Mercedes-Benz Vito 4x4 tarjoaa nelivedon ilot

Nelivetoiset autot yleistyvät ja neliveto on varteenotettava vaihtoehto myös pakettiautossa. Mercedes-Benz Vito on hyvä esimerkki nelivetoisen pakun mainiosta ajettavuudesta.

Mercedes-Benz Viton viimeisin uudistus on ollut lukujen valossa hyvin onnistunut, sillä sen myynnin kasvu oli viime vuonna 96 prosenttia siitä huolimatta, että kovimmat kilpailijat pakettiautojen kantavuuden mukaan nimetyssä ns. tonniluokassa ovat nekin tuoreita malleja: Ford Transit Custom uudistui kolmisen vuotta sitten ja Volkswagen Transporter viime vuonna.

Vitoa tehdään Espanjan Baskimaalla Vitoriassa tehtaassa, jonka kapasiteetti on 80 000 pakettiautoa vuodessa. Edellisiä sukupolvia ehdittiin tuottaa 1,2 miljoonaa autoa vuosina 1995–2013 ennen nykyistä mallia, joka lanseerattiin Suomessa marraskuussa 2014.

Vito-mallistossa on runsas valikoima moottoreita 88-hevosvoimaisesta 109 CDI:stä 190-hevosvoimaiseen 119 CDI -dieseliin, jolla Vito kulkee yli 200 km/t siellä, missä sillä saa niin kovaa ajaa. Vetotavassakin on valinnan varaa: nyky-Viton pikkukoneiset mallit ovat etuvetoisia ja isokoneiset takavetoisia, minkä lisäksi Vitoa saa myös nelivetoisena.

Erityisesti nelivetoisena Viton nykyinen sutjakka ilme saa edeltäjän näyttämään tötteröltä. Edellisen sukupolven korkealla kulkeva neliveto-Vito näytti jonkinlaiselta maastoautolta, mutta uuden etuakselin ansiosta nykyinen malli on nelivetoisena samankorkuinen kuin kaksivetoisenakin eikä kahden metrin raja enää estä esimerkiksi parkkihalliin ajamista.

Nelivetoversion suurempi omapaino syö hieman kantavuutta, kokonaispainoltaan 3,05 tonnin Vitossa sitä riittää 925 kiloa. 3,2 tonnin version kantavuus on 1075 kiloa. 

Henkilöauton tunnetta

Viton ohjaamoon on helppo kotiutua. Ajoasennosta saa vielä henkilöautomaisemman kuin kilpailijoissa. Viton ratin takaa näkyy hyvin ulos. Kun ikkunat ovat koeajoauton tapaan niin ohjaamon takaseinässä kuin takaovessa, niiden ja peilien avulla näkee joka suuntaan.

Viton hallintalaitteissa on monin osin merkin muista malleista tuttuja ratkaisuja, jotka ovat Mersu-kuskeille tuttuja mutta muille outoja. Mercedes-Benzin valikot ovat henkilöautoissakin sekavammat kuin sen saksalaisissa kilpailijoissa.

Sama pätee pakettiautopuolella: siinä missä Volkswagen Transporterissa osamatkamittarin nollaa yhdellä napin painalluksella, Vitossa piti tutkia käyttöohjekirjaa ja perehtyä valikoiden toimintaan ennen kuin trippimittari nollaantui.

Hämmästyttävää Viton varustelussa on, että yli 50 000 euroa maksavassa autossa ei ole navigaattoria.

Viton ohjaamossa on tilaa kolmelle henkilölle, mutta kojelauta pullistuu keskeltä niin voimakkaasti, että keskellä istuvan matkustajan vasemmalle jalalle ei jää kunnolla tilaa.

Vitossa on kojelaudan päällä säilytyslokeroita ja kännykkä istuu vasemmanpuoleisessa kulmassa olevaan mukitelineeseen, mutta esimerkiksi katon rajassa oleva hylly Mercedeksestä puuttuu. 

Vito ohjautuu hyvin

Viton ohjausvaste on hieman kuminauhamaisempi kuin Transporterissa, mutta ei Mercedes-Benzin sähkömekaanisesti tehostettua ohjaustakaan voi moittia. Rattia on miellyttävän kevyt käännellä taajamissa ja kepeydestä huolimatta Vito kulkee maantiellä sinne minne pitääkin.

Ohjauksessa on tuntoa ja se keskittää riittävästi ilman väkinäisyyttä. Varsinkin vakionopeussäädintä käyttämällä matka taittuu hyvällä tiellä leppoisasti, sillä ohjauksesta puuttuu kaikki rauhattomuus.

Viton alusta toimii hienosti. Moottoritievauhdissa Vito tosin hieman täristää kuormaamattomana, mutta pääasiassahan pakettiautolla ajetaan kuorma kyydissä. Perinteisiin pakettiautoihin verrattuna Viton kulku on hyvin sivistynyttä.

Neliveto-Vitossa voima jakautuu etu- ja taka-akselin välillä suhteessa 45/55. Liukkaalla tienpinnalla elektroninen 4ETS-nelivetoluistonestojärjestelmä jarruttaa tarpeen mukaan salamannopeasti – aika mitataan millisekunneissa – niitä pyöriä, joiden pito on riittämätön ja välittää voiman automaattisesti pyörille, joiden pito on paras.

Mercedeksen järjestelmä osoittautui käytännössä hyvin toimivaksi. Ennen varsinaista koeajoa neliveto-Vitoa oli maahantuoja Vehon lehdistöpäivänä mahdollisuus kokeilla Premier Parkin radalla Porvoossa melkoisessa lumituiskussa.

Jäisellä radalla Vito ohjautui hyvin neutraalisti ja selvitti tiensä todella hienosti läpi lumikerrosten. Nelivetopakua oli vaikeissa olosuhteissa helpompi ajaa kuin osaa henkilöautoista eikä vauhdistakaan tarvinnut tinkiä. 

Automaatti hidastelee

Koeajon talvipyryisinä aamuina tuli kiinnitettyä huomiota Viton tuulilasin edessä olevaan pyyhkijöiden kaukaloon – se on niin syvä että sieltä on hankala kaivaa lunta ulos.

Mercedes-Benzin diesel on kylmänä kaupunkiajossa äänekäs mutta moottorin lämmettyä Vito on varsinkin maantiellä varsin meluton. Moottoritievauhdissa rengasmelua on jonkin verran, mutta pakettiautoille tyypillinen peltinen kaiku tuntuu puuttuvan kokonaan.

Mercedeksen 2,2-litrainen CDI-dieselkone ottaa hyvin kierroksia, kuormaamattomana mittarin neula on hetkessä 4000 kierroksessa, missä automaatti viimeistään vaihtaa isommalle vaihteelle. Kierroksia käyttäen Vito liikkuukin iloisesti, mistä nollasta sataan kiihtyvyysarvo 11,2 sekuntia kertoo omaa kieltään. Kuorman kanssa 380 newtonmetrin vääntö keskeisellä kierrosalueella puolestaan pitää Viton hyvin liikkeellä. Ilman kuormaa nelivetoinen Vito kulutti koeajossa 7,6 litraa / 100 km.

Automaattivaihteisto kuuluu nelivetoisen Viton vakiovarustukseen. Momentinmuuntimella toimiva seitsenvaihteinen G-Tronic-automaatti vaihtaa hienosti ilman nykäyksiä, mutta ajoittain se viipyilee melkoisesti.

Varsinkin ohjauspylvään viiksistä manuaalisesti ylöspäin vaihdettaessa vaihdot tapahtuvat melkoisella viiveellä – välillä vaihteisto jätti kuljettajan ihmettelemään, tapahtuuko vaihtoa lainkaan. Transporterin DSG-vaihteisto elää selvästi paremmin eri tilanteissa mukana.

 Juha Partanen