veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

VAPAALLA

Parasta pakettiin – joululahjaksi kirja tai jopa kaksi

Parasta pakettiin – joululahjaksi kirja tai jopa kaksi
13.12.2023

Joulunpyhinä ja vuodenvaihteen lomilla on mukava istahtaa nojatuoliin ja lukea kirjaa. Taloustaito valikoi muutamia kirjoja pukinkonttiin isoille ja pienille lukijoille.

Ripaus tonttutaikaa

”Joulu on jo ovella, mutta äiti ja iskä ei ehdi siivota eikä laittaa ruokaa, kun niillä on niin paljon töitä ja vauvoja.”

Ekaluokkalaisen Nupun perheessä kaikilla on kova hoppu, eikä kenelläkään ole ole aikaa keskittyä jouluvalmisteluihin. Avuksi tulee pajatonttu Magnus Kavionaula, ja Nuppu ja tonttu ryhtyvät toimeen.

Lopulta joulu tulee niin Nupun perheelle kuin muullekin kylän väelle.

Tontun apulainen -kirjassa on 24 lukua, yksi jokaiselle päivälle joulua odotellessa.

  • Anna Krogerus, Netta Lehtola: Tontun apulainen. WSOY. 2023.  212 s.

Tekoäly tässä ja nyt

Tuntuuko, että vajoat upottavaan suohon, kun puheeksi tulee tekoäly? Et ole yksin.

Tekoälyn vallankumous on käytännöllinen opas uusien tekoälytyökalujen, kuten ChatGPT:n, kuvia tuottavan DALLE-2:n ja Midjourneyn, käyttöön.

Teoksessa käydään läpi perusasioita, esimerkiksi tekoälyn kielimalleja, ja se antaa käytännön vinkkejä niiden testailusta. Saat hyviä vinkkejä mm. tekoälyn promptauksesta eli ohjeistamisesta. 

  • Tero Ojanperä: Tekoälyn vallankumous – Käsikirja. Alma Talent. 2023. 193.

Ihmeellinen suo 

”Nyt on lysti hiihdellä minne huvittaa, ylittää allikot ja hyllyvät ruopat tuosta vaan.”

Luontovalokuvaaja Mika Honkalinnan Suo siellä on tarinallinen valokuvateos suomalaisilta soilta.

Teoksen kuvat ja tarinat vievät lukijansa suolle eri vuodenaikoina. Harpot kuvaajan mukana sotkuisen varvikon halki suomäntyjen ja naavatakkuisten kuusten lomasta suoaavan avaruuteen. Hengähdä hetki ja pysähdy toviksi katsomaan lumoavaa maisemaa. 

  • Mika Honkalinna: Suo siellä. Docendo. 2023. 210 s.

Kivaa kokkausta

Alkuun varoitus: tätä keittokirjaa ei kannata lukea nälkäisenä. Kirjassa on reilu 70 vuodenaikojen mukaan jaoteltua reseptiä, joiden avulla syntyy monipuolisia, sesongin mukaisia ja edullisia ruokia.

Talvisia herkkuja ovat vaikkapa persialainen papukeitto tai libanonilaiset lihapullat. Jälkiruokana maistuu raikas appelsiini-granaattiomenasalaatti.

Ruoan ei todellakaan tarvitse mautonta ja sen kokkaamisen uurastusta. 

  • Iman Gharagozlu, Leena Ahokas: Iman ja Leena – Arkisafkaa. WSOY. 2023. 205 s. 

Hyvää oloa taiteesta

Taide on tasa-arvoista, sillä se suo jokaiselle jotain hyvää.

Taloustaidon Taide & keräily palstalta tutun taideasiantuntijan Pauliina Laitisen tietokirjasta selviää, miten taidehankinta rikastuttaa sielua, mitä se kertoo keräili­jästä ja miksi tietyt teokset vetävät keräilijää puoleensa.

Esimerkiksi värillä on väliä. Ne ovat taiteilijan tapa viestiä katsojalle, ja katsoja puolestaan tulkitsee värejä omasta näkökulmastaan. Yleisesti ottaen värikkäämmät teokset myyvät nykyään paremmin. 

  • Pauliina Laitinen: Onnellinen Taiteen Omistaja. Gangsta Books: 2023. 134 s.

Ulkomuseo kutsuu Suomea?

Suomessa on moni asia hyvin, mutta talouden puskurit on syöty. Suomi on selvästi jäämässä muiden Pohjoismaiden kelkasta.

Talouden ilmestyskirjassa pohditaan velkaantumisen ja nollakasvun syitä, väestön vanhenemisen ja maahanmuuton vaikutuksia ja sitäkin mitä koroille tapahtuu seuraavaksi.

Valoa pussinperälle suo mm. vihreä siirtymä, joka nopeuttaa irtautumista fossiilisesta energiasta. 

  • Aki Kangasharju: Talouden ilmestyskirja – Velka, inflaatio, nollakasvu ja politiikan umpikuja. Docendo. 2023. 303 s.

Ihmeellinen merilehmä 

Jos et vielä ole tutustunut Stellerin merilehmään, laita kuulokkeet korville ja seikkaile läpi kolmen vuosisadan.

Vuonna 1741 päädyt tutkimusrekikunnan mukana karulle Stellerin niemelle ja kohtaat merilehmän. Vuonna 1859 Elolliset vie sinut Alaskaan, jossa etsitään jättiläismäisen merinisäkkään luurankoa. Vuonna 1952 olet jo Helsingissä, jossa  harvinaista luurankoa jo kunnostetaan.

Iida Turpeisen Elolliset palkittiin marraskuussa Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnolla. Teos oli myös ehdolla kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi.

P.S. Voit käydä tervehtimässä stellerinmerilehmän luurankoa Helsingin luonnontieteellisessä museossa. Niitä on maailmassa vain muutamia. 

  • Iida Turpeinen: Elolliset. Schildts & Söderströms. 2023. 7 h 16 min.

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti