veronmaksajat.fi

RAHAT

Yritys ja arvopaperit: Hanki ajoissa uusi LEI-tunnus

Yritys ja arvopaperit: Hanki ajoissa uusi LEI-tunnus
17.8.2017

Kaikkien arvopapereita tai johdannaisia omistavien, y-tunnuksellisten yritysten on marraskuusta alkaen hankittava kansainvälinen  LEI-tunnus. Ilman tunnusta esimerkiksi kaupankäynti kyseisillä tuotteilla ei onnistu.

LEI eli Legal Entity Identifier on kansainvälinen yhteisötunnus, joka on tarkoitettu kaikkien rahoitusvälineitä käyttävien yritysten ja yhteisöjen tunnistamiseen. Rahoitusvälineiksi katsotaan muun muassa listattujen yritysten osakkeet, joukkovelkakirjat, sijoitusrahasto-osuudet ja johdannaiset.

LEI-tunnuksen avulla parannetaan rahoitusmarkkinoiden läpinäkyvyyttä. Sen voi ajatella vastaavan kotimaista y-tunnusta. LEI-tunnuksen käyttö laajenee EU:ssa uuden sääntelyn vuoksi.

– Kaikkien pankkien ja sijoituspalveluyhtiöiden yritysasiakkaiden on tärkeää hankkia LEI-tunnus hyvissä ajoin ennen marraskuun alkua. Ilman LEI-tunnusta arvopaperi- tai johdannaiskaupat ja muut toimet rahoitusvälineillä saattavat jäädä toteuttamatta, sanoo Finanssiala ry:n johtava lakimies Mari Pekonen-Ranta.

Tammikuusta 2018 alkaen tulee voimaan myös uusi EU-sääntely pankeille ja sijoituspalveluyrityksille. Ne joutuvat pyytämään yrityksiltä LEI-tunnuksen asiakasrekisteriinsä.

LEI-tunnuksia myöntää Suomessa Patentti- ja rekisterihallitus PRH. LEI-tunnus rekisteröidään vuodeksi kerrallaan. Hakemusmaksu on ensimmäisenä vuonna vajaat 150 euroa arvonlisäveroineen. Seuraavina vuosina maksut ovat vajaat 90 euroa/vuosi arvonlisäveroineen.

– Tämäntyypiset maksut ovat yleensä vähennyskelpoisia yrityksen tuloverotuksessa, sanoo Veronmaksajien johtava lakimies Juha Koponen.

Satu Alavalkama

 

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti