Taideteos joutuu tyypillisimmin rikoksen kohteeksi siten, että se väärennetään tai varastetaan, mutta kuka teoksen omistaa rikoksen jälkeen? Se ei ole aina ihan selvää.
On esimerkiksi vaikea selvittää monien välikäsien kautta kulkeutuneen varastetun teoksen omistajaa, koska omistajavaihdoksia saattaa varkauden jälkeen olla useita. Itse rikos saattaa myös olla vanhentunut.
Eri maissa erilaiset säännöt
Tulkinnat varastetun teoksen laillisesta omistajasta vaihtelevat maittain, vaikka YK:n Unesco ja eri maiden lakien harmonisointia edistävä Unidroit yrittävät muuttaa lakeja samansisältöisiksi.
Esimerkiksi Sveitsissä varastetun teoksen omistaa henkilö, joka pystyy todistamaan, että on ostanut teoksen hyvässä uskossa ja pitänyt sitä viisi vuotta hallussaan. Englannissa aikaraja on seitsemän vuotta, Hollannissa 20 vuotta ja Japanissa kaksi vuotta.
Suomessa ei tällaista omistusaikarajaa ole, vaan teoksen alkuperäisellä omistajalla on oikeus teokseen varkauden jälkeen. Tosin uusi omistaja saa niin sanottua vilpittömän mielen suojaa, joka oikeuttaa hänet korvaukseen, kun hän luovuttaa teoksen sen oikealle omistajalle.
Vähemmän tunnettuja töitä
Yleensä taidevarkailla on kuvitelmia siitä, miten helposti varastetun teoksen saa myytyä huumeparonille, mafialordille tai asekauppiaalle tai sitten voi pyytää lunnasrahoja, vakuutusrahoja tai saada vihjepalkkion.
Taidevarkaan näkökulmasta on helpompi saada myytyä vähemmän tunnetun taiteilijan mestarityö tai tunnetun taiteilijan vähän tunnettu työ, koska niistä ei löydy paljon dokumentoitua tietoa. Taidevarkauksien ratkomista jarruttavat usein niinkin inhimilliset tekijät kuin se, että monesti taiteilijat ovat tehneet samasta aiheesta lukuisia eri versioita.
Tärkein henkilö estämään taiderikoksia on taidekauppias tai myyjä, ja siksi hänen tulisi aina tarkistaa, kuuluuko teos varastetun taiteen listalle. Vakavasti otettavat taidekeräilijät vaativat aina arvoteoksesta kunnon taustatietoselvityksen laillisten dokumenttien kera, ja kunniakas taidekauppias pyrkii aina antamaan ne.
Väärentäminen on yleisin taiderötös
Suurin osa taiderikollisuudesta keskittyy taideväärennöksiin. Yleensä väärennös jää omistajalle, jos teoksen vaihtaessa omistajaa ei ole tarkoituksellisesti yritetty huiputtaa ostajaa eli myyjä on toiminut vilpittömässä mielessä. Jos oikeudessa on todettu väärennöksiä myydyn huiputustarkoituksessa, työt takavarikoidaan valtiolle ja ostaja on oikeutettu korvaukseen.
Jos teos on väärennetty ja signeerattu toisen taiteilijan nimiin ja tyyliin ja myydään kyseisen taiteilijan teoksena, myyjä syyllistyy rikokseen. Jos myyjä ei itse tiennyt, että kyseessä on väärennös – ja sitäkin usein tapahtuu – on hän kuitenkin vastuussa.
Silti taidekauppiaalla ei ole velvollisuutta todistaa myytävää teosta aidoksi, vaan omistajan eli yleensä teoksen ostajan on todistettava teos vääräksi.
Kopion saa tehdä ja omistaa
Oikeudessa yleensä punnitaan sitä, miten paljon tietoa kenelläkin tulisi olla. Kyseessä on rikos, jos työssä on ollut selvästi merkki siitä, että työ on kopio, ja merkki on otettu pois. Kopion tekeminen ei sinänsä ole rikos.
Väärennöksen omistajalla on tarkoitus myydä teos aitona, sillä väärennöksen omistaminen ei ole rikos. Myyjä tietää teoksen myydessään, että se on väärennös, mutta myy sen aitona. Teos saatetaan myös myydä väärällä nimellä tai siten, että sen voisi sekoittaa toisen taiteilijan työhön. Olen itse yrittänyt useita kertoja ostaa väärennökseksi tuomittuja teoksia näiden omistajilta opetuskäyttöön, mutta vielä se ei ole onnistunut.
Pauliina Littorin
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja taidemarkkinoiden asiantuntija
