veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Sydäntalven viini tulee Argentiinasta – roteva punaviini ja lihapata maistuva pari

Sydäntalven viini tulee Argentiinasta – roteva punaviini ja lihapata maistuva pari
10.2.2023

Näin sydäntalven aikaan paras tapa suojautua kylmää ja pimeää vastaan on laittaa hyvä lihapata muhimaan ja avata roteva punaviini. 

Kuukauden suosikki: 490777, Susana Balbo Crios Malbec 2021, Argentiina, 15,98 e.

Vaikka itse olen eurooppalaisten viinien ystävä, niin tällä kertaa kuitenkin korkkaan argentiinalaisen punaviinin. Kuukauden suosikki, tuhti malbec, on juuri sitä, mitä Argentiinasta on totuttu odottamaan, vaikkakin uudet viinitrendit maassa ovat hyvin mielenkiintoisia.

Argentiina on iso viinintuottaja, mitä täällä pohjolanperukoilla ei aina muista. Ehkä vaikutuksensa on sillä, että vain noin kymmenen prosenttia Argentiinan viineistä menee vientiin, ja isoimmat markkina-alueet ovat USA, Iso-Britannia ja Brasilia.

Toinen hieman yllättävä seikka on tuotantoalueiden määrä. Argentiinassa on 23 maakuntaa, joista 14 tuottaa viiniä. Toki ylivoimaisesti isoin tuottaja on Mendoza, joka meilläkin tunnetaan ja tärkeimpänä rypäleenä Malbec.

Viinitalojakin riittää, sillä niitä on rekisteröity pitkälti toistatuhatta, joskin noin 800–900 tuottaa viiniä kaupallisesti.

Roteva mendozalainen malbec onkin se viini, joka meillä tunnetaan, mutta Argentiina on kääntänyt jo katseensa tulevaan. Wines of Argentinan blogissa sommelieryhdistyksen puheenjohtaja Matías Prezioso nostaa esiin muutamia keskeisiä trendejä, joista seuraavat kolme ovat omasta mielestäni kiintoisimmat.

Argentiinalaiset tuottajat etsivät ilmaston lämmetessä viileämpiä alueita viljelyyn ja lupaavia tuloksia on saatu jo Uco Valleyn korkeammilta alueilta, Alto Vallesta Rio Negron maakunnassa, Patagoniasta sekä Atlantin rannikolta. Huomiota on kiinnitetty myös aikaisempaan sadonkorjuuseen, jotta rypäleissä olisi enemmän hapokkuutta.

Edellisen trendin jatkoa on huomion keskittäminen keveämpiä viinejä tuottaviin lajikkeisiin ja punaviinien kohdalla tämä on tarkoittanut ennen kaikkea Pinot Noirin nousua. Sitä on istutettu erityisesti Uco Valleyihin ja Patagoniaan. Pinot Noirin viljelypinta-ala on vasta noin 2 000 hehtaaria, mutta siitä tehdyt viinit ovat kärkikastia. Mielenkiintoinen suosiotaan kasvattava rypäle on myös Garnacha (Grenache), joka on suosittu niin Espanjassa kuin Rhônen-laaksossa.

Ehkä järisyttävin trendi, ainakin mielikuvien suhteen, on valkoviinien suosion kasvu. Raskaat Chardonnaysta tehdyt viinit ovat saaneet rinnalleen Ranskan Bourgognesta tutun Sémillonin, jota tosin on Argentiinassakin viljelty jo kauan. Ja ehkä uusimpina mielenkiinnon kohteina ovat Rhônen alueen valkoiset lajikkeet.

Argentiinaa kannattaa siis pitää silmällä ja näin odotellessa nautiskella perinteisen rotevaa malbecia.

Kolme malbecia Argentiinasta

480007, Kaiken Estate Malbec 2020, Argentiina 11,89 e

Pitkään valikoimassa ollut perushyvä malbec.

  • Riistapyörykät

906487, Catena Malbec 2019, Argentiina, 18,98 e

Perinteikkään tuottajan roteva malbec.

  • Pihville

945913, Altos Las Hormigas Terroir Malbec 2018, Argentiina, 21,99 e

Tyylikäs, hieman hillitympi malbec Uco Valleysta

  • Poronfilee

Kolme haastajaa 

478937, Mastermind Pinot Noir 2017, Argentiina, 10,29 e

Patagoniasta tuleva pinot noir.

  • Kanaruuat

453727, Santa Julia Pinot Noir Flores Negras 2021, Argentiina, 15,98 e

Uco Valleysta tuleva melko marjaisa pinot noir.

  • Tomaattinen pasta

520617, Zuccardi Los Olivos Semillon Torrontes 2019, Argentiina, 15,98 e

Perinteinen Torrontes on saanut seurakseen Semillonin. Rypäleet ovat kasvaneet kilometrin korkeudessa

  • Paistettu lohi 

KOLME UUTTA

911082, Nemiroff De Luxe Vodka, Ukraina, 2,89 e (0,05 l)

Poliittinen kannanotto snapsilasiin.

  • Snapsina blineille

901523, Chateau Angludet 2019, Ranska, 44,49 e (0,375 l)

Harvoin saa huippu-bordeaux’ta pikkupullossa. Isoon hintaan tosin.

  • Nautiskeluun

903535, Motor City Kitty Syrah 2019, Yhdysvallat, 45,98 e

Moottorimiehille ja -mimmeille erikoisempi syrah Washingtonin osavaltiosta,

  • Beef Brisket, naudanrinta

Risto Karmavuo

Viiniasiantuntija, Haaga-Helia AMK  

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti