Etusivu
-
VAPAALLA 27.7.2026
Ensiauto nuorelle kuskille – järkevät valinnat ykkösenä
Nuoren ensimmäistä autoa ostaessa haaveet ja tunteet on syytä pitää kurissa, sillä autoilu on kallista. Hätäisesti tehdyllä valinnalla siitä voi tulla todella kallista korjaus- ja polttoainekulujen sekä vakuutusmaksujen vuoksi. -
VEROT 27.7.2026
Aiheutuuko kumppanin asumiskulujen maksamisesta veroseuraamuksia?
Olemme muuttamassa kumppanini kanssa yhteen hänen kokonaan omistamaansa asuntoon. Aion maksaa oman asumiseni kustannukset, kuten vastikkeen, sähkön ja veden. Mitä tämä tarkoittaa verotuksen näkökulmasta? -
KOTI 27.7.2026
Mökkimukavuudet yhdistävät suomalaisia
Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta pitää saunaa ja jääkaappia tärkeimpinä mökkimukavuuksina. -
TYÖ & ELÄKE 24.7.2026
YEL-uudistuksessa ei vieläkään seurata yrittäjän todellisia tuloja – ministeriö kertoo syyn
Hallitus esittää yrittäjän eläkelakia muutettavaksi tavoitteenaan eläkemaksujen kohtuullistaminen ja samalla talouskasvun tukeminen. Mutta miksi esitysluonnokseen on jäänyt edelleen pulmia yrittäjän työtulon määrittämisessä? -
TYÖ & ELÄKE 24.7.2026
Yrittäjäksi ison ketjun taustatuella – uranvaihtajat kiinnostuneita
Franchising voi madaltaa kynnystä ryhtyä yrittäjäksi. Ketjuyrittäjyys houkuttaakin erityisesti uranvaihtajia. Ketjusta saa testatun liiketoimintamallin. Toisaalta ketju sitoo yrittäjän käsiä. Ja pitää ketjulle maksaakin. -
RAHAT 24.7.2026
Nuori aikuinen, oletko lomasäästäjä vai lomatuhlari?
Loman jälkeen osa suomalaisista on taloudellisesti ahtaalla. Esimerkiksi moni alle 35-vuotias rahoittaa lomamenot luotolla tai osamaksulla. Tee Taloustaidon testi niin saat tietää, kuinka tarkka lomaeuron venyttäjä sinä olet. Saat jutusta myös ideoita säästämisen aloittamiseen. -
KOTI 23.7.2026
Opiskelija-asunto haussa – muista hoitaa ainakin nämä asiat kuntoon
Moni muuttaa ensimmäistä kertaa omilleen opintojen perässä. Silloin voi olla vaikea päättää, mikä asumismuoto sopii omaan elämäntyyliin. Opiskelijat voivat muuttaa yksin, soluun tai yhteen esimerkiksi kumppaninsa kanssa. -
KOTI 23.7.2026
Vältä rasvapommi – käytä kodinkonetta oikein
Uudet kodinkoneet ovat energiatehokkaita, mutta niiden eko-ohjelmat voivat houkutella kuluttajan myös vääriin käyttötottumuksiin. Yrittäjä Tomas Nylund kodinkonehuolto Urpo Ranta Oy:sta neuvoo, miten pidät laitteesi pitkään kunnossa ja säästät huoltokuluissa. -
TYÖ & ELÄKE 23.7.2026
Voiko toiminimiyrittäjä tehdä edelleen työhuonevähennyksen?
Työhuonevähennys jää pois palkansaajalta vuonna 2026. Voinko nyt laskuttaa toiminimeltäni vuokraa työhuoneesta, joka sijaitsee omassa kodissani? Miten vuokra tulisi määritellä, ja voinko merkitä sen toiminimen kuluksi? -
RAHAT 22.7.2026
-
RAHAT 22.7.2026
Enkelisijoituksesta voi saada isot tuotot – tai menettää kaiken
Sijoittaisinko seuraavaan Woltiin tai Ouraan? Enkelisijoitus on yksi tapa hajauttaa omaa sijoitussalkkua. Rahaa kannattaa kuitenkin laittaa startup-yrityksiin vain sen verran, etteivät mahdolliset tappiot vie yöunia. -
KOTI 22.7.2026
Aurinkosähkö: Muista myös turvallisuus
Pääsulake on keskeinen turvatekijä, kun mökille asennetaan aurinkopaneeli. Pääsulake sijoiteaan akun ja lataussäätimen väliin. -
OMA TALOUS 21.7.2026
Sinkulle testamentti – tässä 10 tärkeää vinkkiä
🅑 JÄSENILLE
Mitä sinkun kannattaa tietää testamentin tekemisestä? Taloustaito kokosi vinkit, jotta perinnönjaosta saa oman tahdon mukaisen. -
KOTI 20.7.2026
Saanko kotitalousvähennyksen kahdelta vuodelta?
Remonttifirman mainoksen mukaan voisin vaatia kotitalousvähennystä sekä siltä vuodelta, jolloin maksan ennakkomaksun, että siltä vuodelta, jolloin työ todella tehdään. Myönnetäänkö kotitalousvähennys varmasti molemmilta vuosilta? -
KOTI 20.7.2026
Aurinkosähköä taivaalta sähköttömälle mökille
Aurinkosähkö on usein helpoin tapa tuoda kesämökille perussähköt paikkaan, jossa verkkoliittymää ei ole. Jo yksi tai kaksi paneelia riittää yllättävän pitkälle, kunhan odotukset ovat realistiset ja järjestelmä mitoitetaan oikein. -
RAHAT 20.7.2026
Opintolainan takaisinmaksu alkaa – mitä on hyvä tietää?
Kun opintojen loppu häämöttää, moni opiskelija pohtii, milloin laina on maksettava takaisin ja miten takaisinmaksu hoituu. Opintolainan maksutavat vaihtelevat hieman eri pankeissa. Yleensä takaisinmaksu alkaa, kun opintotuen päättymisestä on kulunut 1–2 vuotta. -
RAHAT 17.7.2026
Pankki ei koskaan kysy tätä – huijari voi painostaa vastaamaan
Mikä on varallisuutesi alkuperä? Oletko poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö? Näitä ja useita muita asioita pankki kysyy aina henkilöasiakkailtaan. Pankki ei kuitenkaan koskaan kysy pankkitunnuksia tai pyydä siirtämään varoja turvaan toiselle tilille. -
VAPAALLA 17.7.2026
Mustikasta ja puolukasta tulossa hyvä sato – kerää itsellesi tai tienaa lisätuloa verotta
Marjanpoimija saa mukavasti verovapaata lisätuloa, kun myy itse keräämänsä luonnonvaraiset mustikat, hillat ja puolukat sellaisenaan. Jos saat marjametsissä ja lakkasoilla rehkimisestä palkkaa, se on sinulle veronalaista. -
VEROT 16.7.2026
Veronpalautus viivästyy, jos verottajalla ei ole tilinumeroasi
Lähes 2,2 miljoonaa euroa veronpalautuksia saattaa jäädä maksamatta 3. elokuuta, koska Verohallinnolta puuttuu palautusten saajien tilinumeroita. Tilinumeroita puuttuu erityisesti nuorilta, jotka saavat palautusta ensimmäisen kerran. -
KOTI 16.7.2026
Tee pikkupihasta viihtyisä soppi – onnistuu sekä omassa että vuokra-asunnossa
Sulje silmäsi ja muistele, mikä on se paikka, jossa tunnet olosi hyväksi. Voisitko hankkia omaan pihaan tai parvekkeelle jotakin, joka antaa saman tunnelman? Pienelläkin budjetilla voi lisätä viihtyisyyttä. Se onnistuu sekä omassa että vuokra-asunnossa. Suunnittele pihasi rakennuksen tyyliin sopivaksi, esimerkiksi terassin laattoja valitessa mieti talon julkisivun ulkonäköä.
Näitä muut lukevat nyt
-
KOTI 1.10.2026Asuntovelalle lainaturvaa? Älä maksa turhastaYhä useampi suojaa asuntolainansa lainaturvavakuutuksella elämän vaikeiden käänteiden varalta. Punnitse tarkasti turvan laajuus, sillä turhasta ei kannata maksaa. Tarkista myös huolella vakuutuksen...
-
VAPAALLA 1.10.2026Parkkeeraatko ahtaaseen ruutuun? Pienikin kolhu voi maksaa 1 800 euroaYli 60 prosenttia suomalaisista haluaisi suuremmat parkkiruudut. Autojen koko on kasvanut viime vuosina, mutta parkkipaikat ovat pysyneet ennallaan. Samalla pysäköintialueilla sattuvien pienten kol...
-
RAHAT 1.10.2026S-pankki osti Oma Säästöpankin – muutos ei vaadi asiakkailta toimenpiteitäOma Säästöpankki on hyväksynyt S-Pankin ostotarjouksen. Pankki jatkaa toimintaansa osana S-Pankkia. Asiakkaiden palvelut ja pankkien päivittäinen toiminta jatkuvat toistaiseksi ennallaan, eikä muut...
-
RAHAT 30.9.2026Osta nyt, maksa myöhemmin -luotot suurennuslasin alleViranomainen alkaa valvoa entistä useampia kuluttajaluottotuotteita. Kuluttajan kannalta muutos on hyvä. Moni iso luottoja myöntävä tai välittävä yritys joutuu hakeutumaan valvottavien rekisteriin....
-
KARON PÖRSSI 30.9.2026
🅑 JÄSENILLE
Pörssiraketti-Aurooran toimitusjohtajan Antti Rauhalan kaava: ”Kasvua kasvun päälle”KARON GRILLI Puoli vuotta sitten listautuneen Aurooran pörssitaival on ollut hurja menestys. Listautumisannissa osaketta sai merkitä 5,20 euron hintaan. Nyt käydään kauppaa päälle kymmenellä euroll...
Blogeissa
-
KUKKASNIEMI 23.1.2025Kolme syytä olla sijoittamatta – eikä yksikään niistä liity markkinatilanteeseenYleensä puhun ja kirjoitan paljon siitä, miksi kannattaa sijoittaa. Uudenvuodenlupaukseni oli kuitenkin tarkastella kaikkia asioita eri näkökulmista. Asetin siis tehtäväksi kirjoittaa tammikuun blo...
-
HANNIKAINEN 22.1.2025Hyvä palvelu kuuluu kaikille, vaikka verotoimistojen valot vähitellen sammuvatVuodenvaihde on aina uuden alku, mutta myös vanhan loppu. Tämä pätee myös verotuksessa. Varsinaisten veroperusteiden lisäksi verotuksen käytännöissä ja veroasioiden hoidossa muuttuu tänä vuonna pal...
-
VÄISÄNEN 21.1.2025Sijoitushaaveet nurin kuin asuntorahastossaJokaisen rahojaan sijoittavan ihannekohde on sellainen, jossa yhdistyy kolme ominaisuutta. Sijoitettu pääoma tuottaa hyvin, sijoituskohde on varma ja turvallinen ja lisäksi sijoitus on likvidi eli ...
-
OKSANEN 20.1.2025Hädässä asiakas tunnetaan – sen voisi pankkikin muistaaSuomessa on vakavaraisuus- ja luotettavuusmittareilla maailman parhaat pankit. Asiakkuuksien pitkäjänteisen hoitamisen ja kehittämisen saralla ne ovat sen sijaan korkeintaan keskikastia. Jälkimmäi...
-
LEHTINEN 16.1.2025Eläkkeensaajien verokyykytys on lopetettavaEläkkeensaajien kyykyttäminen verotuksessa on ollut jo yli kymmenen vuoden ajan hallitusten erityisessä suosiossa. Eläkkeiden raippavero – viralliselta nimeltään eläketulon lisävero – ilmestyi Suom...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
RAHAT 22.6.2026Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodiMobiilivarmennettakin voidaan hyödyntää huijauksissa. Niiden taustalla on usein pankkitunnusten väärinkäyttö. Mobiilivarmenteen suojaksi voi asettaa häirinnänestokoodin. Mobiilivarmenteen yleistyes...
-
RAHAT 26.6.2026Tilaatko EU:n ulkopuolelta? Uusi tullimaksu koskee pian myös alle 150 euron ostoksiaKaikista EU:n ulkopuolelta tulevista verkkokauppaostoksista täytyy maksaa tullimaksu 1.7.2026 alkaen. Muutos koskee myös enintään 150 euron lähetyksiä, joista tullimaksua ei ole tähän asti peritty....
-
VEROT 16.6.2026Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?Minulla ei ole omia lapsia, mutta aviopuolisollani yksi lapsi ja kaksi lapsenlasta. Nämä aviopuolisoni kolme rintaperillistä ovat minulle hyvin läheisiä. En ole adoptoinut ketään heistä virallisest...
-
VAPAALLA 18.6.2026Gunnel Nyman loi lasista taidetta, joka elää yhäMissä piilee esineiden salaisuus? Näin kysyy Gunnel Nyman usein siteeratussa artikkelissaan ”Lasi”, joka on yksi harvoista taiteilijan itsensä tallentamista pohdinnoista taiteesta ja sen merkitykse...
-
KOTI 19.6.2026Vuokrat nousussa Tampereella ja Turussa, asuntojen hinnat edelleen miinuksellaOmistus- ja vuokra-asuntojen liikatarjonta purkautuu Suomessa hiljalleen, mutta moneen kaupunkiin valmistuu edelleen liikaa asuntoja kysyntään nähden. Asuntokaupassa ostajia hyydyttävät EKP:n koron...
-
KOTI 24.6.2026Myyn markka-aikana ostamani asunnon – miten paljon maksan veroa myyntivoitosta?Ostin vuonna 1994 rivitalosta osakeasunnon 327 015 markalla eli noin 55 000 eurolla (muuntokerroin 5, 94573). Asuin perheettömänä asunnossa vuoteen 1999 asti ja laitoin sen vuonna 2000 vuokralle. O...
-
VEROT 17.6.2026Vaikuttamisen pitkä oppimäärä: Teemu Lehtisen matka veropolitiikan ytimessäTämä kesä on merkkipaalu sekä Veronmaksajain Keskusliitolle että sen pitkäaikaiselle toimitusjohtajalle Teemu Lehtiselle. Suomen järjestökentässä poikkeuksellisen pitkä vetovastuu päättyy, kun Leht...
-
VAPAALLA 25.6.2026Varavirtalähde mukaan lennolle? Muista uusi kahden kappaleen rajoitusPuhelinten ja kannettavien tietokoneiden varavirtalähteet ovat tervetulleita lentokoneeseen, kunhan pakkaat ne käsimatkatavaroihin. Uuden säännön mukaan matkustaja saa ottaa lennolle mukaan enintää...
-
RAHAT 17.6.2026Osake-, yhdistelmä- ja korkorahastot – listasimme 24 rahaston tuototTaloustaidon rahastovertailu kertoo osake-, yhdistelmä- ja korkorahastojen tuotot kolmen, viiden ja kymmenen vuoden jaksoilta. Listalla ovat viiden vuoden vuosituoton perusteella parhaiksi rankatut...
-
VEROT 22.6.2026Osakeyhtiö myy puuta metsätilalta – voiko oy vähentää myytyyn puustoon liittyviä kuluja?Osakeyhtiö myy puuta omistamaltaan metsätilalta. Voiko osakeyhtiö vähentää puunmyyntituloista sen osuuden metsätilan hankintamenosta, joka kohdistuu myytyyn puustoon? Verojuristi Harri Rajala vasta...
-
VAPAALLA 26.6.2026Ruotsinristeily kutsuu – poimi ostoskoriisi parhaat laivaviinitKävin huhtikuussa arvioimassa ruotsinlaivojen laivaviinit. Molemmilla yhtiöillä on laaja laivaviinien valikoima. Tallink Siljalla on uutuutena myös kaksi laivan olutta. Laivaviinit ovat usein volyy...
-
KOTI 17.6.2026Taloyhtiöiden hoitovastikkeet jatkavat nousuaan ‒ tahti hidastunut aiemmista vuosistaTaloyhtiöiden hoitovastikkeet nousevat tänä vuonna kerrostaloissa keskimäärin 1,5 prosenttia ja rivitaloissa 2,8 prosenttia. Vaikka nousua on edelleen, tahti on hieman hidastunut aiemmista vuosista...
-
KOTI 17.6.2026Kestävä ja tuoksuva saunavihta juhannussaunaan – näin se onnistuuKun sitoo saunavihdan huolellisesti, vihtoo lempeästi ja hautoo vihtaa lämpöisessä vedessä, vihdasta on iloa useammille saunomiskerroille. 1. Ihanteellinen vihtapuu on 3–4-metrinen, kangasmaastossa...
-
RAHAT 19.6.2026Suomalaisten lomabudjetti nousi lähes 1 300 euroonSuomalaiset suunnittelevat käyttävänsä kesälomallaan tänä vuonna keskimäärin 1 279 euroa, mikä on noin 100 euroa enemmän kuin viime kesänä, kertoo Nordean teettämä tutkimus. Summa on seurantajakson...
-
VAPAALLA 23.6.2026Joka kymmenes ajaa kolaripaikan ohi pysähtymättä – näin tilanteessa pitää toimiaMitä tehdä, kun ajat kolaripaikan ohi? Jopa joka neljäs suomalainen kertoo, ettei tiedä, miten toimia onnettomuustilanteessa. Onnettomuudet lisääntyvät kesällä, ja siksi on hyvä kerrata, miten kola...
-
VAPAALLA 18.6.2026Juhannus näkyy mökkien sähkönkulutuksessa piikkinäSuomalaisten mökkijuhannus näkyy selvästi sähkönkulutuksessa. Helenin data paljastaa, että vapaa-ajan asuntojen sähkönkulutus nousee juhannuksena jopa 50 prosenttia tavalliseen kesäviikonloppuun ve...
-
KARON PÖRSSI 24.6.2026
🅑 JÄSENILLE
Grillinpitäjä Aki Pyysingin pihdeissä: pappasalkku eikä edes velkaa!KARON GRILLI Grillattavana oleminen ei ole helppoa. Grillinpitäjä joutui kokemaan tämän omakohtaisesti, kun sadannen Grillin kunniaksi järjestetyissä Grillijuhlissa sijoittaja ja pokeriammattilaine... -
VEROJURISTI VASTAA 23.6.2026
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan?Sain lahjaksi asunnon lokakuussa 2025. Verohallinto vahvisti asunnon arvoksi lahjaverotuksessa 150 000 euroa. Olen maksanut lahjastani lahjaveron. Suunnittelen asunnon myyntiä sen jälkeen, kun lahj... -
KOTI & AUTOT 18.6.2026
🅑 JÄSENILLE
Audi Q3 TFSI Quattro S tronic – tyyris, mutta tarjoaa laatua koko rahallaAudi Q3:een tutustuminen oli kokemuksena yllättävän hyvä. Luonnehdinta ”laadukas auto ja miellyttävä kokonaisuus” kuvaa jälkitunnelmia parhaiten. Audi Q-kolmosen uusinta sukupolvea on tarjolla kaht... -
VEROTUS 16.6.2026
🅑 JÄSENILLE
Menikö verotus vikaan? Oikaise se näinMoni on jo tarkistanut ja palauttanut esitäytetyn veroilmoituksen vuodelta 2025. Jä ikö kuitenkin jokin verovähennys vaatimatta? Tai mitä tehdä, jos saa uuden verotuspäätöksen, mutta siinä on omast...






