veronmaksajat.fi

TYÖ & ELÄKE

Opintotuesta leikataan 122 miljoonaa euroa

Opintotuesta leikataan 122 miljoonaa euroa
6.4.2016

Hallitus on päättänyt opintotukisäästön toteuttamisesta. Pitkän aikavälin säästövaikutukset ovat noin 122 miljoonaa euroa. Opintorahan enimmäismäärä laskee 250 euroon kuussa.

Opintotuesta säästetään valtioneuvoston tiedotteen mukaan noin 122 miljoonaa euroa. Tehdyn päätöksen mukaan korkea-asteen opintorahan tasot yhtenäistetään toisen asteen opintorahan tasojen kanssa siten, että opintorahan enimmäismäärä on enintään 250,28 euroa kuukaudessa.

Kaikkiin korkeakouluopintoihin tarkoitettu tukiaika lyhenee 10 kuukaudella 64 kuukaudesta 54 tukikuukauteen. Tutkintokohtainen tukiaika lyhenee kahdella kuukaudella.

Opintolainan valtiontakauksen määrä nousee 650 euroon kuukaudessa kotimaassa opiskelevalla ja 800 euroon kuukaudessa ulkomailla opiskelevalla opiskelijalla. Opintolainahyvitys säilytetään taloudellisten reunaehtojen puitteissa.

Opintotuen enimmäismäärä on korkea-asteella kotimaassa opiskeltaessa 1.8.2017 alkaen yhteensä 1 101,88 euroa kuukaudessa ja ulkomailla opiskeltaessa 1 260,28 euroa kuukaudessa. 

Opiskelijan omat tulorajat sidotaan ansiotasoindeksiin ja niitä tarkistetaan määräajoin kuitenkin niin, että tulorajat eivät laske. Opiskelijan omien tulojen perusteella takaisinperittäväksi määrätyn opintorahan ja asumislisän määrän korotusta kohtuullistetaan 15 prosentista 7,5 prosenttiin.

Eri koulutusasteiden yhdenvertaisuuden parantamiseksi luovutaan vanhempien tulojen vähentävästä vaikutuksesta opintorahaan itsenäisesti asuvien 18- ja 19-vuotiaiden toisen asteen opiskelijoiden osalta.

Yleistä asumistukea opiskelijoille?

Hallitus valmistelee syksyn 2016 budjettiriiheen mennessä esityksen sekä toisen että korkea-asteen opiskelijoiden siirtämisestä yleisen asumistuen piiriin. Ulkomailla opiskelevat säilyisivät edelleen opintotukijärjestelmän mukaisen asumislisän piirissä.

Satu Alavalkama

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti