Missä teos on? Kuka sen on omistanut katoamisen jälkeen? Mistä löydetään oikeat dokumentit? Miten saadaan teoksen laillinen omistusoikeus takaisin itselle? Runsaasti puhelinsoittoja ja kuvien seulontaa sekä loputtomasti juridisia tarkistuksia. Tästä kaikesta koostuu taide-etsivän työ.
Käytännössä työkuvaan kuuluu vain kalliimpi vanha arvotaide. Joskus etsivä palkataan vain tarkistamaan, ettei hankittavaksi suunniteltu taideteos ole varastettujen taideteosten listoilla. Etsivän puoleen käännytään, vaikka tarkistus kuuluu nykyään ammattikauppiaiden velvollisuuksiin.
Taide-etsivän ammatti on harvinainen. Se alkoi yleistyä vasta viime vuosisadan lopulla, kun natsi-Saksan taidevarkauksien selvittely lisääntyi. Juutalaisten maailmankongressi World Jewish Congress alkoi aktiivisesti ajaa perillisten asioita selvittääkseen, mihin suvuilta varastetut taideaarteet olivat joutuneet ja miten ne voisi saada laillisesti takaisin. Omaiset palkkasivat taide-etsiviä selvittämään sota-aikana varastettujen taideteosten kohtaloa.
Tosin monet perilliset eivät – ymmärrettävää kyllä – halunneet enää pitää takaisin saatuja teoksia itsellään, vaan halusivat myydä ne. Myynti-intoa varmasti lisäsi se, että esimerkiksi impressionistien teosten hinnat olivat vähintään kymmenkertaistuneet taidemarkkinoilla. Taide-etsivät saivat työstään prosenttipalkkion teosten myynnin jälkeen, jotkut jopa 10 % myyntihinnasta.
Varkauksista alkoi hintojen nousu
Hitlerin ja natsien on laskettu varastaneen noin 650 000 teosta, joista noin puolet on edelleen kadoksissa tai muualla kuin alkuperäisellä omistajalla. Taide-etsiville siis riittää töitä.
Jopa Suomeenkin on ajautunut varastettuja töitä. Kuopion taidemuseosta löytyi aikoinaan Eduard Manet’in Nuoren tytön muotokuva ja Mihály Munkácsyn Israelin kansa matkalla luvattuun maahan. Teosten alkuperäinen omistaja on itävaltalainen Colloredo-Mansfeld -ruhtinassuku, jonka perijä yrittää edelleen saada oikeusteitse suurta taidekokoelmaansa takaisin.
Kiinnostavaa on myös se, että natsien varkausprosessi itsessään nosti impressionististen teosten arvoa 1900-luvun alussa muutaman tuhannen euron hinnasta tämän päivän kymmenien miljoonien eurojen hintaluokkaan.
Nousu alkoi toisen maailmansodan jälkeen. Esimerkiksi vuonna 1958 ensimmäisen isomman taidebuumin aikoina Goldschmidtin kokoelman huutokauppaaminen Berliinissä nosti hinnat lähes miljoonan rajapyykille.
Toisen taidebuumin aikana 1980-luvulla tehtiin jälleen legendaarisia ennätyksiä. Vuosina 1994–2004 monien hinnat edelleen kaksinkertaistuivat.
ETSIVÄN NEUVOT
1. Jos taideteosta myydään sillä, että teos on ollut sotasaaliina, älä osta.
2. Jos paljastuu, että teos on varastettu, seuraa omistajanvaihdos, mutta muodollista korvausta vastaan. Eri maissa on oma lainsäädäntönsä siitä, kenelle teos juridisesti kuuluu.
3. Jos teosta ei voida myydä julkisesti eikä teoksesta ole hintarekisteriä lähivuosilta, unohda ostos.
4. Teoksesta tarvitaan oikeiksi vahvistetut, viralliset dokumentit ja taustatiedot. Vakuutus- tai hinta-arvioitsijoiden todistukset eivät vielä ole todiste omistuksesta tai teoksen aitoudesta.
5. Jos sinua vaaditaan allekirjoittamaan aiesopimus ostamisesta ennen kuin saat mitään dokumentteja nähtäväksesi, unohda ostos.
6. Jos myyjä kertoo, että työ on joskus myyty ulkomailla, mutta vuosilukua tai huutokauppaa ei ole tiedossa tai ettei verottaja saa tietää asiasta, unohda ostos.
7. Sanooko myyjä, että aitoustodistuksen on antanut joskus arvostettu asiantuntija, mutta todistus on sittemmin jäänyt jollekin omistajalle? Se on varoitussignaali.
8. Kirjoita muistiin kaikki epäselvyydet ja etsi kysymyksiisi itse vastaukset. Jos vastauksia ei löydy, unohda ostos.
Pauliina Littorin
Kirjoittaja on filosofian tohtori, taidemarkkinoiden asiantuntija ja osa-aikainen taide-etsivä
