veronmaksajat.fi

RAHAT

Sijoittaja, vuoden 2012 tappiot vanhenevat pian

Sijoittaja, vuoden 2012 tappiot vanhenevat pian
14.11.2017

Jos et ole vielä vähentänyt vuonna 2012 syntyneitä luovutustappioita, sinulla on enää loppuvuosi 2017 aikaa hyödyntää ne verotuksessasi.

Tällaisten tappioiden hyödyntäminen edellyttää, että myyt vielä ennen vuodenvaihdetta sellaista omaisuutta, josta kertyy veronalaista myyntivoittoa vähintään luovutustappioiden verran.

Tällä hetkellä luonnollisella henkilöllä ja kuolinpesällä voi olla kahdenlaisia luovutustappioita: ennen vuotta 2016 syntyneitä niin sanottuja vanhoja luovutustappioita ja vuonna 2016 tai sen jälkeen syntyneitä uusia luovutustappioita. 

Ennen vuotta 2016 syntyneitä luovutustappioita verovelvollinen saa vähentää ainoastaan omista luovutusvoitoistaan. 

Vasta vuonna 2016 tai myöhemmin syntyneitä tappioita verovelvollinen voi vähentää sekä omista luovutusvoitoistaan että muista pääomatuloistaan. 

Uudet tappiot voivat huveta aikaisemmin 

Pääsääntö siis on, että ensin vähennetään vanhimmat luovutustappiot. Joskus voi silti käydä niin, että vuodesta 2016 lähtien syntyneet luovutustappiot vähennetäänkin aikaisemmin kuin ennen vuotta 2016 syntyneet luovutustappiot. Näin käy, jos henkilöllä on sekä vanhoja että uusia luovutustappioita, mutta luovutusvoittoja ei ole lainkaan. 

Jos henkilöllä kuitenkin on muita pääomatuloja, vähennetään näistä uusia luovutustappioita, koska vanhoja ei voida niistä vähentää. Vanhat luovutustappiot jäävät odottamaan seuraavia vuosia, ja ne päästään vähentämään, jos verovelvolliselle syntyy luovutusvoittoja.

Vanhatkin tappiot ovat vähennettävissä syntyvuotensa tai viiden seuraavan vuoden luovutusvoitoista. Esimerkiksi vuonna 2015 muodostunut luovutustappio vanhenee vuoden 2020 lopussa. 

Tero Hämeenaho

Kirjoittaja on Veronmaksajain Keskusliiton lakimies

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti