veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

VAPAALLA

Helmi Kuusi – vaikuttavat asetelmat ja grafiikka pikantti lisä taidekokoelmaan

Helmi Kuusi – vaikuttavat asetelmat ja grafiikka pikantti lisä taidekokoelmaan
25.8.2020

Helmi Kuusi (1913–2000) on taidemaalari ja taidegraafikko ja todennäköisesti omana aikanaan eniten taidekoulutusta saanut suomalainen taiteilija.

Hänen vaikutusvaltansa kotimaisessa taidemaailmassa oli huomattava, ja Kuusta voinee kutsua oman aikansa taiteen harmaaksi eminenssittareksi.

Helmi Kuusi opiskeli taidetta Taideteollisuuskeskuskoulussa vuosina 1931–1931, Chelsean Polytechnicum-opistossa Lontoossa vuosina 1934–1935, Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuosina 1936 –1937, Ruotsin kuninkaallisessa taideakatemiassa vuonna 1948 ja Pariisissa Académie Julianissa vuosina 1949–1950 ja 1954.

Kuusen aktiivisuus suomalaisessa taidemaailmassa näkyi muun muassa siten, että hän työskenteli opettajana ABC-piirustuskoulussa vuosina 1953–1965 ja Imatran sekä Lappeenrannan taidekouluissa vuosina 1955–1956 ja toimi samalla myös Imatran taidemuseon intendenttinä.

Hän kirjoitti myös taidekritiikkiä. Lisäksi Kuusi toimi aktiivisesti useissa kotimaisissa taiteilijajärjestöissä.

Useita näyttelyjä kotimaassa ja maailmalla

Helmi Kuusi debytoi taiteilijana 1933, mutta varsinainen ensimmäinen yksityisnäyttely oli vasta vuonna 1946 arvostetussa Bäcksbackan Taidesalongissa Helsingin Bulevardilla. Hänen teoksiaan oli paljon esillä sekä kotimaan ryhmänäyttelyissä että ulkomailla useissa taidenäyttelyissä.

Sijoitusmielessä kiinnostavaa aikaa taiteilija tuotannossa ovat vuodet 1930–1940 ja 1970-luku. Kannattaa kuitenkin muistaa, että useimmat Kuusen teokset ovat keräilyteoksia eivät sijoituskohteita.

Taidemarkkinoiden hintarekisterit 1980-luvun alusta, eli 40 vuoden ajalta, osoittavat, ettei mikään ajanjakso, aihe tai tyyli ole noussut poikkeuksellisen arvokkaaksi tämän taiteilijan tuotannossa. Tästä huolimatta Helmi Kuusen yksittäinen teos saattaa olla upea lisä omaan taidekokoelmaan.

Helmi Kuusen teoksia tarjolla harvakseltaan

Kuusen ulkomaisten tunnettujen rakennusten tai paikkojen kuvaukset ovat hienoja, samoin hänen asetelmamaalauksensa ovat vaikuttavia. Tällä hetkellä huutokaupoissa myytävät Kuusen koloristiset maisemamaalaukset maksavat muutamia satoja euroja ja yleensä aina alle tuhat euroa.

Jos omaan kokoelmaasi kuuluu monia kotimaisten graafikkojen teoksia, on Helmi Kuusen grafiikka hieno lisä tähän kokoelmaan, sillä Kuusi oli vaikuttava edelläkävijä sotien välisenä aikana suomalaiseen taidegrafiikan kehityksessä.

Helmi Kuusi: Syystunnelma, 1974. Kuivaneula, 14 × 18 cm. Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Könönen, Jouko. © Kuvasto 2020.

Kuusi teki paljon hienoja etsauksia, mutta taidemarkkinoilla valitettavasti näkee sen, että mustavalkoiset graafiset taideteokset jäävät värikkäämpien taulujen varjoon, ja se näkyy myös matalampina hintoina.

Taiteilija signeerasi ja päiväsi yleensä teoksensa. Pääasiassa Kuusen teokset ovat keskikokoisia tai pienehköjä.

Kuusen teoksia on myynnissä harvakseltaan. Jos pidät hänen tuotannostaan ja ihastut myytävänä olevaan teokseen, kannattaa toimia nopeasti.

Helmi Kuusi sai useita tunnustuksia taiteellisesta urastaan, muun muassa Valtion taiteilijaeläkkeen vuonna 1974, Valtionpalkinnon taidegrafiikassa vuonna 1982 ja Pro Finlandian vuonna 1963.

Pauliina Littorin

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti