veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Vakionopeussäädin – säästääkö autoilija euroja vai ei?

Vakionopeussäädin – säästääkö autoilija euroja vai ei?
30.6.2021

Tavallisen vakionopeussäätimen taloudellisuus on kaksipiippuinen asia. Jos nopeus on säädetty oikein rajoitusten mukaan, vakionopeussäädin ainakin säästää kuljettajan tahattomilta ylinopeuksilta ja niistä aiheutuvilta ylinopeussakoilta.

Polttoaineen kulutuksessa vakionopeussäätimen hyöty riippuu kuljettajan ajotaidosta: talousajotaituri osaa säästää polttoainetta tarkalla ajamisellaan, mutta tavallisen kuljettajan käytössä vakkari yleensä säästää menovettä.

Joissakin autoissa vakionopeussäädin hidastaa vauhtia turhankin voimakkaasti jyrkissä alamäissä eikä anna auton rullata vapaasti moottorijarrutuksella. Se säästäisi polttoainetta, mutta saattaa tietyissä tilanteissa johtaa mahdollisen nopeusrajoituksen ylittymiseen, ellei kuljettaja huomaa hillitä vauhtia kevyesti jarruttamalla.

Adaptiivisen vakionopeussäätimen nopeus kannattaa säätää suunnilleen liikennevirran mukaiseksi niin, että auto ei turhaan kiihdyttele ja jarruttele muun liikenteen vuoksi.

Vakkari säästää myös oikean jalan väsymiseltä, mikä on vaarana varsinkin, jos kaasupoljin on liian herkkä tai raskas tai se on hiukankin väärässä asennossa kuljettajan istuma-asentoon nähden. 

Autoliiton koulutuspäällikkö  Teppo Vesalainen on periaatteessa samaa mieltä. ”Asia on juuri noin kuin vihjailet. Osaava kuljettaja ajaa ilman vakionopeussäädintä taloudellisemmin kuin vakionopeussäätimen kanssa.”

”Sen sijaan kuljettaja, jolle tasaisen nopeuden ylläpitäminen ’jalalla’ tuottaa vaikeuksia, saattaa taas hyvinkin ajaa taloudellisemmin vakionopeussäätimellä kuin ilman sitä.

Toisaalta vakionopeussäädin tekee ajamisesta leppoisampaa ja mukavampaa. Vakionopeussäädintä käyttämällä saattaa myös ehkäistä tahattoman ylinopeuden ajamisen ja siitä mahdollisesti seuraavan sakon, mikä sekin on taloudellisuutta.” 

Vakionopeussäädintäkin voi säätää

Vesalaisen mielestä olennaista on tutustua käytössä olevan auton vakionopeussäätimen toimintaan ja asetusvaihtoehtoihin käyttöohjekirjan avulla. Usein tietyt asetukset ovat myös muutettavissa auton valikoista.

”Kulutuksen kannalta olennaista on, miten vakionopeussäädin toimii ja millaiset sen asetukset ovat – siis jos ne ovat säädettävissä. Osa vakionopeussäätimistä jarruttaa vauhtia itsestään alamäessä, kaarteessa tai nopeusrajoituksen alentuessa.

Tämä on periaatteessa hyvä ominaisuus, mutta monissa autoissa järjestelmän ennakointitaidoissa on vielä toivomisen varaa. Käytännössä liike-energiaa menee tällöin hukkaan siihen verrattuna, että kuljettaja ottaisi vakionopeussäätimen ajoissa pois päältä ja antaisi auton rullata moottorijarrutuksella.”

Vesalainen muistuttaa myös, että osa kehittyneimmistä vakionopeussäätimistä osaa myös nostaa nopeutta rajoituksen muuttuessa isommaksi. Tämäkin tapahtuu varsin monessa autossa tekniikan avulla välillä aika ennakoimattomasti, mikä nostaa kulutusta.

Koulutuspäällikkö on kuitenkin sitä mieltä, että lähtökohtaisesti ylämäkeä varten ei kannata kiihdyttää – ainakaan niin, että nopeus nousisi ‒ jos ajatellaan ajon taloudellisuutta.

”Pikemminkin kannattaisi hyväksyä tosiasia, että vauhti hieman laskee mäen lakipistettä lähestyttäessä. Sen jälkeen alamäessä olennaisin ero tulee siitä, kykeneekö auto jarruttamaan pitääkseen vakionopeussäätimeen asetetun nopeuden vai ei.

Jos auto ei jarruta itse, on vaara, että jyrkemmässä tai pidemmässä alamäessä ajonopeus kiihtyy suurinta sallittua kovemmaksi. Kuljettajan kannattaakin ennakoida tilanne ja ottaa vakionopeussäädin pois päältä jo hyvissä ajoin ennen lakipistettä.

Periaatteessa tämä vastaa kaasun nostoa ylös ilman vakionopeussäädintä ajettaessa. Siinä, missä auton vauhti putoaa rullattaessa moottorijarrutuksella kohti lakipistettä, palautuu se takaisin rajoituksen mukaiseksi alamäessä ja samalla saadaan pitkä nollakulutusjakso, kun rullausta pystyy jatkamaan jonkun aikaa vielä alamäen päätyttyäkin”, Vesalainen neuvoo. 

Hybrideissä vakionopeussäätimellä iso merkitys

Entisaikaan polttoainetta saattoi säästää alamäessä, kun vaihtoi manuaalivaihteisella autolla vapaalle, mutta se oli riskialtis toimi, koska auton hallittavuus heikkeni selvästi.

Nykyaikaiset hybridiautot sammuttavat polttomoottorin automaattisesti, kun tarpeeksi jyrkässä alamäessä ei tarvita sen eteenpäin vievää voimaa. Auto toimii siitä huolimatta muuten normaalisti, joten se on yhtä hyvin kuljettajan käsissä kuin muulloinkin.

Ohjekirjasta kannattaa katsoa, mitä toimintoja auton vakionopeudensäätimessä on ja voiko sen toimintaa säätää. Erityisesti jos säädin liittyy avustinjärjestelmiin kuten kuvan Distronic, sen toimintaan on hyvä perehtyä.

Mercedes-Benziä maahantuova Vehon lehdistöpäällikön Pekka Kosken mukaan vakionopeussäätimellä on suurin merkitys ladattavissa hybrideissä ja täyssähköautoissa, joissa se toimii osana energian talteenottoa eli rekuperaatiota.

Muun muassa Mercedes-Benzin ladattavissa hybrideissä on jo toimintoja, jotka vakionopeussäädintä käytettäessä osaavat navigaattoriin ohjelmoidun reitin perusteella optimoida poltto- ja sähkömoottorien käytön jakautumisen niin että polttoainetta kuluu mahdollisimman vähän. 

SEKÄ VIISAS ETTÄ VAARALLINEN? Vakionopeussäätimestä on tullut vakiovaruste valtaosassa autoja. Monet ostajat edellyttävät sitä myös käytetyiltä autoilta, tosin kaikille ei enää riitä perinteinen vakkari. Modernissa säätimessä riittää ominaisuuksia, mutta sekin voi aiheuttaa yllätyksiä ja vaaratilanteita. Lue juttu Taloustaito Bonuksesta. Voit lukea jutun, jos olet rekisteröitynyt verkkopalvelujemme käyttäjäksi. 

Juha Partanen

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti