veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Ensi kertaa matkailuauton rattiin? Mieti, mitä vuokraat, pakkaa auto huolella

Ensi kertaa matkailuauton rattiin? Mieti, mitä vuokraat, pakkaa auto huolella
5.6.2020

Matkailuautoilussa yhdistyvät ajamisen, majoittumisen ja lomailun helppous sekä turvallisuus myös korona-aikana. Automatkailu kun mahdollistaa leppoisan lomailun omassa aikataulussa – maksimaalisen vapauden tunteen.

Varsinkin ensikertalaiselle isot vuokraamot ovat hyvä vaihtoehto pieniin vuokraamoihin tai yksityishenkilöiltä vuokraamiseen verrattuna, sillä niillä on ammatti-ihmiset matkailuautoja hoivaamassa eikä yhden auton rikkoutuminen estä auton löytymistä seuraavana vuorossa olevalle vuokraajalle.

Isoissa ammattimaisesti toimivissa vuokraamoissa kalustokin on yleensä kunnossa, vakuutusturva taattu ja matkalla mahdollisesti tarvittava tuki saatavilla.

Ajoneuvoa luovutettaessa vuokraajan pitää saada huolellinen opastus auton käyttöön, sillä monissa toiminnoissa on tottumattomille outoja piirteitä.

Kun vuokraat matkailuauton, vaadi kunnon opastus auton käyttöön ja tarkista auto joka puolelta henkilökunnan edustajan kanssa.

MATKAILUAUTO VUOKRALLE: Partasen 18 pointtia 

1. TUTUSTU OHJEISIIN Osoitteesta liikkuvakoti.fi löytyy monenlaisia linkkejä ja muistilistoja sekä ulkomaille matkaaville ohjeita, joista osa pätee myös kotimaan matkailuun.

Erityisesti kannattaa katsoa autotoimittajakonkari Pekka Virtasen laatima ”Vuokrakaravaanarin ABC” sekä Matkailuautoneuvojen toiminnanjohtajan Antti Siljamäen artikkelit ”Vuokraamalla liikkeelle” ja ”Matkailuautolla liikenteessä”. Jos on lähdössä ulkomaille, kannattaa lukea samalta sivustolta myös Antti Siljamäen ”Ulkomaan matkailijan muistilista”.

2. MITEN PALJON TILAA? Ensimmäisen ajoneuvon vuokrauksessa kannattaa käyttää hetki aikaa oman porukan tarpeiden miettimiseen: paljonko tarvitaan tilaa, tuleeko mukaan paljon tavaraa ja minkälainen pohjaratkaisu olisi toimivin.

3. PAKKAA HUOLELLA Ensikertalaisen kannattaa varata tuntikausia aikaa tavaroiden sijoitteluun autoon. Matkailuautoon pätee sama kuin veneeseen: kaiken mukana olevan tavaran pitää olla tukevasti paikallaan, koska aina tulee joku yllättävä jarrutus- tai väistötilanne, jossa irtotavarat viimeistään lentävät ympäriinsä. Yleensä ne lähtevät liikkeelle jo ensimmäisessä liikenneympyrässä.

4.  ÄLÄ NAARMUTA Matkailuautoissa voi olla yllättävän naarmuuntumisherkkiä pöytiä ja muita pintoja, jotka eivät kestä tavaroilla kolhimista. Niiden korvaaminen vuokraajalle tulee kalliiksi.

5. TARKKANA KAUPUNKIEN KESKUSTOISSA Vaikka tarkka ja taitava kuski vie matkailuauton historiallisen kaupungin keskustaan Suomen Porvoossa tai Ranskan Caenissa, kannattaa kahteen kertaan harkita, mihin ison auton tunkee. Voi myös käydä niin että koko kaupungin keskustasta ei löydy pysäköintipaikkaa, johon matkailuauto mahtuisi, kuten kävi kauniissa saksalaiskaupungissa Cellessä.

6. HYÖDYLLINEN PERUUTUSKAMERA Peruutuskamera helpottaa matkailuautolla liikkumista, mutta se yleensä puuttuu vähänkin vanhemmista autoista. Kamerasta riippumatta matkailuautoa on osattava peruuttaa peilien avulla niin kuin pakettiautoakin – tai autoja ylipäätään, jos liikutaan todella vaativissa paikoissa.

7. HUOMIOI AUTON KOKO Matkailuautolla liikuttaessa pitää osata huomioida auton korkeus, leveys korkealla – puunoksat, jotka tuntuvat olevan ylhäällä, voivat rikkoa matkailuauton ikkunoita – ja peräosan koko, joka voi olla ohjaamoa leveämpi.

8. MUISTA HYTTYSVERKKO Hyttysverkot ikkunoissa, matkustamon ovessa ja ainakin yhdessä kattoluukussa ovat tärkeä varuste.

9. ALKOVIAUTOSSA TILAA Alkoviautossa on ohjaamon päällä olevan makuutilakyttyrän ansiosta enemmän makuupaikkoja kuin muissa matkailuautomalleissa.

10. PARIVUODE HANKALA KANKEALLE Poikittain auton perällä oleva parivuode ja sen yläpuolella olevat kaapit ovat tilaa säästävä mutta ainakin iäkkäille tai muuten kankeille matkaajille epäkäytännöllinen ratkaisu. Sängyn taaempaan osaan on työlästä kömpiä ja yläkaappeja hankala käyttää vuoteen päällä polvillaan keikkuen.

11. RIITÄVÄSTI TURVAVÖITÄ? Jos lapsiperhe tai useamman pariskunnan porukka on lähdössä matkaan matkailuautolla, pitää tarkistaa, että autossa on riittävästi turvavöillä varustettuja istuimia.

12. AJOKORTTI OK? Henkilöauton kuljettamiseen oikeuttavalla B-ajokortilla saa ajaa matkailuautoa, jonka kokonaismassa on enintään 3 500 kiloa. Saksassa voi joutua mittaukseen tien päällä, jolloin kaikki matkatavara on punnituksessa mukana.

13. TARKISTA TEKNIIKKA Vuokrattavasta matkailuautosta pitää tarkistaa ainakin lämmityslaitteen, vesihanojen, ulkopuolisen virtaliittymän, jääkaapin, lieden, television, harmaan veden poistojärjestelmän ja wc-kasetin tyhjentämisen toimivuus.

Myös auton tekniikan kuten moottorin, vaihteiston, jarrujen, ohjauksen ja alustan toimivuus kannattaa kokeilla sekä renkaiden kunto katsoa ennen matkaan lähtöä.

14. SUUNNITTELE TAUKOPAIKAT Matkaa suunniteltaessa on hyvä valita reitille tiuhaan tahtiin paikkoja, joissa matkailuauton saa liitettyä sähkötolppaan ja auton tankkeja saa täytettyä ja tyhjennettyä.

Matkailuauton lämminvesivaraajan kapasiteetti on rajallinen, joten peseytymisessä kannattaa hyödyntää leirintäalueiden suihkuja tai muita vastaavia paikkoja.

15. SUIHKUMYSSY JA SUIHKUSANDAALIT MUKAAN Jos ei halua leirintäalueen suihkussa kastella hiuksiaan, kannattaa mukaan ottaa suihkumyssy, sillä varsinkaan Saksassa ei yleensä ole käsisuihkuja vaan suihku tulee suoraan ylhäältä. Kumiset suihkusandaalit ovat myös tarpeen, sillä lattiat ovat usein hiekkaisia tai muuten likaisia.

16. ENNAKOI PYSÄKÖINTI Pysäköintipaikoilla matkailuauto ei mahdu tavalliseen ruutuun sen enempää pituutensa kuin leveytensäkään vuoksi. Lisäksi on muistettava jättää auto sellaiseen paikkaan, että lähiympäristöön pysäköidyt autot eivät blokkaa matkailuauto paikkaansa – matkailuauton kääntösäde on monta metriä suurempi kuin isoilla henkilöautoilla.

17. KIILAT KÄYTTÖÖN Tasaisen yöpymispaikan löytäminen autolle leirintäalueilta ei ole aina helppoa. Rutinoituneet matkailuautoilijat käyttävät kiiloja, joilla auton saa suoraan. Nopeatempoisilla koeajoreissuilla niitä ei ole tullut käytettyä, mutta on hyvä katsoa, ettei ainakaan joudu nukkumaan pää alaspäin vinossa.

18. MUISTA NÄMÄ ENNEN AJOA Jokaisessa yöpymispaikassa pitää muistaa ennen liikkeelle lähtemistä käydä kaikki rutiinit läpi: irrottaa ulkopuolisen virran sähköjohto, nostaa matkustamon oven astinlauta, katsoa että kaikki luukut ovat kiinni ja tavarat paikallaan niin, ettei mikään lennä kaarteessa vastakkaiseen seinään.

Matkailuauton säätimiin on hyvä tutustua ennen matkaa sekä vuokraamon edustajan kanssa että itse. Niiden tapa toimia ei tunnu aina kovin selkeältä tai yksiselitteiseltä.

LUE 4 X MATKAILUAUTO

On tärkeää katsoa, että matkailuautossa on tavaroille riittävästi tilaa. Kuvan LMC Breezer V636:ssa perällä olevan parisängyn korkeutta pystyy nostamaan ja laskemaan ja sillä tavoin säätämään tavaratilan kokoa.

Matkailuautojen kysyntä kasvussa

Kiinnostus matkailuautoihin on ollut jo useamman vuoden nousussa. Tänä kesänä oman lisäbuustin kiinnostukseen tuo koronaepidemia, koska matkailuautolla voi liikkua ja asua omissa oloissaan.

”Toivottavasti kiinnostus tuo uusia harrastajia joukkoomme”, Matkailuautoneuvotuojat ry:n toiminnanjohtaja Antti Siljamäki toivoo.

Siljamäen mukaan pienempien vuokraamojen kaluston vuokrausaste kesäkuukausille on jo korkea ja suurempien vuokraamojen kalenterit ovat täyttymässä vähitellen, koska kiinnostus vuokraukseen on selvästi lisääntynyt.

Suuremmilla vuokraamoilla on onneksi pelivaraa palvella suomalaisten mahdollisesti lisääntyvää vuokrausintoa, sillä niillä on perinteisesti ollut paljon ulkomaisia vuokraajia, jotka nyt ovat poissa koronasta johtuen.

Matkailuautoja myyvän ja vuokraavan Touring Carsin markkinointipäällikkö Miia Mustonen sanoo samaa kuin Siljamäki: retkeily ja automatkailu on ollut jo useamman vuoden selkeässä kasvussa, ja siitä on tullut taas trendikästä.

”Nuoremmat sukupolvet etsivät uniikkeja yksilöllisiä kokemuksia ja haluavat kokea liikkumisen vapauden. Koronapandemia voimistaa paluuta perusarvojen ja -asioiden äärelle, jolloin myös turvallisuus ja hygieniatekijät korostuvat”, Mustonen toteaa.

Hän kertoo, että Suomen vuokrauspisteiden asiakkaista 80 prosenttia on normaalisti kansainvälisiä turisteja. Tänä kesänä suurin osa Touring Carsin vuokrauksista jokaisessa maassa – kuten Suomessakin – keskittynee enemmän paikallisten asiakkaiden palvelemiseen.

”Vuokra-autojen kotimainen kysyntä onkin kasvanut viimeisten viikkojen aikana merkittävästi, erityisesti pääkaupunkiseudun toimipisteellä. Olemme tyytyväisiä voidessamme auttaa suomalaisia löytämään kotimaan helmet ja nauttimaan eksoottisesta kotimaastamme ja puhtaasta luonnosta, jota emme aina välttämättä muista arvostaa arjen keskellä”, Mustonen kertoo tilanteesta toukokuun 2020 lopulla.

Jos koronasta huolimatta aikoo matkustaa matkailuautolla ulkomaille, pitää asia mainita autoa vuokrattaessa, sillä se vaikuttaa auton vakuutuksiin. Asiantuntevassa vuokraamossa henkilökunta antaa maakohtaiset matkailuvinkit ja muistuttaa ennen kaikkea rajan ylitykseen liittyvistä toimenpiteistä kuten Norjan tietullimenettelyistä tai kaasupullojen käyttörajoituksista maittain.

Harmaan veden poistojärjestelmän toiminta kannattaa tarkistaa, säiliötä joutuu tyhjentämään varsin usein. Kaasupullojen kuljetusohjeisiin laivoilla pitää tutustua ennen matkaa.

Valitse automalli tarpeidesi mukaan

Toiset haluavat nähdä mahdollisimman paljon yhdellä lomareissulla. Toiset taas siirtyvät suoraan luonnon äärelle omaan rauhaan. Matkailuauton omavaraisuuden ja kalustustason ansiosta lomailijat voivat pärjätä useitakin päiviä ilman tarvikehuoltotoimenpiteitä vaelluslomilla koskemattoman luonnon keskellä.

Kuljettajan ja apukuskin istuimet kääntyvät useimmissa matkailuautoissa osaksi seurusteluryhmää.

Touring Carsin Miia Mustosella on selkeät suositukset siihen, miten matkaan lähtevä ryhmä – pariskunta, kaveriporukka tai perhe  lapsineen – ja sen ohella kohde ja matkasuunnitelma vaikuttavat autovalintaan.

”Mikäli pariskunta ajaa lomailemaan vain kapeita sorateitä pitkin parhaimpien vaellusreittien viereen, van-tyyppinen retkeilyauto on usein paras ratkaisu. Mikäli he matkustavat pidemmän aikaa ja eri paikkoihin, suosittelemme pienintä matkailuautomallia, jossa on vania enemmän oleskelutilaa”, hän toteaa.

”Vaihtoehtoisesti neljän hengen auto katon rajasta alas laskettavalla ja näin piilossa muutoin pysyvällä parivuoteella on kätevä autovalinta ex-tempore-vieraille loman aikana. Tai mikäli matkaajat haluavat hemmotella enemmän itseään, luxury-malli tarjoaa kattavan perustarvikkeiston lisäksi pientä luksusta integroidulla televisiolla ja koko auton kattavan ilmastointijärjestelmän ansiosta.”

Epäromanttiset erillisvuoteet ovat matkailuautossa käytännölliset.

”Jos perhematkailussa vanhempien tai vaikka isovanhempien lisäksi autossa matkustaa kaksi leikki-ikäistä, suosittelemme ehdottomasti family-automallia. Siinä lapset rauhoittuvat nukkumaan takaosaan ja vanhemmille jää oma myös makuutilana käytettävä erillinen olohuonetila eteen.

Nuorison kanssa matkustavat valitsevat usein auton, jossa on parisängyn lisäksi erillisvuoteet tai kuuden hengen auton, josta löytyy lisäksi kaksi lisämakuupaikkaa alkoviosasta, auton etupenkkien yläpuolelta”, Mustonen kertoo.

Mitä hienommat pinnat matkailuautossa on, sitä kalliimmat ne ovat korjata ja vuokraamon edustajan mukaan ne naarmuuntuvat helposti.

Pikkuvauvan kanssa matkustaminen matkailuautolla on sekin helppoa. Vauvaperhe matkustaa parhaiten van-retkeilyautolla. Enemmän säilytys- ja oleskelutilaa kaipaaville suositellaan pienimpiä matkailuautoluokkia.

Matkailuauto ajoissa leirintäalueelle

Suomessa matkailuautolla liikkuminen on aika leppoisaa, sillä meillä ei ole samanlaisia aikataulua sotkevia ruuhkia kuin autobahneilla, eivätkä ajopäivät veny kaksitoistatuntisiksi vaikka olisi tehnyt ajoaikataulun, josta yrittää pitää kiinni.

Matkailuauton navigaattori ei välttämättä ole samaa tasoa kuin henkilöautoissa. Ohjaamo on usein aika perinteinen, sillä useimmat matkailuautot pohjautuvat Fiat Ducato -pakettiautoihin.

Suomalaisilla teillä joutuu ennen kaikkea varomaan pahimpia kuoppia, joiden väistäminen ei ole raskasliikkeisellä matkailuautolla yhtä helppoa ja joustavaa kuin henkilöautolla.

Isojen liikenneasemien pysäköintipaikoilla matkailuauto kannattaa suosiolla jättää sivummalle kuin mihin henkilöautoilla on tottunut. Iso auto ei kerta kaikkiaan taivu pieniin koloihin, ja kolaririski on lomaliikkujien seassa suuri. Joissain paikoissa kuten Keskisen kyläkaupan valtavilla pysäköintialueilla on omat isommat ruutunsa matkailuautoille.

 Peruutuskamera on kätevä varuste matkailuautossa,  mutta pelkästään sen avulla ei autoa voi peruutella vaan peilien käyttö on myös tarpeen.

Varsinkin ensikertalaisen kannattaa saapua leirintäalueille ajoissa, jotta löytää kohtalaisen tasaisen paikan autolleen. Vinossa olevassa autossa ei ole kovin mukavaa nukkua. Auton asentoa saa korjattua kiiloilla, mutta niiden käyttö vaatii oman osaamisensa.

Kiiloilla voi oikaista auton asentoa yöpymispaikan epätasaisilla tai kallellaan olevilla pinnoilla.

Jos on mukavia sukulaisia tai hyviä ystäviä eri puolilla Suomea, matkailuautolla voi ehkä yöpyä heidän pihamaallaan isäntäväkeä liikoja rasittamatta. Sen sijaan tuttavien kesämökeille menoa kannattaa harkita kahteenkin kertaa, sillä varsinkaan pitkän takaylityksensä vuoksi matkailuautot eivät ole huonokuntoisten mökkiteiden ajokkeja.

Matkailuauton alla voi roikkua osia, joiden vuoksi autolla ei kannata mennä kovin huonoille teille.

Henkilöautoista katsoen huomaamattoman korkealla olevat oksat voivat osua matkailuautoon, eikä sillä pysty ylittämään kiviä, kuoppia ja juurakoita samalla tavalla kuin pienemmillä ajokeilla.

Pitkä jatkoroikka kannattaa ottaa mukaan matkailuautoon, jotta autoon saa yöpymispaikassa sähköä olipa kysymyksessä leirintäalue tai jonkun tuttavan paikka.

Jatkojohtoja pitää olla mukana, että saa sähköä autoon. Kuvan matkalla niitä ei ollut, mutta onneksi tanskalaiselta leirintäalueelta löytyi lainajohtoja.

Joillakin matkailuautoilijoista on oma vesiletku erilaisine liittimineen mukana – niitä ei vuokra-autoissa ole.

Hyvin varustetuilla leirintäalueilla etuna ovat vessakasettien ja harmaan veden säiliöiden tyhjennyspaikat.

Matkailuauton vesijärjestelmät voivat olla heppoisia. Oikealla oleva poistoveden kahva ei toiminut LMC:ssä vaan vesi piti poistaa auton alta käsin. (

Kun vuokraa matkailuauton, on tärkeää tarkistaa, että likaveden poistojärjestelmä toimii – se on yllättävän vanhanaikaisesti ja heppoisesti rakennettu.

Veneiden tapaan matkailuautoissakin laatikot ja kaapit lukkiutuvat, kun ne suljetaan. Liikkeelle lähdettäessä joka sopen pitää olla kiinni.

Nopeusrajoitukset muuttuivat kesäkuussa

Uudessa tieliikennelaissa tärkein matkailuautoja koskeva muutos Suomessa on ajoneuvokohtaisista nopeusrajoituksista luopuminen teknisesti sallitulta massaltaan enintään 3 500 kilon matkailuautojen osalta 1.6.2020 alkaen. Näin matkailuautolla saa jatkossa ajaa moottoritiellä 120 km/t nopeutta, silloin kun sitä ei ole liikennemerkein rajoitettu alemmas. Tämä muutos ei edellytä matkailuautolta muutoskatsastusta.

Niiden matkailuautojen, joiden suurin teknisesti sallittu massa on yli 3,5 tonnia, nopeusrajoitus voi jatkossa olla joko 80 km/h tai 100 km/h. Edellytyksenä 100 km/h nopeudelle on muutoskatsastus, jossa kyseinen auto on hyväksytty käytettäväksi nopeudella 100 km/h. Edellytyksenä hyväksymiselle ovat:

  1.  Lukkiutumattomat jarrut,
  2.  vähintään 100 km/h nopeudelle ilman käyttöjakson aikarajoitusta hyväksytyt renkaat,
  3. moottoritehon ja tiellä sallitun enimmäismassan suhde vähintään 11 kW/t,
  4. pääntuki ja E-säännön 16 muutossarjan 06 tai uudemman muutossarjan mukainen turvavyö kaikilla istumapaikoilla,
  5. mahdollisuus matkatavaroiden kiinnittämiselle tai sijoittamiselle siten, että niistä ei aiheudu vaaraa ja
  6. ajopiirturilla varustetussa autossa ajopiirturi, jonka mitta-alue ulottuu vähintään nopeuteen 125 km/t.

Tiepalvelusta turvaa lomalla

Isoissa vuokraamoissa autojen päivävuokrahinta vaihtelee sekä autokategorioiden että lomailuajankohdan mukaan.

Suosituimman lomakuukauden heinäkuun vuokrahinnat ovat korkeimmat, mutta esimerkiksi ruskavaelluksiin tai syksyn kalastus- ja metsästysreissuille auton voi saada off-season-hintaan, puhumattakaan talvilomareissusta Lapin hiihtokeskuksen kupeeseen.

Auton voi vuokrata yhden päivän retkelle, viikonloppureissulle, viikon lomalle tai vaikka koko kesäkaudeksi.

Isoilla vuokraamoilla voi olla myös omia tiepalvelujaan. Jos sellaista ei ole tai palvelun tasosta ei ole varma, kannattaa liittyä Autoliiton plusjäseneksi.

”Autoliiton Plus-jäsenyyden matkanjatkamispalveluiden piiriin kuuluvat rekisteröintitodistukseen merkityltä kokonaismassaltaan enintään 4 000 kilon autot. Tämä siis sulkee pois isoimmat matkailuautot – iso osa matkailuautoista tuota raja-arvoa kevyempinä toki kuuluvat palvelun piiriin. Painorajaa jopa nostettiin muutamia vuosia sitten juuri siksi, että palvelumme olisi yhä useamman matkailuautoilijan käytössä”, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen kertoo.

Suomessa liikuttaessa palvelu koskee ikänsä puolesta kaikkia ajoneuvoja – ulkomailla vain alle viidentoista vuoden ikäisiä ajoneuvoja.

Plus-jäsenyyden edut lyhyesti:

  • Henkilökohtainen, ei ajoneuvoon sidottu palvelu, joka varmistaa perillepääsyn.
  • Apu, joka koskee myös samassa ajoneuvossa jäsenen kanssa matkustavia
  • Palvelu, joka on käytössäsi aina, kun olet kuljettajana tai matkustajana Suomessa yksityiskäyttöön rekisteröidyssä henkilö-, paketti-, kevytkuorma-autossa, mopoautossa tai enintään 4 000 kg:n matkailuautossa.
  • Palvelu, joka koskee kaiken ikäisiä kulkuneuvoja Suomessa, ulkomailla alle 15-vuotiaita kulkuneuvoja
  • Palvelu käytössäsi myös liikkuessasi moottoripyörällä.
  • Apu yli 40 Euroopan maassa, myös Venäjällä.
  • Oma puhelinnumero, josta saa avun paikalle 24 tuntia vuorokaudessa, 7 päivänä viikossa.
  • Avustusta voit käyttää maksimissaan neljä kertaa 12 kuukauden jäsenkauden aikana (raja ei sisällä teknisen neuvonnan puheluja).
  • Palveluun sisältyy: tiepalvelu; tekninen neuvonta, polttoaineen tuominen, renkaanvaihto, hinaus ja apuvirta, tarvittaessa sijaisauto (ei alle 18-vuotiaille) tai muu korvaava kuljetus tai majoitus sekä auton nouto korjaamolta. Lisäksi Suomessa Plus-jäsenet saavat AL-akkupalvelun akunvaihtotyön ilmaiseksi ja akun hinnasta alennusta 15 %.

Juha Partanen

Kirjoittaja on Taloustaidon autoaineiston tuottaja

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti