veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

VAPAALLA

Riista ja aromikas punaviini ovat oivallinen pari

Riista ja aromikas punaviini ovat oivallinen pari
30.10.2020

Metsästys ja eränkäynti ovat olleet Pohjolassa vuosituhantinen elinehto, ja niiden vaikutus ruokaperinteeseen on merkittävä. Metsästys on nykyään yllättävän laaja-alainen harrastus ja metsästäjien kirjo moninainen.

Välttämättömästä ravinnonhankinnasta metsästyksessä tuskin on enää kyse, vaan harrastus liittyy luonnossa samoiluun, ja vapaana kasvanut villiruoka on arvossaan. Metsästysseurat myös huolehtivat vapaaehtoisina monista tärkeistä riistan- ja metsänhoitoon liittyvistä toimista.

Vaikka vuosittainen saalis onkin mittava, Suomen riistakeskuksen mukaan noin 10 miljoonaa kiloa, on ainakin pääkaupunkiseudulla asuvalle syksyn riistaherkuttelu hieman työn takana, ellei itse satu olemaan harrastajametsästäjä. Onnekkaimmilla on tuttavapiirissään metsästysporukkaan kuuluvia.

Toki hyviin lihakauppoihin saadaan kotimaista riistaa, joista sitä kannattaa myös erikseen tiedustella. Metsästysseurat voivat myydä pieniä määriä lihaa tarkastamattomana kuluttajille ja vähittäismyyntiin, mutta aika kitsaasti sitä saadaan tarjolle.

Netistä löytyy hakukoneella osoitteita kuten vapaatariistaa.fi ja jahtiriista.com, joista riistaa voi myös tilata kotiin.

Riistassa on oma hienostunut makunsa, joten viini saa olla keskitäyteläinen tai täyteläinen, mutta ei liian raskas. Kehittyneet ja aromikkaat viinit sopivat riistalle hyvin.

Kolme viiniä riistalle

930137, Gran Marius Reserva Selección 2015, Espanja, 13,99 e

Almansan alueelta Itä-Espanjasta tuleva roteva ja mehevä punaviini.

  • Hirvipata

443817, Tedeschi Capitel San Rocco Ripasso 2014, Italia, 16,97 e

Tyylikäs ja aromikas ripasso, jossa on hyvät hapot.

  • Peuranfilee

470377, Mommessin Morgon Côte du Py 2017, Ranska, 18,99e

Klassinen pohjoisen Bourgognen punaviini

  • Patasorsa

Kolme uutta viiniä

480207, Richard's Dornfelder Trocken 2018, Saksa, 8,99 e

Melko edullinen ja mutkaton saksalainen punaviini Pfalzin alueelta

  • Possunfilee

502037, Jean Pierre Classique Dry, Australia, 9,98 e

Ei rutikuivien kuohuviinien ystävälle sopiva Chardonnay ja Pinot Noir -pohjainen kuplajuoma.

  • Seurusteluun

485667, Torbreck Woodcutter's Shiraz 2018, Australia, 25,19 e

Vahvojen viinien ystävälle hyvin täyteläinen aussipunkku.

  • Flanksteak (naudan kuve) 

Risto Karmavuo

Viiniasiantuntija, Haaga-Helia AMK

Rahat, verot, työ & eläke, koti