Etusivu
-
VAPAALLA 6.10.2017
Ajatko talvella nastarenkailla? Tarkista urasyvyys ja nastojen määrä
Moni autoilija hankkii uudet nastarenkaat liian myöhään. Vanhoissa nastarenkaissa saattaa vielä olla kohtuullisesti urasyvyyttä jäljellä, mutta nastat ovat irronneet tai kuluneet loppuun. -
TYÖ & ELÄKE 5.10.2017
Tulorekisteri käyttöön 2019 – palkkatietojen ilmoittaminen yksinkertaistuu
Työnantajat pystyvät ilmoittamaan henkilöstönsä palkkatiedot yhdellä kertaa kaikille viranomaisille ja muille tahoille vuoden 2019 alusta lähtien. Palkkatiedot ilmoitetaan tulorekisteriin yhdellä ilmoituksella. -
RAHAT 5.10.2017
Määräaikaistalletus 10 000 euroa. Keneltä paras korkotarjous lokakuussa?
Määräaikaistalletusten korot ovat lokakuun alussa yhtä matalat kuin syyskuussakin. Keskimääräisellä vuosituotolla säästöt kutistuvat. Parhaalla talletustuotolla raha säilyttää kuitenkin arvonsa. -
VAPAALLA 5.10.2017
Olli Miettinen maalasi kubistisia maisemia ja asetelmia
Lieriöt, pallot ja kartiot ovat tuttuja muotoja taidemaalari Olli Miettisen maisemamaalauksissa. Miettinen teki myös kubistisia asetelmia, ja nämä työt ovat taidemarkkinoilla hänen kalleimpia teoksiaan. -
RAHAT 5.10.2017
Sijoitusasunto tyhjillään: voinko vähentää hoitovastikkeet?
Pitkäaikainen vuokralaiseni irtisanoutui kesken vuotta enkä saanut heti uutta vuokralaista. Voinko vähentää huoneiston hoitovastikkeet kahdelta kuukaudelta, jonka huoneisto on ollut tyhjillään? -
RAHAT 4.10.2017
Terveystalo listautuu pörssiin. Lupaako sinivalkoiseksi muuttuminen kasvua?
KARON PÖRSSI Terveystalo on kasvanut vauhdikkaasti yritysostojen avulla, ja se onkin Suomen suurin terveyspalveluyritys. Karon pörssi pohtii listautumista. -
VEROT 2.10.2017
Hakkerit testaavat verottajan Omavero-palvelun tietoturvaa
Verohallinto on aloittanut lokakuun alussa bug bounty -pilottihankkeen, jossa etsitään Omavero-palvelun mahdollisia tietoturvahaavoittuvuuksia. -
KOTI 2.10.2017
Kiinteistön omistaja ja isännöitsijä huomio: panttikirjat muuttuvat sähköisiksi
Maanmittaushallitus muuntaa pankeissa säilytettävät 2,5 miljoonaa paperista panttikirjaa sähköiseen muotoon loka-marraskuussa. Muutos ei vaadi toimenpiteitä kiinteistön omistajilta tai isännöitsijöiltä. -
VAPAALLA 29.9.2017
Škoda Octavia RS 245:n ratissa kaipaa radalle
Škoda Octavia RS 245 on auto, jota pitää päästä tykittämään radalle. Normaalissa liikenteessä olennainen osa RS 245:n kyvyistä jää kokeilematta ja kokematta. -
VEROT 29.9.2017
Verotustietojen automaattinen vaihto laajenee Euroopassa
Verotustietojen automaattinen vaihto on laajentunut koskemaan viittä EU:n ulkopuolista Euroopan maata. Suomi vaihtaa tietoja pankkitileistä Andorran, Liechtensteinin, Monacon, San Marinon ja Sveitsin kanssa. -
VAPAALLA 29.9.2017
Uusi huutokauppaketju rantautuu Suomeen marraskuussa
Huutokauppojen kilpailu niin ostavista kuin myyvistäkin asiakkaista kiristyy jälleen. Suuri pohjoismainen huutokauppaketju Lauritz.com tulee Suomeen marraskuussa. -
RAHAT 29.9.2017
Säästäen löhölomalle? Tässä vinkit
Onko säästäminen sinulle helppoa vai voisitko säästäjänä olla säännöllisempi ja suunnitelmallisempi? Ideoimme uusia tapoja laittaa pieni summa kuussa säästöön. -
RAHAT 28.9.2017
Sijoitusstrategiaksi osingot?
KARON PÖRSSI Ikuisuussijoittajan osakkeesta saamat tulot ovat yhtiön tulevaisuudessa maksamat osingot ja muut voitonjaot. Osakkeen nykyinen hinta on sijoittajien näkemys siitä, minkä arvoisia yhtiön tulevat osingot ovat nykyhetkessä. -
VAPAALLA 27.9.2017
Romutuspalkkio tulossa takaisin tammikuussa
Hallitus nopeuttaa autokannan uudistumista ensi vuonna romutuspalkkiolla. Romutuspalkkioksi on esitetty 1 500 euroa ja 2 500 euroa. -
VAPAALLA 27.9.2017
Tallimestari kompastui vääriin seteleihin
Kustaa III:n tallimestari määrättiin väärentämään ruplia, mutta hän väärensikin myös faanejelm-seteleitä. Ne koituivat hänen kohtalokseen, mutta nykyään faanejelmeistä maksetaan tuhansia euroja. -
KOTI 26.9.2017
Miten viitekorko vaikuttaa asuntolainan kuukausierään?
Taloustaidon vertailussa kallein asuntolaina oli 3 vuoden kiinteäkorkoinen laina. Sen kuukausierä oli yli 44 euroa suurempi kuin euriborlainassa ja noin 11 euroa suurempi kuin primelainassa. -
VAPAALLA 26.9.2017
Land Rover Discovery on vahva vetojuhta
Land Rover Discovery on kiehtova yhdistelmä luksusautoa ja täysiveristä maasturia. Se on kaiken lisäksi vahva ja kätevä vetojuhta. -
TYÖ & ELÄKE 26.9.2017
Raha motivoi eläkeläisiä töihin
Peräti joka kolmas 54–62-vuotias harkitsee työskentelyä tulevina eläkevuosinaan. Huoli toimeentulosta lisää kiinnostusta jatkaa työssä satunnaisesti. -
VAPAALLA 25.9.2017
Kuvataiteen kuuma lista syksy 2017: Eläinveistoksia teräslangasta, abstrakteja maalauksia, vahvoja sijoitusnimiä
Eläinveistoksia teräslangasta, abstrakteja maalauksia, vahvoja sijoitusnimiä. Tällainen taide kiinnostaa syksyllä 2017. -
KOTI 25.9.2017
Asunto-osakeyhtiön annettava veroilmoituksensa verkossa marraskuusta lähtien
Verohallinto muistuttaa, että asunto- ja kiinteistöyhteisön on annettava veroilmoitus liitteineen sähköisesti marraskuusta 2017 alkaen.
Näitä muut lukevat nyt
-
RAHAT 23.11.2023Kuluttajansuoja koheni verkkokaupassa – nettikauppias, tunnetko uudet velvoitteesi?Kuluttajansuojaa on parannettu muun muassa siten, että luottoa ei saa enää tarjota ensisijaisena maksamisen vaihtoehtona. Kuluttajille ei saa verkkokaupassa tarjota enää ensisijaisesti luottoa tai ...
-
KOTI 23.11.2023Onko otoslistallasi elektroniikkaa tai kodinkoneita? Tarkista ensimmäiseksi energiamerkintäMoni kuluttaja suuntaa marras-joulukuussa elektroniikka- ja kodinkonekaupoille. Vastuullinen kuluttaja tarkastaa laitteen energiamerkinnän ennen hankintapäätöstä. Laitteen energiankulutukseen ja si...
-
KOTI 24.11.2023Kiinteistön ylläpitokulut nousivat huhti-kesäkuussa – eniten kallistuivat sähkö ja jätehuoltoKiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 8,4 prosenttia vuoden 2023 toisella neljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna, kertoo Tilastokeskus. Kiinteistön ylläpidon kulueristä eniten kasvoivat sä...
-
VEROT 23.11.2023Myin metsää ja maksoin lakiosat sisaruksilleni – olenko oikeutettu metsävähennykseen?Perin hiljattain isältäni testamentilla metsää. Maksoin lakiosat sisaruksilleni myymällä puuta vuoden päästä jakotoimituksen jälkeen. Isälläni ei ollut muuta omaisuutta kuin metsää. Hän ei ollut oi...
-
TYÖ & ELÄKE 24.11.2023Moni eläkeläinen ei löydä sopivaa työtä – eläkkeellä työskentely usein epäsäännöllistä ja satunnaistaPuolet työstä hiljattain vanhuuseläkkeelle siirtyneistä on kiinnostunut työskentelemään. Useimmat eläkkeellä työssäkäyneet ovat jatkaneet samalla työnantajalla samanlaisissa tehtävissä. Työskentely...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Sain lahjaksi alle 5 000 euroa syksyllä 2023 – voinko saada jo nyt uuden verottoman rahalahjan?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Lapseton aviopari – mihin testamentti vaikuttaa? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
- Miten perun testamenttini?
-
🅑 JÄSENILLE
Mercedes-Benz CLA 250+ on ajajan auto isolla A:lla
Taloustaito 4/2026: Sijoittaja tähyää isompaa asuntoa
Millainen olisi kysytty ja haluttu vuokra-asunto tulevaisuudessa? Tuskin ainakaan yksiö.
- Mitä sähköauton korjaaminen maksaa?
- Puolisosta pääsee eroon, pääseekö veloista?
- Tunnetko indeksirahastojen erot?
- Miten selvitän mökkitonttini rajat?
- Miksi yhdistelmäkorttini ei toimi reissussa?
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »

Seuraava Taloustaito ilmestyy 11.6.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
VAPAALLA 14.8.2015Fiat 500X paljasti luonteensaFiat 500X:n koeajosta tuli muistutus siitä, kuinka ratkaisevasti renkaat voivat vaikuttaa ajettavuuteen. Brigdestonen renkailla 500X oli rauhattomin etuvetoinen nykyauto, mitä on tullut vastaan, Co...
-
KOTI 24.8.2015Miten määritellä vesimaksu reilusti?Useissa taloyhtiöissä maksetaan vedestä huoneiston asukasmäärän mukaan. Vettä lotraava henkilö maksaa vedestään yhtä paljon kuin nuukailija. Taloustaidon lukijaa askarruttaa, mikä olisi reilu tapa ...
-
VAPAALLA 11.8.2015Matkamuistot tabletilleTee muistoksi mukavasta reissusta musiikilla höystetty kuvakertomus. Se syntyy helposti tablettitietokoneella. Myös seniorit ovat innostuneet tehtailemaan kertomuksia. Tabletin näytölle leviää kuvi...
-
VAPAALLA 7.8.2015Smörrebrödin paluuKiinnostus skandinaaviseen ruokakulttuuriin, nopea syöminen ja leipäkulttuuri ovat nostaneet takaisin maailmankartalle klassikkoruuan, joka oli jo hätää kärsimässä. Kuuluisa tanskalainen voileipä o...
-
KOTI 7.8.2015Mikä korko asuntolainan viitekoroksi?Uusien asuntolainasopimusten solmimistahti on parin vuoden takaisesta vähentynyt, mutta ei lainkaan niin paljon kuin voisi talouden tunnelmien perusteella kuvitella. Itse asiassa tänä vuonna kevään...
-
KOTI 13.8.2015Voiko rakennuksilla ja maapohjalla olla eri omistajat?Puolisoni lunasti aikoinaan kuolinpesältä kesämökkikiinteistön, jossa oli huonokuntoisia rakennuksia. Nyt rakennukset on purettu ja tilalle rakennetaan uudet. Olemme ottaneet yhteisen lainan rahoit...
-
RAHAT 10.8.2015Mistä pankista eniten korkoa säästö- ja sijoitustilille?Säästö- ja sijoitustilien korot ovat pysyneet ennallaan toukokuun loppuun verrattuna. Vertailemiemme tilien vuosikorot olivat elokuun alussa alimmillaan 0,10 prosenttia ja korkeimmillaan 1,65 pros...
-
KOTI 20.8.2015Milloin kotitalousvähennys on tehtävä?Asennutin mökille sähköliittymän vuonna 2011. Voinko vielä hakea kotitalousvähennystä sähköliittymästä? Verojuristi Merja-Liisa Huolman-Lakari vastaa: Kyllä voit. Kotitalousvähennystä vaaditaan sin...
-
KOTI 17.8.2015Kiinteistövero maksuun e-laskullaKiinteistöveron ensimmäinen eräpäivä on 7. syyskuuta. Verohallinto kannustaa maksamaan kiinteistöveron e-laskulla tai suoramaksulla. Veron toinen eräpäivä on 2. marraskuuta. Kiinteistöveron maksu h...
-
KOTI 17.8.2015Maksukortti katosi – kuka vastaa?Asiakkaan huolellisuus ratkaisee, miten vastuu kadonneesta maksukortista jakautuu hänen ja pankin välillä. Usein kortti ja tunnusluku kulkevat vieläkin samassa lompakossa, tietää lakimies Vesa Sain...
-
KOTI 10.8.2015Ostoaikeita on, mutta syntyykö kauppoja?Asuntomarkkinoiden veto vaikutti loppukeväästä vahvistuneen. Tilastokeskuksen mukaan asuntojen hinnat kuitenkin laskivat toukokuusta kesäkuuhun pääkaupunkiseudulla 0,7 % ja muualla Suomessa 1 %. Hi...
-
KOTI 12.8.2015Varo liian halpoja yhtiövastikkeitaKun taloyhtiön talous jää rempalleen, myös asunnon arvo alkaa ropista alaspäin. Jos on ostamassa käytettyä asuntoa, mistä tunnistaa terveen, taloudeltaan vahvan taloyhtiön? Taloyhtiön tilaa pystyy ...
-
RAHAT 11.8.2015Kulutusluotot vertailussa: mistä pankista paras korko?Kulutusluottojen korot olivat heinäkuun lopussa hieman lähestyneet toisiaan. Korot vaihtelivat Taloustaidon saamissa tarjouksissa 5,70 prosentista 8,98 prosenttiin. Heinäkuun lopussa edullisimmat ...
-
VAPAALLA 21.8.2015Myyntipaikka voi nostaa tai laskea hintaaTaiteen hinnoittelu heittelee melkoisesti. Erot johtuvat usein myyjästä ja myyntipaikasta. Taiteen hinnoitteluun vaikuttaa vahvasti myyntipaikka. Vain taidemarkkinat testaavat taiteilijan ateljeess...
-
KOTI 19.8.2015Asuminen haukkaa yhä enemmän eurojaAsuminen vie lähivuosina yhä suuremman osan kotitalouksien tuloista. Asumismenot kasvavat nopeammin kuin nettotulot. Asuminen kallistuu keskimäärin 3,5 prosenttia vuodessa vuoteen 2019 mennessä, il...
-
RAHAT 19.8.2015Mollituloskaudesta hermoilevaan syksyynKARON PÖRSSI Toisen vuosineljänneksen tulossesonki tallautuu helposti mansikansyönnin ja mustikanpoiminnan jalkoihin. Jo omiakin tietoja päivittääkseni pyysin Nordean varallisuudenhoidossa osakestr...
-
VAPAALLA 18.8.2015Renkaat voivat pilata autonRenkaat voivat olla uuden auton ostajalle ongelma. Valmistajat toimittavat autoja eri renkailla. Auto saattaa käyttäytyä aivan toisin kuin ostaja odottaa. Allekirjoittanut osti syksyllä 2006 ainoan...
-
VAPAALLA 13.8.2015Vaikuttaako autoveron alennus käytettyihin autoihin?Autovero on alenemassa autoilla, joiden hiilidioksidipäästöt ovat enintään 140 grammaa kilometriltä. Veronalennus on tarkoitus toteuttaa asteittain vuosina 2016-2019. Käytännössä alennus tarkoittaa...
-
RAHAT 12.8.2015Salkuntäytteeksi saksalainen laatuautoKARON PÖRSSI Autoa kehnompaa investointikohdetta saa hakea. Uuden auton arvo laskee kuin kuplaosake, eikä kurssinoususta ole toiveita. Kulujakin aiheutuu, vaikka menopeli vain seisoisi pihamaalla. ...
-
RAHAT 7.8.2015Miten osake-, yhdistelmä- ja korkorahastot ovat tuottaneet?Vertailimme osakerahastoja, yhdistelmärahastoja ja korkorahastoja viiden vuoden tuoton perusteella. Mukana ovat myös omistajalukumäärältään suurimmat Suomeen rekisteröidyt rahastot. Vertailussa ova...
Oppia omaan talouteen – Taloustaidon juttupaketti nuorille! Tutustu






