veronmaksajat.fi

VEROT

Verottajan alv-palautuksissa on nyt ruuhkaa – viivästys pahimmillaan kaksi kuukautta

Verottajan alv-palautuksissa on nyt ruuhkaa – viivästys pahimmillaan kaksi kuukautta
18.4.2018

Arvonlisäveropalautusten käsittely ruuhkautui Verohallinnossa maaliskuussa. Viivästys palautusten maksamisessa on ollut pahimmillaan kaksi kuukautta.

”Arvonlisäveron palautuksia ei ole valitettavasti voitu maksaa kaikille asiakkaille normaalin käsittelyajan kuluessa”, valvontapäällikkö Sanna Esterinen Verohallinnon yritysverotusyksiköstä sanoo. Käsittelyaika vaihtelee normaalisti yhdestä viikosta kolmeen viikkoon ja tarkempaa tutkimista vaativien ilmoitusten osalta viidestä kuuteen viikkoon.

”Viiveet ovat nyt olleet poikkeuksellisen pitkiä. Käsiteltävänä on edelleen joitakin helmikuussa selvitettäväksi otettuja tapauksia.”

Verohallinto selvittää ennen arvonlisäveropalautuksen maksamista, onko asiakkaalla oikeus saada palautusta arvonlisäverosta. Tapaukset otetaan käsittelyyn saapumisjärjestyksessä.

Seuraa arvonlisäveron käsittelyä Omaverossa

Palauttamattoman eli negatiivisen arvonlisäveron tapahtumia voi seurata Omaverossa.

Jos erääntyneitä oma-aloitteisia veroja ei ole, negatiivinen arvonlisävero näkyy plussasaldona asiakkaan Omaverossa niin pitkään kuin sitä käsitellään Verohallinnossa. Kun arvonlisävero on palautettu, palautus näkyy Omaveron suoritukset ja maksut -välilehdeltä.

Yritys voi myös osittain itse vaikuttaa palautusten maksun aikatauluun, sillä ilmoitusvirheet ja -puutteet pidentävät palautusten käsittelyä. Lisäselvityspyyntö pidentää palautuksen käsittelyaikaa 5–6 viikkoon.

”Ilmoitus kannattaa täyttää huolellisesti. Jos korjattavaa ilmenee, annat uuden korvaavan ilmoituksen. Oman palautusajankohdan ja -rajan voit tarkistaa Omaverosta”, Sanna Esterinen vinkkaa.

Maahantuonnin arvonlisävero pitää ilmoittaa itse

Arvonlisäverovelvollisten rekisteriin merkityt maahantuojien on pitänyt ilmoittaa maahantuonnin arvonlisävero oma-aloitteisesti Verohallinnolle arvonlisäveroilmoituksella tämän vuoden alusta lähtien.

Jos maahantuojan verokausi on kuukausi, arvonlisävero on ilmoitettava verokautta toisena seuraavan kuukauden 12. päivänä.

”Tämä menettelytapa ei ole vielä kaikille selvä. Puutteellisesti täytettyihin ilmoituksiin liittyvät selvittelyt viivästyttävät arvonlisäveroveron palautuksen maksamista. Omaveroon on tulossa keväällä maahantuonnin arvonlisäveroon liittyvää vertailutietoa, joka helpottaa veron ilmoittamista”, Sanna Esterinen sanoo.

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti