Etusivu
-
KOTI 10.10.2016
Asuntokauppa käy kerrostaloissa ja uudiskohteissa
Kerrostaloasunnoilla riittää nyt kysyntää. Tänä vuonna kaikkein vilkkaimmin on kasvanut uudisasuntojen kauppa. -
VAPAALLA 7.10.2016
Pariisin kansainvälinen autonäyttely 2016 – Sähköautot tulevat vaikka väkisin
Sähköautot nousevat arvoon arvaamattomaan Pariisin kansainvälisessä autonäyttelyssä. Suomalainen autoilija arvitsee perille päästäkseen kuitenkin vielä kauan polttomoottorikäyttöisen ajokin tai hybridiauton. Päivittäisille työmatkoille sähköauto tarjoaa kuitenkin jo nyt kelpo vaihtoehdon. -
VEROT 7.10.2016
Espanjan ja Suomen verosopimuksen soveltaminen siirtyy
Suomen ja Espanjan välinen uusi verosopimus allekirjoitettiin jo joulukuussa 2015. Valtiovarainministeriön mukaan sopimuksen soveltaminen voi alkaa aikaisintaan vuonna 2018. -
VAPAALLA 7.10.2016
Kypsiä viiniaromeja riistapöytään
Riistaliha on vähärasvaista ja aromikasta, joten sen seuraksi sopii melko kypsynyt viini, jossa aromikartan toivottuja ominaisuuksia ovat maanläheiset ja yrttiset tuoksut. -
VAPAALLA 7.10.2016
Kirjoja voi kerätä halvallakin
Suomessa on tuhansia kirjojen keräilijöitä. Harrastuksen hinta riippuu aihealueesta. Jo muutamalla kympillä voi päästä pitkälle, jos keräilyalue on rajattu hyvin. -
KOTI 6.10.2016
Hallitus esittää perintö- ja lahjaveron keventämistä
Perintö- ja lahjaverolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että verotusta kevennettäisiin veroasteikkojen kaikissa portaissa. Esitetyt kevennykset painottuisivat ensimmäisen veroluokan lahjaveroasteikkoon yritysten ja maatilojen sukupolvenvaihdosten edistämiseksi. Muutosten on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2017 alusta alkaen. -
VAPAALLA 6.10.2016
Veikko Marttinen luotti pelkistettyyn muotokieleen
Veikko Marttisen maalauksia on monissa kodeissa. Marttinen luotti pelkistettyyn muotokieleen, aiheisiin ja kompositioihin. Hänen tuotantonsa on helppo tunnistaa. -
KOTI 6.10.2016
Vuokravakuus suojaa vuokranantajaa
Kun vuokraa asunnon, joutuu tavallisesti maksamaan 1-3 kuukauden vuokran vakuutena. Uutuutena vuokramarkkinoille on tullut muutama takaussitoumuksia tarjoava yritys. Takaus korvaa vuokralaisen rahavakuuden. -
VAPAALLA 5.10.2016
Tarkista ajokorttisi tiedot netistä
Omat ajo-oikeus- ja ajokorttitiedot voi nyt tarkistaa Trafin sähköisestä asiointipalvelusta. Palvelusta voi myös tulostaa maksutta ajokorttiotteen, joka toimii virallisena asiakirjana. -
RAHAT 5.10.2016
Mukaan megatrendeihin
KARON PÖRSSI Megatrendi on vuosikausia, vuosikymmeniäkin jatkuva kehityskulku, joka muuttaa maailmaa. Sellaisen kyytiin hyppääminen voi tuoda sijoittajalle hyvät tuotot. -
KOTI 5.10.2016
Taloyhtiöt viestikää, älkää riidelkö!
Kun taloyhtiön viestintä toimii ja asukkailla on tarpeeksi tietoa talon asioista sopukin säilyy paremmin. -
RAHAT 4.10.2016
Mistä pankista paras korko talletukselle lokakuussa?
Määräaikaistalletusten korot ovat nyt hitusen matalammat kuin syyskuun alussa. Lokakuun alussa 10 000 euron määräaikaistalletukselle (12 kk) sai korkoa keskimäärin 0,37 prosenttia. -
RAHAT 4.10.2016
Millainen sijoitus kelpaa lainan vakuudeksi?
Kun piensijoittaja tarvitsee lainaa, pankit hyväksyvät sijoitukset vakuuksiksi. Erilaisten sijoitusten vakuusarvoissa on suurta vaihtelua. -
VAPAALLA 3.10.2016
10 vinkkiä eläköityvälle - näin valitset auton
Eläkeläisen järkipäätös vai mahdollisuus nauttia siitä, mistä pitää – kaksi vaihtoehtoa auton hankinnan perustaksi, kun työura päättyy. -
TYÖ & ELÄKE 30.9.2016
Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksuun tulossa korotus vuonna 2017
Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksua nostetaan ensi vuonna 0,45 prosenttiyksikköä. Hallituksen esityksen mukaan työnantajan osuus vastaavasti pienenee saman verran. -
VAPAALLA 30.9.2016
Ford EcoSport on pirteä veitikka
Fordin EcoSport on 21 000–22 000 euron perushinnalla järkevä pikkuauto. -
VAPAALLA 30.9.2016
Näin ostat valokuvataideteoksen
Valokuvataide on hieno ja kiinnostava taiteen tekniikka, jonka suosio on kasvanut nopeasti. Nykyään lähes kaikki merkittävät nykytaiteen keräilijät hankkivat kokoelmiinsa myös valokuvataidetta. -
RAHAT 29.9.2016
Millaisen rahaston suomalainen valitsee?
Mihin kotimaiseen rahastoon eurot laitetaan? Valitseeko sijoittaja osakerahaston, lyhyen koron rahaston, yhdistelmärahaston vai pitkän tai lyhyen koron rahaston? -
VAPAALLA 29.9.2016
Puuttuuko kokoelmastasi 34 kiloa painava kirja?
Huippudesign on nyt kysyttyä ympäri maailmaa. Huutokauppaan tulevista erikoisuuksista mainittakoon 34 kiloa painava kirja. -
KOTI 29.9.2016
Maksaako poika asuntokaupasta varainsiirtoveroa?
Vanhemmillani on asuinkiinteistö, jonka he haluaisivat myydä 30-vuotiaalle pojalleni siten, että kauppahinta jää myyjille velaksi. Pitääkä pojan maksaa asuntokaupasta varainsiirtoveroa?
Näitä muut lukevat nyt
-
VEROT 22.1.2024Osakas asuu yrityksen omistamassa asunnossa – miten järjestely vaikuttaa osinkojen verotukseen?Miten osinkoja verotetaan, jos yrityksen osakas asuu yrityksen omistamassa asunnossa? Entä muuttuuko tilanne osinkojen osalta, jos yrityksen omistamassa asunnossa asuukin yrittäjän täysikäinen tytä...
-
VEROT 22.1.2024Vuokralaisena osakeyhtiö – mitä kuluja voimme vähentää?Omistan vaimoni kanssa puoliksi kiinteistön, josta puolikasta vuokraa majoituspalveluja tarjoava osakeyhtiö. Olen osakkaana osakeyhtiössä 49 prosentin osuudella. Toiminta on ympärivuotista, ja osak...
-
VEROT 19.1.2024Miten osakeyhtiön saama vuokratulo verotetaan?Osakeyhtiö omistaa kaksi osakehuoneistoa, joita se vuokraa asunnoiksi pitkäaikaisilla vuokrasopimuksilla. Osakehuoneistot on hankittu yhtiön varsinaisesta liiketoiminnasta kertyneillä voittovaroill...
-
VEROT 22.1.2024Mihin arvoon ennakkoperintö arvostetaan perinnönjaossa?Olen saanut ennakkoperinnön, josta maksoin aikanaan lahjaveron. Miten ennakkoperintöni arvostetaan perinnönjaossa? Verojuristi Johnny Örnberg vastaa : Ennakkoperintönä saadun omaisuuden arvo määräy...
-
VAPAALLA 19.1.2024Simpukka on talven sesonkiherkku – seuraksi raikasta valkoviiniä ja patonkiaInnokkaalta kotigastronomilta jää usein pullonpohjia tähteeksi, varsinkin jos illallisella ruokalajeja on useampia ja tarjotaan erilaisia viinejä. Nämä kannattaa säästää aterianvalmistukseen, sillä...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
KOTI 8.8.2014Näin tunnistat huijaussivustotRikolliset kalastelevat tietoja verkossa yhä taitavammin. Ohessa ohjeet huijauksilta suojautumiseen. Aiemmin huijausviestin pystyi erottamaan tökeröstä suomenkielestä tai epämääräisestä ulkoasust...
-
VAPAALLA 8.8.2014Mercedes-Benz B 200 NGD on Mersun pienin kaasuautoMercedes-Benzin B-sarjan 200 Natural Gas Drive-mallissa kaasu on ajateltu ensisijaiseksi energiaksi. Tällä autolla ajellessa pitää unohtaa syrjäseudut, sillä bensiinitankki on vain 12 litran kokoin...
-
KOTI 14.8.2014Milloin alihintaan ostetun asunnon voi myydä?Aion myydä sijoitusasunnon lapselleni yli 75 prosentilla markkinahinnasta. Asunto olisi myös lapseni sijoitusasunto eli hän saa asunnosta vuokratuloa. Minkä ajan kuluttua lapseni saa myydä kyseisen...
-
VAPAALLA 14.8.2014Ukrainan kriisi varjostaa myös antiikkikauppaaVaikka kesä yhä jatkuukin, syksyn huutokauppasesonki on jo käynnistynyt. Nyt jännitetään, miten Ukrainan kriisi vaikuttaa myös venäläisen taiteen ja antiikin kauppaan. Vaikutukset alkoivat lievästi...
-
TYÖ & ELÄKE 14.8.2014Miksi itsensä työllistäjä maksaa enemmän eläkemaksua?Alle 53-vuotiaan yrittäjän työeläkemaksu on 23,3 prosenttia YEL-työtulosta. Toisen palveluksessa olevan samanikäisen työntekijän työeläkemaksu on 23,6 prosenttia työtulosta. Kaikki yrittäjät, myös ...
-
RAHAT 12.8.2014Kiinnostaako kapitalisaatiosopimus: katso muutakin kuin veroetujaKapitalisaatiosopimusten myynti on viime vuosina kasvanut kovaa vauhtia. Sopimus tarjoaa etuja verotuksessa, mutta riittävätkö ne perusteeksi sijoittaa? Kapitalisaatiosopimus – jota voidaan myy...
-
TYÖ & ELÄKE 7.8.2014Koululaisen vanhempi: muista osittainen hoitorahaAiotko tehdä koulujen alkaessa lyhyempää työpäivää pienen koululaisen hoidon vuoksi? Silloin kannattaa hakea osittaista hoitorahaa Kelasta. Jos olet sopinut työnantajasi kanssa tekeväsi pienen kou...
-
KOTI 11.8.2014Joko osaat IBAN-tilinumerosi?Jos et vielä käytä IBAN-muotoisia tilinumeroita esimerkiksi verkko- ja mobiilipankissa sekä maksuautomaateilla, siihen kannattaa totutella pikimmiten. Omaa IBAN-numeroasi tarvitset, kun sinun pi...
-
TYÖ & ELÄKE 5.8.2014Opiskelijan verotus muuttuuOpintolainavähennys verotuksessa poistuu ja sen tilalle tulee opintolainahyvitys. Lisäksi opintovelan korkojen verovähennysoikeus katoaa vuodesta 2015 alkaen. Opintotuki on veronalaista tuloa. Opin...
-
TYÖ & ELÄKE 13.8.2014Apua kotitalouden palkanmaksuunMietitkö lastenhoitajan tai remonttimiehen palkkaamista, mutta koet sen turhauttavan byrokraattiseksi? Tänään julkistettu yksityinen palkkaus.fi -palvelu hoitaa kaikki palkanmaksuun liittyvät velvo...
-
KOTI 11.8.2014Ainakaan koroista ei nyt jää kiikastamaanAsuntohintojen kehityksestä kevään ja alkukesän aikana voi värkätä sävyltään hieman vaihtelevia uutisia esimerkiksi siitä riippuen, mihin ajankohtaan tuoreimpia hintatietoja vertailee ja vertaileek...
-
RAHAT 6.8.2014Outo huhut ja Outo-faktatKARON PÖRSSI "Buy on rumours, sell on facts." Vanha sijoittajaviisaus kehottaa ostamaan osaketta, kun kuulee huhuja uutisesta, joka toteutuessaan nostaisi yhtiön pörssikurssia. Kun uutinen tulee ...
-
VEROT 5.8.2014Suomen EU-maksut 2013: 112 euroa asukasta kohdenSuomen nettomaksu Euroopan unionille oli viime vuonna 604 miljoonaa euroa, eli noin 112 euroa kansalaista kohden. Nettomaksu aleni noin 55 miljoonalla eurolla vuodesta 2012, jolloin se oli noin 659...
-
KOTI 12.8.2014Ostaisinko lapselle sairauskuluvakuutuksen?Noin kolmasosalla alle 20-vuotiaista on sairauskuluvakuutus. Ne maksavat satoja euroja vuodessa, joten kannattaa ensi alkuun tarkkaan miettiä, tarvitseeko perhe tätä vakuutusta todella. Kun on ost...
-
RAHAT 6.8.2014Talletuskorot taas alamäessäTalletuskorot jatkoivat heinäkuussa kesäkuussa alkanutta laskuaan. Elokuun alussa 12 kuukauden määräaikaistalletuksen (10 000 euroa) korko oli keskimäärin 0,82 prosenttia. Heinäkuun alun lukema oli...
-
VEROT 8.8.2014Aamulehti: KHO:n päätös säästää Nokian Renkaat ja Fortumin miljoonien jälkiveroiltaKHO:n heinäkuun 2014 alussa tekemä päätös säästää Nokian Renkaat ja Fortumin todennäköisesti miljoonien eurojen jälkiveroilta, uutisoi Aamulehti 7. elokuuta. KHO katsoi siirtohinnoittelupäätöksessä...
-
RAHAT 7.8.2014Kymppitonnin talletuksen tuotto hiipuuMääräaikaistalletuksen keskituotto (12 kk) oli elokuun alussa 0,82 prosenttia. Keskituotto laskee jo toista kuukautta. Kesäkuun alussa se oli 0,88 prosenttia ja heinäkuun alussa 0,85 prosenttia. Pu...
-
VEROT 7.8.2014Yhteisöveron kertymä laski kesä-heinäkuussaVerohallinto keräsi heinäkuussa veroja yhteensä 4 746 miljoonaa euroa. Laskua vuodentakaisesta oli 67 miljoonaa (-1,4 %). Yhteisöveron kertymä pieneni verolajeista eniten: veroa kertyi 119 miljoona...
-
RAHAT 13.8.2014Sari Lounasmeren viisi pörssitoivetta päättäjilleKARON PÖRSSI Parhaalla tahdollakaan ei voi sanoa, että viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana valtiovalta olisi toimillaan edistänyt suomalaisten osakesijoittamista. Aivan päin vastoin. Ensin osi...
-
RAHAT 8.8.2014Rahastovertailu: viiden vuoden parhaat tuototVertailimme sijoitusrahastoja viiden vuoden tuoton perusteella. Parhaat tuottoprosentit löytyivät osakerahastoista. Mukana ovat rahastot sellaisista rahastoyhtiöistä, jotka ovat Finanssialan Kes...






