Etusivu
-
RAHAT 3.11.2016
Perusta ja hoida metsäsi oikein
Kun metsää hoitaa alusta asti hyvin, se tuottaa jopa kolmanneksen paremmin kuin hoitamaton. -
RAHAT 3.11.2016
Mistä pankista paras korko talletukselle marraskuussa?
Määräaikaistalletusten korot ovat marraskuun alussa lähes samoissa lukemissa kuin lokakuun alussa. Marraskuun alussa 10 000 euron talletukselle (12 kk) sai korkoa keskimäärin 0,35 prosenttia. -
RAHAT 3.11.2016
Mitä matkakuluja ulkomailla asuva asuntosijoittaja voi vähentää?
Asun Etelä-Saksassa ja minulla on Suomessa vuokra-asuntoja. Saanko vähentää vuokratuloista matkakuluina oman auton käytön mukaan 0,25 euroa/kilometri, kun käyn autolla pari kertaa vuodessa Suomessa huolehtimassa vuokra-asuinnoistani? -
VAPAALLA 3.11.2016
Toyota Hilux on edelleen tosimiesten työkalu
Toyotan avolavamalli Hilux on jälleen uudistunut. saanut uuden moottorin, 29 sentin maavaran ja paremman varustuksen. Autoa on valmistettu vuodesta 1969 lähtien. -
VEROT 2.11.2016
Identiteettivaras havittelee yrityksen alv-palautuksia
Identiteettivarkaudet ovat levinneet yrityksiin. Ammattirikolliset havittelevat nyt yritysten alv-palautuksia. -
RAHAT 2.11.2016
Spekuloinnissa on järkeä
KARON PÖRSSI Sijoita, älä spekuloi! Se on yksi ensimmäisistä opeista, joka opetetaan sijoituskirjoissa. Ei pidä tavoitella lyhyen aikavälin arvonnousua vaan sijoittaa rahansa yhtiöön, joka tuottaa keskimääräistä paremmin pitkällä aikavälillä. -
VEROT 1.11.2016
Veronpalautus keskimäärin 657 euroa
Tänä syksynä veronpalautusta saa noin 3,6 miljoonaa henkilöä. He saavat veronpalautusta yhteensä 2,4 miljardia euroa. Veronpalautus on keskimäärin 657 euroa. -
VAPAALLA 1.11.2016
Mitä matkailuautoilu maksaa?
Yöpymiskustannukset jäävät matkailuautolla liikuttaessa pieniksi ja illallisenkin voi laittaa omassa autossa. Mutta pääomakustannukset ja lauttamatkat vievät rahaa. -
VAPAALLA 1.11.2016
Matkailuautolla Eurooppaan
Miltä kuusikymppisestä parikunnasta tuntuu lähteä kiertämään Eurooppaa matkailuautolla? Onko se yhtä kätevää ja hauskaa kuin pienten lasten kanssa neljännesvuosisata aiemmin? -
VAPAALLA 31.10.2016
Rengasrikko iski, mutta uutuusrenkaalla matka jatkuu
rengasjätti Bridgestone löi pöytään uusimman innovaationsa. Tyhjentyneellä DriveGuard-renkaalla voi vaurion jälkeen jatkaa turvallisesti matkaa jopa 80 kilometrin verran enimmillään 80 km/h vauhtia. -
VEROT 31.10.2016
Mitä julkiset verotiedot kertovat tuloista?
Julkiset verotiedot antavat varsin kattavan kuvan palkoista, joita on maksettu vuonna 2015. Sen sijaan pääomatulojen saajia ei pysty vertailemaan verotilastojen perusteella. -
VAPAALLA 31.10.2016
Alfa Romeo Giulia tarjoaa italialaista tunnetta
Uusi Alfa Romeo Giulia on edullisimmillaan 200-hevosvoiman bensiinimoottorilla, joka tulee loppuvuodesta. Ainakin nyt esitellyt versiot täyttävät Alfalle asetetut odotukset. -
KOTI 28.10.2016
Miten rakentamisen kova kasvu vaikuttaa asuntojen hintoihin?
Muuttoliike vauhdittaa asuntojen rakentamista kasvukeskuksiin. Etenkin uusia kerrostaloasuntoja rakenneteaan paljon. -
VEROT 27.10.2016
Tuloveroja kertyi 34,4 miljardia euroa viime vuonna
Verohallinto keräsi viime vuonna tuloveroja yhteensä 34,4 miljardia euroa. Tuloveroja kertyi noin 660 miljoonaa euroa (2,0 %) enemmän kuin vuonna 2014. Tuloverot kattavat Verohallinnon keräämistä veroista lähes kaksi kolmasosaa. -
TYÖ & ELÄKE 27.10.2016
Yrittäjä, näin hankit työterveyspalvelut
Mitä työterveyspalveluja yrityksen pitää hankkia? Mitä korvauksia kuluista voi saada? Työterveyslaitoksen kehittämispäällikkö Helena Lindgren neuvoo. -
VEROT 26.10.2016
Jäännösvero maksuun e-laskulla
Jäännösveron ensimmäinen eräpäivä on 25. marraskuuta. Jos haluat maksaa jäännösveron e-laskulla, on e-lasku tilattava verkkopankista viimeistään 4. marraskuuta. -
KOTI 26.10.2016
Vertailu: Henkivakuutuksissa suuria etualennuksia
Vakuutusyhtiöt tarjoavat etuasiakkailleen yhä enemmän alennuksia. Mutta kannattaako kaikki vakuutukset keskittää samaan yhtiöön? Vertailimme henkivakuutusten hintoja ja ehtoja. -
VAPAALLA 26.10.2016
Marilynin miljoonamekko kaupan
Pikkujouluasun valintaa tuskailevan kannattaa suunnata nettihuutokauppaan marraskuussa. Tuolloin huutokaupataan Marilyn Monroen legendaarinen iltapuku, joka on koristeltu 2 500 pienellä kristallilla. Marilyn esiintyi puvussa John F. Kennedyn 45-vuotisjuhlissa. -
VAPAALLA 25.10.2016
Kaksi turvaistuinta ei kestänyt kolaritestin rasitusta
Tuore turvaistuintesti paljastaa vakavia turvallisuuspuutteita. Autoliiton julkaiseman testin kolmesta heikon arvosanan saaneesta istuimesta kaksi irtosi etutörmäystestissä ja yksi on aivan liian monimutkainen asentaa. -
VAPAALLA 25.10.2016
Ruostesuojauksella on merkitystä
Nuoret autoilijat eivät ymmärrä ruostesuojauksen merkitystä tai eivät välitä siitä. Ruosteenestoliikkeiden asiakkaat ovatkin tavallisesti keski-ikäisiä.
Näitä muut lukevat nyt
-
VEROT 9.10.2023Lunastan metsätilan osuuksia – olenko oikeutettu metsävähennykseen?Kuolinpesässä on kolme osakasta. Minulle on testamentilla määrätty metsätila, jonka saaminen edellyttää, että lunastan omilla rahoillani osuudet kahdelta muulta osakkaalta. Testamentti ei loukkaa k...
-
RAHAT 9.10.2023Asuntorakentaminen heikossa hapessa – mitä rakennusalan toipuminen edellyttää?Rakennusalan ja erityisesti asuntorakentamisen tilanne on heikentynyt rajusti vuoden aikana. Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Jouni Vihmo, mitä asuntorakentamisen toipuminen vaatii? "Etenkin a...
-
RAHAT 6.10.2023Kymppitonnille tarjolla tuottoa, mutta ei kylliksiTaloustaidon vertailussa määräaikaistalletusten koroissa on nousuvirettä. Lokakuun alussa jo kahdeksan pankin tarjouksessa 10 000 euron talletuksen vuosikorko ylittää kolme prosenttia. Inflaation ...
-
KOTI 9.10.2023Taloyhtiön remonttilaina 300 000 euroa – tällaisia korkoja tarjolla Helsingissä ja TampereellaVelaton kerrostaloyhtiö tekee 500 000 euron peruskorjausremontin ja hakee 300 000 euroa remonttilainaa. Omarahoitusosuus on 200 000 euroa. Laina-aika on 20 vuotta. Taloyhtiö lyhentää lainaa puoliv...
-
VAPAALLA 6.10.2023Hellalla muhii maukasta riistaa ja uuden sadon juureksia – kotoilija kippistää punaviinilläLokakuussa illat hämärtyvät, ja arki hidastuu luonnostaan. Kotikeittiössä valmistuu maukkaita pataruokia, uuden sadon juureksia ja kenties riistaa. Syyskuukaudet ovat mukavan arkisia ennen kuin läh...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Sain lahjaksi alle 5 000 euroa syksyllä 2023 – voinko saada jo nyt uuden verottoman rahalahjan?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Lapseton aviopari – mihin testamentti vaikuttaa? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
- Miten perun testamenttini?
-
🅑 JÄSENILLE
Mercedes-Benz CLA 250+ on ajajan auto isolla A:lla
Taloustaito 4/2026: Sijoittaja tähyää isompaa asuntoa
Millainen olisi kysytty ja haluttu vuokra-asunto tulevaisuudessa? Tuskin ainakaan yksiö.
- Mitä sähköauton korjaaminen maksaa?
- Puolisosta pääsee eroon, pääseekö veloista?
- Tunnetko indeksirahastojen erot?
- Miten selvitän mökkitonttini rajat?
- Miksi yhdistelmäkorttini ei toimi reissussa?
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »

Seuraava Taloustaito ilmestyy 11.6.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
RAHAT 24.10.2014Annit 1980-2005, 12 pörssiyhtiötäOnko sinulla vanhoja, kenties jopa vuosikymmeniä sitten hankittuja osakkeita? Vanhojen osakeomistusten alkuperää voi olla vaikea jäljittää, jos osakepottisi on muuttunut osakeanneissa ja yritysjärj...
-
TYÖ & ELÄKE 23.10.2014Eläkeläisen työtulot: Mitä jää käteen?Eläkkeelläkin voi tehdä töitä, mutta meneekö palkka nouseviin veroihin? Marginaaliverot ovat meillä korkeat, mutta työtä tekevä eläkeläinen saa helpotusta sekä eläke- että palkkatuloihin suunnatuis...
-
VAPAALLA 24.10.2014Volvo XC60 AWD Ocean Race – kannattaako erikoismallia ostaa?Millainen on Volvo XC60:n Ocean Race -versio? Onko Volvo Ocean Race -tyyliin varusteltuna edullinen ostos? Purjehduskisan taas käynnistyttyä kysymykset ovat jälleen ajankohtaisia. Maailman ympäri p...
-
VAPAALLA 24.10.2014Säilyttävätkö Ocean Race Volvot arvonsa?Saako Ocean Race -varusteisesta Volvosta vaihdossa hyvän hinnan? Mitä purjehdushenkiset Volvot maksavat käytettynä? Tarjontaa ainakin riittää. Jos Ocean Race -väritys miellyttää omaa silmää, niin s...
-
RAHAT 22.10.2014Erkki Sinkon ostoslistaKARON PÖRSSI Stockmannin Helsingin keskustan tavaratalo on maanantaiaamuna rauhallinen edellisen viikon Hullut päivät -hurlumhein jälkeen. Kahdeksannessa kerroksessa Fazerin kahvilassa Jokapoika-pa...
-
VAPAALLA 27.10.2014Peltipurkeistakin on tullut keräilykohteitaUudeksi merkittäväksi keräilykohteeksi ovat nousseet vanhat, peltiset makeis-, kahvi-, tee- ja keksipurkit. Niitä alkaa näkyä jo arvohuutokaupoissakin. Tyhjästä kunniamerkin kotelosta maksettiin Ho...
-
RAHAT 24.10.2014Esimerkki luovutusvoiton laskemisestaLääkeyhtiö Orion on käyttänyt kaikki järkevät pörssitekniset keinot pitkäjänteisen osakkeenomistajansa hyvän edistämiseen. Yhtiö toteutti rahastoannin vuoden 2004 lopulla ja on palauttanut aktiivis...
-
VAPAALLA 28.10.2014Testi: Halvoissa turvaistuimissa suuria puutteitaTuoreen turvaistuintestin mukaan halvoissa lasten istumissa on isoja puutteita. Peräti kuusi turvaistuinta yhdestätoista testausta sai yleisarvosanan heikko. Euroopan eri autoliittojen ja kuluttaja...
-
VEROT 24.10.2014Suomi on pullollaan yksityisteitäSuomessa on yksityisteitä paljon enemmän kuin julkisesti omistettuja. Yksityisteiden ylläpidosta vastaavat tiekunnan osakkaat, mutta julkinen valta osallistuu kustannuksiin, joskus. Yksityis- ja me...
-
VAPAALLA 24.10.2014Kuka korvaa vahingot lomamatkalla?Lomamatkalla sattuu ja tapahtuu. Vastoinkäymisessä hyvitystä voi saada lentoyhtiöltä, matkatoimistolta tai vakuutusyhtiöltä, mutta joissakin tapauksissa matkaaja joutuu kärsimään vahingon omissa na...
-
KOTI 22.10.2014Sovellusten lataaminen älypuhelimiin laskusuunnassaSovellusten lataaminen älypuhelimiin on vähentynyt merkittävästi, vaikka älypuhelinten ja tablettien määrä on voimakkaassa kasvussa. Yli puolet älypuhelinten käyttäjistä ei ole koskaan ostanut puhe...
-
KOTI 28.10.2014Vuokralainen, näin pidät asumiskulut kurissaVuokrasuhteen pelisäännöt tunteva vuokra-asukas voi säästää asumiskuluissa. Silloin vältytään myös turhilta vahingoilta ja riidoilta. Vuokralainen säästää aikaa, vaivaa ja joskus myös rahaa, kun ...
-
TYÖ & ELÄKE 28.10.2014Tutkimus: Syyskuun eläkeratkaisussa nostettiin eläkeikää liian vähänTyömarkkinajärjestöjen syyskuussa tekemä eläkeratkaisu ei kutista riittävästi eläkevuosien ja työvuosien välistä suhdetta. ”Vanhuuseläkkeen alaikärajaa pitäisi nostaa reippaammin, viidellä vuodella...
-
VAPAALLA 27.10.2014Autovanhus päätyy romuksi Suomessa vasta yli 20-vuotiaanaRomutettavan auton keski-ikä on Suomessa yli 20 vuotta, kun se EU:ssa on keskimäärin on 15 vuotta. Romutusikä on viime vuosikymmenen aikana kasvanut lähes kahdella vuodella. Autojen romutusikä hipo...
-
KOTI 25.10.2014Kiinteä korko vasta harvalla asuntovelallisellaSäästäminen, kiinteä korko ja korkokatto ovat suosituimmat keinot varautua asuntolainan korkojen nousuun. Selvästi suosituin uuden asuntolainan viitekorko on edelleen euribor. Suomalaisten varaut...
-
VEROT 24.10.2014Suomi ja Hollanti keräävät arvonlisäverot tehokkaastiSuomen ja Hollannin verottajilta jäi perimättä vain 5 prosenttia arvonlisäveroista vuonna 2012. EU-komission tilastoista ilmenee, että tilanne oli lähes yhtä hyvä Luxemburgissa, jolta jäi perimättä...
-
KOTI 23.10.2014Maksaako lapsi veroa lahjaosakkeista?Jos lahjoitan pörssiyhtiön osakkeita lapselleni, pitääkö tästä lahjasta maksaa lahjaveroa? Miten vero määräytyy? Entä voinko myydä pörssiyhtiön osakkeita lapselleni suoraan? Verojuristi Merja-Liisa...
-
TYÖ & ELÄKE 22.10.2014Työeläkemaksut nousevat ensi vuonnaTyömarkkinoiden keskusjärjestöt ovat sopineet vuoden 2015 yksityisalojen työeläkevakuutusmaksusta. Vuonna 2015 perittävä maksu on keskimäärin 24 prosenttia palkasta. Vuoden 2015 työeläkemaksun läht...
-
RAHAT 24.10.2014Sanat ja selityksetNa. Nimellisarvo. Kombinaatiofuusio Fuusio, jossa toisiinsa sulautuvat osakeyhtiöt lakkaavat ja syntyy uusi osakeyhtiö. Split, splittaus Osakkeen jakaminen pienempiin osiin. Ilmaisanti, rahastoanti...
-
KOTI 23.10.2014ASP-säästäjäksi ehtii vielä 39-vuotiaanaAsuntosäästöpalkkiolakia aiotaan muuttaa siten, että ASP-säästäämisen ehtii aloittaa vielä 39-vuotiaana. Hallituksen tänään antaman lakiesityksen mukaan ikärajamuutoksen on tarkoitus tulla voimaan ...
Oppia omaan talouteen – Taloustaidon juttupaketti nuorille! Tutustu






