Yhteisöllinen asuminen on ikäihmisten hoivapalveluiden uusi, nopeasti kasvava muoto. Yhteisöllisyyden lisäksi se voi tuoda asukkaille lisää itsenäisyyttä, ehkä myös lisää maksettavaa. Onko se yhtä houkuttava asiakkaan kuin hyvinvointialueiden näkökulmasta?
Aloitetaan hyvällä uutisella: Etelä-Savon hyvinvointialueella ikäihmisten pääsy hoiva-asumiseen on helpottunut. Vielä pari vuotta sitten uutisoitiin pitkistä jonoista, nyt uusi asiakas pääsee muuttamaan keskimäärin 30–40 vuorokauden sisällä siitä, kun hänen asiansa on tullut vireille.
Asumispalveluista vastaavan päällikön Päivi Kauppisen mukaan myönteiseen muutokseen on vaikuttanut erityisesti uusi palvelumuoto, yhteisöllinen asuminen. Tämä termi tuli uudistettuun sosiaalihuoltolakiin vuonna 2023, sopivasti kun uudet hyvinvointialueet aloittivat toimintansa.
”Lain hienous on siinä, että asiakkaat määräävät itse, mitä palveluita he tarvitsevat ja osin myös, mistä ne hankkivat”, kuvaa Kauppinen.
Lain mukaan yhteisöllisellä asumisella tarkoitetaan ”hyvinvointialueen järjestämää asumista esteettömässä ja turvallisessa asumisyksikössä, jossa henkilön hallinnassa on hänen tarpeitaan vastaava asunto ja jossa asukkaille on tarjolla sosiaalista kanssakäymistä edistävää toimintaa”.
Käytännössä yhteisöllinen asuminen asettuu ikäihmisillä kotihoidon ja ympärivuorokautisen palveluasumisen väliin. Se toimii seuraavana askeleena silloin, kun kotiin tuotavat palvelut eivät enää riitä. Tämä tilanne voi Kauppisen mukaan syntyä hyvin monenlaisista syistä.
”Muistisairaalla tarve voi liittyä karkailun estämiseen. Psyykkinen pelko yksin asumisesta voi näkyä muiden palveluiden kuormittamisena, esimerkiksi hälytetään ambulanssia turvattomuuden tunteen takia. On myös niitä, jotka huonon toimintakyvyn takia tarvitsevat apua kaikessa, mutta mieli on terävä eivätkä he välttämättä haluaisi lähteä kotoa.”
Löysempi henkilöstömitoitus helpottaa
Etelä-Savossa lakia on tulkittu niin, että kun asiakkaalle tehdään palvelutarpeen arviointi, katsotaan, tarvitseeko hän raskasta ympärivuorokautista hoivaa vai riittävätkö vähemmät palvelut. Asiakastarpeen mukaan on sitten muutettu ympärivuorokautisia paikkoja yhteisöllisen asumisen paikoiksi.
Hyvinvointialueiden näkökulmasta yhteisöllisen asumisen taika on siinä, että sitä eivät koske yhtä tiukat henkilöstömitoitussäännöt kuin ympärivuorokautista asumista.
”Kun henkilöstömäärä perustuu asiakkaiden palvelutarpeeseen, pystytään tarjoamaan enemmän paikkoja samoilla resursseilla. Rajoja voi loiventaa esimerkiksi niin, että yhteisöllisessä asumisessa tehdään yksittäisiä hoitokäyntejä yöllä, vaikka ympärivuorokautista valvontaa ei ole tarjolla”, Kauppinen sanoo.
Yhteisöllinen asuminen on lisääntynyt hyvää vauhtia parissa vuodessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tilastojen mukaan vuonna 2024 Suomessa oli kaikkiaan noin 4 500 yhteisöllisen asumisen asiakasta.
Asiakasmäärä oli vielä pieni suhteessa ympärivuorokautisen asumisen yli kymmenkertaiseen volyymiin, mutta yhteisöllisen asumisen kasvuvauhti jatkuu ripeänä.
Etelä-Savon hyvinvointialueen omista noin 1 000 hoivapaikasta yhteisölliseen asumiseen on tähän mennessä siirtynyt noin 400. Suurin osa paikoista sijaitsee hybridiyksiköissä, joissa on sekä ympärivuorokautisen että yhteisöllisen asumisen paikkoja.
Muita yhteisöllistä asumista nopeasti kasvattaneita hyvinvointialueita ovat Kymenlaakso, Pirkanmaa, Helsinki ja Varsinais-Suomi. Esimerkiksi Varsinais-Suomen Varhassa asiakkaita on jo lähemmäs 600.
”Yhteisöllisen asumisen asiakasmäärä kasvoi vuoden 2025 aikana 172 asiakkaalla ja kasvua tavoitellaan edelleen vuonna 2026”, kertoo Varhan vt. asumispalvelujohtaja Susanna Kaunisto.
Asiakkaat eivät Kauniston mukaan vielä kovin hyvin tunnista yhteisöllistä asumista eivätkä aina osaa kysyä siitä vaihtoehtona.
”Poikkeuksena ovat kunnat ja kaupungit, joissa on ollut vahva ’perinne’ kevyempien asumispalveluiden tuottamisesta jo ennen hyvinvointialueiden käynnistymistä.”
Palveluita tuotetaan itse tai ostetaan
Hyvinvointialueet toteuttavat yhteisöllistä asumista monin tavoin. Palveluita voidaan tuottaa kokonaan itse, hankkia ostopalveluita tai tarjota palveluseteleitä.
”Varhassa on yhteisöllistä asumista sekä omassa palvelutuotannossa että ostopalveluna. Myös palveluseteli on käytössä. Helmikuussa 2026 ostopalveluissa ja palvelusetelillä oli yhteensä 360 asiakasta ja omassa tuotannossa 247 asiakasta”, listaa Kaunisto.
Useimmilla hyvinvointialueilla on päädytty siihen, että yhteisöllisen asumisen asiakkaiden hoivapalvelut tuottaa kotihoito. Etelä-Savon ratkaisu on erilainen: koska yhteisöllinen asuminen toteutetaan hybridiyksiköissä, näiden yksiköiden henkilöstö vastaa kaikista palveluista.
”Kunkin asiakkaan palvelutarve määritetään henkilökohtaisesti, muutetaan tunneiksi ja laskutetaan kotihoidon taksan mukaan”, kuvaa Päivi Kauppinen.
Yhteisöllisen asumisen maksut määritellään eri periaatteella kuin ympärivuorokautisen hoivan, jossa yksi tulosidonnainen hoivamaksu kattaa lähes kaiken ja asiakkaalle jää vähintään kuukausittainen minimikäyttövara. Yhteisöllisessä asumisessa laskutetaan vuokran lisäksi sekä hoivasta että muista käytetyistä palveluista erikseen.
Muihin palveluihin kuuluvat esimerkiksi ateriat, siivous ja pyykkihuolto. Kauppisen mukaan Etelä-Savossa noin 90 prosenttia asiakkaista käyttää näitä.
”Kaikkia palveluita voi ostaa myös yksityisiltä eikä vain hyvinvointialueelta. Tiedän, että etenkin siivous- ja pyykkipalveluita ostetaankin.”
Lain mukaan yhteisöllisessä asumisessa pitää siis asukkaille olla tarjolla sosiaalista kanssakäymistä edistävää toimintaa. Tämä voi liittyä ikäihmisten sosiaalisiin, kulttuurisiin tai hengellisiin tarpeisiin.
”Meillä tätä toimintaa tuottavat sekä yhdistykset ja järjestöt että oma henkilökunta, se voi olla musiikkia, liikuntaa tai hengellistä toimintaa, kesäisin ulkoilua, grillausta tai kasvien hoitoa. Asiakkaat myös osallistetaan toiminnan suunnitteluun”, Kauppinen kertoo.
Kuulostaa hyvältä, jos vain asiakkaat ovat riittävän hyväkuntoisia ja aloitteellisia osallistumaan. Tai haluavatko he edes osallistua?
”Yhteisöllisyydessä on se juju, että pitää huomioida myös ne, jotka eivät tuo mielipidettään esiin. On asukkaita, jotka eivät halua osallistua ryhmiin ja välillä tulee läheisiltä palautetta, että yhteisölliseen asumiseen tullaan vasta liian huonokuntoisena. Osalle riittää, että on ihmisiä ympärillä ja se on ihan ok.”
Eri asia kuin palvelutaloasuminen
Miten yhteisöllinen asuminen sitten eroaa palvelutaloasumisesta? Kauppinen kutsuisi palvelutaloja mieluummin senioritaloiksi ja senioriasumiseksi, joissa lähtökohtaisesti ollaan vain vuokralla. Niihin päästäkseen ei tarvita hyvinvointialueen palvelutarpeen arviointia.
”Senioritalo ei ole palveluyksikkö, vaan rinnastan senioriasumisen itsenäiseen asumiseen, ja tämä puoli kuuluu enemmän kunnille. Kotihoidon palveluita voimme toki senioritaloihinkin tuottaa, mutta yhteisöllisessä asumisessa palvelutarve on jo selvästi isompi”, Kauppinen sanoo.
Yhteisöllisessä asumisessa käytetyillä tiloilla on erityyppisiä omistajia, ja omistuspohja voi vaikuttaa vuokratasoon.
Esimerkiksi Etelä-Savossa on hyvinvointialueiden omia ja vuokratiloja, joita omistavat pääsääntöisesti kunnat. Joillakin paikkakunnilla yhdistykset tai säätiöt vuokraavat suoraan asiakkaille tiloja.
”Asukasvuokrissa on ollut paljonkin eroja, mutta tämän vuoden alusta olemme yhtenäistäneet vuokranmääritysperusteet. Periaatteen pitäisi olla, että vuokrilla katetaan kiinteistön kulut. Vuokran pitäisi myös mahtua Kelan asumistuen rajoihin.”
Jääkö käyttövaraa vai menevätkö kaikki rahat?
Kun palveluita on tarjolla paljon ja niiden hinnoittelu on kirjavaa, ikäihmisen voi olla vaikea pysyä kartalla siitä, miten paljon ja mihin häneltä kuluu rahaa. Kauppisen mukaan on periaatteessa mahdollista, että asiakkaan kaikki rahat menevät yhteisöllisen asumisen kustannuksiin, mutta käytännössä ei ole.
”Asiakasmaksulaki sanoo, että maksujen takia ei saa syntyä toimeentulotuen tarvetta vaan maksuja on alennettava. Näitä alentamisia on meillä kyllä tehtykin.”
Toisenlaiseen ratkaisuun on päätynyt hyvinvointialueista ainakin Länsi-Uusimaa. Siellä luvataan, että myös yhteisöllisen asumisen asiakkaille pitää jäädä sama vähimmäiskäyttövara kuin ympärivuorokautisessa palveluasumisessa.
Jossakin kohtaa voi käydä niin, ettei yhteisöllisen asumisen palvelutaso enää riitä, vaan tarvitaan ympärivuorokautista hoitoa. Silloin tehdään uusi palvelutarpeen arviointi. Jos asiakas on valmiiksi hybridiyksikössä, siirtymä on helppo.
”Lähdetään siitä, ettei asiakkaan tarvitse vaihtaa taloa, palvelutarve vain määritellään uudelleen”, kertoo Kauppinen.
Mikäli kyseessä on pelkästään yhteisöllisen asumisen yksikkö, eteen tulee paikan vaihto. Varhassa asiakkaalle voidaan myöntää ympärivuorokautisen palveluasumisen paikka, mikäli myöntämisperusteet täyttyvät palvelutarpeen uudelleenmäärittelyn perusteella.
”Asiakas voi esittää toiveen asumispalveluyksiköstä, mihin hän haluaa muuttaa”, sanoo Kaunisto.
YHTEISÖLLINEN ASUMINEN: Mitä maksaa asiakkaalle?
Yhteisöllisessä asumisessa laskutetaan vuokran lisäksi erikseen kaikista palveluista.
1. Hoivapalveluista asiakas maksaa kaikkialla kotihoidon laskutusperusteiden mukaan, eli maksut määräytyvät palvelutuntien ja asiakkaan tulojen mukaan.
Lisäpalveluita hyvinvointialueet hinnoittelevat vapaasti, jotkut tuntihinnoilla ja jotkut palvelu kerrallaan. Esimerkkejä:
2. Ateriapalvelua käyttävät lähes kaikki yhteisöllisen asumisen asiakkaat. Hinnoissa näkyy, otetaanko esimerkiksi kaikki päivän ateriat vai vain lounas ja syödäänkö ateria yhteistiloissa vai tuleeko se asuntoon.
Eloisa tarjoaa kaikki ateriat 471 euroa/kk.
Varhassa taas päivän kaikki ateriat maksavat 18,10 euroa päivässä ja kotiin kuljetettu ateria 11,40 euroa.
Vantaa-Keravan hyvinvointialueella vaihtoehtona myös automaattiateria 9,96 euroa.
3. Siivous ja pyykkihuolto ovat myös tyypillisiä lisäpalveluita.
Eloisan yhteisöllisille asukkaille siivous maksaa 32 euroa ja pyykkihuolto 38,50 euroa kuukaudessa. Saattaja asiointiin maksaa 30 euroa kerta.
Varhassa siivouspalvelulla on tuntihinta 29,95 euroa, vaatehuolto maksaa 12 euroa per koneellinen pyykkiä ja kauppapalvelu 17,40 kerta.
4. Turvapalveluita on tarjolla monenlaisia etenkin muistisairaiden asumisen tueksi, ja kaikki on hinnoiteltu kuukausimaksullisiksi.
Varhassa turvapuhelimen asennus maksaa 45 euroa ja puhelimen kuukausimaksu on 9,50 euroa. Auttajakäynnistä veloitetaan 35 euroa kerta.
Eloisalla turvahälyttimen kuukausimaksu 35 euroa sisältää auttajakäynnit, erilaisista lisälaitteista veloitetaan 9 euroa/kk.
Vantaa-Keravan hyvinvointialueella kaikilla lisälaitteilla on oma kuukausihintansa: ovi- tai ikkunahälytin 15 euroa, kaatumisanturi 15 euroa, hellahälytin 10 euroa ja vammaispainike turvahälyttimeen 10 euroa.
5. Yhteisöllisyyttä edistävä toiminta on yleensä maksutonta. Esimerkiksi Länsi-Uudenmaan asiakkailta peritään kuitenkin 70 euron kuukausittaista perusmaksua, joka sisältää yhteisöllisen toiminnan.
Heidi Hammarsten
Artikkelin aloituskuva: Etelä-Savon hyvinvointialueen uusin toimipiste on Mannerhelmi Mikkelin keskustassa. Talossa on asuntoja sekä yhteisölliseen asumiseen että ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. Mannerhelmen aurinkoisella terassilla Mannerhelmen esihenkilö Elina Koivula (vas.) ja hoiva-avustaja Pirkko Paasonen. Kuva: Pihla Liukkonen
