veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Kesäauto ajoon – muista liikennekäyttöönotto ja huolehdi liikennevakuutuksesta

Kesäauto ajoon – muista liikennekäyttöönotto ja huolehdi liikennevakuutuksesta
27.3.2019

Moni poistaa moottoripyörän, mopon, kesäauton tai muun kesäajoneuvon liikenteestä talven ajaksi. Ajokauden alkaessa on muistettava tehdä liikennekäyttöönotto jo ennen kuin ajoneuvolla ajaa. Samalla pitää huolehtia, että ajoneuvon lakisääteinen liikennevakuutus on voimassa. Sanktiot velvollisuuksien laiminlyönnistä voivat yllättää.

"Kevätsäiden koittaessa varastoista otetaan ajoneuvoja esiin ja lähdetään innokkaana ajamaan. Silloin usein unohtuu, että ajoneuvo on ollut poistettuna liikennekäytöstä ja liikennevakuutuskin saattaa olla irtisanottu", muistuttaa perintäpäällikkö Vesa Korhonen Liikennevakuutuskeskuksen tiedotteessa.

Liikennekäytöstä poistettu ajoneuvo on ajokiellossa. Käyttökielto koskee myös ajoneuvoa, jonka liikennevakuutus ei ole voimassa. Molemmissa tapauksissa poliisi poistaa ajokiellossa olevasta kesäautosta tai muusta ajoneuvosta rekisterikilvet, jos se havaitaan liikenteessä.

Seuraukset voivat olla ikävät mopoa tai autoa esimerkiksi kesätöihin kulkemiseen tarvitsevalle nuorelle, koska ajoneuvo lähtee välittömästi käytöstä. 

Velvollisuuksien laiminlyönti tulee kalliiksi myös takautuvasti maksettavien korotettujen vakuutusmaksujen ja mahdollisen ajoneuvoveron takia. Maksut lasketaan koko siltä ajalta, kun ajoneuvo on ollut poistettuna liikennekäytöstä tai vakuuttamatta, vaikka ajoneuvolla olisi ajettu luvatta vain yhtenä päivänä.

Liikennevakuutuksen laiminlyönnistä seuraava vakuuttamattomuusmaksu voi olla jopa nelinkertainen tavalliseen vakuutusmaksuun nähden. Vakuuttamattomalla ajoneuvolla aiheutunut kolari saa summan kertautumaan nopeasti.

Esimerkiksi isomman moottoripyörän maksut voivat olla jopa 30 000 euron luokkaa, jos se on ollut vuoden vailla liikennevakuutusta, mutta sillä kuitenkin ajetaan ja tapahtuu kolari. Yleisimmin laiminlyöntitapauksissa maksut ovat satoja tai joitakin tuhansia euroja. 

Liikennekäyttöönotto ja liikennevakuuttaminen hoituvat  helposti netissä

Sekä liikennekäyttöönotto että liikennevakuutuksen ottaminen hoituvat kerralla kuntoon vakuutusyhtiöiden sähköisissä palveluissa. Ajoneuvon ilmoittaminen liikennekäyttöön on verkossa maksutonta. 

Käyttöönotto ja vakuutus on mahdollista hoitaa myös katsastusasemilla. Käyttöönoton voi hoitaa myös Traficomin palveluissa, mutta tällöin liikennevakuutus pitää ottaa vakuutusyhtiöstä erikseen.

NUMERO 40 000 Vakuuttamattomia ajoneuvoja jää kiinni eri tavoin vuosittain noin 40 000.

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti