Etusivu
-
VAPAALLA 30.4.2018
Mitä kuuluu auton alle? Video paljastaa viat asiakkaalle
Fordin merkkihuollossa videokuvataan huoltoon tulevia autoja. Asiakas saa linkin videoon ja pääsee kurkistamaan autonsa alle. Videosta näkee näppärästi, onko autossa jokin kohta kulunut tai rikki. -
KOTI 30.4.2018
Miten viitekorko vaikuttaa asuntolainan kuukausierään?
Taloustaidon vertailussa edullisin asuntolaina on 12 kuukauden euriboriin sidottu laina. Se kuukausierä on 32 euroa pienempi kuin primekorkoon sidottu laina ja 30 euroa pienempi kuin 3 vuoden kiinteäkorkoinen laina. -
TYÖ & ELÄKE 27.4.2018
OECD:n verovertailu: Suomi on onnistunut kutistamaan palkkaverokiilaa
Keskituloisen työntekijän palkkaverokiila leveni viime vuonna 19 maassa ja kutistui 16 maassa. Keskimäärin kiila kutistui 0,1 prosenttia ja oli 35,9 prosenttia, ilmenee OECD:n tuoreesta raportista. -
RAHAT 27.4.2018
Pörssilista: Ponssen koneet vetivät vahvasti
TALOUSTAIDON PÖRSSILISTALLA katseet kääntyivät huhtikuussa metsäalaan. Kovin nousija oli metsäkoneita valmistava Ponsse, jonka alkuvuosi oli vahva sekä liikevaihdon, tuloksen että tilausten osalta. Yhtiö loikkasi listalla 26 sijaa ja on nyt sijalla 27. -
RAHAT 27.4.2018
Kulutusluotto 10 000 euroa – mistä pankista edullisin lainatarjous?
Kulutusluottojen korot vaihtelevat huhtikuussa 5,20 prosentista 6,95 prosenttiin. -
VAPAALLA 26.4.2018
Suomalainen ei tunnista aitoa mattoa – hintaodotukset eivät kohtaa arvohuutokaupoissa
Tavanomaista laadukkaammille itämaisille matoille on vaikeuksia löytää ostajia. Arvokkaat matot jäävät usein myymättä. Suomessa on totuttu melko edullisiin käsin solmittuihin mattoihin. -
VAPAALLA 26.4.2018
Miten usein kiuaskivet pitää vaihtaa?
Rapautuneet kiuaskivet eivät anna hyvää löylyä. Kiuaskivien vaihdon yhteydessä on tarkastettava myös kiukaan kunto. -
VEROT 25.4.2018
Saitko vuonna 2017 tuloja asuntosi lyhytaikaisesta vuokraamisesta? Muista ilmoittaa tulot veroilmoituksessa
Jos saat tuloja asuntosi lyhytaikaisesta vuokraamisesta esimerkiksi Airbnb:n tai muun alustan kautta, ovat vuokratulot veronalaisia tuloja, jotka ilmoitetaan veroilmoituksessa, Verohallinto muistuttaa. -
KOTI 25.4.2018
Taloyhtiö ottaa remonttilainaa – mitä laina maksaa?
Velaton taloyhtiö tekee remontin ja hakee 300 000 euroa remonttilainaa. Taloustaito vertailee, mitä taloyhtiön remonttilaina maksaa. -
VAPAALLA 25.4.2018
Seat Arona on kompakti katumaasturi
Katumaasturiversio monin tavoin mainiosta, auto- ja liikennetoimittajien vuoden autoksi Suomessa valitsemasta Seat Ibizasta kuulostaa varmalta hitiltä. Mutta riippuu malliversiosta, miten hyvin Seat Arona vastaa koviin odotuksiin. -
RAHAT 25.4.2018
Ollila ei tukenut Siilasmaan valintaa Nokian ykköspomoksi: ”Et ymmärrä kuinka Nokian kokoinen kansainvälinen yhtiö toimii”
KARON PÖRSSI Nokian väistyvä hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila ei tukenut Risto Siilasmaan valintaa seuraajakseen vuonna 2012. Tiedot käyvät ilmi Siilasmaan ja Catherine Fredmanin tulevan Paranoidi optimisti -kirjan englanninkielisestä näytepalasta. -
RAHAT 24.4.2018
Tukholman pörssi peittoaa Helsingin terveysalalla
Terveysalasta kiinnostunut sijoittaja löytää Tukholman pörssistä moninkertaisen määrän vaihtoehtoja verrattuna Helsinkiin. -
RAHAT 24.4.2018
Sijoittajat kiinnostuneita hoivakiinteistöistä
Kiinteistösijoittajien kiinnostus terveys- ja hoiva-alaan kasvaa, kun yhä useammat julkisen ja yksityisen sektorin toimijat tarjoavat palvelujaan vuokratiloissa. Tarjolla on hoivakiinteistöihin sijoittavia rahastoja, joihin myös yksityishenkilöt voivat sijoittaa. -
RAHAT 23.4.2018
Osakerahastoista nostettiin 304 miljoonaa euroa enemmän kuin niihin sijoitettiin
Osakerahastoista nostettiin maaliskuussa 304 miljoonaa euroa enemmän rahaa kuin niihin sijoitettiin. Helmikuussa alkanut sijoittajien hermoilu jatkui. Taloustaidon rahastovertailussa on mukana osake-, yhdistelmä- ja korkorahastoja. -
KOTI 20.4.2018
Uusimaa kirii asuntohinnoissa, Kymenlaakso pitää perää
Asuntohintojen kehityksen seuranta on jo pitkään ollut hankalaa. Syynä on asuntomarkkinoiden sirpaloituminen. -
VEROT 19.4.2018
Mitä yhteinen lapsi perii, entä mitä perii puolison lapsi?
Olen avioliitossa, ja vaimollani on kaksi lasta entisestä avioliitosta. Meillä on yksi yhteinen lapsi. Lasketaanko kaikki omaisuutemme yhteen ja jaetaan kaikkien lasten kesken, jos jompikumpi vanhemmista kuolee? -
VEROT 18.4.2018
Verottajan alv-palautuksissa on nyt ruuhkaa – viivästys pahimmillaan kaksi kuukautta
Arvonlisäveropalautusten käsittely ruuhkautui Verohallinnossa maaliskuussa. Viivästys palautusten maksamisessa on ollut pahimmillaan kaksi kuukautta. -
RAHAT 18.4.2018
Satojen miljoonien tappiot tehnyt suomalaistreidari kertoo oman sijoitustoimintansa kulmakivet
KARON PÖRSSI Langennut sankari on kiinnostava hahmo. Mitkä työympäristön, kulttuurin ja ihmisen sisäiset tekijät vaikuttavat siihen, että pankkinsa tai asiakkaidensa rahoilla pelaava pankkiiri päätyy toimimaan sääntöjen vastaisesti ja petkuttamaan omaa työnantajaansa tai koko finanssiyhteisöä? -
RAHAT 18.4.2018
Kiinteistövero voi kiristyä monilla
Korkein hallinto-oikeus teki maaliskuun lopussa ratkaisun, joka voi kiristää lukuisien vanhojen taloyhtiöiden kiinteistöveroa ainakin Helsingissä ja muutamissa muissa suurimmissa kaupungeissa. -
VAPAALLA 17.4.2018
1 + 9 viinit – viininystävän hemmotteluviini tulee Lombardiasta
Viininystävä haluaa kokeilla ja yllättyä, vaikka tutuille ja turvallisillekin viineille on aina paikkansa. Huhtikuun suosikkiviiniä maistellaan laivalla. Millaisia yllätyksiä Alkon erikoisvalikoimasta löytyy?
Näitä muut lukevat nyt
-
VEROT 26.4.2024Lainaan rahaa lapselle – pitääkö siitä maksaa veroa?Voiko lapselle lainata rahaa verotta? Entä onko lainasta perittävä korkoa? Veronmaksajien verojuristi Juuso Loikkanen vastaa kysymykseen. Mitä sanoo verottaja, jos lapselle lainaa rahaa? Verojurist...
-
KOTI 29.4.2024Joka kymmenes suomalainen on uittanut puhelimensa wc-pöntössä – koti on kännykälle vaarallinen paikkaPuhelin putoaa lattialle, wc-pönttöön, pihakaivoon, lantakouruun, koiran juomakippoon. Missä ikinä ihmiset liikkuvatkin, siellä putoavat heidän puhelimensa. Suomalaisista vajaan kahden kolmasosan...
-
KOTI 26.4.2024Edessä iso remontti? Hyvä talo sietää muuttuvia säitäViistosateet piiskaavat seiniä, kosteus uhkaa tunkeutua rakenteisiin, kuumuus kiusaa asukkaita kesäisin. Säästä ja sään muuttumisesta johtuvien riskien torjunta on taloyhtiöiden osakkaille ja muill...
-
KOTI 26.4.2024Asuntolaina 150 000 euroa – tässä huhtikuun yhdeksän korkotarjoustaTaloustaidon saamissa lainatarjouksissa 150 000 euron asuntolainan korkein kokonaiskorko oli 4,69 prosenttia ja matalin 4,36 prosenttia. Lainojen marginaalit vaihtelivat huhtikuun alussa 0,5 pros...
-
TYÖ & ELÄKE 25.4.2024Työntekijät toivovat työpaikoiltaan ilmastotekoja – ilmastonmuutoksen arvellaan lisäävän työtilaisuuksiaTyöntekijät suhtautuvat ilmastonmuutoksen työmarkkinavaikutuksiin useammin optimistisesti kuin pessimistisesti. Enemmistö palkansaajista ei usko ilmastonmuutoksella olevan dramaattisia työmarkkinav...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
VAPAALLA 19.2.2016Audi Q7 on yllättävän käytännöllinenAudin iso katumaasturi on muuttunut yllättävän käytännölliseksi. Aiemmin möhköfantilta näyttäneen Audi Q7:n ulkoinen ilme on uuden mallisukupolven myötä keventynyt selvästi. Audi Q7:n kohdalla keve...
-
VAPAALLA 9.2.2016Mitä tekisin perintötaululleni?Lähes jokaisessa suomalaisessa kodissa on tauluja. Useimmat meistä perivät aikanaan muutaman taideteoksen. Kovin arvokkaita perintötaulut eivät yleensä ole. Suurin osa perinnöiksi saaduista taidete...
-
VAPAALLA 5.2.2016Suzuki Vitara piristyi ahtamallaUusi turboahdettu suoraruiskutuskone on elvyttänyt Suzuki Vitarasta entistä huomattavasti jouheamman ajokin. Suzukissa on kuitenkin edelleen muutamia halvan tuntuisia ratkaisuja, vaikka S-versio on...
-
KOTI 8.2.2016Kannattaako antaa ennakkoperintö?Kun miettii omaisuutensa lahjoittamista lapsilleen jo elinaikanaan, onko ennakkoperintö yleensä hyvä vai huono vaihtoehto? ”Varallisuuden siirtäminen jo elinaikana lapsille on yleensä verotuksellis...
-
KOTI 18.2.2016Vaikuttaako asunnon käyttötarkoituksen muutos korkojen vähentämiseen?Omistan asunnon, jota olen käyttänyt yli kymmenen vuotta vakituisena asuntonani. Asuntoon kohdistuu vielä asuntolainoja, joiden korot olen ilmoittanut verotuksessa asuntolainojen korkoina. Olen kui...
-
RAHAT 10.2.2016Nämä osakkeet kiinnostaisivat NalleaKARON PÖRSSI "En usko, että osakesijoituksia kannattaa myydä. Volatiliteetti voi aiheuttaa tilapäistä takapakkia osakesijoittajalle, mutta osakkeet ovat tällä hetkellä järkevin sijoituskohde suhtee...
-
VAPAALLA 12.2.2016Tunnetko matkustajan oikeudet Euroopassa?Jos matkalla sattuu vastoinkäymisiä, kuluttajansuoja turvaa oikeuksiasi. Mitkä turvaa koskevat uskomukset ovat totta, mitkä tarua? Testaa tietosi. Lennon viivästyessä lentoyhtiön on tarjottava ilma...
-
TYÖ & ELÄKE 15.2.2016Muutosverokortti tehdään yhä useammin netissäTammikuussa tehtiin noin 400 000 verokorttimuutosta, Verohallinto kertoo. Yli 60 prosenttia kaikista verokorttiaan muuttaneista teki muutokset netissä. Muutosverokortteja on tehty vähemmän kuin vuo...
-
KOTI 16.2.2016Lahjomaton apuri verkko-ostoksiinVerkkokauppojen hinnoissa on suuria eroja. Hakupalvelut onneksi auttavat löytämään sopivimman ostospaikan satojen tarjokkaiden joukosta. Hakupalvelu listaa tietyn tuotteen mahdolliset ostopaikat hi...
-
KOTI 11.2.2016Pitääkö ensiasunnosta maksaa varainsiirtoveroa?Tyttäreni osti Tampereelta osakkeen ensiasunnokseen. Nyt verottajalta on tullut määräys maksaa varainsiirtoveroa asunnosta. Perusteena on, että hän omistaa aikaisemmin perimästään asuinkiinteistöst...
-
RAHAT 17.2.2016Luovu ajoittamisesta – ajoita oikein!KARON PÖRSSI Ajoittamisella tarkoitetaan sijoituskielessä sitä, että osakkeita ostetaan silloin, kun ne ovat halpoja, ja myydään silloin, kun ne ovat kalliita. Huomenna ilmestyvässä kirjassaan Luov...
-
VAPAALLA 10.2.2016Suomalainen ei pidä juoruilevasta autostaSuomalaiset ovat tuoreen tutkimuksen mukaan haluttomia jakamaan autojensa keräämää tietoa muille. Lisäksi suomalaiset ovat huolissaan ajoneuvojensa tietoturvasta. Autoilija haluaa itse päättää, kuk...
-
VAPAALLA 9.2.2016Viinipullon korkki suojaa viiniäViinipullo ja korkin avaaminen kuuluvat yhteen, ja viinin avaamisrituaali on tärkeä osa nautintoa. Tosin nykyään yhä useammasta viinistä tämä elementti puuttuu, kuuluu vain suihkaus hanasta tai kor...
-
VAPAALLA 19.2.2016Yllättäviä juomaelämyksiä KuubassaChileläistä markettikuoharia, aitoa samppanjaa, punaista pöytäviiniä. Kuuluisin kuubalainen juoma on kuitenkin rommi. Riisiä, papuja ja juhlapäivänä hieman possua. Ei mausteita. Tämä on useimpien k...
-
TYÖ & ELÄKE 18.2.2016Kiire kiusaa työpaikoillaTiukat aikataulut ja kiire rasittavat työpaikoilla. Tuoreen työolobarometrin mukaan palkansaajista liki joka kolmas teki töitä tiukkojen aikataulujen mukaan tai hyvin nopealla tahdilla hyvin usein ...
-
VAPAALLA 15.2.2016Mitä taidesijoittaja ostaa vuonna 2016?Abstraktia taidetta, non-figuratiivisia teoksia, pastellin sävyjä. Raikasta nykytaidetta ja klassikoita. Taidesijoittajan ykköskohteita ovat tänä vuonna 1950- ja 1960-lukujen modernistien maalaukse...
-
VEROT 12.2.2016Verottaja kerää arvonlisäverot tehokkaastiKansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi, että Suomen arvonlisäverovaje on kansainvälisesti vertailtuna hyvin pieni. Viime vuosina hukkateille on jäänyt vain noin miljardi euroa. Vuonna 2014 vaje ...
-
VAPAALLA 8.2.2016Arvokkaat käyttöesineet yllättivät huutokaupoissaVuoden ensimmäinen huutokauppakuukausi tarjosi yllätyksiä. Joistakin yllätyksistä vastasivat käyttöesineet, joita on tuhansissa kodeissa. Kokoelmista olivat nyt myyntivuoroissa leikkiautot ajalta, ...
-
TYÖ & ELÄKE 11.2.2016Suomen ja Espanjan verosopimus eduskuntaanHallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksen Espanjan kanssa joulukuussa 2015 tehdyn verosopimuksen ja pöytäkirjan hyväksymisestä. Nykyisen sopimuksen mukaan Suomi voi verottaa vain julkisesta...
-
TYÖ & ELÄKE 11.2.2016Yhä useampi jäi eläkkeelle 63-vuotiaanaEläkkeelle jäädään yhä useammin vanhuuseläkkeen alaikärajan tuntumassa. Lähes 40 prosenttia vuonna 2015 eläkkeelle siirtyneistä jäi eläkkeelle 63-vuotiaana. ”Vanhuuseläkkeen alaikäraja on ollut suo...






