Etusivu
-
RAHAT 22.3.2018
Pörssiosakkeista myyntivoittoa – voinko maksaa veron ennakkoon?
Myin syksyllä 2017 pörssiosakkeita ja sain niistä myyntivoittoa. Voinko maksaa myyntivoitostani veroa ennakkoon, jotta vältyn jäännösverolta ensi joulukuussa ja vuoden 2019 helmikuussa? -
KOTI 21.3.2018
Ota hyöty irti anteliaasta ASP-lisäkorosta
ASP-säästäjä saa säästöilleen anteliaan lisäkoron viideltä vuodelta. Kannattaa miettiä, miten siitä saa parhaan hyödyn. Erityisesti alaikäisen säästäjän on syytä suunnitella lisäkorkojakson ajoitus huolella. -
KOTI 21.3.2018
ASP tarjoaa monia etuja
Ensiasunnon ostajan ASP-järjestelmä tarjoaa muun muassa hyvän talletuskoron ja lainalle korkotuen. Nykyään ASP-säästäjäksi voi ryhtyä 15–39-vuotiaana. -
VEROT 20.3.2018
Kiinteistövero tuottaa kunnille vuonna 2018 yli 1,8 miljardia euroa
Verohallinnon ennakkotilastojen mukaan kiinteistövero tuottaa tänä vuonna kunnille noin 1 844 miljoonaa euroa. Suurin osa kiinteistöverosta kertyy aikaisempien vuosien tapaan rakennuksista. Maapohjan osuus on noin 27 prosenttia tuotosta. -
KOTI 20.3.2018
Polkupyörä rapakunnossa? Näin ostat oikein pyörän huollon
Hyvät pyöräilysäät lähestyvät. Eniten iloa pyöräilystä saat turvallisella ja hyväkuntoisella ajokilla. Huollata pyöräsi ammattilaisella, niin saat parhaan vastineen rahallesi. -
KOTI 19.3.2018
Finanssivalvonta suitsii kotitalouksien velkaantumista – lainakatto kiristyy muilta kuin ensiasunnon ostajilta
Finanssivalvonta on päättänyt kiristää asuntolainojen kokoa säätelevää lainakattoa muilta kuin ensiasunnon ostajilta. -
KOTI 19.3.2018
Onko kännykkäsi sähkösyöppö? Näin hillitset ahmattia
Matkapuhelimen akunkesto on aina liian vähäinen. Paljon voi kuitenkin vaikuttaa asiaan ilman, että taas hankkii yhden uuden hallintaohjelman. Jostain joutuu myös tinkimään. -
RAHAT 16.3.2018
Salkussa Ahtiumia? Ex-Talvivaarasta aiheutuneiden tappioiden vähentäminen
Espoon käräjäoikeuden päätös Ahtiumin konkurssiin asettamisesta tuli lainvoimaiseksi keskiviikkona. Vaikka päätös on lainvoimainen, Verohallinto muistuttaa, ettei Ahtiumin osakkeiden hankintamenoa saa vähentää verotuksessa konkurssiin asettamisen perusteella. -
VAPAALLA 16.3.2018
Mercedes-Benz S 400 d – kepeästi mahtava auto
Mercedes-Benzin S-sarjan mallit ovat pitkään olleet kiistatta edustusautojen kärkituotteita niin teknisesti kuin myyntinumeroidenkin perusteella. -
KOTI 15.3.2018
Moni taloyhtiö jättää kylpyhuoneet remontoimatta putkiremontin yhteydessä – kiinteistöissä muhii korjausvaje
Lähes kolmasosa kylpyhuoneista jää korjaamatta putkiremonteissa. Näin käy, kun taloyhtiöt haluavat karsia kustannuksia. -
KOTI 15.3.2018
Teemme keittiö- ja pintaremontin – miten vähennämme kulut?
Teetämme omistamassani asunnossa keittiö- ja pintaremontin. Emme asu asunnossa. Aiemmin siinä asui lapsemme, mutta nyt asunto on ollut tyhjillään. Asunto on tarkoitus vuokrata remontin jälkeen. Saammeko remontista vähennyksen? -
VEROT 14.3.2018
Valtiovarainministeri Petteri Orpo Vero2018:ssa: "Työn ja yrittämisen verotuksen keventäminen keskiössä"
Valtiovarainministeri Petteri Orpo haluaa jatkaa työn verotuksen keventämistä ja kiristää terveydelle ja ympäristölle haitallisten hyödykkeiden verotusta. Orpo puhui keskiviikkona Veronmaksajain Keskusliiton Vero2018:n veropolitiikan aamussa Helsingissä. -
VEROT 13.3.2018
Vero2018: Hyötytieto houkuttelee tapahtumaan
Oma talous, sijoittaminen ja verotus vetävät tiistaina hyötytiedosta kiinnostuneita kävijöitä Vero2018-tapahtumaan. -
RAHAT 13.3.2018
Vielä yhdet, kiitos! Listautuva Altia on kuin mini-Elisa
KARON PÖRSSI Kun yhtiöllä on vahvoja brändejä, se tekee tulosta tasaisesti, hyvällä katteella ja korkealla oman pääoman tuotolla. Tästä sijoittamisen perusopista alkoholiyhtiö Altia täyttää vain osan. -
VAPAALLA 13.3.2018
Talvirenkaassa 250 nastaa - Michelin paransi tuntuvasti jääpitoa
Michelin tuo ensi talvikaudeksi markkinoille uuden X-Ice North 4 -nastarenkaan, jonka ote puree kiihdytyksissä ja jarrutuksissa peräti 250 nastan voimalla. -
VAPAALLA 12.3.2018
Kuvataiteen kuuma lista kevät 2018: Kärjessä juhlivat Maaria Märkälä, Antti Vuori ja Ali Munsterhjelm
Kuvataiteen kuuman listan ykkösnimet ovat Maaria Märkälä, Antti Vuori ja Ali Munsterhjelm. Heitä kaikkia yhdistävät vahvat värit. -
RAHAT 12.3.2018
Harvia pörssiin – heitän seteleitä tulipesään
KARON PÖRSSI Harvia listautuu Helsingin pörssiin vahvoilla laatuyhtiön tunnusluvuilla. Kiuasvalmistaja takoi viime vuonna viidentoista prosentin liikevoiton ja on kolmena viime vuotena vääntänyt, viime vuoden retkahduksesta huolimatta, keskimäärin 87 prosentin kassavirtasuhteen. -
VEROT 9.3.2018
Tutkimus: Varainsiirtovero syö muuttohalut – perheet asuvat liian suurissa tai pienissä asunnoissa
Varainsiirtovero kasvattaa muuttokustannuksia ja vähentää omistusasunnossa asuvien suomalaisten muuttohaluja. Monet asuvat liian pienissä tai suurissa asunnoissa. -
RAHAT 9.3.2018
Taloustaidon pörssilista: Orava Asuntorahasto roimassa pudotuksessa
TALOUSTAIDON PÖRSSILISTAN suurin putoaja on Orava Asuntorahasto. Sen sijoitus laski 71 sijaa. Yhtiö on nyt sijalla 104. -
KOTI 8.3.2018
Päätös kiinteistöverosta tulee maaliskuussa – muista tarkistaa kiinteistöverotuspäätös
Vuoden 2018 kiinteistöverotuspäätökset saapuvat kiinteistönomistajille maaliskuun loppuun mennessä. Kiinteistöveron maksaa se, joka omistaa kiinteistön 1.1.2018.
Näitä muut lukevat nyt
-
VEROT 28.12.2023Vuokratuloja kertyi noin kaksi miljardia euroa vuonna 2022Suomalaiset saivat viime vuonna vuokratuloja yhteensä lähes kaksi miljardia euroa. Vuokratuloa saaneita oli noin 367 000, kertoo Verohallinto. Yleisintä vuokratulojen saaminen vuonna 2022 oli Hail...
-
VAPAALLA 29.12.2023Ilotulitteet heikentävät ilmanlaatua – karttele savujaSuomalaiset ampuvat vuodenvaihteessa taivaalle satojatuhansia kiloja ilotulitteita. Ilotulituksista syntyvät pienhiukkaset heikentävät ilmanlaatua hetkellisesti etenkin kaupungeissa, joissa ilotuli...
-
VAPAALLA 29.12.2023Kangaspuilla kutoja saa jumppaa keholle ja aivoille – mitä oppii vartissa?Kuluneet vaatteet, lakanat tai muut tekstiilit saavat uuden elämän, kun kudot niistä kotiisi räsymaton. Räsymatto on aina muotia ja sopii monenlaiseen sisustukseen. Tekstiilejä kierrättämällä teet ...
-
RAHAT 29.12.2023Nämä ovat Taloustaidon luetuimmat jutut 2023 – palkan ja eläkkeen verot, edullinen vuokra ja autoetu lukijoiden suosikkejaPalkan ja eläkkeen verot ja edullisen vuokran veroseuraamukset ovat kärjessä Taloustaidon vuoden 2023 luetuimpien juttujen listalla. Sinne nousi myös ikisuosikki Käyttöetu vai vapaa autoetu. TOP...
-
KOTI & AUTOT 28.12.2023
🅑 JÄSENILLE
Hyundai Kona 1.6 GDi Hybrid – perheen pätevä perusautoTäysin uudistuneen Konan suunnittelussa on kuunneltu asiakkaita. Maahantuojan esittelyssä kerrottiin, että edeltäjämallin kritiikkiä saaneet asiat on nyt laitettu kuntoon. Millainen on uusi Kona, o...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Sain lahjaksi alle 5 000 euroa syksyllä 2023 – voinko saada jo nyt uuden verottoman rahalahjan?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Lapseton aviopari – mihin testamentti vaikuttaa? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
- Miten perun testamenttini?
-
🅑 JÄSENILLE
Mercedes-Benz CLA 250+ on ajajan auto isolla A:lla
Taloustaito 3/2026: Tarkista esitäytetty veroilmoituksesi
Veronmaksajien verojuristien vinkit veroilmoituksen tarkistamiseen, korjaamiseen ja täydentämiseen.
- Asunnonostaja, kaiva esiin faktat taloyhtiöstä
- Sijoitussuunnitelma auttaa tavoitteeseen
- Tilintarkastaja vai toiminnantarkastaja taloyhtiölle?
- Alakouluikäisen harrastusten hintahaitari on lavea
- Suojaosuus ei aina suojaa ikäihmistä
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 30.4.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
KOTI 4.3.2016Korttimaksuille enemmän turvaa maarajoituksillaTiesitkö, että monille pankkien maksu- ja luottokorteille voi asettaa maantieteellisen maarajauksen, jonka avulla voit estää kortin käytön Suomen ulkopuolella. Maarajaus tunnetaan myös nimellä geo-...
-
VAPAALLA 14.3.2016Tarkkana verkon huutokaupassaArvotavaroiden myynti on nopeaa tahtia siirtynyt vasarahuutokaupoista verkkoon. Lähes kaikissa arvohuutokaupoissa on jo mahdollisuus tehdä verkon kautta tarjouksia, vaikka lopullinen kilpahuuto käy...
-
RAHAT 4.3.2016Pitääkö vertaislainan koroista maksaa veroja?Miten paljon veroa vertaislainojen korkotulosta maksetaan? Vertaislainasta saatu korkotulo on pääomatuloa. Pääomatuloista menevä vero on 30 %. Jos pääomatulot ylittävät 30 000 euroa, ylimenevältä o...
-
TYÖ & ELÄKE 15.3.2016Miten valita vanhukselle sopiva hoivakoti?Kun ikääntyneen hiipuva toimintakyky alkaa edellyttää muuttoa hoivakotiin, valinta kannattaa tehdä huolella. Nykyisin on tarjolla runsaasti erilaisia asumisen ja hoivan vaihtoehtoja. Valinnassa on ...
-
VAPAALLA 14.3.2016Varo arvotaiteen väärennöksiäOta avuksesi 10 tärkeimmän vinkin muistilista. Sen avulla vältyt virheostoksilta! Klassinen arvotaide on haluttua. Yleensä klassikkotaiteilijoiden parhaimmille teoksille on pitkä jonotuslista, lopu...
-
VAPAALLA 11.3.2016Ford Focus RS on tehty hauskuuden tähdenFordilla katuraaseri on nyt viety tappiin asti, tehoa on vielä 50 hevosvoimaa enemmän kuin Golfin R-versiossa ja uutta Focus RS:ää voi viedä radallakin kilpurin tyyliin. Neljä kirjainta kun haluat...
-
KOTI 10.3.2016Jätä nuohous ammattilaiselleMökkikausi alkaa pian. Tiesitkö, että kesämökin hormit on nuohottava vähintään kolmen vuoden välein. Tekemättä jäänyt tai puutteellinen nuohous on syynä moneen tulipaloon ja läheltä piti -tilantees...
-
VAPAALLA 10.3.2016Autoveroilmoitus hoituu nyt sähköisestiAutoveroilmoitus on nyt mahdollista lähettää Tulliin sähköisesti maaliskuun alussa avatussa Tullin autoveroilmoituspalvelussa. Palvelussa voi antaa autoveroilmoituksen uudesta tai käytetystä veroll...
-
RAHAT 9.3.2016Hoivatilat – osallistun!KARON PÖRSSI "Ei tätä voi pilata kuin hinnoittelulla." Niin tokaisin kollegalleni Pörssitalossa tammikuun puolivälissä, kun poistuimme Suomen Hoivatilojen esittelytilaisuudesta. First Northiin anni...
-
VAPAALLA 8.3.2016Kokoelma rahaksi huutokaupassaHuutokaupoissa on realisoitu viime aikoina monia hienoja kokoelmia. Taide- ja designkokoelmien ohella on myyty muun muassa kiinalaista antiikkia ja jopa saamelaispuukkokokoelma. Kokoelmista osa o...
-
KOTI 7.3.2016Aurinkoenergiaa kotiinAurinkolämpö- ja aurinkosähkö yleistyvät pientaloissa. Aurinkovoima täydentää muita energiamuotoja ja säästää luontoa. Parhaimmillaan se on myös tuottava investointi. Harmaana talven pakkaspäivänä...
-
RAHAT 4.3.2016Mistä pankista paras korko talletukselle?Kuuden kuukauden, kahdentoista ja 24 kuukauden talletusten korot ovat laskeneet helmikuun alkuun verrattuna. Tammikuun alussa 10 000 euron määräaikaistalletukselle (12 kk) sai korkoa keskimäärin 0...
-
KOTI 3.3.2016Vaikuttaako asuminen ennen omistusta asumisaikaan?Omistan pienen sijoitusasunnon. Se on nyt vuokralaisen lähdettyä tyhjänä. Aikuinen lapsenlapseni muuttaa asuntoon. Olen ajatellut testamentata kyseisen asunnon asuntoon muuttavalle lapsenlapselleni...
-
RAHAT 15.3.2016Sähköisesti metsäänVerkosta löytyy joukko metsänomistajan palveluita. Mihin tarkoitukseen mikäkin sopii? Sähköisten metsänomistajan palveluiden avulla oma metsä tulee tutuksi ja asiat hoituvat myös matkan päästä. T...
-
TYÖ & ELÄKE 11.3.2016Työeläkkeitä maksettiin 25 miljardia euroaValtaosa eläkkeistä katettiin työeläkemaksuilla ja valtionosuuksilla. Työeläkkeitä maksettiin Suomessa viime vuonna noin 25 miljardia euroa. Eläkevaroista tästä rahoitettiin noin 900 miljoonaa euro...
-
VAPAALLA 11.3.2016Onnistunut reissu – Made in HongkongHongkong tunnetaan korkeista pilvenpiirtäjistään, bisneskeskuksena ja kaupunkina, joka toimittaa tehtaistaan tavaraa kaikkialle maailmaan. Paikka on kuitenkin myös mainio lomakohde. 1. Kaupungin v...
-
KOTI 9.3.2016Miten mökkikauppaa verotetaan?Olen asunut nykyisessä vapaa-ajan asunnossani (kiinteistö) lapsuudessani vakituisesti 12 vuotta vuosina 1961-1973. Perin asunnon vuonna 1980 ja omistan sen yksin. Asunto on siitä lähtien ollut vapa...
-
KOTI 8.3.2016Muista tarkistaa vuoden 2016 kiinteistöverotuspäätösKiinteistöverotuspäätökset vuodelle 2016 saapuvat kiinteistönomistajille maaliskuun loppuun mennessä. Tarkista postitse saapunut kiinteistöverotuspäätös sekä sen mukana tulleet ilmoitus- ja selvity...
-
RAHAT 4.3.2016Harkitsetko sijoitusta vertaislainoihin?Sijoitukselle 10-15 prosentin tuotto ennen veroja? Sellainen näyttäisi olevan aika tyypillinen tuotto, jota vertaislainayritykset sijoittajilleen lupailevat. Vertaislainat ovat yksityishenkilöiden ...
-
RAHAT 2.3.2016Warren Buffett: "Meillä on biseksuaalin etu"KARON PÖRSSI Berkshire Hathawayn toimitusjohtajana Warren Buffettilla on suuri ongelma: rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Rahoille tulisi löytää järkeviä sijoituskohteita, jotta Berkshire Hathaway ...
Oppia omaan talouteen – Taloustaidon juttupaketti nuorille! Tutustu







