Etusivu
-
VEROT 10.6.2026
Miten verottaja vähentää tappioni luovutusvoitosta?
Minulle on kertynyt viimeisen viiden vuoden kuluessa luovutustappioita useammalta vuodelta. Tänä vuonna luovutusvoittoni kuitenkin ylittävät aiemmilta vuosilta kertyneet luovutustappiot. Vähentääkö verottaja kaikki edellisten vuosien tappiot kerralla vai vuosi kerrallaan vanhimmasta alkaen? -
BLOGIT 10.6.2026
Ovatko 40 vuoden asuntolainat hyvä juttu?
Kesäkuun alusta asti pankit ovat voineet myöntää jopa 40 vuoden mittaisia asuntolainoja. Onko tämä kotitalouksien kannalta hyvä vai huono juttu? -
KOTI 9.6.2026
-
OMA TALOUS 9.6.2026
Ostan pörssisähköä, kannattaisiko sekin sopimus kilpailuttaa?
🅑 JÄSENILLE
Kiinteähintaisten sähkösopimusten kilpailuttaminen on useimmille sähkönkäyttäjille jo arkinen rutiini. Myös pörssisähköä ostavan kannattaa kilpailuttaa sopimuksensa, sillä perusmaksujen ja marginaalien eroista voi kertyä vuositasolla sievoinen säästö. -
RAHAT 9.6.2026
Helppo raha voi olla ansa – kesä lisää nuorten huijausriskiä
Nuoriin kohdistuvia huijausyrityksiä piilee kesätyötarjouksissa, festarilipuissa ja esimerkiksi mökkivarauksissa. Kesällä huijausten riski on suurimmillaan. -
KOTI 9.6.2026
Asuntolaina 150 000 euroa – nyt vertailussa 9 tarjousta
Taloustaidon saamissa lainatarjouksissa 150 000 euron asuntolainan matalin kokonaiskorko on 3,21 prosenttia ja korkein 3,66 prosenttia. -
RAHAT 8.6.2026
Kaverimaksuja, korttimaksamista ja e-laskuja – kotimainen Mobilepayn haastaja uudisti palvelunsa
Kotimainen pikamaksamisen palvelu Siirto uudisti palvelunsa ja tarjoaa nyt Nordean ja OP Pohjolan asiakkaille tutuissa mobiilisovelluksissa kaverimaksuja, verkkokaupassa maksamista sekä laskujen vastaanottoa. Tavoitteena on houkutella palvelun käyttäjiksi kolme miljoonaa suomalaista. -
BLOGIT 8.6.2026
Sinustakin eläkesijoittaja – vaikka puolipakolla?
Eläkejärjestelmä suojaa kansalaista myös häneltä itseltään. Mutta jos suomalaiset osaavat jo säästää ja sijoittaa entistä paremmin, pitäisikö heille antaa edes pieni mahdollisuus vaikuttaa omien eläkerahojensa sijoittamiseen? -
RAHAT 8.6.2026
Asiointipuhelu maksaa ekstraa – kuka kuittaa rahat?
Kun kansalainen soittaa matkapuhelimestaan viranomaisen tai yrityksen palvelunumeroon, operaattori perii yhteydestä matkapuhelinmaksuna tunnetun lisähinnan riippumatta siitä, millainen liittymäpaketti kansalaisella on. -
TYÖ & ELÄKE 8.6.2026
Voiko toiminimi maksaa aviopuolisolle palkkaa?
Minulla on toiminimi. Puolisoni työskentelee minun ohellani toiminimen hyväksi. Voinko maksaa hänelle tästä työskentelystä palkkaa? -
KOTI 8.6.2026
Putkiremontti ei voi odottaa halpaa hetkeä
Olisiko nyt hintojen puolesta hyvä hetki teettää putkiremonttia? Ikuisuuskysymys, johon on vaikea vastata. Tekijäksi voi ehkä löytää yrityksen, joka on jäänyt vaille urakoita rakennusalan kurimuksessa ja tekee halvan tarjouksen. -
KOTI 8.6.2026
Mökkitontille rajat ilman riitoja – 9 vinkkiä rajankäynnistä
Jos mökkitontin rajapyykkejä ei löydy tai rajoista on eriävä näkemys naapurin kanssa, kannattaa riita ratkaista Maanmittauslaitoksen ammattilaisen avulla. Omin päin ei uusia pyykkejä pidä pystyttää. -
KOTI 5.6.2026
Pieni taloyhtiö, muista määräaika: hallinnolliset tiedot pitää ilmoittaa 30.6. mennessä
Taloyhtiöiden on ilmoitettava hallinnolliset tiedot huoneistotietojärjestelmään viimeistään 30.6.2026. Vasta reilu kolmannes pienistä yhtiöistä on hoitanut velvollisuutensa. -
VEROT 5.6.2026
Mistä metsäyhtymän osakkaan kulu vähennetään?
Sisaruksilla on metsäyhtymä. Yksi osakkaista käy metsätalouteen liittyvässä koulutuksessa, ja hän aikoo laittaa koulutukseen liittyvät kulut verovähennyksiin metsäyhtymän veroilmoituksella. Vähennetäänkö tämä meno hänen tulo-osuudestaan vai kaikkien osakkaiden tulo-osuuksista? -
TYÖ & ELÄKE 5.6.2026
Eläkebarometri: Enemmistö suomalaisista ei leikkaisi eläkkeitä
Kaksi kolmasosaa suomalaisista suhtautuu kielteisesti nykyisten tai tulevien eläkkeiden leikkaamiseen, jos eläkkeiden rahoitusta pitäisi vahvistaa. Tuoreen Eläkebarometrin vastaajista puolet kertoo luottavansa eläkejärjestelmään. -
RAHAT 4.6.2026
Oletko ostamassa mökkiä? Kuntotarkastus voi paljastaa kalliit yllätykset ajoissa
Vapaa-ajan asuntojen varustelutason parantuminen lisää kuntotarkastusten tarvetta myyntitilanteissa. Myös pankit haluavat tietää ostettavan kohteen kunnon ennen lainapäätöstä. -
RAHAT 4.6.2026
10 000 euroa säästöön – tässä kesäkuun korot
Taloustaidon korkovertailussa kuusi pankkia tarjoaa kahden vuoden talletukselle parempaa vuosikorkoa kuin vuoden talletukselle. Yli kolmen prosentin korkoa kahden vuoden talletukselle on luvassa kahdessa pankista. Vertailussa on mukana 13 pankkia. -
RAHAT 4.6.2026
Mökkeilyn kustannuksissa suuret erot: Savonlinna kallein, Oulu edullisin
Savonlinnassa vapaa-ajan asunnon ja tontin kiinteistövero, sähkö ja jätemaksut ovat lähes 1 500 euroa vuodessa. Oulussa vastaavat maksut jäävät alle 640 euroon. Omakotiliitto on vertaillut mökkeilyn kustannuksia Suomen 25 suurimmalla mökkipaikkakunnalla. -
BLOGIT 3.6.2026
Tässä lomake porukkasi MM-tulosveikkaukseen – muista kuitenkin yksi juttu
Jalkapallon MM-kisat 2026 alkavat pian: avausottelu Meksiko – Etelä-Afrikka starttaa torstaina 11.6. kello 22.00 Suomen aikaa. Samalla kaveriporukoiden ryhmä-chateissa käydään vilkasta keskustelua tulosveikkauksien järjestämisestä. -
RAHAT 3.6.2026
Neljä kysymystä listautumiseen osallistumista harkitsevalle
KARON GRILLI Listautumisanti on poikkeuksellinen tilanne, jossa tavanomaisen yhtiöanalyysin lisäksi voi olla hyvä tarkastella listautumisen luonnetta ja teknisiä yksityiskohtia. Niiden perusteella voi pyrkiä uumoilemaan yhtiön osakekurssin lyhyen aikavälin kehitystä.
Näitä muut lukevat nyt
-
KOTI 7.9.2026Voisinko ostaa kotiapua verotta? Laskusta puolet poisSiivouspalveluja voi monen muun sosiaalihuolto- ja tukipalvelun lisäksi saada verottomasti, jos lain sanelemat ehdot täyttyvät. Kun tuon päälle laskee kotitalousvähennyksen, lasku voi lähes puolitt...
-
KOTI 7.9.2026Voiko tuleva puolisoni hyödyntää kotitalousvähennystä?Maksan tänä vuonna äitini kodin remonttikuluja, ja haluaisin hyödyntää kotitalousvähennystä. Menen naimisiin loppuvuodesta. Olemme avopari eikä meillä ole yhteisiä lapsia. Myönnetäänkö näistä remon...
-
VEROT 8.9.2026Mikä on kuolinpesän ostamien osakkeiden hankintahinta?Isäni kuolinpesä osti aikoinaan pörssiosakkeita saamillaan metsätuloilla. Nyt nämä osakkeet ovat siirtyneet perinnönjaossa minulle. Näillä osakkeilla ei ole perintöverotusarvoa, jonka voisi vähentä...
-
TYÖ & ELÄKE 8.9.2026Suomalaiset haluavat lisää valtaa eläkevaroihinsaSuomalaisten luottamus eläkejärjestelmään horjuu etenkin nuoremmissa ikäryhmissä. Nordean teettämän kyselyn mukaan lähes kaksi kolmesta suomalaisesta kannattaa mallia, jossa osan eläkevaroista vois...
-
VEROTUS 8.9.2026
🅑 JÄSENILLE
Eri yhtiömuoto, erilainen vähennys liiketoiminnan tappiostaJos yrityksen toiminnasta syntyy verotuksessa tappio, se vähennetään yleensä seuraavien verovuosien tuloksista. Vähennysaikaa on tällä hetkellä tappiovuotta seuraavat 10 verovuotta. Yrityksessä on ...
Blogeissa
-
KOTAMÄKI 16.8.2024Miten Suomen orkesteri tavoittaisi tuottavuuden sävelen?Suomen talouskasvu on tunnetusti hidastunut 15 vuoden takaisen finanssikriisin jälkeen. Asukasta kohden laskettu bruttokansantuote ei ole noussut toisin kuin monissa muissa maissa. Elintaso ei siis...
-
KIRKKO-JAAKKOLA 14.8.2024Korkea korko: hyötyä vai haittaa juuri sinulle?Korkojen nousu ei pelkästään kurita kotitalouksia, vaan useille se tietää lisää tuloja. Vihdoinkin pankissa makaaville rahoille voi saada edes jonkinlaista korkoa ainakin säästö- ja määräaikaistile...
-
OKSANEN 12.8.2024Kenellä on varaa ikäsyrjiä? Paras työnhakija voittakoonTänä kesänä perinteinenkin media tarttui somessa ja työelämän ammattilaispiireissä pitkään velloneeseen keskusteluun ikääntyneiden työllistymisen haasteista. Eikä yhtään liian aikaisin. Suomen työl...
-
LEHTINEN 8.8.2024Hallituksen valinta: oma ohjelma vai sixpack 2.0?Hallituksen budjettiriihi lähestyy ja keskustelunaiheet ovat valitettavan tutut. Valtiontalouden näkymät ovat ankeat, joten keskustelua käydään mahdollisista uusista leikkauksista aiempien jatkoksi...
-
KALLUINEN 7.8.2024Kuinka palkkaa verotetaan Suomessa ja Virossa 2024?Monet suomalaiset verotuksesta kiinnostuneet ovat varsin uteliaita Viron tuloverotusta kohtaan, kenties maan matalahkon tuloveroprosentin vuoksi. Viron tuloverotuksessa on käytössä yksi tuloveropro...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
VEROT 8.5.2026Perintöä sisaren lapsille – kannattaako tämä hoitaa säästöhenkivakuutuksella?Olen ajatellut jättää osan omaisuudestani kuolemani jälkeen sisareni kolmelle lapselle. Vakuutusyhtiö yrittää kovasti myydä minulle säästöhenkivakuutusta, mutta onko tämä järkevin vaihtoehto, jos k...
-
RAHAT 6.5.202610 000 euroa talteen tilille – 13 pankin korot vertailussaTaloustaidon korkovertailussa seitsemän pankkia tarjoaa kahden vuoden talletukselle parempaa vuosikorkoa kuin vuoden talletukselle. Kahdessa pankissa tarjous kahden vuoden talletukselle ylittää kol...
-
RAHAT 4.5.2026Kulupihejä indeksirahastoja on kahta sorttia – rahastosäästäjä, tunnetko erot?Indeksirahastojen suosio on ollut kovassa kasvussa. Rahastosäästäjälle niitä on tarjolla erityyppisinä: voit sijoittaa tavalliseen sijoitusrahastoon tai etf-rahastoon. Mitä käytännön eroja niissä o...
-
KOTI 7.5.2026Sadat tuhannet osakekirjat muutetaan sähköisiksi ensi vuonnaMaanmittauslaitos ja pankit valmistelevat osakekirjojen massasähköistämistä. Sen arvioidaan alkavan syksyllä 2027. Pankeissa on 700 000 osakekirjaa huoneistojen lainojen vakuutena. Nämä osakekirjat...
-
VEROT 5.5.2026Verottaja lähettää ehdotuksen e-laskusta 400 000 suomalaiselleVerohallinto kannustaa Nordean ja OP:n asiakkaita tilaamaan e-laskun lähettämällä heille e-laskuehdotuksen mobiili- ja verkkopankkiin. Ehdotuksen saajia on 400 000. Verohallinto lähettää e-laskuehd...
-
KOTI 4.5.2026Taloyhtiölle 300 000 euron remonttilaina – tässä 9 tarjoustaVelattomissa kerrostaloyhtiöissä Helsingissä ja Tampereella tehdään 500 000 euron peruskorjausremontit. Taloyhtiöt hakevat 300 000 euroa remonttilainaa. Omarahoitusosuudet ovat 200 000 euroa. Lain...
-
RAHAT 28.4.2026Kuulutko henkilöstörahastoon? Isot kulut voivat yllättääYhä useampi suomalainen palkansaaja kuuluu henkilöstörahastoon, mutta harvalla on käsitystä sijoituskohteiden hallinnointikuluista. Ne voivat olla jopa kymmeniä tuhansia euroja vuodessa ja satoja t...
-
VEROT 4.5.2026Äitini kuoli viime vuoden lopulla – sovelletaanko perintööni 30 000 euron alarajaa?Äitini kuoli loppuvuodesta 2025. Perunkirjoitus pidettiin vasta tammikuussa, ja perintöverotuskin tehdään tietysti vasta vuoden 2026 aikana. Perintöverotus keveni vuoden alussa, kun verotettavan pe...
-
VEROT 30.4.2026Minulla on kuolinpesän asunnon hallintaoikeus – voinko vähentää huoneiston perusparannuskulut vuokratulosta?Kuolinpesä omistaa sijoitusasunnon taloyhtiössä. Minulla on asunnon hallintaoikeus keskinäisen testamentin perusteella. Olen hoitanut asunnon vuokrauksen, maksanut kaikki kulut ja saanut vuokratuot...
-
KOTI 8.5.2026Asuntolaina 150 000 euroa – 8 tarjousta vertailuunTaloustaidon huhtikuussa saamissa lainatarjouksissa 150 000 euron asuntolainan matalin kokonaiskorko on 3,16 prosenttia ja korkein 3,58 prosenttia. Lainojen marginaalit vaihtelevat huhtikuussa 0,5...
-
RAHAT 7.5.2026Liian moni pörssitulokas petti odotukset – sijoittajilla peiliin katsomisen paikkaHelsingin pörssiin on tullut parin viime vuoden aikana vähän uusia yhtiöitä, mutta 2020-luvun alkupuolella pörssitulokkaita oli ruuhkaksi asti. Kuumin listautumisvuosi oli 2021. Silloin Helsingin p...
-
VEROT 28.4.2026Voiko omistamani osakeyhtiö maksaa opintolainani?Minulla on opintolainaa. Olen suunnitellut, että osakeyhtiöni maksaisi lainani. Voiko omistamani osakeyhtiö maksaa opintolainani pois? Aiheutuuko tästä veroseuraamuksia? Verojuristi Juha Salmikivi ...
-
RAHAT 8.5.2026Milloin listautumiset pääsevät taas vauhtiin, professori Timo Rothovius?Helsingin pörssiin on tullut viime vuosina harvakseltaan uusia yrityksiä. Listautumisia järjestävät neuvonantajat kuitenkin kertovat, että pörssitaipaleen aloittaminen olisi harkinnassa useammassak...
-
RAHAT 7.5.2026Iranin sota nostaa suomalaisten korkoja, mutta kuinka paljon?Jos pahasti kävisi, Iranin sodan aiheuttama hintojen ja korkojen nousu voisi rokottaa suomalaisia kuluttajia ja velallisia rankastikin. Toistaiseksi taloudessa näyttää siltä, että vähemmällä päästä...
-
KOTI 8.5.2026Äidille lahjaksi klassikko – pelargonista iloa pitkäänPelargoni on erinomainen äitienpäivälahja: se on kaunis ja pitkäikäinen kasvi, jonka kukinta ilahduttaa pitkälle kesään. Talvetettuna se voi kukkia myös tulevina kesinä parvekkeella, terassilla tai...
-
RAHAT 6.5.2026Laina sijoitusasuntoon ranskalaisesta pankista – saanko vähentää korot?Asun vakituisesti Ranskassa. En saa lainaa suomalaisesta pankista Suomessa olevan sijoitusasunnon hankintaan. Jos otan lainan ranskalaiselta pankilta ja ostan tällä lainarahalla vuokrauskäyttöön tu...
-
VAPAALLA 30.4.2026Iloista vappua! Tässä 18 vinkkiä vappuroskien lajitteluunVäsähtänyt foliopallo on sekajätettä. Kauniisti kimalteleva sipsipussi on puolestaan muovia. Likainen ylioppilaslakki lisää kantajansa katu-uskottavuutta vapunpäivän karkeloissa. Ääritapauksessa la...
-
RAHAT 5.5.2026Mänty on suosituin puulaji metsän uudistamisessaSuomessa noin puolet metsistä uudistetaan männylle. Kuusen osuus on 46 prosenttia ja rauduskoivun 5 prosenttia, käy ilmi Metsäkeskukseen viime vuonna saapuneista metsänkäyttöilmoituksista. Muita pu...
-
VEROTUS 5.5.2026
🅑 JÄSENILLE
Unohditko jotain – ehkä vähennyksen? Voit täydentää veroilmoitustasi palautuksen jälkeenVeroilmoitus pitää tarvittaessa korjata ja palauttaa ilmoitukseen merkittyyn päivään mennessä. Ilmoitusta voi silti täydentää vielä palautuspäivän jälkeenkin. Veroilmoituksen 2025 palautuspäivät ov... -
KARON PÖRSSI 29.4.2026
🅑 JÄSENILLE
Kannattaako listautumisiin osallistua? Tilastot vastaavatKARON GRILLI Kannattaako tähän listautumiseen osallistua? Listautumisiin kohdistuu mielenkiintoa, josta osa on uutuudenviehätystä, osa seurausta yhtiöiden poikkeuksellisen aktiivisesta markkinoinni...






