisen perusasiat ovat aika yksinkertaisia. Kartoita tilanteesi, toiveesi ja riskinsietokykysi. Sijoita suunnitelmallisesti. Sijoittaminen on pitkän aikavälin toimintaa, ja pitk...






