veronmaksajat.fi

VEROT

Korvauksia matkakustannuksista tositetta vastaan? Ilmoittamisesta tulorekisteriin luovutaan 2021

Korvauksia matkakustannuksista tositetta vastaan? Ilmoittamisesta tulorekisteriin luovutaan 2021
17.12.2020

Kun korvauksia tositteisiin perustuvista matkakustannuksista – esimerkiksi matkalippuja ja majoituskuluja –  maksaa muu maksaja kuin henkilön työnantaja tai osittain verovapaa tai yleishyödyllinen yhteisö, ei korvauksia enää ensi vuonna tarvitse ilmoittaa tulorekisteriin. Lisäksi edellytyksenä on, ettei henkilölle makseta muuta korvausta kuten palkkiota.

Koska korvaus matkakustannuksista on verovapaa, korvauksen saaja ei voi enää vähentää tällaisia kuluja omassa verotuksessaan.

Muun maksajan maksama kaavamainen verovapaa kilometrikorvaus (0,25 e/km 2020) oman auton käytöstä rinnastetaan tositteisiin perustuviin matkakustannuksiin. Kilometrikorvaus on kuitenkin ilmoitettava tulorekisteriin. Saaja ei vähennä tätä kulua omassa verotuksessaan, koska korvaus on verovapaa.

”Veroilmoitusta vuodelta 2020 tehtäessä keväällä 2021 pitää kuitenkin muistaa vaatia tällaisia kuluja vähennyksenä, koska Verohallinnon tulkinnan muutos ei koske vielä vuotta 2020”, Veronmaksajien johtava verojuristi Juha Koponen sanoo.

Verohallinnon aiemman tulkinnan mukaan muun maksajan on pitänyt ilmoittaa tositteisiin perustuvat matkakustannusten korvaukset tulorekisteriin saajan veronalaisena ansiotulona viimeistään viidentenä kalenteripäivänä maksupäivän jälkeen. Korvauksen saajan on puolestaan pitänyt vaatia omassa verotuksessaan vastaavan suuruista vähennystä, jotta korvausta ei ole pidetty verotettavana ansiotulona.

Käytännössä tästä on aiheutunut sekä maksajalle että saajalle turhaa hallinnollista työtä.

ESIMERKKEJÄ: Tositteisiin perustuvat matkakustannusten korvaukset verotuksessa, tutustu esimerkkeihin Verohallinnon kannanotossa

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti