Etusivu
-
TYÖ & ELÄKE 27.9.2023
Kiire ja muutokset työoloissa tuuppaavat aikaisemmin eläkkeelle
Moni alimman eläkeiän tuntumassa eläkkeelle jäävä pitää työtään liian kiireisenä ja raskaana. Merkityksellinen ja miellyttävä työ sekä vähäisempi kokemus kiireestä ja muutoksista työssä vaikuttavat puolestaan positiivisesti siihen, että ihmiset jatkavat työssä pidempään. -
KOTI & AUTOT 26.9.2023
Jeep Avenger – sopivasti persoonallinen
🅑 JÄSENILLE
Katumaasturit – tai muodikkaammin SUV:t – ovat usein kookkaita ja siksi kömpelöitä kaupunkiajossa ja hankalia ahtailla pysäköintipaikoilla. Jeep Avenger on toista maata. Se ei pullistele koolla ja on muutenkin piristävä poikkeus valtavirtaan. -
VEROT 26.9.2023
Asunto-osake myyntiin – miten luovutusvoittoa verotetaan?
Ostimme asunto-osakkeen 13 vuotta sitten. Ostohinta oli tuolloin 54 000 euroa ja velaton hinta 64 000 euroa. Myyntihinta on nyt 62 000 euroa ja velaton hinta 64 000 euroa. Miten luovutusvoiton vero lasketaan tässä tapauksessa? -
VEROT 25.9.2023
Ovatko tulosi muuttuneet? Lähes 900 000 suomalaisella liian pieni veroprosentti
Verohallinnon arvion mukaan noin 886 000 henkilöllä verokortin tuloraja ylittyy, jos he saavat loppuvuodesta tuloja samaan tahtiin kuin tammi-elokuussa. Kun tulot ylittävät verokortin tulorajan, loppuvuonna tuloja verotetaan perusveroprosenttia korkeammalla lisäprosentilla. -
BLOGIT 25.9.2023
Sopuleiden lerpahtaneet yksisarviset
"Tämän päivän samaan suuntaan paahtava sopulilauma eivät ole toimittajat vaan me sijoittajat. Kun mittarit osoittavat kaakkoon, ei olla köyhiä eikä kipeitä." -
VEROT 25.9.2023
Minulla on kaksi eri lainaa – kiinnostaako verottajaa, minkä velan maksan pois?
Perin vanhemmaltani rahavaroja, joilla voin maksaa velkojani pois. Maksaisin ensin asuntovelkani pois, koska saan vähentää tulonhankkimisvelkani korot. Tämä sopii pankille, mutta vaatiiko verottaja, että maksan ensin tulonhankkimisvelkani? -
VEROT 25.9.2023
Kenelle säästät ja sijoitat? Nämä ovat perityimmät osakkeet
Käytätkö säästösi itse vai oletko ajatellut antaa niitä perinnöksi jälkipolville? Tavoitteesi vaikuttaa siihen, miten sijoitusvarallisuuttasi kannattaa hoitaa. -
KOTI 25.9.2023
Lataatko sähköpyöräsi akkua eteisessä? Siinä voi piillä palovaara
Yhä useampi polkee sähköpyörää tai huristelee jollain muulla sähköavusteisella ajopelillä. Näiden kulkuvälineiden latauksissa saattaa muhia huomattava palovaara. -
VAPAALLA 25.9.2023
Auto vaihtuu kuuden vuoden välein – liki 40 prosenttia ostaisi seuraavaksi sähkö- tai hybridiauton
Suurin osa, peräti 73 prosenttia suomalaisista, haluaa ostaa auton käytettynä. Käytetyn auton valintaan vaikuttavat eniten ostajan budjetti, ostettavalla autolla ajetut kilometrit ja auton turvallisuus. Vähiten merkitystä on moottorin koolla, lisävarusteilla ja värillä.. -
RAHAT 22.9.2023
Taloustaidolla on enemmän lukijoita kuin koskaan
Veronmaksajan Taloustaito tavoittaa eri mediakanavissa keskimäärin 486 600 lukijaa viikossa. Kokonaistavoittavuus selviää tänään julkaistusta vuoden 2023 Kansallisesta mediatutkimuksesta. -
VAPAALLA 22.9.2023
Ikäihminen, näin autoilet turvallisesti
Auto voi olla ikääntyvälle välttämätön ja myös elämänlaatua parantava asia. Miten ikäihminen voi parantaa autoilunsa turvallisuutta? Mitä kannattaa ottaa huomioon auton valinnassa? -
VEROT 22.9.2023
Myyn perimäni asunnon – miten hankintamenoni lasketaan?
Leskiäidilläni oli isältäni perimääni asuntoon elinikäinen hallintaoikeus. Hän luopui myöhemmin hallintaoikeudestaan, ja olen maksanut luopumisesta lahjaveron. Nyt aion myydä asunnon. Miten hankintamenoni lasketaan? -
BLOGIT 22.9.2023
Mihin tarvitsisin varainhoitajaa, kun osaan itsekin sijoittaa?
Sijoittaminen on helppoa – siis teknisesti ottaen. Kuka tahansa, jolla on verkkoyhteys ja pankkitunnukset, osaa ostaa osakkeen. Tässä kolme syytä. -
VAPAALLA 22.9.2023
Pyöräilijä, älä unohda punaista takavaloa
Vain vajaa puolet pyöräilijöistä napsauttaa punaisen takavalon päälle hämärässä ja pimeässä ajellessaan. Valkoisen etuvalon ja punaisen takavalon lisäksi polkupyörästä on löydyttävä pakolliset etu-, taka- ja sivuheijastimet. -
RAHAT 21.9.2023
Eläkevakuuttaja päätti lisätä reippaasti sijoitusriskiään
Eläkevakuuttaja Keva on päättänyt nostaa sijoitussalkkunsa riskitasoa merkittävästi. Tavoitteena on eläkevarojen entistä parempi tuotto pitkällä aikavälillä. Siten pyritään turvaamaan tulevaisuuden eläkkeet ilman, että eläkemaksuja jouduttaisiin korottamaan. -
RAHAT 21.9.2023
Miten romukullalla voi lyödä rahoiksi?
Suomessa on useita tahoja, jotka ostavat romukultaa. Miten kannattaa siis toimia, jos laatikon pohjalta löytyy esimerkiksi rikkinäisiä kultaketjuja? -
TYÖ & ELÄKE 21.9.2023
Laskuttaako yhtiömme matkakulutkin arvonlisäverollisina?
Yhtiömme myy arvonlisäverollisia palveluja, ja varsinaisen palvelupalkkion lisäksi se veloittaa asiakkailta työntekijöidensä matka- ja majoituskustannukset sekä päivärahat. Onko myös nämä matkakulut veloitettava arvonlisäverollisina? -
VAPAALLA 21.9.2023
Väinö Hämäläinen maalasi maisemaa – keräilijälle luvassa edullisia löytöjä
Väinö Hämäläinen (1876–1940) on Suomen taiteen myöhäiskultakaudella uransa aloittanut taidemaalari, joka tunnetaan parhaiten maisema-aiheisista maalauksista. Taiteilija teki paljon myös tilannekuvauksia, joissa on usein nainen sivusta kuvattuna. -
RAHAT 20.9.2023
Sijoittajaksi muutaman tunnin kertainvestoinnilla ja 20 minuutin vuotuiskuluilla – näitä osakkeita sijoittamisen sisäänheittäjä Merja Mähkä osti viimeksi
KARON PÖRSSI Merja Mähkä nappaa uunituoreessa äänikirjassaan kuulijaa kädestä ja taluttaa hänet pörssiin. Matkalla käydään mm. kaupungilla katselemassa katunäkymää pörssisijoittajan silmin, metsässä miettimässä vastuullisuutta sijoittamisessa ja avokado-ostoksilla hajauttamista oppimassa. -
KOTI 20.9.2023
Asuntolainan kuukausierä – näin viitekorko vaikuttaa kuukausierään
Kun asuntolainan viitekorkona on joko 12 tai kolmen kuukauden euribor, on lainasta elokuussa maksettu kuukausierä suurempi kuin kolmen tai viiden vuoden kiinteään korkoon sidotun asuntolainan kuukausierä.
Näitä muut lukevat nyt
-
RAHAT 8.10.2025Älä säikähdä, jos verkkopankkisi huomauttaa maksusta – uusi tarkistus suojaa rahojasiVerkkopankki huomauttaa, jos verkkopankkimaksusi maksunsaajan nimi ja tilinumero eivät vastaa toisiaan. Saat ilmoituksen, jos tiedot eivät täsmää tai ne melkein täsmäävät. Maksunsaajan tarkistamis...
-
VEROT 7.10.2025Onko myynti verovapaa, jos myyn jako-osana saamani kiinteistön?Kotitalomme oli asunto-osakeyhtiömuotoinen. Asunto-osakeyhtiö purettiin ja sain kotitalomme jako-osana. Jako-osa oli minulle verovapaa, koska olimme asuneet talossa kaksi vuotta omistusaikanamme, j...
-
KOTI 8.10.2025Yllättävän moni lataa laitteitaan vaarallisesti – näin vältät akkuriskitSuuri osa suomalaisista lataa puhelimia ja muita akkukäyttöisiä laitteita tavoilla, jotka voivat aiheuttaa hengenvaaran. Öisin tai tyhjässä kodissa lataaminen lisää riskiä, ja akkupalo voi levitä n...
-
VEROT 9.10.2025Yrityksen veronmaksu muuttuu marraskuussa – katso uudistukset tästäTiistaina 18. marraskuuta tapahtuu paljon muutoksia yritysten veroasioinnissa. Uudistus muuttaa sekä verojen maksamista että veronpalautuksia. Yritys saa esimerkiksi käyttöönsä yhden viitenumeron, ...
-
VEROTUS 7.10.2025
🅑 JÄSENILLE
ALV-linjan top 5: Mikä on palveluiden myyntimaa ja neljä muuta polttavaa kysymystä arvonlisäverostaVeronmaksajain Keskusliiton arvonlisäverotuksen neuvontapalvelu aloitti toimintansa alkuvuodesta 2025. Veronmaksajien yritysjäsenien arvonlisäveroneuvonta on ollut suosittua ja neuvonnassa vastaan ...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 8/2026: Asuntosijoittajan sotakassa
Vuokranantajan tase on koetuksella hintaromahduksen jälkeen. Miten vähennetään, kun vuokratuloja ei kerry?
- Jussi Junnin tie Veronmaksajiin
- Kannattaako maksaa erikseen tietoturvasta?
- Kotimarkkinayhtiöt edelleen ahtaalla
- Aktiivinen voi hyötyä sijoituskuoresta
- Huimia eroja autovakuutusten hinnoissa
- Arvopyörä vaatii oman vakuutuksensa
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 15.10.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
RAHAT 19.1.2023Näin luet sähkölaskua – mitä kuluja saa vähentää?Sähkövähennys on sähköenergialaskujen perusteella myönnettävä määräaikainen kotitalousvähennys. Sähkövähennys tehdään verosta eli se pienentää kotitalouden maksettavaksi tulevien verojen määrää. ES...
-
RAHAT 18.1.2023Kansanrahastojen kauhea vuosi: eniten omistetut rahastot saivat nyrkistä molemmille poskilleKARON PÖRSSI Suomalaiset säästäjät luottavat Harri Kojoseen . Hän hoitaa OP-ryhmän vähäriskistä yhdistelmärahastoa OP-Maltillista. OP-Maltillisella on yli 200 000 osuudenomistajaa, joiden sijoituks...
-
VEROT 25.1.2023Metsäyhtymän osakkaalla on matkakuluja metsätilalle – miten kulut vähennetään?Kolme henkilöä aikoo perustaa uuden metsäyhtymän. Keskusteluissa tuli esille yhden jäsenen matkakulut omalla autolla (250 km/suunta) kotoa metsätilalle metsätöihin. Vähennetäänkö matkakulut kyseise...
-
VAPAALLA 24.1.2023Hyvä selfie ei ole sattumaa – näin nappaat edustavan kuvanSelfiestä eli yleensä matkapuhelimella räpsäistystä valokuvasta on tullut identiteettimme jatke. Monelle meistä se on tärkeä osa sosiaalista kanssakäymistä ja lähes automaatio arjessakin. Tässä jut...
-
VEROT 23.1.2023Suomalaisilla oli viime vuoden lopussa 3,7 miljardia euroa verovelkaaSuomalaisilla oli vuoden 2022 lopussa yhteensä 3,7 miljardia euroa maksamattomia veroja. Eniten verovelkaa oli arvonlisäverosta, noin 1,7 miljardia euroa. Verovelasta noin 1,3 miljardia oli henkilö...
-
VEROT 23.1.2023Teen töitä kuolinpesän maatilalla – vähennänkö matkakulut omalla vai kuolinpesän veroilmoituksella?Olen osakkaana jakamattomassa kuolinpesässä. Kuolinpesän varoihin kuuluu maatila, jolla harjoitetaan maataloutta. Teen töitä kuolinpesän maatilalla. Vähennetäänkö kotini ja maatilan väliset matkaku...
-
KOTI 20.1.2023Saako kakkosasunnon remontista kotitalousvähennyksen?Olemme mieheni kanssa ostaneet kakkosasunnon, johon tehtiin iso remontti. Voinko saada kotitalousvähennyksen maksamistani remonttitöistä, koska asun itse tässä remontoidussa asunnossa? Osoitetieton...
-
RAHAT 23.1.2023Miten Kiina-riippuvaisia suomalaiset yritykset ovat?Kiina on muulle maailmalle tärkeä kauppakumppani. Nyt kannetaan kuitenkin huolta myös siitä, onko suhteesta itsevaltaiseen Kiinaan tullut liiankin tiivis. Kuinka riippuvaisia suomalaisyritykset ova...
-
RAHAT 23.1.2023Kiinan kasvun hyytyminen yllätti pörssiyhtiötKiinan kiivas kasvu on tuonut paljon hyvää suomalaisille pörssiyhtiöille. Maan taloushuolet ja vaikeasti ennakoitava koronatilanne varjostavat kuitenkin tulevaa. Kiinan koronatilanteessa on tapaht...
-
RAHAT 17.1.2023Pyynikin käsityöläispanimon osakkaille ei varoja konkurssista – tappiosta vähennys verotuksessaJos olet omistanut Pyynikin käsityöläispanimon osakkeita, saat vähentää osakkeiden luovutustappiot vuoden 2022 esitäytetyllä veroilmoituksella. Pyynikin käsityöläispanimon konkurssipesän pesänhoita...
-
KOTI 17.1.2023Asuntohinnat laskussa – joko asp-säästäjät ovat liikkeellä?Asuntokaupat vähenivät syyskauden lopulla huomattavasti. Joulunalusaikaan kaupankäynti perinteisesti hiljenee, mutta nyt ei ollut kysymys vain siitä. Hintojen ja korkojen nousu, kuluttajien ostovoi...
-
VAPAALLA 23.1.2023Silja Rantasen maalauksissa kultakimpaleita taidesijoittajalle – hinnat nousevat vähitellenSilja Rantanen (s.1955) on merkittävä suomalainen kuvataiteilija, jonka tuotanto tunnetaan parhaiten abstrakteista ja arkkitehtoniseen tapaan yksinkertaistetuista elementeistä sekä harmonisista vär...
-
VEROT 19.1.2023Veroja kerättiin viime vuonna 81,4 miljardia euroa – hyvä työllisyys kasvatti kertymääVerohallinto keräsi viime vuonna veroja 81,4 miljardia euroa. Tämä oli 5,8 miljardia ja 7,7 prosenttia enemmän kuin vuonna 2021. Euromääräisesti eniten nousivat: yhteisövero (+1,9 mrd. +29,3 %), ...
-
KOTI 24.1.2023Paha vai sittenkin hyvä sähkö? Energiatehokkuus vetää asuntomarkkinoillaSähkön hinnan nousu on kylmännyt erityisesti sähkölämmittäjiä – ihan kirjaimellisestikin. Myös asuntokaupoilla lämmitysmuodosta ja energiankulutuksesta on tullut merkittävä tekijä, jota tarkkaileva...
-
VEROT 24.1.2023Osakehuoneisto ennakkoperinnöksi tyttärelle – onnistuuko lahjaverotta?Olemme Espanjassa asuva pariskunta. Myimme talomme täällä ja ostamme asuinhuoneiston Suomesta. Voimmeko ostaa huoneiston ennakkoperintönä tyttäremme nimiin ilman perintö- tai lahjaveroa? Tyttäremme...
-
RAHAT 19.1.2023Hinnat, korot, talouden taantuma – miten pitkään kuluttaja saa vielä venyä?Taloudessa on edessä arvaamaton vuosi. Alku näyttää ankealta, mutta myönteisiäkin merkkejä on ilmassa. Selvää silti on, että kuluttaja joutuu vielä sinnittelemään. Korotkin nousevat yhä – mutta kui...
-
TYÖ & ELÄKE 23.1.2023Suomalaiset rynnistivät eläkkeelle loppuvuonna 2022 – reipas indeksikorotus kannusti hakijoitaLähes 25 000 suomalaista haki syys-joulukuussa osittaista vanhuuseläkettä, kun vuotta aiemmin loppuvuoden hakemusmäärä oli reilut 4 000. Luvut ilmenevät Eläketurvakeskuksen (ETK) tuoreista tilastoi...
-
RAHAT 25.1.2023Kulutusluotto 20 000 euroa – kovin korko hipoo jo kahdeksaa prosenttiaTaloustaito sai joulukuun lopussa tarjouksen 20 000 euron vakuudellisesta kulutusluotosta yhdeksästä pankista. Tarjouksissa lainojen korot liikkuivat 5,73 prosentista 7,95 prosenttiin. Edullisinta...
-
VAPAALLA 19.1.2023Henkilöautojen ensirekisteröinnit ennätysmatalalla – sähköautoja rekisteröitiin ensimmäistä kertaa dieselautoja enemmänHenkilöautoja ensirekisteröitiin vuonna 2022 vähiten sitten lamavuosien 1992–1995. Kaikista henkilöautojen ensirekisteröinneistä vaihtoehtoisten käyttövoimien osuus lähenee jo 40 prosenttia. Henkil...
-
VEROTUS 19.1.2023
🅑 JÄSENILLE
Kuka saa ja kuinka paljon - näin toimii verotuksen sähkövähennysSähkövähennys on sähköenergialaskujen perusteella myönnettävä määräaikainen kotitalousvähennys. Voit saada sen suurten sähkölaskujen perusteella vuoden 2023 verotuksessa. Sähkövähennys tehdään vero...






