veronmaksajat.fi

TYÖ & ELÄKE

YEL-uudistuksessa ei vieläkään seurata yrittäjän todellisia tuloja – ministeriö kertoo syyn

YEL-uudistuksessa ei vieläkään seurata yrittäjän todellisia tuloja  –  ministeriö kertoo syyn
24.7.2026

Hallitus esittää yrittäjän eläkelakia muutettavaksi tavoitteenaan eläkemaksujen kohtuullistaminen ja samalla talouskasvun tukeminen. Mutta miksi esitysluonnokseen on jäänyt edelleen pulmia yrittäjän työtulon määrittämisessä?

Hallituksen esitysluonnos yrittäjän eläkelain uudistuksesta on lausuntokierroksella, joka päättyy 5.8. Pääpaino luonnoksessa on yrittäjän työtulon arvioinnissa. Hallitus esittää, että jatkossa yrittäjä voisi valita työtulonsa perusteeksi eläkelaitoksen tekemän kokonaisarvion (nykyinen malli) tai yritystoiminnan veronalaisen ansiotulon (tulojen määrä viimeisessä vahvistetussa verotuksessa).

Suomen Yrittäjät tiedotti torstaina 23. heinäkuuta, että esitysluonnoksessa on edelleen korjattavaa.

”Valinnanvapaus on oikea suunta, mutta ansiotulomalli ei perustu reaaliaikaisiin tuloihin vaan vanhaan verotustietoon. Lisäksi eläkeyhtiöiden käyttämän työtulolaskurin ongelmat on uudistuksessa ratkaistava”, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä sanoo tiedotteessa.

Rytkönen-Sandberg toteaa, että esityksen laatijoiden olisi löydettävä malli, jossa reaaliaikaisia rekisteritietoja voidaan hyödyntää ansiotulojen vakuuttamisessa siltä osin kuin ne ovat käytettävissä.

Epätasa-arvo estää tulorekisterin käytön

YEL-uudistuksen yhteydessä on keskusteltu siitä, voisiko kansallista tulorekisteriä käyttää apuna YEL-työtulon määrittämisessä. Taloustaito kysyi sosiaali- ja terveysministeriön johtaja Jaana Rissaselta, miksi tulorekisteri on jätetty pois hallituksen esityksestä.

”Valmistelun yhteydessä on selvitetty myös vaihtoehtoa käyttää YEL:n työtuloperusteena yrittäjän viimeksi vahvistetun verotuksen ansiotietojen sijasta yrittäjän reaaliaikaisia ansiotietoja. Kaikille yritysmuodoille ei ole kuitenkaan saatavissa luotettavaa tietoa reaaliaikaisesta ansiotulosta. Esimerkiksi yksityisten elinkeinonharjoittajien ansiotuloista ei ole saatavilla reaaliaikaista tietoa kesken verovuoden, vaikka osakeyhtiöiden osakkaista tieto on saatavilla tulorekisteristä”, Rissanen sanoo.

Jos myös yksityisistä elinkeinonharjoittajista käytettäisiin mahdollisimman reaaliaikaisia tuloja, niin jouduttaisiin mahdollisesti käyttämään tulorekisteritiedon sijaan ennakkoverotuksen ansiotulotietoa, Rissanen toteaa.

”Tämä vastaa käytännössä tilannetta, että yrittäjä itse määrittäisi työtulonsa. Pohdittavaksi tulisi myös yrittäjien yhdenvertaisuus, jos osalle yrittäjistä käytettäisiin tulorekisteristä saatavissa olevaa tietoa ja osalle yrittäjistä jotain muuta, esimerkiksi vahvistetun verotuksen tietoa.”

Jos YEL-työtulo perustuisi osalla yrittäjistä ennakkoverotuksen tietoihin, selvitettäväksi tulisi Rissasen mukaan myös, tarkistettaisiinko työtulo jälkikäteen vahvistetun verotuksen mukaiseksi vai ei.

”Pitäisi myös selvittää, mikä vaikutus tarkistetulla työtulolla olisi muuhun suurelta osin YEL-työtuloista määräytyvään sosiaaliturvaan, kuten esimerkiksi asumistukeen ja sairauspäivärahaan. Mahdolliset jälkikäteiset korjaukset YEL-työtulossa ja muissa sosiaaliturvaetuuksissa voisivat olla kohtuuttomia yrittäjälle”, Rissanen sanoo.

Verohallinnon Viranomaisraportoinnin tavoitetila-projektissa (VirTa-hanke) on selvitetty, onko tulorekisteriä mahdollista laajentaa koskemaan myös muiden yrittäjäryhmien ansiotulotietoja. Muutoksia voisi olla odotettavissa aikaisintaan vuonna 2030. Lähde: STM

”Oletettavaa on, että YEL-työtulojen reaaliaikaisuus nostetaan esiin lausuntokierroksella, jolloin asiaa jouduttaneen vielä lisää selvittämään”, arvioi Jaana Rissanen.

Satu Alavalkama

Tutustu hallituksen esitykseen YEL:in muuttamisesta ja esityksestä annettuihin lausuntoihin

 

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti