veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

KOTI

Joulukuusi kukoistaa – suojaa viimalta, sulata ja anna joulupuulle reilusti vettä

Joulukuusi kukoistaa – suojaa viimalta, sulata ja anna joulupuulle reilusti vettä
21.12.2023

Lähes joka toiseen suomalaiseen kotiin hankitaan tänäkin jouluna aito joulukuusi. Kuusen hakijat haluavat tietää entistä tarkemmin kuusen alkuperän ja miten se on kasvatettu.

Suomalaiset painottavat joulupuun hankinnassa yhä enemmän ekologisuutta ja ilmastokestävyyttä. Lähellä tuotettu tai läheltä haettu puu on kestävä valinta.  

”Kotimaisuus on usein joulukuusen valtti. Joulupuun hankkijat haluavat tietää lähtöpaikan lisäksi myös sen, miten kuusi on kasvatettu”, johtava metsänhoidon asiantuntija Markku Remes Suomen metsäkeskuksesta sanoo.

Suomalainen metsäkuusi on säilyttänyt asemansa kodeissa, mutta myös muoviset tekokuuset valtaavat alaa. Esimerkiksi julkisissa tiloissa ja yritysten auloissa perinteinen metsäkuusi on korvattu yhä useammin muovisella tekokuusella.  

Kotitalouksiin joulukuusia hankitaan kuitenkin lähes entiseen tapaan. Lähes joka toiseen suomalaiseen kotiin hankitaan tänäkin vuonna aito joulukuusi. Noin neljännes kodeista juhlistaa joulua tekokuusella ja neljännes kotitalouksista jättää joulupuun kokonaan hankkimatta. 

Kotimainen metsäkuusi on säilyttänyt asemansa joulupuuna, mutta joulupuuhun liittyvä juhlaperinne muuttuu ja elää koko ajan. Yksi selvä muutos on se, että koteihin hankitaan aiempaa pienempiä joulupuita. 

”Vielä muutama vuosikymmen sitten kuusen latvan kuului ulottua kodin kattoon, mutta nyt olohuoneeseen hankitaan yleensä noin kaksimetrinen kuusi”, Remes sanoo.  

Älä päästä joulupuuta kuivumaan

Tuore joulukuusi kestää sisätiloissa varisematta vähintään kaksi viikkoa, jos puu ei pääse kuivumaan missään vaiheessa. Sateisesta kesästä huolimatta kuusissa ei tänä vuonna ole ilmennyt laajalti sienitauteja, jotka aiheuttaisivat neulasten varisemista.  

Kuusenhakumatkalla puuta on suojattava ajoviimalta. Pakkassäästä tuotua kuusta on tarpeen sulattaa viileässä paikassa vähintään vuorokausi ennen kuin se tuodaan sisälle lämpimään.

Ensimmäisinä päivinä kuusi imee paljon vettä, joten sitä täytyy muistaa kastella reilusti. 

NUMERO 1,4 MILJ. | Koteihin ja julkisiin tiloihin hankitaan yhteensä vajaat 1,4 miljoonaa kuusta, joista lähes miljoona tulee viljelmiltä. Omista tai tuttavien metsistä haetaan 300 000 kuusta ja ulkomailta tuodaan reilut 50 000 kuusta. Ulkomaisista kuusista pääosa tuodaan Tanskasta ja vajaa neljännes Ruotsista.

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti