veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Taloustaito vertaili: Huimat erot auto­vakuutusten hinnoissa

Taloustaito vertaili: Huimat erot auto­vakuutusten hinnoissa
24.9.2026

Auton käyttövoima vaikuttaa vakuutuksen hintaan eniten, mutta myös vakuutusyhtiöiden vertaileminen kannattaa. Sillä voi joissain tapauksissa säästää satasia vuodessa.

Taloustaito vertaili vakuutushintoja eri käyttövoimilla viimeksi vuonna 2022. Silloin autojen sähköistyminen oli vasta alussa. Päivitimme tilannetta nyt, kun valtaosassa uusista henkilöautoista on ladattava voimalinja.

Vertailuun valittiin suosittuja automalleja kolmesta käyttövoimakategoriasta: polttomoottoriautot, ladattavat hybridit ja sähköautot. Autoille laskettiin vakuutushinnat neljän suurimman vakuutusyhtiön nettilaskureilla. Kaikki valitut autot olivat kolmen vuoden ikäisiä eli vuosimallia 2023.

Vakuutuksenottajaksi valikoitui 59-vuotias henkilö, joka asuu pääkaupunkiseudun ympäristökunnassa. Vahinkohistoria oli puhdas siten, että laskuri antoi hinnat täysillä bonuksilla.

Lakisääteisen liikennevakuutuksen sisällössä tai korvaavuudessa ei ole eroja eri vakuutusyhtiöiden välillä. Vapaaehtoisessa kaskovakuutuksessa eroja on sitäkin enemmän. Huolellisella valinnalla erot saadaan minimiin siten, että hinnat ovat mahdollisimman hyvin vertailukelpoisia.

Vakuutussisällöksi valittiin kolmevuotiaalle autolle tyypillinen kattava vakuutusvaihtoehto 200 euron omavastuulla. Mukana tuli olla vähintään seuraavat osavakuutukset: hirvi-, palo-, varkaus-, ilkivalta-, kolarointi-, eläintörmäys-, luonnonilmiö-, autopalvelu-, pysäköinti- ja lasivakuutus.

Laskurin tietoihin ilmoitettiin 15 000 kilometrin maksimi vuotuinen ajosuorite. Kysyttäessä ilmoitettiin, että autolla ei ole alle 24-vuotiaita käyttäjiä.

Tarkkana laskurien valinnoissa

If:n vakuutuslaskuri on selkein ja nopein käyttää. Siinä on juuri sopivat oletusarvot siten, että täytettäviä aloitusruutuja on rekisterinumeron ja henkilötunnuksen lisäksi ainoastaan arvioitu vuotuinen ajomäärä.

Toiseksi parhaaksi osoittautui Pohjola Vakuutuksen laskuri. Alkutiedoissa oli pari klikattavaa ruutua enemmän kuin If:n laskurissa, mutta käyttö oli sujuvaa.

Lähi-Tapiolan ja Fennian vakuutuslaskurit olivat hieman kankeampia. Täytettäviä kohtia lähtötiedoille oli selvästi enemmän.

Yhtiöiden välistä vertailua tehdessä on oltava tarkkana, koska ilman erikseen tehtäviä lisävalintoja vakuutussisältö on hyvin erilainen eri yhtiöissä.

Lisäksi laskurien oletuksena tarjoama kaskon omavastuu vaihtelee. Lähi-Tapiolassa ja Pohjolassa se on 200, If:ssä ja Fenniassa 500 euroa.

Ääritapauksessa ero lähes tonni vuodessa

Kaikkein edullisin vakuutuspaketti valittuihin autoihin löytyy Škoda Octavialle If:stä, jolloin täyskaskon ja liikennevakuutuksen yhteishinta on 583 euroa. Toisesta ääripäästä löytyy Tesla Model Y:n vakuutus Fenniasta, hinta 1 543 euroa.

Näillä ääripäähinnoilla Octavian omistaja säästäisi vakuutusmaksuissa viidessä vuodessa peräti 4 800 euroa. Näin suuret erot ovat kuitenkin aika harvinaisia, joten realistisemman kuvan hintaeroista saa vertaamalla keskiarvohintoja.

Sähköautojen edullisimmat vakuutushinnat löytyvät tämän otoksen perusteella If:stä, jossa valittujen automallien vakuutushinta on keskimäärin 908 euroa. Kakkoseksi kiilaa Lähi-Tapiola 1 039 euron hinnalla. Fennia (1 094 e) ja Pohjola (1 106 e) eivät tosin ole kaukana.

Autovakuutukset, hinnat, euroa/vuosi

  If Pohjola Vakuutus Lähi-Tapiola Fennia
Sähköautot Liikenne-
vakuutus
Liikenne-
vakuutus ja täyskasko yht.
Liikenne-
vakuutus
Liikenne-vakuutus ja superkasko yht. Liikenne-
vakuutus
Liikenne
vakuutus ja laaja kasko yht.
Liikenne-
vakuutus
Liikenne-
vakuutus ja
laaja kasko yht.
Polestar 2 Standard Range Single M. 69 kWh 198 820 191 983 211 1 022 215 920
Volkswagen ID.4 Pure 109 kW, 52 kWh 203 817 205 1 051 206 977 172 811
Škoda Enyaq 82 kWh, 80X iV 4x4 205 913 200 1 092 229 1 070 180 1104
Tesla Model Y 82 kWh Long Range 4x4 198 1 084 220 1 299 211 1 088 225 1543
Keskiarvo 201 908 204 1 106 214 1 039 198 1094

Lähde: Yhtiöt

Ladattavien hybridien osalta vakuutusyhtiöiden järjestys keskiarvohinnoilla on täysin sama, If 802, Lähi-Tapiola 893, Fennia 912 ja Pohjola 989 euroa.

Autovakuutukset, hinnat, euroa/vuosi

  If Pohjola Vakuutus Lähi-Tapiola Fennia
Ladattavat hybridit Liikenne-
vakuutus
Liikenne-
vakuutus ja täyskasko yht.
Liikenne-
vakuutus
Liikenne-
vakuutus ja superkasko yht.
Liikenne-
vakuutus
Liikenne-
vakuutus ja laaja kasko yht.
Liikenne-
vakuutus
Liikenne-
vakuutus ja laaja kasko yht.
Volvo XC60 T6 AWD Long Range 184 786 191 977 216 1 002 246 934
Kia  Sportage 1,6 T-GDI AWD PHEV 174 801 206 980 191 876 200 905
BMW X1  25e xDrive Charged Edition 168 780 229 1 065 199 881 200 1 006
Ford Kuga 2,5 PHEV 225hv CVT FWD 170 843 201 937 189 811 200 801
Keskiarvo 174 802 207 990 199 893 212 912

Lähde: Yhtiöt

Polttomoottoriautoissa Lähi-Tapiolan keskiarvohinta on halvin, mutta erot yhtiöitten välillä ovat pieniä; Lähi-Tapiola 618, If 630, Fennia 639 ja Pohjola 705 euroa.

Autovakuutukset, hinnat, euroa/vuosi

  If Pohjola Vakuutus Lähi-Tapiola Fennia

Poltto-moottori-autot

Liikenne-
vakuutus
Liikenne-
vakuutus ja täyskasko yht.
Liikenne-
vakuutus
Liikenne-
vakuutus ja superkasko yht.
Liikenne-
vakuutus

Liikenne-
vakuutus ja laaja kasko yht.

Liikenne-
vakuutus

Liikenne-
vakuutus ja
laaja
kasko yht.

Škoda Octavia Combi 1.5 TSI Style Aut. 141 583 163 642 180 590 166 623
Toyota Corolla 1,8 Touring Sports 1,8 Hybrid Style 137 708 177 761 181 607 190 693
Volkswagen Passat 1,5 Variant Style Business DSG-aut. 127 559 167 708 181 635 176 620
Ford Focus 1,0 EcoBoost Hybrid 125hv Wagon 140 671 170 709 180 638 194 620
Keskiarvo 136 630 169 705 180 618 181 639

Lähde: Yhtiöt

Voimalinjojen hintajärjestys tulikin jo selväksi edellisistä. Sähköautojen vakuutushinnat ovat kalleimmat, ladattavien hybridien hinnat tulevat hieman perässä ja perinteisten polttomoottoriautojen vakuutukset ovat edullisimpia. Hinnat seuraavat mm. korjauskuluja.

Aina pitää tehdä oma hintavertailu

Vakuutusyhtiöitä vertaamalla ylivoimaista hintaykköstä tuskin voidaan julistaa. Hieman niskan päällä ovat If ja Lähi-Tapiola, mutta eivät aivan kaikissa vertailun autoissa.

Vertailu osoittaa sen, että joidenkin automallien vakuutuksissa hintaerot voivat olla huomattavan suuria. Jokaisen kannattaa siis tehdä yhtiökohtainen vertailu seuraavassa autonvaihtotilanteessa. Säästö on helposti useita satasia vuodessa.

Teslan kaskovakuutushinnoista Pohjolassa ja Fenniassa voi tehdä sen johtopäätöksen, että kyseisen auton vahinkotiheys ja/tai korjauskulut ovat selvästi keskimääräistä korkeampia.

If ja Lähi-Tapiola näyttävät puolestaan tasapäistävän hintoja siten, että isoja eroja eri autojen välillä ei synny. Maksavatko näissä yhtiöissä muiden autojen omistajat osansa myös Teslojen korjauskuluista? Tätä voimme vain arvailla, koska yhtiöt eivät luovuta automallikohtaisia vahinkotilastoja.

Mainittakoon vielä, että asuinpaikka ja auton haltijan ikä ovat merkittäviä tariffitekijöitä. Siksi taulukon hinnat eivät ole yleispäteviä kaikille. Ne antavat kuitenkin melko tarkkaa tietoa hyvässä keski-iässä olevien ja pääkaupunkiseudun kehyskunnassa asuvien autovakuutushinnoista.

Erot käyttövoimien välillä säilyvät

Neljä vuotta sitten arvioin, että sähköautojen kaskovakuutushinnat tulisivat laskemaan hieman lähemmäs polttomoottoriautojen tasoa, kun kolarikorjaamisesta tulee rutiinia ja varaosien saatavuus paranee.

Näin ei ole käynyt. Sähköautojen vauriokorjaaminen on edelleen selvästi kalliimpaa ja tämänhetkisen tiedon valossa se myös pysyy kalliimpana. Tämä johtuu mm. siitä, että korkeajännitejärjestelmän komponentit ovat alkuperäisvaraosina huomattavan kalliita.

Edullisempia hyötyvaraosia käytetään tyypillisesti vasta yli seitsemän vuoden ikäisten autojen korjaamisessa, mutta sähkövoimalinjojen osalta asiassa on esteitä. Korkeajännitejärjestelmän komponentteja ei ole sallittua kierrättää vaurioajoneuvoista.

Vaihtoehtoisten edullisempien sähkövoimalinjojen osien valmistajia ja myyjiä ei juuri ole, joten vanhan sähköauton korjaaminen voi olla tulevaisuudessa aivan yhtä kallista kuin uuden.

Markus Nieminen

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti