veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Alkoholipolitiikka käy kieltojen tietä

Alkoholipolitiikka käy kieltojen tietä
8.9.2017

Kuukauden suosikki: 530447, Oodi Vapaudelle Chenin Blanc 2016, Etelä-Afrikka, 9,99 e

Suomalaisessa alkoholi- ja ravintolapolitiikassa ei ole vuosikymmenien aikana päästy kovin pitkälle. Edelleen kantavana ajatuksena tuntuu olevan asiakkaan puolesta ajatteleminen ja asetusten pilkunnurkkiin puuttuminen. Se näkyy esimerkiksi terassiluvissa. Oluttuopin kantaminen jalkakäytävän yli itse terassille voi toki johtaa merkittävään yhteiskunnalliseen epävakauteen.

Suomen alkoholilainsäädäntö lähti jo kieltolain jälkeen siitä ajatuksesta, etteivät tietyt ryhmät ole kykeneviä ymmärtämään omaa etuaan. Erityisessä vaarassa olivat nuoriso, työväestö ja maalaiset. Niinpä sellaiset kiihokkeet, jotka näitä kohderyhmiä saattaisivat puhutella, piti ehdottomasti kieltää.

Tärkein niistä oli tanssi. Vuonna 1935 kiellettiin tanssiminen ravintoloissa, kuitenkin pois lukien 1. luokan anniskeluravintolat. Kieltoa noudatettiin käytännössä pitkälle 1960-luvulle, sillä esim. nuorison suosimat discot menettivät herkästi anniskelulupansa.

Alkoholipolitiikan viitoittamalla tiellä lähti itsevaltias Alko kehittelemään sääntelyä ja kieltoja, jotka ajan mittaan saivat absurdit mittasuhteet. Lähes kaikkeen puututtiin. Ravintoloita kiersivät tarkkailemassa sekä alkoholitarkastajat että salaiset asiamiehet, jotka raportoivat näkemänsä. He puuttuivat jopa ravintolan sisustukseen, lasistoon ja pöytäliinoihin.

Anniskelu myös kytkettiin ruokatarjoiluun ja jopa ruokalajien tyylit määrättiin.

Tarkastajien rinnalle syntyi hyvin eriskummallinen valvontamalli, jossa tarjoiluhenkilökunta velvoitettiin tarkkailemaan asiakkaan tilaa ja mahdollista päihtymystä.

Asiakkaan piti myös olla jo lähtökohtaisesti ravintolakelpoinen, erityisesti vaatetukseltaan. Vaatetus tarkastettiin ovella, ja usein se ovi pysyi kiinni.

Samaa karsintaa ravintolat joutuivat noudattamaan yleensäkin asiakaskunnan suhteen. Luonnollisesti yksinäisiä naisia ei saanut päästää ravintolaan, sillä se johtaisi välittömästi prostituutioon ja muihin siveettömyyksiin.

Huvittavana ravintolasäännösten yksityiskohtana voidaan pitää pitkäaikaista baaritiskien kieltoa – ensimmäinen tiskihän saatiin vasta Palaceen olympialaisten yhteydessä. Alkon mielestä baarianniskelu johti pikaiseen päihtymiseen ja altisti prostituutiolle.

Tarkkailuun ja valvontaan otettiin mukaan myös kansalaisjärjestöjä, tärkeimpänä Suomen kansan ryhtiliike, joka perustettiin vuonna 1949.

Kaiken kieltämisen, kyttäämisen ja propagoimisen tuloksena oli melko selvää, ettei mielikuva ravintolasta muodostunut suurimmalle osalle kansaa kovin positiiviseksi, ja toisaalta ravintolatyön arvostus oli nollalukemissa.

Ehkä kuvaavin lausunto ravintoloista ja sen työntekijöistä on vuodelta 1960 Urho Rauhalan tutkimuksesta, jossa hän haastatteli kansa- ja keskikoululaisia: Ne elävät siellä hirveetä elämää – niissä ravintoloissa kun ne suljetaan ja ne jää sinne juhlimaan ja voi vaikka murhia sattua ja vaikka mitä sellaista.

Kenties tämäkin kansakoululainen kuitenkin uskaltautui myöhemmällä iällään ravintolaan – jos sattui pääsemään sisään.

Lainaukset ovat kirjasta Merja Sillanpää: Säännöstelty huvi, SKS 2002. 

Kolme ajankohtaista juomaa syksyyn

360944, Osborne Manzanilla Sherry, Espanja, 7,59 e (0,375 l)

Klassinen kuiva sherry sopii aterian avaukseen.

  • Sienikeitto 

914117, Schloss Schönborn Hattenheim pfaffenberg Riesling, Saksa, 15,99 e

Kuiva ja laadukas riesling.

  • Ahvenfileet ja kantarellikastike 

445307, Fintanafredda Langhe Nebbiolo 2014, 15,98 e

Keskitäyteläinen ja tyylikäs piemontelainen.

  • Tattirisotto 

Kolme uutta punaviiniä 

410057 La Chasse des Princes, Ranska, 19,90 e

Hyvähintainen chateauneuf-du-pape.

  • Riistalinnut 

430067Apothic Dark, Yhdysvallat, 12,89 e

Täyteläinen rock-henkinen punkku.

  • Naudan ribsit 

496937, Pheasant's Tale Pinot Noir 2014, Uusi-Seelanti, 14,89 e

Marjaisa ja aromikas Marlborough’n pinot.

  • Sieniquiche 

Kokeile myös kuoharit ja klassikko 

601887, Punaisen Tuvan Kupliva Suomi 100 Mahlaskumppa, Suomi, 23,30 e

Mielenkiintoinen kuiva kuohujuoma.

  • Aperitiivi 

563247, Kracher Rosé Brut, Itävalta, 18,90 e

Hienostunut roseekuohari. Kausituote.

  • Ravuille 

423207 Thummerer Egri Bikavér Classicus 2012, Unkari, 16,92 e

Klassinen Egri Bikaver on suomalaisille tuttu, mutta tässä laadukas versio.

  • Karitsankyljykset

Risto Karmavuo

 

 

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti