veronmaksajat.fi

RAHAT

Helsingin pörssissä hermoillaan – pettymyksiä enemmän kuin myönteisiä yllätyksiä

Helsingin pörssissä hermoillaan – pettymyksiä enemmän kuin myönteisiä yllätyksiä
13.9.2019

Maailmantalouden kasvun hiipuminen ja epävarmuus tulevasta alkavat näkyä myös Helsingin pörssissä. Kuinka pitkään ennätyssuuret tilaukset kannattelevat konepajoja?

Helsingin pörssissä toisen vuosineljänneksen tuloskausi sujui heinä-elokuussa pääosin mollivoittoisesti. Keskeinen havainto oli tulosten kasvun hiipuminen, sanoo analyysiyritys Inderesin strategi ja seniorianalyytikko Juha Kinnunen.

Inderesin strategi ja seniorianalyytikko Juha Kinnunen.

”Toki yhtiöiden tulokset ovat olleet keskimäärin edelleen hyvällä tasolla, mutta pettymyksiä on ollut enemmän kuin myönteisiä yllätyksiä”, Kinnunen tiivistää.

Hänen mukaansa myönteistä tuloskaudessa on ollut yhtiöiden liikevaihdon keskimääräinen kasvu. Sen sijaan tuloskasvussa moni yhtiö jäi odotuksista, ja uusia tilauksia tuli odotettua heikommin.

”Esimerkiksi konepajoista Wärtsilä, Cargotec ja Konecranes olivat selviä pettymyksiä.”

Syy löytyy pitkälti epävarmuuden kasvusta tärkeimmillä vientimarkkinoilla. Esimerkiksi Konecranes kertoi, että Euroopassa ja etenkin Saksassa on merkkejä teollisuusasiakkaiden kysynnän heikkenemisestä. Suomalaisille vientiyhtiöille tärkeän markkinan hiipumisesta kertovat myös Saksasta tulleet uutiset, joiden mukaan maan talous olisi alkanut jopa supistua. 

Paksu tilauskirja kannattelee vielä

Epävarmuuden lisääntymisestä huolimatta monen konepajan tilauskanta on tällä hetkellä jopa ennätysmäisen suuri. Esimerkiksi paperi- ja energiateollisuudelle laitteita toimittava Valmet kertoi, että sillä on nyt 3,2 miljardin euron tilauskanta.

Kinnunen sanoo, että vahvat tilauskannat kannattelevat yhtiöitä vielä jonkin aikaa. Pidemmän aikavälin näkymiä sen sijaan varjostaa asiakkaiden kasvava varovaisuus uusiin investointeihin.

Mitään vuoden 2008 finanssikriisin jälkeistä äkkipysähdystä ei ole kuitenkaan vientimarkkinoilla näköpiirissä. Uusia tilauksia konepajoille tippuu jatkossakin, joskin mahdollisesti aiempaa harvempaan tahtiin.

”Kukaan ei odota, että kauppa pysähtyisi kokonaan. Tilannetta ei voi verrata finanssikriisiin, jonka jälkeen yhtiöt eivät halunneet tai kaikki eivät edes pystyneet ostamaan mitään rahoitusjärjestelmän jäätymisen vuoksi.” 

Epävarmuutta jo hinnoiteltu osakkeisiin

Kuinka kestävällä pohjalla osakkeiden nykyinen arvostustaso sitten on? Kinnusen mielestä nykyinen kurssitaso edellyttää yhtiöiltä tuloskunnon vähintään säilyttämistä loppuvuonna, mielellään pientä parannusta.

Osakekurssien nousu edellyttäisi hänen mukaansa jo tulosten selvää paranemista. Se on monelle yhtiölle vaikeaa nykyisessä markkinatilanteessa.

”Suomessa ja Euroopassa laajemminkin osakkeiden arvostustasot ovat kohtuullisen maltilliset. Talouskehitykseen liittyvää epävarmuutta on jo hinnoiteltu osakkeisiin.”

Tästä kertoo Helsingin pörssin yleisindeksin kehitys. Se ylsi vielä maaliskuussa 10 000 pisteeseen, mutta elokuun lopulla se oli painunut 9 000 pisteen tuntumaan.

Kinnunen huomauttaa, että osakkeiden arvostustasoa pitää yllä historiallisen matala korkotaso. Kun korkomarkkinoilta ei saa tuottoa, monille sijoittajille osakkeet ovat ainoa järkevä vaihtoehto.

Osakemarkkinoita tukevat myös maailman keskuspankkien elvyttävät toimet, joilla pyritään pitämään talouden pyörät pyörimässä. 

Syksy voi tuoda tulosvaroituksia

Kinnusen mielestä ainakin lievä tuloskasvu olisi loppuvuodesta tärkeää, jotta kohtuullinen vire Helsingin pörssissä säilyy. Pienikin kasvu olisi psykologisesti tärkeä viesti hermostuneille markkinoille.

”Historia on osoittanut, että reaktiot ovat yleensä voimakkaita, jos yhtiöiden tulokset alkavat yllättäen supistua. Kurssilasku iskee silloin etenkin syklisiin yhtiöihin.”

Syklisiä eli taloussuhdanteiden muutoksille herkkiä yhtiöitä löytyy perinteisesti esimerkiksi konepaja- ja metsäyhtiöistä. Näillä sektoreilla suuria kurssilaskuja on jo nähty.

Talousnäkymien selvästä heikkenemisestä huolimatta iso osa yrityksestä arvioi edelleen pystyvänsä parantamaan tulostaan edelliseen vuoteen verrattuna.

”Saattaa olla, että syksyllä saadaan tulosvaroituksia. Suhteellisen paljon niitä on jo tullutkin.”

”Markkinoilla vallitsee suuri epävarmuus tulevasta. Heti kun jostakin yhtiöstä saadaan uutta tietoa, osakkeen kurssi hinnoitellaan uusiksi. Ja reagointi voi olla rajua, oli se sitten aina järkevää tai oikein mitoitettua yhtiön tilanteeseen.” 

Nokia palasi onnistujien joukkoon

Analyysiyritys Inderesin poiminnat toisen vuosineljänneksen onnistumisista ja pettymyksistä Helsingin pörssissä. 

ONNISTUMISET

Nokia

Verkkoyhtiön tulos elpyi väkevästi heikon ensimmäisen neljänneksen jälkeen. Ensimmäisiin 5G-tekniikan toimituksiin liittyviä haasteita on saatu ratkottua, ja markkina on viimein piristymässä. Yhtiö odottaa tuntuvaa tulosparannusta vuoden viimeisellä neljänneksellä.

 Nokian kurssi

Kemira

Vesikemikaaliyhtiö jatkoi vahvaa menoa, kun yhtiön toteuttamat hintojen korotukset valuivat tehokkaasti kannattavuuteen.

Kemiran kurssi Kuvion lähde: Factset Digital Solutions

 

Kone

Liikevaihto kasvoi laaja-alaisesti. Myös uusien tilausten määrä ylitti odotukset. Myönteistä oli myös toimitusten kannattavuuden paraneminen sekä hissimarkkinoiden näkymien hienoinen kohentuminen. Ainoa konepaja, joka selvitti tuloskauden puhtain paperein.

Koneen kurssi Kuvion lähde: Factset Digital Solutions

 

Marimekko

Vaatebrändin uudistunut suunta ja mallistot puhuttelevat kuluttajia nyt vahvasti. Yhtiö elää uutta nousukautta ja antoi heinäkuussa positiivisen tulosvaroituksen.

Marimekon kurssi Kuvion lähde: Factset Digital Solutions 

Remedy

Peliyhtiön vahva kasvu ja selvästi positiivinen liiketulos ilman uusia pelijulkaisuja ylittivät odotukset. Myös loppuvuosi näyttää lupaavalta uuden Control-pelin ansiosta.

Pettymykset

Lehto

Tappiolliset liiketoiminnat ja projektit aiheuttavat mittavia ongelmia, joiden vuoksi rakennusyhtiö antoi jo toisen tulosvaroituksen lyhyen ajan sisään. Loppuvuodelle lupaillaan parempaa, mutta markkinoiden luottamus on koetuksella. Suhdannekin kääntyy toimitila- ja asuntorakentamista vastaan.

 Lehdon kurssi Kuvion lähde: Factset Digital Solutions

Aspo

Monialayhtiö joutui antamaan tulosvaroituksen ennen tulosjulkistusta, sillä kaikilla toimialoilla oli vaikeaa. Heikon suorituksen taustalla olleet tekijät ovat kuitenkin ilmeisesti helpottamassa loppuvuonna.

Aspon kurssi Kuvion lähde: Factset Digital Solutions

 

Verkkokauppa.com

Liikevaihto kasvoi kohtuullista viiden prosentin vauhtia, mutta nettotulos painui lievästi miinukselle ja jäi selvästi odotuksista. Kireä kilpailu ja kodintekniikkamarkkinan lasku olivat myrkkyä katteille. 

Metsä Board

Tulos oli reipas pettymys suhteessa kaikkiin odotuksiin. Tuloskunto heikkenee edelleen loppuvuotta kohti. Sellu- ja kartonkimarkkinoiden heikkenemistä heijastellen myös lähivuosien ennusteita leikattiin selvästi.

Metsä Boardin kurssi 

Wärtsilä

Teknologiayhtiön tulos ja arvio tulevasta olivat pettymyksiä. Huoli kysynnän heikkenemistä koskee käytännössä koko laiteliiketoimintaa. Näkyvissä ei ole tekijöitä, jotka kääntäisivät suunnan lyhyellä aikavälillä.

 

Wärtsilän kurssi Kuvion lähde: Factset Digital Solutions

Matti Remes

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti