veronmaksajat.fi

VEROT

Tulli keräsi 486 miljoonaa euroa veroja vuonna 2018

Tulli keräsi 486 miljoonaa euroa veroja vuonna 2018
15.3.2019

Tullin keräämät verot koostuvat maahantuonnin arvonlisäverosta, tulleista ja tullinluonteisista maksuista sekä esimerkiksi väylämaksuista.

Tulli kantoi vuonna 2018 veroja ja maksuja yhteensä noin 486 miljoonaa euroa. Arvonlisäveron osuus potista oli noin 260 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli yli kymmenen kertaa enemmän. Pudotus johtuu siitä, että maahantuonnin arvonlisäveron kanto siirtyi vuoden 2018 alussa pääosin Verohallinnon tehtäväksi.

Alveja rekisteröimättömiltä verovelvollisilta

Tulliselvityksessä maahantuotaville tavaroille määrätään tullausarvo, jonka perusteella arvonlisäveromäärä määräytyy. Vuoden 2018 alussa iso osa maahantuonnin alvien keräämisestä siirtyi Tullilta Verohallinnolle, mutta Tullin vastuulla on edelleen kerätä alvia rekisteröimättömiltä arvonlisäverovelvollisilta.

Rekisteröitymättömien yritysten lisäksi Tulli kantaa maahantuonnin arvonlisäverot yksityishenkilöiltä, jos maahantuodun tavaran arvo ylittää 22 euroa. Tulli kerää maahantuonnista alvia myös siinä tapauksessa, että tullimenettelyn säännöksiä rikotaan.

”Jos yritys rikkoo tullisäännöksiä esimerkiksi niin, että tullivarastossa on verottomia tavaroita ja ne katoavat sieltä, silloin myös rekisteröitynyt arvonlisäverovelvollinen joutuu maksamaan alvit meille”, asiakkuus- ja veronkantojohtaja Tom Ferm Tullista kertoo.

Tulleilla kerätyt rahat tilitetään EU:lle

Tullimaksujen kokonaiskanto oli viime vuonna noin 173 miljoonaa euroa. Tullimaksuista valtaosa tilitetään EU:lle. Suomen tulli tilitti vuonna 2018 tullimaksuja EU:lle 139 miljoonaa euroa ja Suomen valtiolle 35 miljoonaa euroa.

Esimerkiksi polkumyyntitulli voidaan ottaa käyttöön, jos tavaraa on tuotu EU:hun sellaiseen polkumyytyyn hintaan, joka alittaa viejämaassa tuotantokustannukset ja kotimarkkinahinnat. Polkumyyntituontitulleja on asetettu esimerkiksi joillekin kiinalaisille tuotteille. Valtiolle jää polkumyyntitulleista 20 prosentin kantopalkkio.

”Polkumyyntitulli voidaan määrätä esimerkiksi, jos yritykset ovat valittaneet tai EU-komissio on oma-aloitteisesti havainnut, että jostain maasta tulee alihintaisia tuotteita. Polkumyyntitulleilla estetään epäterve tuonti. Jos polkumyyntituontitulli asetetaan, se tarkoittaa käytännössä, ettei tuontia enää tule”, Ferm sanoo.

Kaksi miljoonaa euroa maksamattomia veroja

Tullin kantamien verojen ja maksujen verojäämät, eli saamatta jääneet verot, olivat vuonna 2018 kaksi miljoonaa euroa ja verojäämäprosentti oli 0,41.

Verojäämien suhteellinen osuus kasvoi vuodentakaisesta arvonlisäverotuksen siirron takia. Vuoden 2017 vastaavat luvut olivat 1,9 miljoonaa euroa ja 0,07 prosenttia.

 

Tullin kantamat verotuotot, milj. euroa

  Vuosi 2018 Vuosi 2017
Maahantuonnin arvonlisävero 260 2 690
Tullit ja tullin luonteiset maksut 173 174
Väylämaksut 49 47
Palvelumaksuja yms.  3 3

Outi Airaksinen

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti