veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

Teemu Lehtinen

Kirjoittajasta

Teemu Lehtinen

Teemu Lehtinen on Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja. Seuraa @TeemuTLehtinen Twitterissä.

  • Keskiluokka – rahastusta vai kannustusta?

    Lehtinen
    10.08.2018   
    Sosiaalietuuksien ja verotuksen yhdessä aiheuttamat kannustinloukut ovat usein erityisen karuja sosiaaliturvan varassa elävillä pienituloisilla. Tämä tosiasia kääntyy valitettavan usein myös ajatuk...
  • Kuinka monta euroa on 42,5 prosenttia?

    Lehtinen
    06.06.2018   
    Suomen kokonaisveroasteen eli verojen yhteismäärän suhteessa kansantuotteeseen ennustetaan alenevan tänä vuonna 42,5 prosenttiin. Laskua on tuntuvasti vuodesta 2015, jolloin koko viime vaalikauden ...
  • Sijoitussäästötilit – toimeenpanon aika

    Lehtinen
    15.05.2018   
    Sijoitusten verokohtelua selvittänyt valtiovarainministeriön työryhmä julkaisi toukokuun alussa tasapainoisen ja perusteellisen raportin, joka on hyvä perusta lainsäädännön jatkotyöstölle. Erityise...
  • Kehysriihi pidettiin – miten muuttuu verotus 2019?

    Lehtinen
    13.04.2018   
    Hallitus asetti kehysriihessä budjettiraamin seuraaville neljälle vuodelle eli vuosiksi 2019–2022. Nykyinen hallitus istuu kuitenkin enintään seuraaviin eduskuntavaaleihin asti. Hallitus siis laati...
  • EU ei onneksi verota

    Lehtinen
    23.03.2018   
    Euroopan komissio tuottaa usein aika ristiriitaisia veroaloitteita. Tuore esitys digiverosta on tyrmätty laajasti. Taustalla on sinällään ymmärrettävä huoli Googlen ja Facebookin kaltaisten globaal...
  • Sosiaaliturva – vaalien toinen pääteema

    Lehtinen
    16.02.2018   
    Keväällä 2019 lähestyvät eduskuntavaalit ovat tavanomaiseen tapaan verovaalit. Finanssipolitiikka eli valtion menoista ja veroista päättäminen on talouspolitiikan kova ydin, jonka on syytäkin olla ...
  • Suomi täyttää 101 vuotta – miten olemme yhä erilaisia?

    Lehtinen
    19.01.2018   
    Mitä suomalaisuus on? Ensiksi vanhoja vastauksia: suomalaisuus on lukuisien sotien ja kriisien karaisemaa realismia ja sitkeyttä, tinkimätöntä luterilaista työmoraalia, omintakeista kieltä ja kultt...
  • Kissana pärjää maailmassa

    Lehtinen
    01.12.2017   
    Brexitin voitto ja Donald Trumpin kannatus ovat oireita taudista, jota pitäisi osata hoitaa. Keskiluokkaa ahdistaa, ja se on todellinen maailmanlaajuinen ilmiö. Liian monesta maailman asukkaasta nä...
  • Tasajako, paljon jaettavaa vai jotain muuta?

    Lehtinen
    03.11.2017   
    Tuloerot kasvoivat hieman, mutta käytettävissä olevat tulot lisääntyivät kaikissa tuloluokissa. Ensimmäinen tieto näyttää pienituloisten kannalta huonolta uutiselta, jälkimmäinen puolestaan hyvältä...
  • Alv – vero, jota ei ainakaan kannata alentaa

    Lehtinen
    06.10.2017   
    Arvonlisävero on Suomessa yleensä 24 prosenttia. Kaksi alennettua verokantaakin löytyy. Elintarvikkeiden ja ravintoloiden ruokatarjoilun alv on 14 prosenttia ja muun muassa lääkkeiden, joukkoliiken...
  • Hallitus pakottaa Helsingin ja Espoon kiristämään kiinteistöveroja. Miksi?

    Lehtinen
    08.09.2017   
    Hallituksen veropolitiikan kummajainen on kuntien toistuva pakottaminen kiinteistöveron korotuksiin. Vuonna 2018 yleisen kiinteistöveroprosentin alarajaa korotetaan hallituksen esitysluonnoksen muk...
  • Palkkamaltti tarvitsee tuekseen veromalttia

    Lehtinen
    11.08.2017   
    Työmarkkinoilla lähestyy syksyn liittokierros. Ennen sitä hallitus linjaa ensi vuoden veroratkaisut elokuun lopun budjettiriihessä. Liittokierrokselta on monesta suunnasta toivottu maltillisia palk...
  • Veroaste laskuun, talous kasvuun

    Lehtinen
    09.06.2017   
    Suomen talous kasvaa pitkästä aikaa. Vuonna 2016 päästiin lupaavasti kasvun alkuun ja vuosi 2017 näyttää jo tässä vaiheessa varsin hyvältä. Ennusteita korjaillaan vaihteeksi ylöspäin. Koko viime va...
  • Trumpin verouudistus ja Suomi

    Lehtinen
    11.05.2017   
    Donald Trump julkaisi huhtikuussa hahmotelman laajamittaisesta verouudistuksesta. Koko suunnitelma mahtui yhdelle ainoalle paperiarkille. Näin tiiviin esitystavan huono puoli luonnollisesti on, ett...
  • Uudet kunnanvaltuutetut, älkää korottako veroja

    Lehtinen
    10.04.2017   
    Onnea uusille kunnanvaltuutetuille. Kuntavaaleissa valitut 8 999 valtuutettua päättävät kuntien asioista seuraavien neljän vuoden aikana. Yksi tärkeä vuosittain päätettävä asia on kunnallisveropros...
  • Keiden kaikkien pitää saada verottaa?

    Lehtinen
    17.03.2017   
    Verojärjestelmän kehittäminen on puuhaa, jossa on syytä edetä huolella ja varoen. Veroja ei pidä roiskia sinne tänne. Pitää myös miettiä, halutaanko veroja kiristää vai keventää. Yksi perusoppi on,...
  • Uusia pisteveroja ei kaivata

    Lehtinen
    14.02.2017   
    Hallituksen luonnostelut veneveroksi ja moottoripyöräveroksi ovat saaneet ansaitsemansa täystyrmäyksen niin asiantuntijoilta kuin poliittisilta päättäjiltäkin. Tällaisia perusteettomia ja epäoikeud...
  • Hei, poistetaan autovero!

    Lehtinen
    20.01.2017   
    Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin esitys liikenneverkon kehittämisestä käynnisti ymmärrettävästi kiivaan keskustelun liikenneverotuksesta. Esityksessä auton hankinnan yhteydessä perittä...
  • Trump, Berlusconi ja Keynes

    Lehtinen
    29.11.2016   
    Miljardööri, populisti ja öykkäri, jonka joihinkin pureva viehätysvoima perustuu rehvakkaaseen huonoon käytökseen ja piittaamattomuuteen yleisesti hyväksytyistä säännöistä. Kuulostaako tutulta? Ei,...
  • Mikä on olennaista yritysverotuksessa?

    Lehtinen
    04.11.2016   
    Ilma on ollut kesästä alkaen sakeanaan aloitteita ja ideoita yritysverotuksen rakenteelliseksi uudistamiseksi. Viron veromallin eri versioita ja monia esiin nostettuja varausmalleja yhdistää ainaki...
  • Perintö- ja lahjaveroja viilataan vihdoin alaspäin

    Lehtinen
    07.10.2016   
    Hallitus esittää ensi vuodelle vihdoin pientä helpotusta perintö- ja lahjaveroasteikkoihin.  On jo korkea aikakin, sillä koko viime vaalikausi meni näitä veroja kiristäessä. Perintö- ja lahjaverotu...
  • Perustuloa kokeeksi joillekin

    Lehtinen
    09.09.2016   
    Perustulosta on puhuttu paljon. Idea tuntuu olevan hyvin houkuttava ja koukuttava. Kaikille kansalaisille jaettaisiin tuloa suoraan tilille. Tuen tarpeen perään ei enää kyseltäisi, vaan kaikki sais...
  • Palkkaveroissa päättyy seitsemän vuoden korpivaellus

    Lehtinen
    12.08.2016   
    Vuonna 2009 Suomen kansantalous painui syvään taantumaan. Vienti romahti neljänneksen ja kansantuote sukelsi yhtenä vuonna ennätysmäiset kahdeksan prosenttia. Talouden hurja kertapudotus ei kuitenk...
  • Hyvän tupon resepti: palkkamalttia ja veroporkkanaa

    Lehtinen
    10.06.2016   
    Palkkamalttia ja veronkevennyksiä – niistä aineksista rakennettiin monet menestyksekkäät tupo-ratkaisut Paavo Lipposen ja Matti Vanhasen hallitusten aikana 1990-luvun puolesta välistä alkaen. Tupoj...
  • Pidä lompakostasi kiinni – kesä, sote ja kiky tulossa

    Lehtinen
    13.05.2016   
    Päivät pitenivät ja kesäiset säät tulivat taas vauhdilla. Tunnelma maassa vaihtui jokavuotiseen tapaan leppoisammaksi. Samalla kaamosaikojen poliittiset melskeet ja torailut työmarkkinoilla tuntuva...
  • Sote lisää veropaineita valtiolle ja kunnille

    Lehtinen
    15.04.2016   
    Hallitus linjasi huhtikuun alussa sote-uudistusta ja siihen liittyviä mittavia veromuutoksia. Ensin hyvät uutiset: uhka maakuntaveron käyttöönotosta näyttää olevan nyt viimein väistymässä. Kaksi it...
  • Kilpailukykysopimus – ainoa paras vaihtoehto

    Lehtinen
    18.03.2016   
    Kilpailukykysopimus elää sittenkin, kun PAM päätti lopulta liittyä neuvottelupöytään. Kaikille on varmasti kirkastunut, että sopuisa eteneminen on nyt itsessään tärkeää siinä missä sopimuksen varsi...
  • Tuleeko maakunnasta osavaltio?

    Lehtinen
    19.02.2016   
    Maakuntavero on mielenkiintoisten paradoksien hanke. Ennen vaaleja sitä ei kukaan esittänyt, mutta kuitenkin siitä jatkuvasti puhuttiin.  Vaalien jälkeen hallitus päätti rahoittaa sote-palvelut ens...
  • Kilpailukykyloikka ja työmarkkinat - miten käy verojen?

    Lehtinen
    22.01.2016   
    Hallituksen syksyllä julkaisema kilpailukykypaketti sai varsin myrskyisän vastaanoton.  Kaikkea ei ole kuitenkaan vastustettu. Eniten ymmärrystä on saanut osakseen suunnitelma alentaa työnantajan s...
  • Sote-vero, maakuntavero, kombinaatio…

    Lehtinen
    27.11.2015   
    Hallitus haki marraskuun alussa hallituskriisin kautta ratkaisun sote-uudistuksen toiseksi suurimpaan ongelmaan eli sote-alueiden lukumäärään. Nykyiset 18 maakuntaa järjestävät sote-palvelut – kuit...
  • Kaikki palikat toistaiseksi sekaisin

    Lehtinen
    30.10.2015   
    Asioilla on tapana järjestyä. Joko hyvin tai huonosti, mutta jollain tavalla ne yleensä ennen pitkää ratkeavat. Tämä on hyvä pitää mielessä nyt, kun erityisen monta asiaa tuntuu olevan parhaillaan ...
  • Lomapäiviä leikataan, karkkipäiviä ei

    Lehtinen
    01.10.2015   
    Politiikan hullut viikot ovat täydessä käynnissä. Pääministeri Juha Sipilän hallitus on päättänyt tehdä suuret ratkaisut pikavauhtia heti vaalikauden alussa, ja se tosiaan näkyy. Linjauksia satelee...
  • Millainen uudesta sote-verosta tulee?

    Lehtinen
    04.09.2015   
    Uhka maakuntaverosta eli uuden itsenäisen verottajan lisäämisestä valtion ja kuntien väliin näyttää olevan väistymässä. Sote-uudistusta elokuussa linjannut asiantuntijaryhmä katsoi valtion rahoituk...
  • Paikoillaan kelluva Suomi ei selviä

    Lehtinen
    07.08.2015   
    Suomen taloudellinen taivallus on jo pitkään muistuttanut jonkinlaista paikoilleen jämähtänyttä kelluntaa. Kansantalouden kumilauttamme pysyy vuodesta toiseen vaivoin pinnalla, mutta kuitenkin tuke...
  • Verotukseen käänne ja iso porkkana

    Lehtinen
    05.06.2015   
    Hallitusohjelman merkittävin verolinjaus on sitoutuminen kokonaisveroasteen nousun estämiseen. Veronkiristysten kausi päättyy vihdoin ja julkista taloutta tasapainotetaan jatkossa menosäästöillä ja...
  • Työmatkavähennyksestä arpajaiset?

    Lehtinen
    13.05.2015   
    Viime vaalikaudella Jyrki Kataisen hallituksella oli muutamia epäonnisia verotushankkeita. Yksi kummallisimmista oli ajatus verovapaiden kilometrikorvausten leikkaamisesta poliittisella päätöksellä...
  • Verot vaalien jälkeen

    Lehtinen
    20.04.2015   
    Vaalit pidettiin ja seuraavaksi kootaan Juha Sipilän johdolla uusi hallitus. Millaiset ovat verotuksen ja julkisen talouden näkymät vaalien jälkeen? Hallitusohjelmasta tulee näillä näkymin tiivis s...
  • Maakuntavero – uusin veroasteen kiristäjä?

    Lehtinen
    16.03.2015   
    Aina kannattaa miettiä hetki tai kaksi, kun alkaa ideoida aivan uusia veroja ja verottajia. Tämä palasi mieleeni, kun puheenjohtaja, pääministeri Alexander Stubb muisteli Vero2015-tapahtuman puheen...
  • Miksi Suomi on turvasatama?

    Lehtinen
    16.02.2015   
    Suomen valtio saa rahaa maailmalta hyvin edullisesti. Euroalueella olemme sijoittajien listalla heti Saksan jälkeen. Suomen liikkeelle laskemilta lainoilta vaaditaan vain aavistuksen korkeampaa tuo...
  • Mistä asiasta löytyy verokonsensus?

    Lehtinen
    26.01.2015   
    Suomalaisilla on paljon kokemusta laajan yhteisymmärryksen eli konsensuksen hakemisesta. Ideologisesti hajanaiset koalitiohallitukset ovat saaneet kerta toisensa jälkeen käyttövoimansa korostuneest...
  • Tärkeintä on muuttaa suuntaa

    Lehtinen
    01.12.2014   
    Minulta kysytään usein, mikä on tärkein asia talous- ja veropolitiikassa ensi vaalikaudella. Tähän on helppo vastata: tärkeintä on päättää muuttaa suuntaa. Meillä ei ole enää varaa jatkaa kiristyvi...
  • Napoleonin hallitusohjelma?

    Lehtinen
    03.11.2014   
    Viimeistään huhtikuussa 2015 Suomessa pidetään eduskuntavaalit ja sen jälkeen kootaan uusi hallitus. Vaalitavoitteiden ja uuden hallitusohjelman pohjustus onkin kaikilla puolueilla jo hyvässä käynn...
  • Älä kyykytä keskiluokkaa

    Lehtinen
    06.10.2014   
    Keskiluokan rokottaminen tuntuu jostain syystä olevan yksi poliitikkojen lempiharrastus.  Tuore esimerkki on sotkuinen kiista lapsilisistä ja verotuksen lapsivähennyksestä. Hallitus on yllättävän s...
  • Hallitus: Suurituloisen raja 2900 euroa (jos elätät lasta)

    Lehtinen
    08.09.2014   
    Perhekustannusten tasauksen asiallinen peruste on lapsen huoltaminen, mistä aiheutuvat kustannukset alentavat myös vanhempien veronmaksukykyä samantuloisiin lapsettomiin verrattuna. Lapsilisää on m...
  • Millainen uusi lapsivähennys?

    Lehtinen
    08.08.2014   
    Pääministeri Alexander Stubbin hallituksen juhannuksen alla julkaistuun ohjelmaan sisältyy merkittävä uusi vero- ja perhepoliittinen avaus, kun lapsilisäleikkauksen vastapainoksi päätettiin keventä...
  • Siltarummut eivät auta, kun ostovoima sakkaa

    Lehtinen
    10.06.2014   
    Suomen taantuma on parhaillaan pitkittymässä lamaksi. Meitä uhkaa pahimmillaan jo kolmas supistuvan talouden vuosi peräjälkeen. Kantapään kautta on opittu, että nykyisen hallituksen tähän asti noud...
  • EU-parlamentti ei onneksi verota

    Lehtinen
    14.05.2014   
    Euroopan unionin asukkaiden suunnatessa vaaliuurnille on aiheellisesti korostettu parlamentin viime vuosina kasvanutta merkitystä unionin asioista päätettäessä. Kaksi tärkeää kansallisille parlamen...
  • Lapsilisistä takaisin verovähennyksiin?

    Lehtinen
    16.04.2014   
    Kaikissa sivistysmaissa harjoitetaan perhekustannusten tasausta. Suomessa tämä toteutetaan lapsilisiä maksamalla. Useimmissa muissa maissa myös verotuksessa otetaan huomioon huollettavat lapset, mu...
  • Hallitus on veroaddikti

    Lehtinen
    19.03.2014   
    Kehysriiheen suunnistava hallitus on uskonut poikkeuksellisen vahvasti verotuksen kiristämiseen keinona tasapainottaa valtiontaloutta. Poliittisena pontimena on alkuperäisen hallitusohjelman linjau...
  • Kehysbudjetti on viestikapula

    Lehtinen
    19.02.2014   
    Maaliskuun kehysriihessä hallitus asettaa budjettiraamin seuraaville neljälle vuodelle eli vuosiksi 2015-2018. Nykyinen hallitus istuu kuitenkin enintään seuraaviin eduskuntavaaleihin asti eli laat...
  • Siperia opettaa ajoitusta

    Lehtinen
    29.01.2014   
    Finanssipolitiikassa eli valtion veroista ja menoista päättämisessä ajoitus on kaikki kaikessa. Verotuksen raju kiristäminen keskellä taantumaa ei kerta kaikkiaan kannata. Pahimmillaan tällainen li...

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.