Etusivu
-
VEROT 13.4.2016
VATT: Verotuki lisää yritysten innovaatioita
VATTin tutkimuksen mukaan yhden veroeuron tuki tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan tuo 1,7 euron edestä T&K-investointeja. -
VAPAALLA 13.4.2016
Arvohuutokauppa saa vauhtia nettiuudistuksista
Kun nettihuutokaupan asiakas pystyy nokittamaan kilpailijan huudon, saa arvohuutokauppa uutta puhtia. Kaupat lisääntyvät ja tarjonta kasvaa. Nousevatko hinnat? -
RAHAT 13.4.2016
Asiantuntijoiden arviot: mikä yhtiö ostetaan seuraavaksi?
KARON PÖRSSI Kun pörssiyhtiö päätyy yritysoston kohteeksi, omistajille on yleensä tarjolla makoisat pikavoitot: jotta omistajat myisivät osakkeensa ostavalle yritykselle, ostajan täytyy tarjota houkuttelevaa preemiota eli ylihintaa pörssikurssiin nähden. -
TYÖ & ELÄKE 12.4.2016
Riittääkö yrittäjän eläkemaksu?
Moni yrittäjä vakuuttaa työtulonsa todellisia ansiotuloja alemmiksi ja maksaa näin liian pientä yrittäjän eläkemaksua eli YEL:iä. Yrittäjien vakuutettu työtulo suhteessa ansiotasoon on keskimäärin 70 prosenttia. Mihin kaikkeen matala työtulo vaikuttaa? -
KOTI 8.4.2016
Kodinkone liian halpa korjattavaksi
Vaikka omistaja haluaisi korjauttaa rikkoutuneen kodinkoneensa, vakuutusyhtiö ei välttämättä maksa korjauskuluja. Uuden ostaminen tulee sille usein halvemmaksi. -
VAPAALLA 7.4.2016
Sam Vanni myy tasaisesti
Sam Vannin töiden hinnat ovat olleet nousussa viime vuosina. Ostoa kannattaa harkita varsinkin, jos tarjolla on abstrakti öljymaalaus hänen parhaalta kaudeltaan. -
KOTI 7.4.2016
Maksaako perillinen lahjaveroa hallintaoikeudesta?
Pitääkö perillisten maksaa lahjaveroa, jos leski luovuttaa myös hallintaoikeuden heille? Leski joutuu nimittäin turvautumaan kotiapuun, joten metsän tuotto luetaan hänelle tuloksi. Leski pelkää nyt menettävänsä varojaan. -
TYÖ & ELÄKE 6.4.2016
Opintotuesta leikataan 122 miljoonaa euroa
Hallitus on päättänyt opintotukisäästön toteuttamisesta. Pitkän aikavälin säästövaikutukset ovat noin 122 miljoonaa euroa. Opintorahan enimmäismäärä laskee 250 euroon kuussa. -
RAHAT 6.4.2016
Finanssiteorioista markkina-alkemiaan
KARON PÖRSSI Jokainen tehokkaita markkinoita, modernia portfolioteoriaa, hintojen satunnaiskulkua ja muuta rahoitustieteen perusepistolaa opiskellut on varmasti käytännön elämässä kohdannut epäuskoa: mahtaakohan tämä pitää paikkaansa? -
RAHAT 6.4.2016
Mistä pankista parasta korkoa talletukselle?
Kuuden kuukauden, kahdentoista kuukauden ja 24 kuukauden talletusten korot ovat laskeneet maaliskuun alkuun verrattuna. -
KOTI 5.4.2016
Näin vältät tulipalon kesämökillä
Siriseekö kesämökin sähkölaite? Miten kylmän mökin lämmitys aloitetaan? Onko palovaroitin kunnossa? -
VEROT 5.4.2016
Velkajärjestelyssä on elettävä suu säkkiä myöten
Velkajärjestely vaatii ylivelkaantuneelta pitkää pinnaa, itsekuria ja uskoa päästä ulos velkakierteestä. -
VAPAALLA 5.4.2016
Bridgestone tuo markkinoille suomalaisen huippurenkaan
Kolme suomalaista autotoimittajaa kävi Ruotsin Lapissa testaamassa Bridgestonen ensi talvikauden uutta nastarengasta, jonka jäljet johtavat Nokian renkaisiin. Ensituntumalta uusi Noranza 001 vaikutti todella mainiolta. -
VAPAALLA 5.4.2016
Varokaa – kevät tulee!
Tiedän olevani melkoinen ilonpilaaja, mutta haluan nostaa esiin kesäisten olosuhteiden nurjan puolen liikenteessä. Harva näet tulee ajatelleeksi (tuskin tiedostaakaan) sitä, että kevät ja kesä ovat vakavien suistumisonnettomuuksien aikaa, vaikka ajokelien parannuttua toisin luulisi. -
VEROT 4.4.2016
Mistä hoitoa? Valitse itse, ole hyvä!
Vapaa hoitopaikan valinta on ollut mahdollista julkisessa terveydenhuollossa vuoden 2014 alusta. Voit itse valita, mitä terveysasemaa käytät tai mihin sairaalaan haluat hoitoon julkisessa terveydenhuollossa. -
RAHAT 1.4.2016
Mitä rahasto tuottaa?
Taloustaidon vertailussa osakerahastot, yhdistelmärahastot ja korkorahastot. Mukana ovat myös omistajalukumäärältään suurimmat rahastot. -
RAHAT 1.4.2016
Osakesäästäjän 18 uutta vaihtoehtoa
Pizzaa vai aivohalvauskuntoutusta? Tilitoimisto vai varainhoitopankki? Uusissa pörssi- ja First North -yhtiöissä riittää valinnanvaraa. Kahden viime vuoden aikana (2014-2015) Helsingin pörssiin ja First North -markkinapaikalle on listautunut kahdeksantoista yhtiötä, joista viisi noteerataan pörssin päälistalla. -
TYÖ & ELÄKE 1.4.2016
Kuka päättää ulkomaan päivärahasta?
Työreissu ulkomaille ja päivärahaa ropisee. Ulkomaan päivärahat ovat osa verottomia matkakustannusten korvauksia. Mutta kuka on päättänyt, että Irlannin päiväraha on 66 euroa ja Tšekin 55 euroa? -
VAPAALLA 1.4.2016
Mercedes-Benz Vito 4x4 tarjoaa nelivedon ilot
Nelivetoiset autot yleistyvät ja neliveto on varteenotettava vaihtoehto myös pakettiautossa. Mercedes-Benz Vito on hyvä esimerkki nelivetoisen pakun mainiosta ajettavuudesta. -
KOTI 31.3.2016
Onko omakotitalon myynti verovapaa?
Omistan omakotitalon, joka on nyt vuokralla. Miten 4 prosentin maksimipoistot ostohinnasta ja tehdyistä perusparannuksista vaikuttavat mahdollisessa myynnissä myyntivoiton verotukseen?
Näitä muut lukevat nyt
-
VEROT 26.12.2023Mitä veroseuraamuksia osakeyhtiön lopettamisesta tulee?Tein osakeyhtiön liiketoimintakaupan muutama vuosi sitten, ja nyt haluan lopettaa yrityksen, koska yrityksellä ei ole liiketoimintaa. Yrityksellä on kassavaroja ja rahastosijoituksia, velkaa ei ol...
-
VAPAALLA 22.12.2023Mari Rantasen geometriset muodot ja pirteät värit ilahduttavat – teosten hinnat kohoavat hiljalleenMari Rantanen (s. 1956) on arvostettu suomalainen taidemaalari. Taiteilijan pirteät neonvärit ja tehostevärit hehkuvat värikkäissä geometrisissa muodoissa eri tuotantokausien teoksissa, ja ne huoma...
-
KOTI 21.12.2023Joulukuusi kukoistaa – suojaa viimalta, sulata ja anna joulupuulle reilusti vettäLähes joka toiseen suomalaiseen kotiin hankitaan tänäkin jouluna aito joulukuusi. Kuusen hakijat haluavat tietää entistä tarkemmin kuusen alkuperän ja miten se on kasvatettu. Suomalaiset painottava...
-
VEROT 27.12.2023Ota verot haltuun – verojuristin 20 lukuvinkkiä kinkun sulatuksen ratoksiKumman annoit, lahjan vai ennakkoperinnön? Näin voit auttaa vanhempiasi verotta. Näin osakesäästötiliäsi verotetaan. Lue nämä ja monet muut verojuristien kirjoittamat jutut Veronmaksajien verkkosiv...
-
VEROT 20.12.2023Mökkikaupasta voittoa – vältynkö jäännösveron korolta, jos maksan veroni etukäteen?Myin syksyllä kesämökkini. Laskin, että veron määrä on 22 000 euroa. Muistelin, että voisin välttyä korolta, jos maksan veron jo etukäteen. Miten pitää toimia? Verojuristi Merja-Liisa Huolman-Lakar...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat






